torstai 30. kesäkuuta 2011

Äitin tekemä...

Äidin tekemä on käsite. Meistä miehistä ja miksei kait joskus naisistakin tuntuu joskus siltä, että tiettyä ruokaa ei kukaan tehnyt niin hyvin kuin oma äiti. Mielestäni oma äitini on ihan hyvä ruuan laittaja. Monia ruokia, jotka lapsena tuntuivat herkullisilta, olen itsekin joskus kokeillut. Osa on hyviä vieläkin, osasta on aika ajanut ohitse. Makutottumukset ovat muuttuneet. Mutta maksa! Maksa on ihan poikkeus. Inhosin lapsena ja nuorena maksaa. Syy selvisi, kun tutustuin Äiskään. Oma äitini paistoi maksan varmasti kypsäksi. No senhän tietää: samalla myös kuivaksi kuin kengänpohjat kesähelteellä. Eihän sen päkeltämisestä kukaan tykännyt. Mutta Äiskä paistoi ihmeellistä maksaa. Niin pehmeää ja mureaa. Selitti, että taika on juuri oikeassa paistoajassa. Ei liian pitkää, mutta ei myöskään liian lyhyesti. Oli varmasti hupaisa näky, kun paistoin ensi kertaa Äiskän sairastumisen jälkeen maksaa. Minä lastan varressa. Äiskä, oikea puoli halvaantuneena, puhekyky menneenä, oikeassa kädessä tahdonalaisten liikkeiden vajaatoiminta, seisoi vieressä ja komensi minua. Nyt! Nyt käännä! Nyt ota pois! Taisi olla enemmän tuurissa kuin taidossa, että pihveistä tuli oikein hyviä. Parempia kuin oman äitini tekemät.

Tänään sitten listalla oli salviamaksaa ja perunamuussia

800 g maksaa kuutioiksi palasteltuna
10 valkosipulin kynttä silputtuna
loraus oliiviöljyä
kunnon tömpsäys salviaa kuivana tai reilusti tuoreena
1 tl mustapippurirouhetta
1 tl suolaa



Sekoita maksa ja mausteet sekä öljy. Laita jääkaappiin tunniksi. Sillä aikaa voit tehdä vaikka perunamuussin maksan kaveriksi.



Kun maksa on marinoitunut aikansa, paista pannulla nopeasti kypsäksi. Ota vaikka välillä isompia kokkareita sivuun ja leikkaa veitsellä katsoaksesi kypsyysasta. Tai minä vain puraisin palasta puolet ja katsoin, vieläkö punoittaa.



Kun ovat kypsiä, tarjoile vaikka perunamuussin kera.

Äänin 3 - 0 hyvää. Äiskän asteikolla kakkonen. 

Mari lähti tänään Kolille mökille viikoksi. Juniorilta loppuvat työt ensi tiistaina. Lähtee Vitjan luo Helsinkiin. Vietetään sitten Äiskän kanssa laatuaikaa ihan kahdestaan. Siinä toisaalta on taas minulle haastetta: pitäisi osata laittaa ruokaa kahdelle.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Asiat vaativat valmistelua

Kun muutimme 2003 Varkaudesta Joensuuhun, tajusimme melko pian rajan läheisyyden tuomat mahdollisuudet. Silloin vielä molemmat poltettiin Äiskän kanssa tupakkaa. Lisäksi Äiskä kierti kansalaisopistoissa opettamassa eli kilometrejä syntyi. Kun kerran viikossa kävi Venäjällä tankkaamassa auton ja ostamassa tupakat, säästi sievoisen summan. Nyt joku hyvä ihminen voi osoittaa syyttävällä sormella ja sanoa, että kotomaa jäi veroeuroitta. Osoittele vain. Äiskä sai vähillä tuntiopettajan tunneilla palkkaa 1000 - 1200 euroa kuussa nettona. Minä opiskelin. Opintoraha 236 euroa kuussa, ei asumistukea, koska olin naimisissa. Niillä sitten kitkuteltiin. Kyllä varmasti oli välillä Äiskän mielikuvitus koetuksella ruokaa neljän hengen perheelle värkätessä. No siitä jäi tapa käydä tankilla ja kaikkea sellaista, mitä ei saa Suomesta ostamassa. Nyt kun Äiskä on tässä kotona, niin eipä irtaannutakaan ihan niin vain. Huomenna on uudenlaisen järjestelyn ensi kokeilu. Kolmeen saakka on Avustaja, sitten tulee fysioterapeutti tunniksi. Neljältä saapuu omaishoitajan vapaapäivän tekijä neljäksi tunniksi ja Mari on luvannut hoitaa loput. Minä pääsen neljältä lähtemään ja reissuun menee noin neljä viisi tuntia - jos kaikki menee hyvin. Jos ei mene, niin kymmenen tuntia.

