sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Dramatiikan puutetta ja rumaa ruokaa

Kävin viime viikolla poppamiehen luona kontrollikäynnillä. Sanoi, että olen parantunut taudin laajuus ja vakavuus huomioiden yllättävän hyvin ja nopeasti. No hyvä niin. Vaan vielä on matkaa jäljellä. Olen pitkin syksyä ihmetellyt, kun aika ei riitä mihinkään. Itsenäisyyspäivänä sitten päätin, että nyt touhuan tosi räväkästi ja pistä hommia pakettiin. Mitä vielä! Kun viisi minuuttia touhusin kotona ihan tavallisia jokapäiväisiä hommia vauhdilla, niin perään piti toiset viisi istua ja odottaa hengityksen tasaantumista. Olen sitten hyväksynyt, että tänä talvena touhutaan rauhallisesti. Kun tähän lisätään se, että Juniori on aikuistunut viimeisen vuoden aikana, niin välillä on aika pitkiä aikoja, että ei ole oikein tapahtunut elämässä mitään mainitsemisen arvoista. Ruokapuolellakin olen yrittänyt pitäytyä vanhoissa kasvisruokaresepteissä, jotta saisi tuon painon perkeleen putoamaan. Ei parane joka päivä syödä juhlaruokia. Näin ollen täällä blogin puolellakin olen ollut aika hiljaa. Tänään kuitenkin söimme Äiskän kanssa kahdestaan roheesti liharuokaa eli vasikanleikettä tai saksalaisittain paprikaschnitzeliä.

Vasikanleike

2 vasikanleikettä (á 150g)
vehnäjauhoja (täysjyvä hyvä)
2 rkl paprikajauhetta
öljyä
2,5 dl lihalientä
125 g jugurttia
6 rkl kermaa
suolaa
5 valkosipulin kynttä murskattuna
1 rkl kuminaa

Ota lihat puoli tuntia aikaisemmin lämpiämään. Nuiji littanoiksi. Ripottele pinnalle suolaa ja hiero yksi valkosipulin kynsi puolelleen. Leivitä vehnäjauhoilla. Paista pannulla öljyssä 1 - 1,5 minuuttia puoleltaan ja laita lämpimään uuniin odottamaan muiden valmistumista.

Laita pannulle vähän lisää öljyä ja lisää paprika ja kumina. Pyöräytä sekaisin ja lisää lihaliemi. Samoin jugurtti, johon on sekoitettu pari ruokalusikallista vehnäjauhoja. Sekoita ja lisää loput aineet eli kerma, viimeinen valkosipulin kynsi ja maun mukaan suolaa. Kuumenna sekoittaen kiehuvaksi. Tarjoile riisin tai spagetin kera. Meillä oli tarjolla riisiä ja 

norjalaista hernemuussia

500 g herneitä
vettä
1 tl suolaa
3 - 4 rkl sokeria
50 g voita

Liota herneitä väljässä vedessä yön yli. Keitä puolitoista tuntia. Siivilöi vesi pois. Älä kuitenkaan heitä vettä pois. Murskaa herneet esim. sauvasekoittimella. Jos tuntuu kovasti jäykältä, lisää hieman keitinvettä. Jos taas menee liian veteläksi, suurusta vehnäjauhoilla. Lopputuloksen pitäisi olla sellaista aikalailla puuron jäykkyistä tai vähän jäykempää. Lisää lopuksi suola, sokeri ja voi. Sekoita ja tarjoile. Sopii tosi hyvin joulupöytään tavanomaisten keitettyjen herneiden korvaajaksi etenkin, jos pöydässä on lipeäkalaa. Hyvin meni kyllä vasikanleikkeenkin kanssa.

Ruoka oli rumaa, mutta maukasta. Äiskän asteikolla kolmannen luokan ruokaa.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Onnellinen mies

Arto Paasilinnan romaaniin perustuva elokuva Onnellinen mies ilmestyi 1979. Minä olin Paajasen Hanskin ja Kososen Tuomon kanssa kesäkuun alussa 1980 viettämässä Imatran valtionhotellissa inttiin läksiäisiäni. Oli keskiviikkoilta ja samaan ravintolaan oli sattunut muutama Immolan SissiKomppanian alikessuja. Samoja kavereita, joista seuraavana päivänä tuli esimiehiäni. Pari ensimmäistä viikkoa menivät ihmetellessä, kun kantahenkilökuntaa myöten kyselivät ensin ammattiani ja sitten ikääni. Vastattuani ihmettelivät, että enkö olekaan 27-vuotias siltainsinööri. En ollut olin 21-vuotias merkonomi. Ensimmäistä kertaa lomille päästyäni asia selvisi. Hanski ja Tuomo olivat päättäneet elokuvan innoittamina tehdä pienen käytännön pilan. Tarinoineet niiden kapakan alikessujen kanssa ja kertoneet minun olevan siltainsinööri ja tulevan suorittamaan palvelustani viimeisessä mahdollisessa vaiheessa eli 27-vuotiaana. No, siitähän tuo asia pikkuhiljaa selvisi.

Siltainsinööri Jaatinen oli kuitenkin onnellinen mies. Minulla on tällä hetkellä töitä. Itse olen terve ja naimisissa rakastavan vaimoni kanssa. Lapsetkin alkavat murrosiän kuohunnan jälkeen rauhottumaan. Elämä kulkee rataansa. Voisi jopa sanoa sen olevan ajoittain tylsää. Minä kuitenkin koen enemmänkin olevani kuin Jaatinen. Onnellinen mies. Asiat ovat aikalailla kohdallaan. Pitäisi vain oppia olemaan joskus ihan jouten - tekemättä mitään. Siinä sitä on haastetta tulevalle vuodelle.

Tänään en kuitenkaan ollut jouten, vaan tein ruuaksi

herkullista pastaa (neljälle)

500 g juustotäytteistä  tuoretta raviolia
500 g isoja katkarapuja
puolikas iso sipuli
1 punainen paprika
(1 chili)
tilliruukku
2 dl ranskankermaa
2 dl kuohukermaa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Leikkaa sipuli kuorimisen jälkeen ohuiksi siivuiksi. Poista paprikasta siemenet, samoin chilistä. Kuutioi molemmat.  Kuumenna öljyä pannulla ja kuullota sipulirenkaat ja kypsennä samalla paprika. Samoin chili. Minä kypsensin chilin erikseen, koska meillä siitä eivät muut tykkää. Lisää ranskankerma ja kuohukerma pannulle. Sekoita ja lisää katkat. Kiehauta. Lisää silputtu tilli, suola ja mustapippuri. Pidä kuumana. Keitä ravioli kattilassa ohjeen mukaan kypsäksi runsaassa suolalla maustetussa vedessä. Kun ravioli on kypsä, kaada vesi pois ja kumoa raviolit pannulle. Sekoita ja tarjoile. Vaikkapa vaalean leivän ja valkoviinin kera.




