maanantai 15. elokuuta 2011

Kurkku kestää paistamisen!

Kuten joskus olen sanonutkin, niin aika harvoin vedän ruokareseptejä ihan omasta päästä. Eli osaan vain laittaa ruokaa toisten ohjeiden mukaan. Tänään kuitenkin yllätin itseni. Tein kanapyttipannua. Vaistolla.

Ainekset

2 perunaa
1 porkkana
punainen ja keltainen paprika
puolikas purjo
1 kesäkurpitsa
10 cm pätkä kurkkua
450 g broilerin suikaleita
öljyä
suolaa
mustapippuria



Kuori perunat ja porkkana. Laita öljyä pannulle ja pannu kuumenemaan. Suikaloi kasvikset edellä luetellussa järjestyksessä ja laita sitä mukaa pannulle paistumaan. Näin kesäkurpitsaan saakka. Paista kasvikset al dente eli melkein kypsiksi. Lisää broilerin suikaleet, suola, pippuri ja ihan viimeisenä kuutioitu kurkku. Paista koko ajan käännellen kunnes broileri on kypsää.

Mari oli töissä, joten äänestettiin Juniorin kanssa äänin 2 - 1 hyväksi ruuaksi. Juniori tykkäsi muuten, mutta kasvikset olisi kuulemma saanut jättää pois, niin olisi ollut parempaa. Äiskällä meni nelosen ja vitosen väliin.

Tänään ei Iskällä ole oikein ollut sellainen taistelijafiilis. On ollut ikävä sitä aikaa, kun Äiskä oli vielä terve. Perjantaina Äiskä täyttää 52 vuotta ja kolmen ja puolen viikon päästä tulee kolme vuotta Äiskän sairastumisesta.

2 kommenttia:

  1. Aina ei jaksa taistella. Ei omasta eikä toisen puolesta. Inhimillistä, eikö niin.

    Pöllömerkki sinulle vaistonvaraisesta pyttäristä! Juhuu, siitä se lähtee kehittely ja syvempi soveltaminen, kuten keittiötieteessä on tapana.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.