Aikamoisella riskillä ajellaan, mutta se on sen arvoista. Minä saan olla ihan yksin omien ajatusteni kera. Ja treenata venäjän kielen taitoani. Samalla tulee ostettua kaikkea vähän erikoisempaa keittiöönkin. Tänään kuitenkin laitoin niistä aiemmin mainituista Saken Afrikan matkan reseptikorteista 

Afrikkalaista papupataa

4 dl kidney papuja (kuivattuja), alkuperäinen ohje sanoo red beans ja kidneyt olivat ainoita punaisia cittarilla
2 isoa tomaattia pilkottuna (monta kertaa ohjeet neuvovat kuten tässäkin, poistamaan siemenet. Minä mitään siemeniä pois suhraamaan. Turhaa ajan kulunkia.)
3 vähintään keskikokoista sipulia silputtuna
2 keskikokoista munakoisoa
loraus öljyä
suolaa ja chiliä mausteeksi (chiliä kannattaa laittaa aika rohkeasti)
1 l vettä
1 lihainen luu tai 2 kpl lihaliemikuutioita (minä käytin kuutioita enkä lisännyt suolaa ollenkaan)

Liota papuja yön yli vedessä. Kaada vesi pois ja valuta lävikössä. Alkuperäinen ohje käskee kuullottamaan muttei ruskistamaan pannulla öljyssä sipulisilpun ja pavut. Minä kuullotin vain sipulit. Laita kattilaan vesi ja keittoluu tai liemikuutiot. Kun vesi kiehuu, lisää pavut ja sipulit. Keitä pienellä teholla kolme tuntia. Kuutioi munakoisot. Kuumenna pannulla pari desiä vettä kiehuvaksi ja lisää siihen munakoisokuutiot. Keitä viitisen minuuttia. Kuutio tomaatit. Soseuta tehosekoittimella niin tomaatit kuin munakoisokuutiotkin. Lisää kattilaan. Lisää chiliä ja tarkista maku. Alkuperäisen ohjeen mukaan pataan voi lisätä hieman keitettyä kalaa.


Minä tykkäsin. Ruoka äänestettiin äänin 5 - 1 pahaksi. Äiskän asteikkoa ei voi soveltaa, koska Äiskä ei suostunut maistamaankaan. 

Olisin kiitollinen, jos ystävämme Kalaharissa voisi kommentoida reseptin autenttisuutta.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Hirvitattarelloa

Lentää matalalla ja kovaa?

No Iskä tietysti. Jääkaappi tyhjä juhannuksen jälkeen. Kompostoria piti etsiä. On näet ekologisuusvirus päässyt iskemään työhommissa. Juniorilla mopon kaasari vuotaa bensaa väärästä paikasta. Marilla ketjut tippuu motskarista - säätömekanismi oli tippunut nähtävästi aiemmin päivällä. Iskä viettää laatuaikaa lasten kanssa. Laukkaa paikasta toiseen ja korjailee lasten kaverina laukeavia vehkeitä. No menihän se ilta näinkin. 

Risotto on italiaa ja tarkoittaa riisistä tehtyä mössömäistä ruokaa, joka on hyvää. Tattarello ei ole mitään kieltä, mutta kuulostaa hyvältä. Tattarello on tattarista tehty risoton vastike. Vai korvike. Ihan miten vaan. Sota-ajan terminologiaa tuntevat sanokaa. Joku perinteentutkija voisi tietää oikean termin.

Hirvitattarello viidelle

1 kg suikaloitua hirvenlihaa (tai vaan lihaa, mutta silloin kyseessä on vain lihatattarello)
2 sipulia
100 g voita
3 dl tattaria
225 g sieniä 
7 dl vettä
1 tl suolaa



Ruskista lihat pannulla pienessä määrässä voita. Lisää silputtu sipuli. Jatka hämmentelyä. Huuhdo tattarit. Paahda toisella pannulla tattareista kosteus pois. Lisää lihapannulle voi ja paahdetut tattarit sekä vesi ja suola.