Hyvää äänin 2 - 1. Äiskän asteikolla meni kakkoseen. Juniori tykkäsi muuten, mutta raviolin sisässä ollut parsa-ricottajuustotäyte maistui kuulemma ihan liimalle! Ihan sama. Minä ja Äiskä tykättiin niin paljon, että joskus varmasti tulee tehtyä toistekin. Ja kannattaa kokeilla esimerkiksi lohen kanssa.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Pikkujoulut

Perjantaina oli työpaikan pikkujoulut. Meillä kaikilla oli niin mukavaa. Ja vanhakin nyt nuortui. Teemana oli nimittäin heavy rock. Joulusta muistutti pieni yhdellä kädellä kannettava kuusi ja pukkivisa. Sapluuna tuntui toimivan. Tällainen vanha käpykin vertyi juhlimaan nuoruuden innolla. Lauantai tulikin sitten uikutettua punkan pohjalla. Onneksi pikkujoulut eivät ole kuin kerran vuodessa! Eilen sitten oli jo sen verran elpynyt olo, että innostuin laittamaan ruokaa. Listalla oli

maksaa ja punajuuria

800 g lampaan maksaa
1 lasi maitoa
1 tl suolaa
1 tl mustapippurirouhetta
2 rkl maissijauhoa
2 rkl mannasuurimoita
ruokaöljyä
4 - 5 keitettyä punajuurta
majoneesia
iso sipuli
juustoa

Leikkaa maksa sentin paksuiksi siivuiksi ja pane kulhoon, kaada lasillinen maitoa päälle ja anna hautua tunti. En täysin ymmärrä tuon maidon merkitystä, mutta kait sen tarkoitus on pehmentää maksan makua. Naudan maksassa saattaa olla tarpeenkin, mutta lampaan maksalle ei missään nimessä välttämätön. Tunnin kuluttua kaada maito pois ja anna pihvien hieman valua. Sekoita lautaselle maissijauho, mannasuurimot, suola ja pippuri. Leivitä viipaleet seoksessa. Kuumenna öljy pannulla ja paista kuumalla pannulla pihveistä hyvin nopeasti pinta kiinni molemmilta puolilta.

Leikkaa kuoritut punajuuret vajaan sentin paksuiksi siivuiksi. Asettele siivut uunipellille. Ruiskauta päälle aluksi hieman majoneesia ja asettele maksapihvit majoneesin päälle. Seuraavaksi leikkaa kuoritusta sipulista ohuita suikaleita, jotka asettelet maksan päälle. Seuraavaksi pieni tursautus majoneesituubista sipulin päälle. Ja lopuksi kökkö juustoraastetta. Minä laitoin puoleen Oltermanni-raastetta ja puoleen Aura-murksaa. Paista 180 asteisessa uunissa 15 - 20 minuuttia. Tarjoile. Kaveriksi käy vaikkapa perunat. Me nautimme Äiskän kanssa ilman lisukkeita.



Hyvää äänin 2 - 0 ja Äiskän asteikolla kakkosluokan ruokaa. Resepti on napattu russianfood.com -sivustolta. Kaikkien venäjän kielen hallitsijoiden kannattaa käydä vilkaisemassa.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Flaming balls - yksi näkökulma omaishoitajuuteen

Ja otsikon jälkeen on turha odottaa mitään suuria paljastuksia. Tarkoitus on pysyä suhteellisen yleisell tasolla. Kun puoliso sairastuu, tulee monia asioita selvitettäväksi. Ja kun puoliso sairastuu riittävän vakavasti, on yhtenä osa-alueena seksuaalisuus. Nuorempana ihmisen elämä pyörii nähtävästi ihmisen biologiasta johtuen aika paljon tuon lisääntymisvietin ympärillä. Vanhemmiten taasen parisuhteen ylläpitävänä voimana toimivat pitkälti muut vaikuttimet. Minä kuulun onneksi tuohon vanhempaan osastoon Äiskän kanssa. Ymmärrän mielestäni suhteellisen hyvin myös nuorempia tässä suhteessa. Kuinka kukakin asian ratkaisee? Mikä on oikea tapa toimia? Tällaisia kysymyksiä nousee usein esiin, kun aiheesta omaishoitajien kesken joskus harvoin uskalletaan puhua. Mielestäni oikeita vastauksia ei ole. Jokainen ratkaisee asian itselleen sopivalla tavalla. Tärkeintä on, että valittu ratkaisu on sellainen, että kestää oman itsensä kanssa sovinnossa. Kun tämä asia on kunnossa eli omantunnon kanssa ei ole ongelmia, on koko tilanne helpompi käsitellä. Omantunnon kanssa kannattaa kuitenkin keskustella, ja viimekädessä olla itselleen armollinen. Mutta kiistaton tosiasia mielestäni on, että jos puolison vakava sairastuminen on osaksi tuleva, se on parisuhteen kannalta helpompaa, jos ollaan 53-vuotiaita eikä 35-vuotiaita.

Ja sitten asiaan eli tänään oli Marin ja kaverinsa Eveliinan pyynnöstä ruokalistalla 

Flaming balls eli tuliset pässin pallit

6 pässin kivestä
1 punasipuli
1 valkosipuli
5 punaista chilipalkoa (marketin chileillä ei ole nimeä, mutta ovat yleensä melko mietoja)
oliiviöljyä
suolaa
500 g tomaattimurskaa

Poista kiveksistä päällimmäiset kalvot ja leikkaa ensin pituussuunnassa kahtia ja sen jälkeen toisin päin kolmeen osaan. Kuori ja silppua sipulit pieneksi, samoin chilit. Kuumenna öljy pannulla ja lisää ensin sipulit, valkosipulit ja chilisilppu. Seuraavaksi pienissä erissä kivekset. Tarkoitus olisi tässä vaiheessa ruskistaa kivekset eli liesi kannattaa pitää melko isolla teholla. Minulla oli täysillä ja siitä huolimatta ruskistamisesta ei voinut puhua, sillä nestettä kertyi pannulle niin paljon, että kyse oli enemmänkin keittämisestä kuin ruskistamisesta. No, joka tapauksessa tässä vaiheessa lisäsin noin teelusikallisen suolaa. Kun olin vakuuttunut siitä, että en jaksa odottaa ruskistumista ja nesteen haihtumista, lisäsin tomaattimurskan ja kuumensin koko komeuden kiehuvaksi. Tässä vaiheessa on viimeinen suolan määrän tarkistus paikallaan. Minun suuni vaati toisen teelusikallisen. Ja lopuksi tarjoilu vaikkapa riisin kaverina.

Kuvaa ei muistettu ottaa. Hyvää äänin 3 - 0. Mari oli sitä mieltä, että ihan hyvää, mutta ei joka viikko syötävää. Minä ja Eveliina olimme sillä kannalla, että jos aiemmat kokeilut ovat saaneet arvosanan hyvää, niin nyt tuli kyllä tosi hyvää. Ehkä hieman vähemmän chiliä, mutta se onkin jo makuasia. Ehdottomasti suositeltava ruoka.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Tässähän tää männöö...

Otsikon vastauksen saa usein, kun kysyy kaverilta, mitä kuuluu. Viimeisen postauksen jälkeen ei ole tapahtunut varsinaisesti mitään maininnan arvoista. Suullisesti kuulumisia kysyttäessä tulisi varmasti vastattua juuri noilla otsikon sanoilla. Päivät ovat menneet töissä, ja illat kotona kaikkea fyysistä vältellen. Paitsi Äiskän fyysistä läheisyyttä. Se tuntuu aina hyvältä eikä saa hengästymistä aikaiseksi. Toki tauti taitaa antaa pikkuhiljaa periksi, kun viimeisen viikon aikana on jo jaksanut ihan oikeasti jotakin tehdäkin ilman välitöntä hengen loppumista. Henki sen sijaan loppui Äiskän sukulaismieheltä. Käytiin eilen hautajaisissa. Varsin lämminhenkinen juhla. Nykyään hautajaiset ovat muuttuneet: alan kuulua joka kerta niiden vanhempien miesten joukkoon! Kohta alkavat nuoremmat kysellä, että missä kunnossa olen. Vieläkö järki juoksee? Pahalta näyttää, jotain vastaan rimpuilemista lienee pakko keksiä.

