lauantai 27. elokuuta 2011

Showtemppu

Meillä oli tänään Joensuussa valkosipulitapahtuma torilla. Käytiin Äiskän kanssa. Ostin vuoden valkosipulit kerralla. Luomua Suhmurasta. Ja tuoretta. Mielenkiintoinen tuttavuus oli myös unkarilainen ruoka-/kahvikoju. Unkarilainen, Suomessa asuva nainen teki pienessä myyntivaunussa unkarilaisia pikkuherkkuja - niin suolaisia kuin makeitakin. Ja tyttärensä myi. Äiskä kävi nuorempana Zalaegerzegissä jossakin taiteilijatapaamisessa. Kertoi saaneensa tosi hyvää perunalaatikkoa, jossa oli myös runsaasti paprikaa. No tästä kun kerroin, niin kojun pitäjä lupasi lähettää minulle sähköpostilla laatikon reseptin. Ja myi pussin unkarilaista punaista paprikajauhetta. Meillä myytävä on kuulemma oranssia. Torilta ostetun lanttukukon kaveriksi valmistin

Suolabroileria alá Iskä

1 marinoimaton broileri
4 kg suolaa (saattaa tarvita viisikin, jos sattuu huono säkä)


Ja kerrankin saa uunin laittaa lämpiämään 300 asteiseksi. Kuivaa broileri talouspaperilla tosi kuivaksi eli niin kuivaksi, että mistään kohtaa broileria ei paperiin tartu enää mitään. Seuraavaksi ota puuvillalankaa, jolla sidot kevyesti broilerin jalat ja siivet siististi kroppaan kiinni, etteivät lerpota sinne tänne.


Kaada kulhon pohjalle noin kaksi senttiä suolaa. Aseta broileri aukot alaspäin eli mahalleen suolapedille. Kaada suolaa broilerin päälle niin paljon, että joka puolella on vähintään kaksi senttiä suolaa.


Paista 300 asteisessa uunissa vähintään 50 minuuttia, mutta alle tunnin. Toki paistoaika riippuu uunista ja siitä kuinka kuivaa tai mehukasta lihaa haluat.


Ota broileri patakintaat kädessä pois suolan sisästä. Todennäköisesti sitä ympäröi lähes sentin paksuinen kova suolakuori. Kopauta se varovasti vasaralla rikki. Kuori suola pois broilerin ympäriltä.


Jos mitä menee kanan pinnalle, tupsuttele se pullasudilla pois. Varo rikkomasta nahkaa, sillä jos suolaa menee paljaalle lihalle, se imeytyy lihaan ja alkaa maistua suolaiselta. Pelkän kuivan nahkan läpi suolaisuus ei mene lihaan. Tarjoile mieleisiesi lisäkkeiden kanssa.

Ruskeampi kohta takapäässä johtuu siitä, että suolakerros on ollut liian ohut.
Ja yllätys yllätys: kanasta ei tule suolainen. Kana maistuu kanalle (tai broilerille, mutta kun kana on lyhyempi sana kirjoittaa) eikä niille epämääräisille marinadeille, joita kaupassa siihen tungetaan. Meillä äänestettiin hyväksi 4 - 0. Äiskä oli jo eilen innoissaan, kun kuuli, mitä on tulossa. Olen nimittäin tehnyt tätä herkkua jo 80-luvun lopulla. Niinpä Äiskä rankeerasikin kakkoseen.

Valmistus kannattaa harjoitella omalla porukalla. Sitten kun homma sujuu ilman ylimääräistä säheltämistä ja kanasta tulee juuri toivotun laista, on vieraiden vuoro. Näin valmistettu broileri on nimittäin erittäin hieno ohjelmanumero vieraille, jotka kohtaavat Iskän suolabroilerin ensimmäistä kertaa. 