Sekoita hyvin ja anna kiehua pienellä lämmöllä parikymmentä minuuttia. Valuta sienistä vesi pois. Kuumenna vielä sillä toisella pannulla, joka on nyt tyhjä tattarien jäljeltä, sienistä viimeinenkin kosteus pois. Lisää lihapannuun noin kymmenen minuuttia ennen loppua. Jos ei kelloa tykkää seurailla, niin ruoka on valmis kun neste on imeytynyt tattareihin ja tattarit pehmeitä. Lisää vähän vettä, jos tattarit pyrkivät jäämään koviksi ja keitä taas vesi pois. Kyllä se siitä ennemmin tai myöhemmin valmistuu. Pinnalle voit vielä ennen pöytään nostamista silputa koristeeksi ruohosipulia. Muutenkin tätä perusversiota kannattaa mausteilla varioida.


Äänestettiin äänin 4 - 0 erittäin hyväksi. Äiskä noteerasi kakkoseen. Tämä ruoka on ihan oman pähkäilyni tuloksena päätynyt perheemme ruokapöytään, mutta en ihmettelisi, jos joku nyt ilmoittaisi, että Venäjällä tai Karjalassa moinen pöperö on tunnettu.

Kuvat huomenna.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Suu mustikassa

Ja pitkät vapaat sen kun jatkuvat. Jotenkin tänään on vitsit vähissä. Aikani kuluksi pesen pyykkiä ja touhuan keittiössä. Vaistonvaraisesti (?) aavistin tulevan jo loppuviikosta. Varasin vähän noita ruokatarpeita ikään kuin kaiken varalle. Tänään piti mennä sinne appiukon luo mökille. Paha lähteä menemään. Appiukko nimittäin päätti jäädä kaupunkiin. Niinpä siis tänään grillailemme kotona ihan perusgrillimakkaraa ja kaveriksi keittelen joko perunoita tai makaronia. Makaroni tuntuisi helpommalta. Menee alas ilman kastiketta. Ja jälkiruuaksi mämmiä, kermaa ja sokeria!

Mutta kun tätä aikaa on, niin tein iltapäivän välipalaksi venäläistyylisiä mustikalla täytettyjä keitinpiiraita eli varenikeja. Varenikit ovat perinteisiä venäläisiä keitinpiiraita, joissa voi olla täytteenä lihaa, kaalia, marjoja. Melkein mitä tahansa. Rahkatäytteiset hillon kera ovat minun suosikkini. Neuvostoaikaan piiraita myytiin kadulla olevista myyntivaunuista. Vatsalaukun kuolema oli kansan antama "lempinimi" näille piiraille. Ei ollut katukeittiöissä aina tuo hygieniataso kovin korkealla. Se oli sitä aikaa. Mutta rahka ei ole muuttunut. Meikäläinen rahka on tasalaatuista homogenoitua mössöä. Venäjältä saa vielä tänäänkin vanhan ajan rakeista rahkaa, joka saattaa olla maustettu vaikkapa vaniljalla. Helkkari. Lähtee rönsyilemään. 

Mustikkavarenikit

Taikina:

2 lasillista vehnäjauhoja
1 muna
1 tl sokeria
1 tl suolaa
vettä (laitoin 4 dl ja persiilleen meni. Piti lisätä jauhoja vaikka kuinka paljon ja vielä ylimääräinen munakin. Eli lisää vettä varovasti)

1 ylimääräinen muna voiteluun

Täyte:

400 - 500 g mustikoita
2 - 5 rkl sokeria
1 - 2 tl kanelia



Sekoita jauhot, sokeri ja suola kulhossa. Sekoita jauhoihin muna. Ja sitten varovasti, vähän kerrallaan, lisää kylmää vettä koko ajan sekoittaen. Tarkoitus on saada aikaiseksi leivottavissa oleva taikina. Niinkuin pullataikina! 

Laita vähintään viiden litran kattilaan vesi kiehumaan. Vettä noin kolme litraa. Tarkoitus on keittää piiraat väljässä vedessä.

Survo mustikat. Sotke sekaan sokeri ja kaneli.

Kauli taikinasta sellainen vajaan sentin paksuinen levy.




Siitä tökit juomalasilla kakkaroita niin paljon kuin tulee. Pienet kakkarat kaulitaan mahdollisimman ohkaisiksi pyöreiksi kuoriksi.




Niin kuin piirakan kuoret. Voitele ohuen kuorikakkaren reunat munan valkuaisella. Valkuainen toimii ikään kuin liimana keittovaiheessa.