Tänään ruokalistalla oli perunamuussia,

bratwursteja ja paprikakastiketta

yksi punainen, keltainen ja vihreä paprika
2 sipulia
meiramiruukku
öljyä
4dl vettä
2 rkl paprikajauhetta
1 kasvisliemikuutio
300 g bratwursteja
2 tl perunajauhoja

Poista paprikoista siemenet ja silppua kuutioiksi. Kuori sipulit, silppua toinen silpuksi ja leikkaa toinen ohuiksi siivuiksi. Kuumenna pannulla öljy ja lisää pannulle paprikat ja sipulisilppu. Kuumenna käännellen  kunnes sipuli alkaa kuullottumaan. Silppua joukkoon meirami, lisää paprikajauhe ja kasvisliemikuutio. Kaada vesi pannulle ja hauduta kiehumisen rajalla 6 - 8 minuuttia välillä sekoittaen. Sekoita lopuksi perunajauhot puoleen desiin kylmää vettä ja suurusta kastike seoksella.

Ota toinen pannu ja ruskista tilkassa öljyä sipulirenkaat ja paista makkarat. Isolla pannulla homma onnistuu sujuvasti siten, että makkarat ovat pannun toisella laidalla ja toisella laidalla sipulit. Makkarat paistuvat ja sipulit ruskistuvat 5 - 6 minuutissa. Tarjoile perunamuussin kera.



Luokiteltiin tavalliseksi perusruuaksi. Juniori oli sitä mieltä, että älä ihan heti tee uudelleen. Äiskä rankeerasi asteikollaan kolmoseen. Komppaan Äiskää.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kovaa vääntöä

Omaishoitajuuteen liittyy muun muassa omaishoitajan vapaapäivät. Niistä on oikein laissa säädetty. Vaihtoehtoja on kolme. Sijaishoito eli hoidettava menee jonkun muun henkilön luo, ja kaupunki maksaa tälle hoitajalle. Toinen vaihtoehto on, että hoidettava menee johonkin perhehoitoa tarjoavaan paikkaan, ja jälleen kaupunki maksaa. Perhehoitovapaita kertyy kolme vuorokautta kuukaudessa. Ja kolmas vaihtoehto on palvelusetelillä ostettava kotiin tuleva vapaapäivän tekijä. Tämänkin kaupunki maksaa, mutta maksu on niin pieni, että se riittää vain lain edellyttämään minimiin eli kolmeen neljän tunnin pätkään kuukaudessa. Tietysti kaikissa vaihtoehdoissa on pieni omavastuu. Tuo perhehoito oli ykkösvaihtoehto, kun Äiskä aikoinaan kotiutui, mutta hoitopaikka ei ollut Äiskän eikä minun mieleen. Niinpä sitten valitsimme tuon setelijutun. Nyt sitten päästyäni itse sairaalasta totesin, että entinen systeemi on liian raskas minulle. Kun Äiskä oli ollut koko kuukauden sairaalassa oloni ajan viikolla yöt mukavassa perhehoitopaikassa, oli luontevaan muutta sopimusta perhehoidoksi. Se on kaupungillekin halvempaa ja Äiskäkin tuntui suostuvaiselta. Pysyi myös suostuvaisena, kun ensimmäinen kokeilu piti tehdä viime viikon työreissuni aikana. Vaan nyt, kun pitäisi ryhtyä sopimaan seuraavaa päivää firman pikkujoulujen ajaksi, ei homma tunnu kelpaavan mitenkään. Koko viikonloppu on riidelty asiasta. Onneksi aikaa on vielä kuukausi. Toki Äiskän pääkään ei käänny helpolla. Aihe vaatii kaikkien hänen kanssaan tekemisissä olevien yhteen hiileen puhaltamisen. Toistaiseksi vielä toiveita hyvästä lopputuloksesta on.

Mutta riidoista huolimatta tein tänään huomista varten valmiiksi

Riistakeitto Iskän tapaan

8 dl vettä
4 perunaa
1 porkkana
1 sipuli
10 sentin pätkä purjoa
puolikas punainen paprika
2 valkosipulin kynttä
200 g hirvikäristystä
nyrkin kokoinen pala hirven sydäntä
kämmenen kokoinen läpyskä vasan maksaa
voita
1 rkl suolaa
noin 10 katajanmarjaa
1 tl mustapippuria

Keitä vesi. Lisää kasvikset kuorittuna ja paloiteltuna kiehuvaan veteen. Lisää suola, katajanmarjat ja pippuri. Paloittele sydän ja paista pannulla voissa pinta umpeen. Lisää keittoon. Tee sama hirvikäristykselle. Poista maksasta kalvo ja toista menettely vielä maksallakin. Älä kuitenkaan paista liikaa. Ihan vain sen verran, että pinta muuttaa värinsä. Hauduta pienellä tulella kunnes sydän ei tunnu hampaissa sitkeälle. Minulla siihen meni pari tuntia. Tarjoile.

Huomenna tiedetään miten kävi. Sen verran maistoin, että liemi ainakin on maukas.

HUOMIOI HIRVEN MAKSAA JA MUNUAISIA KÄYTTÄESSÄSI:

Eviran ohjeiden mukaan ei pitäisi käyttää yli vuoden ikäisten hirvien maksaa eikä munuaisia. Suositus johtuu siitä, että elimiin kerääntyy raskasmetalleja, jotka eivät sitten syötynä poistu ihmisestäkään vaan kerääntyvät ihmiseen. Ja raskasmetallien kertyminen ei johdu suoraan mistään tienvarsiruokailusta.  Kasvit luontaisesti keräävät itseensä maaperästä siellä luonnostaan olevia raskasmetalleja. Kun sitten hirvi syö männyn taimesta latvan, siihen kerääntyneet raskasmetallit siirtyvät hirveen ja kiertävät ravintoketjussa niin kauan kunnes joku eläin ketjun huipulla kuolee ja metallit palaavat maahan. Ilmiön hyödyntämistä maaperän puhdistamisessa kutsutaan fytoremediaatioksi. Sitä ovat tutkineet Itä-Suomen yliopiston Arja Tervahauta ja Sirpa Kärenlampi.

Ja lopuksi mainos, josta en saa senttiäkään:


Kuvan lammas, kuten joukko kavereitaan on myynnissä. Joensuun alueen lukijoiden kannattaa käväistä Sammallahden tilalla Viinijärvellä. Tilalla on tämän kesän karitsojen lihoiksi laitto alullaan ja hyvälaatuista lampaan lihaa tarjolla. Tarkemmat tiedot löytyvät klikkaamalla tuota "Sammallahden tilalla" -linkkiä.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Koira ja karvat

Joululahjat jaettuaan joulupukki pääsee parrastaan, mutta koira ei koskaan karvoistaan. Sama taitaa koskea myös meitä ruuanlaittoon hurahtaneita. Minä oli menneellä viikolla kolmen päivän työmatkalla Pietarissa. Keskiviikkona jäi nelisen tuntia illan suussa joutoaikaa ennen kuin tuttavaperheen väki tuli töistä kotiin. Niinpä minä sitten kiertelin kauppoja ja toreja. Ja ihastelin kotimaisesta poikkeavaa tavaratarjontaa. Ja ihmettelin kotimaan ylihygienisyyttä. Yleensä nämä juttuni ovat enemmän tarinaa ja vähemmän kuvia, mutta nyt tehdään sitten juuri toisin päin.