9 kommenttia:

  1. Sain pikkuserkulta Unkarin tuliaisena paprikaa, tomaattia, chiliä ja jalapenoa (ehkä), sisältävää tuubissa olevaa "tahnaa". Nimi on Piros Arany, antaa tosi hyvän säväyksen esim. keittoihin. Olen lisännyt ruokailun yhteydessä. Tuubissa kaikki tekstit unkariksi, siksi tuo ehkä.

    VastaaPoista
  2. Googlekääntäjä poistaa ehkä-sanat. Minä olen tehnyt jotain ruokaakin sen avulla käännetyistä resepteistä.

    VastaaPoista
  3. Tuota noin...ja taas joutuu tää rouva lainaamaan Iskän reseptiä...ja onneksi on maustamaton kana jääkaapissa ja suolaa yllinkyllin. Ja lisukkeeksi voi vaikka laittaa ihan kasvis höystön..Niin monta päivällistä on pelastettu sieltä luetuista ohjeista ja säästetty aikaa. Ei muuta kun alakertaan ja suolaamaan kanaa....
    Tackar igen Anne Skånesta
    ps. muuten kun tulee niin paljon kesäkurpitsaa niin se passaa hyvin kanan sivuun....raastetaan porkkanat, perunat, spipulit ja kesäkurpitsaa ja sitten juustoa toki(maun mukaan), suolaa ja pippuria ja valkosipulia ja uuniin tai grilliin (kesäsin tehdään sellasia folio nyyttejä .... mutta tää syksy ja kylmyys niin uuniin vaan ja hyvää tulee)

    VastaaPoista
  4. Anna palaa vaan Anne-Marie!!!!! Ja aina kun lähipiirissäsi jollakin tuntuu elämä pysähtyvän puolison sairastumiseen, kerro heille, että pitää etsiä uusi lähestymiskulma omaan elämäänsä. Se löytyy kaikilla omasta suunnastaan. Minulla se löytyi ruuanlaittoharrastuksen ja blogikirjoittamisen aloittamisesta. Ja kaikesta muusta kivasta mistä näissä jutuissa aina kirjoittelen.

    VastaaPoista
  5. Ja sitten ruumita...ei auta että Irene riehuu vaan meni naapurin mies tappamaan vaimonsa ja ittensä...siinä syy poliiseihin tällä tänäänm. Vaan pakko meidön on syödä eikös juu ja jos ei muuta niin naapurin ihanat omenat....vaan kana uunissa ja tuoksuu hyvälle....wow mikä ohje tack tack
    Anne Skånesta

    VastaaPoista
  6. Väkivalta on aina ihan älytöntä.

    Kerro kuitenkin kuinka broileri suolahauteessa onnistui skonelaisittain.

    VastaaPoista
  7. Broileri maistui ihanalle ja suolat meni käyttöön ulos kun muurahaiset meinaa olla pieni harmi (hämähäkeistä puhumattakaan) Ja jos nyt naapurin kissat haluu tulla meille ja lipitellä suolaa niin sen toki tarjoon. Ja siihen sivuun sopi ihanasti kesäkurpitsa höystös.
    Ja kiitos taas hyvistä vinkeistä
    Anne Skånesta

    VastaaPoista
  8. Tässä ihan vanha mies herkistyy. Tuntuu oikeasti hyvältä kun kuulee, että näistä meikeläisen sähellyksistä on ollut iloa jollekin muullekin.

    VastaaPoista
  9. Kuule Iskä kun saa hyvät vihjeet niin wops ja taas sano mies että kyllä olit lohtinut ihanan päivällisen...mutta kerroin että Iskä kokkaa eli sieltä niitä neuvoja saa (Voi että kun olis oma kokki, siivooja ja talkkari niin.....)
    Ja muuten...muurahaiset ei tykkää suolasta eli kaikki meni hyöty-käyttöön ja ei....(siis laitettiin suolat ulos missä epäillään pesän olevan)
    Vaan taas pitää nostaa ittensä ylös ja alakertaan vai syödäänkö pyttipanna ala´Anne? Jos ei muille kelpaa niin onneksi on koira
    Anne

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.