Laita keskelle pari teelusikallista mustikkatäytettä. Käännä kuori kiinni. Painele haarukalla reuna napakasti umpeen. Keitä väljässä suolalla maustetussa vedessä reilu viisi minuutti.



Tarjoile smetanan ja pinnalle ripoteltavan sokerin kera, sanoo alkuperäinen ohje. Me ripottelimme vain sokeria. Eivät ole millään mittarilla houkuttelevan näköisiä. Maku oli 4 - 0 hyvä. Minua lukuun ottamatta porukka piti makua jopa erinomaisena. Äiskä rankeerasi ykkösen ja kakkosen väliin. Sinänsä ihan mielenkiintoinen kokeilu. Oma järki toki käskee kokeilemaan vielä joskus samaa reseptiä siten, että keittää piiraat rasvassa.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Juhannusaatto

Ulkona sataa välillä ja välillä paistaa. Alkuillasta käytiin Äiskän kanssa vierasvenesatamassa, jonne ihmiset kokoontuvat viettämään kaupunkijuhannusta ja ihastelemaan kokkoa. Eivät ihastele tänä vuonna. Joku oli päräyttänyt kokon tulille jo puoli kuuden aikaan. Onhan se vanha perinne sytyttää kokko salaa ja ennen aikojaan, mutta taitaa moni lapsiperhe tänä vuonna pettyä. No, eipä tuo pahasta ole. Nimittäin lasten pettymyksen tunteisiin totuttelu. Äiskällä nokka vuotaa ja korvat menevät lukkoon. Ei huvita lähteä mihinkään. Ollaan sitten kotona. Lapset kaupungilla. Näinkö se ukkoutuminen ja mummoutuminen alkaa?

Hyväähän se on.


Jos kuitenkin tuntuu, että tuli otettua liikaa, kannattaa laittaa tulemaan kesäinen mansikka-raparperi-sima.

Ainekset

4 l vettä
1 l pätkittyä raparperia
1/2 l halkaistuja mansikoita (ruotsalaisetkin kelpaa ihan hyvin. kotimaiset oli vielä vähän kalliin puoleisia)
500 g sokeria
1 tl hiivaa (jos lisäät hiivaa ja sokeria sekä vähennät mansikoita, saatat saada aikaan aidon 70-lukulaisen raparperikiljun)
rusinoita

Kiehauta 1,5 litraa vettä. Lisää siihen raparperit. Keitä viitisen minuuttia. Lisää sitten loppu vesi, mansikat ja sokeri. Sekoita hyvin. Kun seos on jäähtynyt käden lämpöiseksi, murenna hiiva sekaan. Anna käydä noin vuorokausi. Siivilöi hyvin. Pudottele pulloihin jokunen rusina ja täytä pullot simalla. Laita pullot jälkikäynnin ajaksi viileään, esimerkiksi jääkaappiin. Kun rusinat nousevat pintaan, on sima juotavaa. Parhaimmillaan juoma on kolmen neljän päivän kuluttua pullotuksesta.


Minä, Äiskä ja Juniori tykättiin. Mari ja kaverinsa Riikka eivät. Eli äänin 3 - 2 hyvää.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Meille saa tulla.

Minä olen aina ollut mielestäni aika ystävällismielinen ihminen. Ihan kaikkia kohtaan. Mukaan lukien kaikki maahanmuuttajat. Olkoonkin, että kieleni on kehittynyt 60-luvulla. En ole koskaan oppinut hyväksymään suomen kielen amerikkalaistumista. Amerikan englannissa sanalla negro on oma halventava merkityksensä, mitä vastaavalla suomalaisella sanalla ei aiemmin ollut. Nyt on kun kaikki otetaan suorana lainana. Venäjän kielessä sana tsiganka (цыганка) kääntyy kaikilla mahdollisilla käytössäni olevilla sanakirjoilla suomeksi mustalaisnainen. Ja minä kun olen sitä mieltä, että ihmisille täytyy antaa mahdollisuus, niin palkkasin Äiskän diakonissaystävän suosituksien perusteella Äiskän Avustajan kesäloman tekijäksi ukrainalaisen mustalaisnaisen, joka on koulutukseltaan sairaanhoitaja. Työsopimus tehtiin jo toukokuussa. Lady tuli keskiviikkona töihin sovitusti. Puolen päivän aikaan käytin Äiskän ja Ladyn kampaajalla. Lady valitti, että ei hän osaa, kun ei ymmärrä Äiskän sanomisia. Oli sitä mieltä, että lopettaa ja minä saan hommata uuden sijaisen. No minä tunnin kannustin ja rohkaisin. Eihän Äiskää ymmärrä kukaan muukaan täydellisesti. Eikä minulla niitä sijaisiakaan ole päivän varoitusajalla jonoksi tarjolla.