Yliopistolla olisi ollut paljon mieleistä nähtävää Äiskälle, sillä hän opetti ennen sairastumistaan lasi- ja kivimosaiikkien tekoa.
Metroasemien edessä oli usein naisia myymässä tavaroita. Tällä kertaa mökillä viljeltyjä kasviksia. Monelle tämä on elintärkeä lisä pienen eläkkeen päälle. Kuvan ottoon eivät anna millään lupaa - sen verran nöyryyttävänä tilannettaan pitävät. Niinpä salaa otetut kuvat sitten ovat mitä ovat.


Kauppahalleja on kaupungissa useita. Niistä löytyy laaja tarjonta erilaisia raaka-aineita vaativankin keittiön tarpeisiin. Jos vain nenä sallii käydä sisällä ostamassa. Parhaaseen tulokseen pääsee, kun käy aina samojen myyjien luona. Hinta-laatusuhde kestää kohdallaan. Käymäseltään paikalle tullut ulkomaalainen turisti maksaa varmasti enemmän kuin markettien hinnan.

Lihatiskit ovat pitkiä...

...ja tarjonta huomattavasti monipuolisempaa kuin Joensuussa. Tässä kuvassa ainakin ankkaa, kanaa, viiriäistä, kaniinia. Jostain kumman syystä olen ihastunut tuohon kaniiniin. Söin tiistai-iltana kiinalaisessakin herkullisen kaniiniannoksen. Väen vähyys kauppahallissa johtuu siitä, että kello alkoi jo lähennellä 21:ä.

Erilaiset suolaiset ja marinoidut kasvikset ovat yleisiä Venäjällä. Suolakurkkuja, suolaisia säilöttyjä tomaatteja, suolakurkun tapaan marinoitua karhunlaukkaa, erilaisia kokonaisena marinoituja valkosipuleita ja herkullisia salaatteja. Karhunlaukkaa saa purkissa muuten City-markettien Venäjä-hyllystäkin, mutta ei vedä vertoja suoraan torilta ostetuille!

Tämä kaukasialainen vihannesmyyjä toimi todellisessa kivijalkamyymälässä. Kerrostalon kellarikerros oli täynnään pieniä osastoja, joissa myytiin missä kenkiä missä vihanneksia ja kaikkea siltä väliltä.

56,8 gramman kaviaaripurkki maksoi tuttavaperheen korttelikaupassa 7050 ruplaa eli 164 euroa! Hinta on oikealle kaviaarille normaali. Venäjällä myydään kaikenlaisia kaviaarin korvikkeita ja vastikkeita, mutta asia kyllä selvästi kerrotaan purkin kupeessa tai kannessa. Valitettavasti vain venäjäksi. Paras nyrkkisääntö on, että jos kaviaari on halpaa, se on jonkun muun kalan värjättyä mätiä tai merilevästä valmistettua vastiketta. 

Ja torstaina junanlähettäjä sitten liputti Allegron tunteella liikkeelle ja meidät kohti kotia.

Tänään oli sitten venäläisen keittiön herkut valahtaneet vyötärölle ja vaa'alla käytyäni päädyin portugalilaiseen kalaruokaan, vaikka ruokalistalla jotain muuta lukikin.

Bacalhau à Gomes de Sá
eli turskapyttipannu Gomes de Sán tapaan
(resepti on kuulemma saanut nimensä sen keksineen turskakauppiaan mukaan.)

2 turskafilettä (minä käytin 400 g:n paketin pakasteseitä)
600 g perunoita (meillä kolmelle hengelle 7 perunaa)
lorauksia oliiviöljyä
3 munaa
2 sipulia
1 valkosipulin kynsi
persiljaa
oliiveja
suolaa
pippuria

Keitä munat kovaksi ja perunat melkein kypsäksi. Toki voi käyttää myös edelliseltä aterialta tähteeksi jääneitä perunoita. Jos käytät oikeaa kalafilettä, niin keitä fileitäkin pienellä tulella siten, että vesi juuri ja juuri kiehuu, kymmenisen minuuttia. Sen jälkeen ota kalat vedestä, irrota nahka ja paloittele. Pakastekalalla ei ole tuon nahkan poistamisen tarvetta, mutta muuten sama proseduuri. Kuullota sipuli- ja valkosipulisilppua pannulla oliiviöljyssä. Kuori perunat ja munat. Lisää lohkotut perunat ja paloiteltu kala pannulle. Varovasti käännellen sekoita ainekset keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla. Koristele persiljalla (tuoretta käyttäen tuleen komiampaa), munalohkoilla ja oliiveilla (mustat sattuvat paremmin kuin nuo käyttämäni vihreät). Tarjoile.


Oivallista perusruokaa äänin 3 - 0. Äiskän asteikolla meni kolmanteen luokkaan. Minä pidin ruuan vähärasvaisuudesta, mikä syntyy siitä, että ainekset on kypsennetty keittämällä. Jos tosiaankin käyttää jo aiemmin keitettyjä perunoita, on valmistuskin todella nopeaa. Kokeilkaa ihmeessä

maanantai 21. lokakuuta 2013

Sairaalaruokaa

Sairaalassa, ollessani tehostetun valvonnan osastolla, oli kuntoni kohentunut niin paljon, että minut katsottiin kykeneväksi syömään soseutettua ruokaa. Hoitaja toi annoksen sänkyyn. Sinänsä todella kuninkaallinen olo. Joku tuo minulle valmiiksi tehtyä ruokaa ja vielä sänkyyn. Tässä yhteydessä kannattaisi varmaan jättää mainitsematta, etten olisi varmaan kestänyt istuallani, jos ruoka olisi tuotu sängyn viereen pöydälle! Ruoka oli soseutuksesta johtuen karsean näköistä, mutta tosi herkullisen makuista. Ja sitä mukaa kuin pääsin siirtymään kiinteälle ruualle parani ulkonäkö - maku pysyi koko ajan herkullisena. Käsitykseni sairaalaruuan mauttomuudesta oli romuttunut.

Asia alkoi kiinnostaa siinä määrin, että oli otettava selvää, kuinka hyvä sairaalaruoka syntyy. Puhelu sairaalan keittiöön eli hienosti sanottuna ravitsemiskeskukseen vastaavalle esimiehelle laittoi asian liikkeelle. Saapuessani sovittuna aikana paikalle, minua odotti kolme ystävällistä ravitsemuspalvelujen esimiestä valmiina vastaamaan uteliaisiin kysymyksiini. Kahvin ja kotona paistetulle maistuvan pullan siivittämässä keskustelussa ravitsemuspalvelun esimiehet Anja Kuittinen, Salme Palviainen ja Ritva Kuronen kertoivat, kuinka nykyaikaisessa suurkeittiössä valmistetaan suussa sulavan hyvää laitosruokaa.