No torstaina sitten kysyin verokirjaa ja tilin numeroa. Ei kuulemma onnistu. Olisi halunnut tehdä homman pimeänä. No minä sain houkuteltua tilin numeron ja sovittiin, että verokortti tulee maanantaina. Mutt tuli ilta. Ja illan myötä minulle erinäisten kiemuroiden kautta selvisi, että eihän hän voi tehdä virallisesti töitä. Hän on Kelan sairauspäivärahalla ja odottaa eläkepäätöstä. Vihelsin pelin poikki. Perkele sentään!

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Löysin vanhojen kontaktieni kautta sijaisen. Opin myös paljon. Pitää osata kysyä enemmän kuin äkkipäätä arvaisikaan. Edelleen olen sitä mieltä, että tulkaa vaan Suomeen. Tulkaa kuitenkin rehellisin mielin, älkää systeemiä kusettamaan. Ja edelleen meille töihin pyrkiessä ovat maahanmuuttajat etusijalla.

Tulipahan taas purpatettua. Tänään oli taas omaishoitajan lakisääteinen vapaapäivä - neljä tuntia. Pikkuhoitsulta loksahti leuka, kun iskin kilosen lohen kouraan ja sanoin, että tee jotakin ruokaa. Minä menen motskaria kiillottelemaan. Eihän siitä mitään tullut. Minä vieressä neuvoin, ja Pikkuhoitsu teki. Lohen pintaan suolaa ja uuniin. Perunoita kaveriksi. Oli tyttö ylpeä, kun oli ensimmäistä kertaa elämässään laittanut kalaruokaa.



Viikon ruokalistakin tuli ruuvattua.

Perjantai, juhannusaatto grillataan halpaa makkaraa ja keitetään makaroneja. Salaattia.
Lauantai, juhannuspäivä käydään appiukon kesämökillä ja syödään mitä tarjotaan
Sunnuntai                      käydään vanhan äitinin luona Simpeleellä ja syödään mitä tarjotaan
Maanantai                     hirvitattarello
Tiistai                            afrikkalainen papupata
Keskiviikko                  ruohosipulikeitto
Torstai                          salviamaksaa ja perunoita
Perjantai                       kalawok ja kuskusta

Juhannustaika naisille: Jos neito löytää laiturilta kahdeksan tyhjää lonkerotölkkiä ja kuusi tyhjää keskaritölkkiä, voi hän nähdä tulevan sulhasensa teutaroimassa rantakaislikossa umpihumalassa.

Juhannustaika miehille:Jos kokon polttamisen jälkeen kossupullon juotuasi soudat järven selälle ja nouset veneen reunalle housut kintussa seisomaan, voit nähdä rannalla tulevan leskesi.

Hyvää Juhannusta kaikille. 

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Risotto frutti di mare

Se oli muistaakseni Marin kakkuloita -blogin Mari, joka kertoi perheensä harrastaneen ruokamatkailua siten, että lapset valitsivat jonkun maan, ja sitten porukalla tehtiin viikonloppuna sen maan ruokakulttuuriin kuuluvaa ruokaa. Meillä on vähän samanlainen juttu. Matkat vain suuntautuvat aina tuonne itään, Venäjälle. Niin ruokaillessa kuin ihan oikeastikin. Tämän päiväinen ruoka ei varmasti ole venäläinen, mutta löytyi Ukrainassa kirjoitetusta venäläisestä keittokirjasta.
 
Risotto frutti di mare neljälle


200 g katkarapuja
200 g mustekalan renkaita
200 g meren elävät sekoitusta
6-7 rkl oliiviöljyä
3 kpl silputtua valkosipulin kynttä
puolikas persiljaruukku hienoksi silputtuna
2 dl kuivaa valkoviiniä (kuvassa näkyvä pullo oli ainoa, jota Alkosta löytyi 2 dl pullossa. en tiedä miten kuivaa on, mutta hyvin tuntui sattuvan)
3 dl risottoriisiä
0,5 l kasvislientä

Sulata meren elävät. Kuumenna öljy pannulla.


 Lisää silputtu valkosipuli ja persilja. 

 Pienen pyörittelyn jälkeen pistä pannulle myös meren eläväiset. Kuumenna kuumalla levyllä sen aikaa, että enin neste katoaa. Lisää riisi ja valkoviini. Kuumenna kiehuvaksi. Aina sitä mukaa kuin neste imeytyy riisiin, lisää kasvislientä. Puoli litraa uppoaa melkolailla kokonaan tämän kokoiseen annokseen. Riisin on tarkoitus jäädä hieman kovaksi, ei ihan mössökypsäksi. Olikohan se makaronin keitossa termi al dente? En muista.


Juniori mätti kaikki muut osat pois paitsi katkaravut ja riisit. Sanoi, että vieläkin maistuu simpukka. Äiskä rankkasi kakkoseen ja minusta oli hitsin hyvää. Tehkää ihmeessä juhannukseksi iso wokkipannullinen. (Valmistus tapa nesteen lisäämisineen muistuttaa kovasti indonesialaista wokkaamista.)


tiistai 21. kesäkuuta 2011

Kyllä tää äitinä olo on...

Voi hyvänen päivä sentään. Normaalissa perheessä äiti hoitaa tytärten kanssa naiseksi kasvamiseen liittyvistä asioista tarinoinnin ja neuvonnan. Mutta kun meillä ei ole sillä tavalla normaali perhe, koska Äiskä ei pysty sairaudestaan johtuen puhumaan Marille näistä asioista. Ja jos olen oikein ymmärtänyt, niin tässä vaiheessa sitten kehiin astuu yleensä joku tuttu sukulaisnainen tai tuttava. Mutta kun minä en vissiin ole normaali, niin minä käyn sitten näitä keskusteluja itse. Eilen puhuttiin gynegologilla käyntien tärkeydestä. Tai siis minä puhuin. Lopuksi oli pakko todeta, että tilanteet ovat puhujan eli minun kannalta varmasti aivan yhtä hämmentäviä kuin kuulijankin kannalta. Mutta kun vaihtoehtoja ei ole, niin sitten puhutaan. Ajattelin jo, että nyt on taas opastettu ainakin vuoden tarpeet. Mutta paskan marjat! Tänään posti toi taas Äiskän nimellä kirjeen. Teini-ikäisen äidille. Aiheena papilloomavirus ja tarjolla olevat rokotukset ynnä muut aiheeseen liittyvät. Onneksi Mari on Hesassa käymässä. Voi siirtää asian ensi viikkoon. Kyllä tää äitinä olo on raskasta!

No syödä kuitenkin piti. Syötiin Murustelua-blogista napattua Pastanjauhajilta peräisin olevalla reseptillä laitettua 

Tofu limonelloa ja makaronia

1 pkt maustamatonta tofua kuutioina (käytin jotakin hiton pehmeää versiota, joka hajosi ihan murusiksi)
loraus öljyä
1 sipuli silputtuna
2 dl kuohukermaa
1 rkl kasvifondia
1 tl kurkumaa
3 valkosipulin kynttä murskattuna
noin 2 tl raastettua inkivääriä (saattoi mennä vähän enemmänkin, muttei haitannut)
2 rkl sitruunamehua
2 rkl hunajaa
2 dl turkkilaista jugurttia
ripaus suolaa
mustapippurirouhetta uskalluksen mukaan
puolikas persilja-ruukku silputtuna (tai siis puolet niistä ruukun persiljoista tietenkin)
parmesanjuustoa
makaronia

Laita tarpeellinen määrä makaronia tai muuta pastaa kiehumaan.



Kuullota sipulit öljyssä, lisää tofukuutiot ja pyörittele niitä pannulla kunnes alkavat lievästi ruskistua.



Lisää kerma, kasvisfondi ja kaikki muutkin kamat mustapippuria myöten. Keittele vähän kokoon. Lisää jugurtti ja sekoita hyvin. Valuta valmiit makaronit. Kaada kastike kattilaan tai johonkin kauniimpaan tarjoiluastiaan. Tupsuttele päälle parmesaania ja silppua lopuksi persiljat pintaan.



Tarjoile. Kait siihen vois jonkun hyvän salaatin tehdä kaveriksi, jos innostusta riittää.


Syötyä tuli. Minusta ja Juniorista ihan hyvää, Äiskä veti kolmoseen.