Pohjois-Karjalan keskussairaalassa, kuten varmaan kaikissa muissakin sairaaloissa tarjotaan potilaille aamupala, lounas, päiväkahvi, päivällinen ja iltapala. Kun potilaita on keskimäärin 350 henkeä, tietää se 1750 potilasateraa päivässä. Sairaalassa on lisäksi henkilökunnan ruokala, jossa ruokailee päivittäin lähes 600 henkilökuntaan kuuluvaa. Ruokalassa on kaksi lounasvaihtoehtoa. Näitä yli kahta tuhatta ateriaa on suunnittelemassa neljä työnjohtajaa ja valmistamassa 34 keittiöhenkilökuntaan kuuluvaa. Ravintopalveluista vastaa ravintopalvelupäällikkö.Yksinkertaisella jakolaskulla tämä tekee noin 60 ateriaa per valmistukseen osallistuva henkilö. Mutta, mutta! Potilaiden energiatarve on varsin erilainen. Tämä on huomioitu siten, että potilaat on jaettu ruuan suhteen viiteen eri ryhmään. Pienimmällä XS-tasolla päivittäinen energiamäärä on 5860 kilojoulea (1400 kcal) ja suurimmalla XL-tasolla 11300 kilojoulea (2700 kcal).  Minä olin 7540 kilojoulen (1800 kcal) M-tasolla. Noin 30 prosenttia potilaista on jollakin erikoisruokavaliolla, kuten gluteeniton, laktoositon tai  muu vastaava. Edellä kuvatut vaatimukset johtavat siihen, että keittiössä tehdään noin 50 erilaista ateriakokonaisuutta. Suunnitteluvaiheessa urakka on varmaan ollut hirmuinen, ja haastetta riittää varmasti jokaiselle päivälle.

Hoitohenkilökunta syö samaa ruokaa kuin potilaatkin.


Jotain toiminnan koosta kertoo perunoiden määrä. Niitä tarvitaan 120 kiloa, kun listalla on keitettyjä perunoita. Keittiössä suositaan lähiruokaa eli kaikki tarvikkeet pyritään hankkimaan mahdollisimman läheltä tai ainakin käyttämään kotimaista. Tästä hyvänä esimerkkinä itsekin muistan ihmetelleeni kalaruokia. Seitä ei minun neljän viikon aikana ollut kertaakaan listalla, mutta kuhaa useammin! Lähiruuan suosiminen näkyykin siten, että ruokalistalta löytyy useammassa eri muodossa siikaa, kuhaa ja lohta. Perunat ja juurekset tulevat Joensuun alueella toimivasta yrityksestä, joka esikäsittelee ne keittiön toiveiden mukaan. Esimerkiksi perunat tulevat kuorittuina ja vakuumiin pakattuina. Liha tulee reseptiikan mukaan sopivan kokoiseksi paloiteltuna ja esikypsennettynä. Esimiesten mukaan hankinnoissa pyritään suosimaan oman alueen tuotantoa.

Vaunullinen salaattia valmiina lähtemään osastolle


Keittiön maallikon silmin katsottuna valtava koko ilmenee myös siten, että varsinaista ruokaa ei ole näkyvissä paljon missään. Ensimmäisen kerran näin ruokaa jakeluhihnalla, jonka alkupäässä oli kasa tarjottimia ja ateriakortit. Hihnan alussa ravitsemustyöntekijä laittoi tarjottimelle ateriakortin ja tarjottimen hihnalle, joka lähti kuljettamaan sitä eteenpäin. Matkan varrella tarjotin täyttyi lautasista, aterimista ja ennen kaikkea; herkulliselta näyttävästä ja tuoksuvasta ruuasta. Hihnan päässä esimies tai kokki tarkasti, että lautaselle kasattu annos oli juuri ateriakortissa mainitun ruokavalion mukainen. Sairaalassa toimitaan paljon pienemmillä virhemarginaaleilla kuin kotona. Onhan ravitsemuspalvelu tärkeä osa ihmisten paranemisprosessia ja virheisiin ei yksinkertaisesti ole varaa!

Kokkien ja esimiesten muodostama työryhmä tekee uuteen tuotantoon ruokalistan, joka kiertää viisi viikkoa. Tällä hetkellä käytössä on jo kauan käytetty lista, jota pikku hiljaa muokattu paremmaksi. Uuden ruokalistan suunnittelu tulee vaatimaan paljon suunnittelutyötä ja aikaa kun huomioidaan kaikki reunaehdot. Ja kaiken kruunaa mieliruokalista. Joskus nimittäin käy niin, että potilaalle ei maistu mikään ruoka, vaikka olisi hyvin tärkeää syödä jotakin. Silloin otetaan esille mieliruokalista, joka sisältää yleisiä suomalaisia ruokia. Vähän parempaa kuin normaali ruoka. Kuulemma, kun tämä lista otetaan esille, niin suurin osa potilaista löytää jotain, joka alkaa maistumaan. Ja sitä kautta yleiskuntokin yleensä lähtee paranemaan

Uutta reseptiikka saadaan yleensä raaka-aineita toimittavilta firmoilta mm. teemaviikkoja toteutettaessa. Esimies muokkaa reseptit kuhunkin ruokavalioon ja energiatasoon sopiviksi. . Kokit valmistavat koeannokset uudesta reseptistä ennen kuin ruoka otetaan ruokalistoille Ensimmäinen oma havaintoni oli, että suolaa käytetään vähän ja maku tehdään mausteilla. Kun mainitsin asiasta esimiehet totesivat minun tehneen oikean havainnon. Suolaa käytetään 0,6 painoprosenttia keitoissa ja muissa ruuissa 0,8 %. Vertailun vuoksi todettakoon, että esimerkiksi kotimaisissa makkaroissa varsin yleinen suolataso on 1,7%. Ruuan valmistuksessa ei käytetä kovia rasvoja ollenkaan. Niinpä keittiön reseptiikkaan kuuluukin yli 80 ruokaohjetta, joilla on sydänmerkki.

Ylivoimainen suosikkiruoka niin potilaiden kuin henkilökunnankin keskuudessa on uunimakkara. Sen suosiota eivät muotioikut ole pystyneet heiluttamaan. Sairaalan kulinaristiseen arkeen pystyy vaikuttamaan vain suomalainen perinne, ja siihen kuuluvat juhlapyhät. Jouluna, vappuna ja pääsiäisenä tarjoillaan juhlapyhän teemaan kuuluvia ruokia. Joten jos nyt sattuu niin, että kahden kuukauden kuluttua olevan joulun joutuu viettämään Pohjois-Karjalan keskussairaalassa, niin ruokapuolen uskon olevan kunnossa. Sen verran herkullisia eväitä sain kuukauden ajat napostella!

Kiitokset vielä kerran koko sairaalan ravintoketjulle.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Joulukala

Minkä vanhemmaksi minä tulen, sitä vähemmän jaksan innostua minkäänlaisista yleisistä juhlapyhistä. Ne tietävät vain ison määrän lavastamista ja juhlahengen tavoittelua. Ja useimmiten tuntuu, että vähän laimeaksi jäi. Niin kuin nyt tämä tuleva joulu. Yleensä lahjojen hankinta on yksi stressipisteitä nostava aihe. Äiskä tykkäsi shoppailla ja ostella lahjoja. Milloin minkäkin syyn nojalla. Minä olen aina ollut huono lahjaihminen. Niin hankkimaan kuin saamaan. Nyt olen ollut tormakkana, sillä ensimmäinen lahja tuli jo viime viikolla ostettua ja toinen on vahvasti tiedossa ja hakusessa. Tuosta lavastamisesta olen viime vuosina selvinnyt sillä, että olen hyväksynyt omat rajani eli tyytynyt siihen mitä aikaan olen kulloinkin saanut. Niin kuin nyt viime jouluna Saarioisten jouluun. Tänä vuonna ajattelin hieman satsata. Tehdä pikkuhiljaa pakasteeseen asioita valmiiksi. Ja toisaalta kokeilla epävarmoja juttuja. Kaikki kuitenkin sellaisella tavoitteella, ettei tarvitse neljää päivää syödä samoja ruokia. 