En tykkää!

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Kesällä keittoa

Kun Äiskä sairastui, kävimme saman päivän illalla katsomassa häntä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Äiskä odotteli leikkausta seuraavana päivänä. Kaikkia vähän pelotti, mitä onkaan tulossa. "Älä pelkää. Minä rakastan sinua. Kävi miten kävi, kuljemme yhdessä eteenpäin." lohdutin pois lähtiessämme Äiskää. Ja missään vaiheessa ei minulla ole henkisesti ollut muita vaihtoehtoja, kuin se, että Äiskä aikanaan tulee kotiin. Ja minä hoidan niin kauan kuin pystyn. Siksipä ihmettelinkin, kun kotiutumisen lähestyessä luonani alkoi hilppaamaan porukkaa hoitajasta lääkäriin ja psykologiin. Kaikki taputtelivat olkapäälle, että kyllä on hienoa ja harvinaista, että mies ottaa vaimon kotiin hoidettavakseen. Näin tapahtuu kuulemma vain 25 tapauksessa sadasta. Muut joko lähtevät eri teille vaimostaan tai ryhtyvät ryyppäämään eivätkä kykene huolehtimaan. Erityisesti näin keväällä ja kesällä, kun kävelen tuolla keskustan aurinkoisilla kaduilla ja katselen ympärilleni, ymmärrän tosi hyvin heitäkin. Voimme varmasti olla tässä kohtaa Äiskän kanssa iloisia siitä, että ikää on kertynyt jo yli 50 vuotta. Alkaa näissä jutuissa ikä suojelemaan.

Mutta kasvisruokalinjaa jatkaen tänään söimme kesäkeittoa

Ainekset, riittää ainakin kuudelle
8 dl vettä
1 rkl suolaa (tasainen)
1 rkl sokeria (tasainen)
200 g herneitä
350 - 400 g lanttua
3 porkkanaa
350 - 400 g kukkakaalia
6 pientä perunaa
60 g pinaattia
2 dl maitoa
2 rkl vehnäjauhoja
köntti voita


Keitä vesi, suola ja sokeri. Lisää kuoritut ja kuutioidut lanttu ja porkkana. Anna kiehua varttitunti.




Lisää palasteltu kukkakaali ja kuoritut ja kuutioidut perunat (kuvassa perunat ennen kuutioimista). Ja viimeksi pakasteherneet. Jos käytät tuoreita herneitä, lisää ne ihan alussa. Keitä kasvikset melkein kypsäksi.



Lisää maitoon sotketut vehnäjauhot ja pinaatti. Kuumenna kiehuvaksi. 



Lisää voiköntti. 


 Tarjoile.

On se jännää miten ihmisen makuaistikin osaa muuttua aivoinfarktin jälkeen. Kesäkeitto oli ennen Äiskän lempiruokaa. Tein sitä joskus minäkin. Ihan samalla reseptillä kuin tänäänkin. Ja Äiskä kehui hyväksi. Tänään meni kolmoseen että helähti. Äiskä vielä oikein erikseen näytti minulle, että pinaatti ja lanttu ovat liikaa. Että näin se maailma muuttuu. Tai sitten se vaa kehui minua muuten vaan, että saisi innostumaan toistekin ruuan laitosta.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Hei me rillataan

Laihduttaminen on ennen kaikkea tahdon asia. Kaikki riippuu siitä, mitä suuhunsa työntää. Olen joskus lukenut, että ihminen ei normaalilla kuntoliikunnalla pysty kuluttamaan niin paljoa, että laihtumista tapahtuisi pelkkää liikuntaa lisäämällä. Täytyy muuttaa ruokailutottumuksia. Syödä vähemmän ja syödä ruokaa, joka sisältää vähemmän energiaa. Olen asian itse muutamaan kertaan kokeillut. Pudottanut kerran painon 96 kilosta 81 kiloon neljässä kuukaudessa ja toisen kerran 93 kilosta 83 kiloon neljässä kuukaudessa. Ja ihan syömällä.

Äiskän pitäisi pudottaa sitä painoa. Sen verran hän on juonessa mukana itsekin, että annoskoot ovat melko pieniä. Ihan suhteessa liikuntaan. Mutta kun kasvikset eivät tahdo kelvata millään. Puolentoista kuukauden yrityksen jälkeen sanoisin, että se on kokki isolla k:lla, joka tekee hyvänmakuista ruokaa mikä ei lihota. Minulla on vielä paljon opittavaa. Mutta toisaalta. Tänään tein Puolijauhoista-blogin Tiian ohjeen mukaan tofuvartaita grilliin sillä seurauksella, että ainoastaan minä ja pistäytymään tullut naapuri tykkäsimme. Äiskä söi vain herkkusienet. Lapset eivät niitäkään. Yritä tässä sitten tehdä kasvisruokaa. Prkl.

Tofu-vartaat, 15 kpl

4 pkt/1000g maustamatonta tofua
3 kesäkurpitsaa
noin 20 kpl paketti herkkusieniä

Marinadi

2 dl öljyä
4 rkl soijakastiketta
4 suurta tl sinappia (hunaja-Dijon tuntu sattuvan aika hyvin)
chilirouhetta niin paljon kun uskaltaa laittaa
iso rkl paprikaa
6 isoa valkosipulin kynttä silputtuna
1 tl mustapippurirouhetta



Sekoita edellisenä iltana marinadin aineet. Valuta ja kuivaa tofut. Pilko varttikilon palaset kahdeksaan osaan. (Tiian ohjeessa sanottiin kymmeneen osaan, mikä lienee lopputuloksen kannalta parempi. Kahdeksan on taasen jakosuorituksena helpompi.). Laita ne marinaadiin samoin jo edellisenä iltana. Hämmentele varovasti välillä, että kaikkiin palasiin imeytyy marinadia.



Leikkaa kesäkurpitsasta juustohöylällä pitkiä suikaleita ja puolita herkkusienet. Pujota grillaustikkuun tofu-kuutio, herkkusieni ja rullalle pyöräytetty kesäkurpitsasuikale. Ja sama uusiksi. On syntynyt ensimmäinen grillattava varras. Tee koko satsi tällaisiksi vartaiksi ja syöksy grillille, joka on ollut lämpiämässä jo jonkin aikaa.



Grillauksen aikana voitele vartaita marinadilla. Kypsyyden näkee oikeastaan parhaiten kesäkurpitsoista. Kun ne alkavat näyttämään kypsiltä, on muukin osa valmis.

Ja sitten ei kun syömään. Kaveriksi vaikkapa kesäisen reteesti skumppaa. Toiset tykkää - meillä pääsääntöisesti ei. Minusta kympin suoritus.

Mari keksi hyötykäyttöä vanhalle sinkkiämpärille.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Kesätouhuja

 Olin minä tänään lapsistani ylpeä. Etenkin Marista. Tyttö teki Hondaa kytkinremontin! Minä istuin puutarhatuolissa ja annoin neuvoja ja valvoin tekemistä. Taitaa tyttö tosiaan tykätä prätkällä ajelusta. Remppa onnistui hyvin, lopuksi vain selvisi, että vielä pitää käydä ensi viikolla ostamassa uusi kytkinvaijeri. Sen vaihtaa jo Iskäkin mielellään.



Ruokapuolella oltiin hyvin peruskesäisissä tunnelmissa. Grillattiin Wilhelmi-grillimakkaraa, Lidlin bratwursteja, ananasta, persikoita ja maisssia. Homma ei suuremmin selittelyjä kaipaa. Suurin ongelma minulla on tuon kaasugrillin käytön opettelu.

Hyvin maistui minullekin.


Jälkiruoka oli tarkoitettu vain Iskälle ja Äiskälle:

Eli valmistelu oli aloitettu jo eilen. Idea hyvä. Käytännössä ei toimi. Kun siiderijää alkaa sulamaan syötäessä, sulaa alkoholi ensimmäiseksi ja miedompi mehuosa on vielä jäinen. Näin ollen suuhun tulee liian voimakkaasti alkoholille maisutuvaa nestettä. Ja lopuksi jää jäljelle melko mautonta jäähilettä. Lopputulos lienee sama käyttipä sitten raaka-aineena siideriä tai olutta. En suosittele muuten kuin juhannusjuhlien vitsinä.

Ja kun juhannukseen päästiin, niin viikon ruokalistakin ylettyy vain ensi viikon puoleen väliin. Juhannukseksi sitten keksitään omat metkut.

Lauantai      Grillimakkaraa ja grillattuja hedelmiä
Sunnuntai    Grillattuja tofuvartaita
Maanantai   Kesäkeitto
Tiistai          Tofulimonello
Keskiviikko Risotto frutti di mare venäläisestä keittokirjasta