Joulupäivän ruokana syömme todennäköisesti kalaa. Ja kala on valmistettu rakkaalta serkkutytöltäni Tiinalta saamani reseptin mukaan. Tiina on asunut jo vuosia Norjassa ja lähettelee minulle silloin tällöin sikäläisiä reseptejä. Ohje sellaisena kuin sen olen saanut:

12 minuutin joululohi (sopiva annos kolmelle)

"Maailman mehukkain lohi:

600 g lohta annospaloina
2 rkl soijakastiketta
4 rkl oliiviöljyä
suolaa & pippuria
sitruuna

Laita lohi vuokaan , soija, öljy ja mausteet päälle, päällimmäiseksi puolikkaan sitruunan mehu ja kuorta maun mukaan. Käytä 180 asteisessa uunissa 10-12 minuuttia ja anna levätä 5-10 minuuttia. Vot!"

Minä paistoin sitten pannulla perunoita kaveriksi. Bonuksena saimme vielä samassa lähetyksessä tuon lohen kanssa tosi hyvin sattuvan salaatin reseptin. Jos salaattia tekee riittävästi, ei muuta lisuketta välttämättä edes tarvitse.

Tiinan avokadosalaatti

"Salaatti: pilko 2 kevätsipulia, vihreä omena, avokado ja salaattia ja sekoita.
Päälle sekoitettuna 3 tl oliiviöljyä, 3 tl sitruunan mehua ja 1/2 tl hienoa merisuolaa (käy varmaan muutkin suolat)"

Joukolla todettiin hyväksi äänin 3-0. Tuo kypsennysaika kannattaa kokeilla ennen vieraille tekemistä, sillä jokainen uuni on oma yksilönsä ja vaatii näin ollen niin sanotun sormituntuman.


lauantai 12. lokakuuta 2013

Syksy

Tänä vuonna syksy meni sattuneesta syystä hieman ohi. Tänään kuitenkin kävimme Äiskän kanssa ihailemassa syksyä, ettei tarvitse suoraan kesästä jouluun ja jouluruokiin siirtyä. Jouluunhan on enää reilu pari kuukautta aikaa. Vielä ei kuitenkaan tunge liikaa päälle. Nyt nautittiin tosi kauniista syksyn väreistä. Käveltiin toista tuntia Pielisjoen rannelle levittäytyneillä Joensuun kalamarkkinoilla. Kalamarkkinoiden tarjonta on omalla tavallaan monipuolista. Perinteisiä kaloja eri tavoin jalostettuna ja valmistettuna oli tarjolla vaikka kuinka. Samoin kalaan liittymätöntä ruoka- ja muuta tarjontaa oli ihan mukavasti. Oikeastaan olisin kaivannut vain harvinaisempia meren eläviä tarjolle. Sellaisia, joita ei marketin kalatiskissä ole. Mutta näillä mennään. Oli mukava suunnitella, millainen joulukala olisi parasta tänä vuonna. Yksi idea nousikin mieleen, ja sitä testaamme huomenna. Huomista odotellessa pahoittelut Joensuun Pilkon Citymarketin kalatiskin tytöille. Se lohijuttu tuleekin vasta huomenna. Tänään nautimme

Broilerikeitosta (tai padasta, ihan miten haluatte)

250 g broilerisuikaleita
7 dl vettä
2 porkkanaa
2 sellerin vartta
20 cm pätkä purjoa
1 peruna
1 punainen paprika
1 dl täysjyväriisiä
1 tl suolaa
2 tl currya
(tuoretta chiliä puolenkymmentä podia)

Laita pilkotut juurekset ja lohkottu peruna kiehumaan currylla ja suolalla maustettuun veteen. Lisää riisi. Anna kiehua varttitunti. Lisää broilerisuikaleet ja kuutioitu broileri. Keitä pienellä tulella kunnes perunat ja porkkanat ovat sopivan kypsiä - al dente paras. Tarjoile.



Syötiin Äiskän kanssa kaksin. Tuo kaksi teelusikallista currya oli Äiskälle liikaa. Hän söi sitten kalamarkkinoilta ostettua kreikkalaista juusto-oliivipiirakkaa. Myös minusta yksikin teelusikallinen olisi riittänyt. Niinpä totesin, että jos tämä kerran on voimakkaan makuista, niin tehdään homma sitten kunnolla. Lisäsin annokseeni yhden pieneksi pilkotun Aji Cristal -chilin. Ei tehnyt ruuasta liian tulista ja hyvää oli.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Totuttelua

Ensimmäinen viikko töissä takana. Viikko meni yllättävän hyvin. Kahden kuukauden huilin jälkeen motivaatio on ollut tosi korkealla. Etukäteen pelkäsin, että ensimmäinen viikko menee nenän kaivelussa, mutta pelko osoittautui aiheettomaksi. Kotona on jotenkin toisin. Kaikennäköistä on kyllä tullut touhuttua, mutta elo on mennyt hieman kuin käsijarru päällä. Ei ikään kuin ehdi mitään. Ihmettelee vain, kuinka aiemmin on kaiken kerinnyt. No, kohta on talvi ja pakkaset. Sitten on aikaa tuvan lämmityksen välissä tehdä vaikka mitä. Tänään oli ruokalistalla 

kana-perunapannu (kolmelle)

perunoita kolmelle, kuorittuna ja lohkottuna
250 g broilerisuikaleita
tuhti loraus öljyä
1 tl mustapippurirouhetta
1 tl suolaa
1 rkl ruohosipulia (kuivattua)
1 tl valkosipulirouhetta
2 dl ruokakermaa
sweet chili -kastiketta pöytämausteeksi

Kypsennä perunat pannulla runsaahkossa öljyssä lähes kypsiksi. Lisää broilerisuikaleet. Kun ne ovat lähes kypsät, lisää loput ainekset. Hauduta pienellä tulella kunnes kerma muuttuu sakeahkoksi. Tarjoile. Tujaus sweet chili -kastiketta tekee terää.

Hyvää äänin 3-0. Äiskän asteikolla kakkosen ja kolmosen väliin. Kiireellä sähelsin, niin jäi kuva ottamatta.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Vastapainetta

Sairaalassa komensivat puhaltamaan letkulla vesipulloon, jotta keuhkojen hengitysteho paranisi. Idea oli siis seuraava: Litran pullo oli puolillaan vettä. Korkissa oli iso reikä ja pieni reikä. Isosta reiästä meni muoviletku pulloon siten, että letkun pää oli veden pinnan alla. Letkuun sitten puhallettiin ja ilma tuli pienestä reiästä pois. Vesi sai aikaan vastapaineen, joka kuulemma vahvisti hengitystä. Pulloon piti sitten puhallella kolmesti päivässä kolme kertaa viiden puhalluksen sarja. Minä aikani puhaltelin, ja sitten pyysin tuomaan kotoa nokkahuilun ja nuotteja. Eihä se niin tehokasta ollut kuin pulloon puhaltaminen, koska vastapainetta ei ollut, mutta paljon mukavampaa. Minä sitten ovet kiinni soittelin mitä sattui nuottikirjasta löytymään. Kait se pelkkä puhalluskin jotain hyvää teki. Vanha lukioaikainen kaverini on musiikkimiehiä. Kerroin hänelle tapahtuneesta. Hanski komensi minut kaivamaan klarinetin esille. Tiesi, että soitin sitä vuosia sitten soittokunnassa. Tiesin, että naama ei pidä puhaltaa alttoa, joten ei muuta kuin yrittämään b-pillillä. Ja voi hittolaine sentää, olisi Rokan Antti sanonut. Sehän oli tajuttoman mukavaa. Ja jotenkin onnistuin vielä löytämään tekemisen rentouden, kun huomasin homman olevan pääosin lihasmuistissa. Vaan kyllä osaa huonokeuhkoiselle olla puhaltaminen rankkaa. Varttitunti, ja t-paita alkoi kastua. Otsa oli hiessä jo paljon aikaisemmin. Mutta ei se mitään, harjoituksia tullaan varmasti jatkamaan pitkin talvea. 

Ja hiki tuli kyllä jo aiemmin päivällä. Ruokalistalla oli pastan

kana-tomaatti-yrttikastike

400 g broilerisuikaleita
1 prk paseerattuja tomaatteja
2 valkosipulin kynttä
1 chilipalko
öljyä
1 tl sokeria
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl suolaa
1 tl mustapippurirouhetta

Pyöräytä broilerisuikaleita pannulla sen verran, että pinta menee kiinni. Siirrä suikaleet sivuun. Kuumenna loraus öljyä pannulla. Kuullota suikaleiksi silputtua valkosipulia öljyssä sitä kuitenkaan ruskistamatta. Jos valkosipuli pääsee ruskistumaan, ei maku ole enää hyvä. Hämmentele hieman, niin maku tarttuu öljyyn. Poista valkosipulisilppu pannulta. Tee samoin pieneksi silputulle chilille, josta on siemenet poistettu. Lisää basilika ja kuumenna sitä hetki öljyssä. Lisää viipaleiksi leikatut tomaatit ja purkin neste. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon kanasuikaleet. Sekoita hyvin ja anna hautua pienellä tulella parikymmentä minuuttia. Tarjoile pastan kera. Pöytää vielä parmesan-juustoa, niin ateria on valmis.


Äiskälle ja Juniorille tein omat chilittömät versiot. Juniori totesi, että tosi hyvää. Äiskä rankeerasi asteikollaan kakkosluokan ruuaksi. Anki oli kylässä ja ihan hyväksi totesimme. Vaan makunautinnon kannalta olisi varmaan ollut ihan sama, vaikka kanan olisi korvannut selluloosalla. Tulisuus peitti alleet kanan maun tosi tehokkaasti. Vaan sillä tavalla oli odotusten mukainen eväs, että voin joskus tehdä toistekin.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Sadonkorjuuta

Keväällä tuli esiteltyä kuvia alulla olevista tomaatin, chilin ja paprikan taimista. Nyt alkaa olla sitten yhteenvedon aika. Kesän sato kokonaisuutena oli minun kasvattamakseni runsas, vaikkei satokausi kaikilta osin mennyt niin kuin olisi pitänyt. Tällä tarkoitan sitä, että kasvit olivat hukkua liikaan veteen lomani aikan. Tämä vei varmasti kaksi viikkoa kehitystä taa päin. Vaan kesä oli pitkä, lämmin ja aurinkoinen, joten satoakin syntyi. Iloisimpana yllätyksenä mieto pienen paprikan kokoinen chili, Poblano. Talven aikana kuolleen taimen tilalle sain siemenet niin myöhään, ettei sen olisi pitänyt ehtiä tänä kesänä tehdä minkäänlaista hedelmää. Mutta niin vain pääsin tänään syömään sen yhden valmiiksi kypsyneen. Tomaatit ostan jatkossa kaupasta, paitsi suippotomaatin. Niitä laitan ensi vuonna useamman taimen. Jalapenot heitän pois, niihin en saanut oikein mitään. En makua enkä kokoa. Chilejä en lisää, mutta mietoa Poblanoa laitan useamman taimen. Paprikoissa jatkan erikoislajikkeiden etsimistä. Tämänkesäinen Tequila on ainoa, joka säilyy. Maku siinä ei ollut mitenkään erityinen, mutta violetti väri sattuu hyvin salaatteihin. Edellä kuvattu linjaus johtuu vain ja ainoastaan siitä, että vaadittavaan työmäärään suhteutettuna perustomaatteja ja -paprikoita saa kaupasta niin edullisesti, ettei kannata itse kasvatella. Eivätkä ne itse kasvatetut niin paljon parempia ole.

Se ainoa kypsäksi ehtinyt Poblano.



Chili olisi mielenkiintoinen, mutta sen käyttö ruuanlaitossa on hieman kimurantti. Suurin osa chiliä käyttävistä resepteistä on sellaisia, joissa chili on mauste. Minä en ole kovin ihastunut tähän logiikkaan, jossa hyvälle maistuvasta lihasta tehdään niin tulista, että lihan tms. maku katoaa. Sen takia olenkin ihastunut tuohon suurikokoiseen Poblanoon, josta voi valmistaa ruokaa täytettyjen paprikoiden reseptejä mukaellen. Tänään sitten mukailin ihan vaistolla 

Täytettyjä Poblano-chilejä

2 Poblanoa
100 g naudan jauhelihaa
1 muna
2 rkl kanttarelleja
2 rkl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl mustapippuria
loraus vettä
2 rkl parmesanraastetta
2 rkl ruohosipulia

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Halkaise chilit. Poista siemenet. Sekoita muut ainekset taikinaksi. Täytä chilin puolikkaat jauhelihataikinalla. Paista uunissa kypsäksi. Aikaa taisi mennä minulta kypsentämiseen sellaiset parikymmentä minuuttia. Tarjoile.

Täytetyt Poblanot perunamuussin ja sipulin sekä hapankaalin ja puolukoiden kera.

Tämä oli ihan minun oma herkkuateria, jota en edes tarjonnut muille. Tykkäsin. Ja täyte onnistui tosi hyvin, vaikka olikin ihan itse kehitelty.

Jos jollakin on reseptejä, joissa chili on pääraaka-aine, niin mielelläni kokeilisin. Paitsi paholaisen hilloa, sillä sekin on sitten enemmän lisuke.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Jälkihoitoja

Aina välillä todetaan jonkin ikävän tapahtuman yhteydessä, että jos tästä täytyy jotain hyvää löytää, niin... Ja sitten jotain aina löydetään. Minulle kävi juuri noin oman sairastumiseni kanssa. Tietysti enimmiltään koko juttu oli aika paha ja ikävä, mutta hyvää löytyi etsimättä. Henkiin jääminen ja oman itsensä tutkiskelut sun muut sellaiset ovat tavallaan asiaan kuuluvia ensisijaisia positiivisuuksia. Nyt, kun elämä alkaa palautua uomiinsa, alan arvostaa myös näitä toissijaisia hyviä asioita. Juniori on ottanut ihan toisella tavalla vastuuta olemisestaan ja elämisestään. Näkee, että hän on myös oivaltanut kodin ja vanhempien läsnäolon merkityksen ihan uudella tavalla, kun on muutaman viikon saanut illat tässä kotona yksin istuskella. Sen näki jo silloin kun olin vielä sairaalassa. Poika istui pitkiä aikoja tarinoimassa kanssani. Kertoi kotona olevan tylsää yksin ja keskustassa kylmää! Samoin olemme huomanneet, että tapahtunut yhdisti meitä perheenä. Vaan suurin hyvä mielestäni on Äiskän toimintakyvyn palaaminen. Moni sellainen asia, jossa ennen sairastumistani Äiskä tarvitsi apua, hoituu nyt täysin omatoimisesti rutiinilla! Ne ovat tärkeitä asioita niin hänelle itselleen kuin meille muille - omatoiminen selviytyminen nostaa kummasti mielialaa ja itsetuntoa.

Olen aina tykännyt palautteen antamisesta. Erityisesti, jos kyseessä on ollut positiivinen palaute. Tänään, kun kävin niitä keittiön ihmisiä sairaalalla haastattelemassa, kävin myös kiitoskäynnillä teho-osastolla. Kirjoitin auki, miltä tuntuu olla kuoleman kielissä keuhkokuumeessa, ja annoin esseen osaston henkilökunnalle. Lisäksi vein kiitokseksi hyvästä hoidosta täytekakun.

Lisää kuvateksti

Kakussa hoitaja pumppaa auton käsipumpulla mahallaan olevalle potilaalle ilmaa. Kakun on tehnyt Visiitti-ravintoloihin kuuluvassa ravintola Puistossa työskentelevä Decapitated food -blogin Suski.

torstai 3. lokakuuta 2013

Vauhti päällä

Nyt alkaa olla normaali vauhti päällä. Mitään kun ei tee, niin liikkeessä jaksaa olla koko päivän. Normaalien arkiaskareiden eli ruuan laiton, kodin siistinä pitämisen ja kaupassa käynnin lisäksi ei sitten muuta uskalla yrittääkään. Mutta siitä olen iloinen, että jaksan jo noitakin hommia (ja kaikennäköistä muuta pientä, joka ei rasita fyysisesti) touhuta koko päivän. Vauhti vaan ei nähtävästi ole vielä ihan entisellään, sillä päivästä pyrkivät tunnit loppumaan. 

Huomenna muuten käyn haastattelemassa Pohjois-Karjalan keskussairaalan ravitsemuskeskuksen henkilöitä eli juttu sairaalaruuasta toteutuu pikapuolin. Kun siellä sairaalassa sain kymmenen ylimääräistä painokiloa tippumaan pois, niin nyt sitten olen yrittänyt pitää saavutetusta tasosta yllä. Yhdeksi keinoksi olen yrittänyt nostaa kerran päivässä keiton syönnin. Niinpä tänään ruokalistallamme komeilikin

Pinaattikeitto

210 g pinaattia
2 dl vettä
1 l maitoa
3 rkl vehnäjauhoja
1 1/2 tl suolaa
2 tl sokeria
50 g voita
4 kovaksi keitettyä kananmunaa

Silppua pinaatti tosi pieneksi silpuksi. Pane silppu kattilaan ja lisää vesi. Keitä viisi minuuttia koko ajan hämmentäen. Lisää maito, jätä pari desiä maitoa suurustamiseen. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kymmenisen minuuttia. Kannattaa aika useasti pyöräyttää lastalla tai vastaavalla, ettei pala pohjaan kiinni. Lisää mausteet. Sekoita vehnäjauhot kylmään maitotilkkaan, jonka olet säästänyt. Kaada seos kattilaan ja kuumenna keitto kiehuvaksi. Kuori munat ja leikkaa lohkoiksi. Lisää lohkot keittoon ja tarjoile.

Hyvää äänin 3 - 0. Äiskän asteikolla meni jälleen kerran kolmannen luokan ruuaksi. Minusta lautasellinen pinaattikeittoa on niin tylsän näköinen, että en ottanut kuvaakaan.

maanantai 30. syyskuuta 2013

Kiinni ottoa

Ei tahdo Iskä kestää millään tässä terveen tahdissa mukana. Yllättävän nopeasti muuten laitostuu. Viikko sitten kun olin edellisenä päivänä kotiutunut, istuin aamulla sohvalla ja odotin aamupalaa! Ei tuonut kukaan. Itse piti käydä tekemässä. No nyt on tullut tehtyä jo kaikenlaista. Kuten eilen taisin jo kertoakin, meni viime viikko enemmänkin Äiskän avustajan tekemien ruokien turvin läpi. Viikonloppuna sen sijaan tuli harrastettua ihan oikeaa kokkailua. Joskus alkuvuodesta laitoin spätzlelaatikkoa työkaverin antaman ohjeen mukaan. Nyt kehitin sitä hieman omaan makuuni sopivammaksi.

Jauheliha-spätzlelaatikko

500 g tuorespätzleä (Lidlistä ainakin saa)
1 sipuli 
5 cm purjoa
400 g jauhelihaa
suolaa, mustapippurirouhetta
250 g hapankaalia
200 g mozarellaraastetta
margariinia

Lämmitä uuni 200 asteiseksi. Voitele uuninkestävä vuoka. Pane spätzlet vuokaan. Ruskista jauheliha paistinpannulla ja mausta se suolalla ja mustapippurilla. Sekoita spätzlen joukkoon. Silppua sipuli ja purjo ja kuullota ne pannulla. Lisää vuokaan. Kuumenna myös hapankaali pannulla ja sekoita se muiden joukkoon. Viimeksi sekoita vuokaan puolet mozarellaraasteesta. Loput mozarella ripottele vuoan pinnalle. Kypsennä uunissa kunnes pinnalla oleva juusto alkaa olla kauniin ruskeaa. Tarjoile.



Tosi hyvää äänin 2 - 1. Minä ja Juniori tykättiin. Äiskällä on ollut sairaalasta tuloni jälkeen jännä vaihde päällä. Kaikki vähänkään oudompi ruoka on lähtökohtaisesti pahaa, vaikkei olisi vielä edes maistellut. Nyt huvitti seurata, kun ruoka ilmiselvästi oli ihan kelvollista perusruokaa (jonka Äiskä myöhemmin myönsikin), mutta luonto ei antanut periksi myöntää asiaa ihan heti.

PS. Kesän hauskin viljelytuttavuus oli suippotomaatti. Näitä kasvatetaan ensi kesänä enemmän ja jotain muuta jätetään pois. Nyt jäi sato pienehköksi, kun erinäisistä syistä en ehtinyt alkukesästä paneutumaan asiaan riittävästi. Eli olin motskarireissulla Venäjällä ja meinasivat tukehtua liian veden takia.


sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Ravintolapäivä 18.8.

Olen edelleen tyytyväinen siihen, että aikoinaan ryhdyin harrastamaan ruuanlaittoa. Nytkin on saanut heti sairaalasta palattua aloittaa harrastamisen. On ollut suorastaan pakottava tarve harrastaa. Joku muu harrastus olisi vaatinut huomattavasti pidemmän toipumisajan. Kieltämättä menneellä viikolla on pitänyt mennä siitä ali, missä aita on ollut korkeimmalla. Eli Äiskän avustaja on tehnyt hyvää ruokaa päivällä sen verran paljon, että minulle on jäänyt vain illalla lämmittäminen. Paitsi nyt viikonloppuna piti jo jotain tehdä itsekin. Lupasin ensimmäisen postauksen käsittelevän sairaalaruokaa, mutta en ole vielä saanut audienssia sairaalan keittiöön, joten käsitellään ennen sairastumistani vietetty ravintolapäivä pois roikkumasta.

Ravintolapäiväähän vietettiin 18.8. sunnuntaina. Minä kokkailin kanashavermoja. Shaverma on kotoisin Lähi-Idän alueelta. Venäjälle lienee tullut Armeniasta. Pietarissa ja sen vaikutuspiirissä puhutaan shavermasta, muualla Venäjällä shaurmasta. Ruokana shaverma on yksinkertaista pikaruokaa: lavash-leivän sisään pyöräytetään salaattia ja lihaa - lammasta, sikaa, kanaa, ja kastiketta päälle. Minä päädyin valmistamaan kanashavermoja. Ja kun en saanut mistään lavashia, niin korvasin sen paksummilla taco wrapeilla. Lavashia ei tarvitse lämmittää, mutta wrapit maistuivat paremmilta, kun ne lämmitti kevyesti.

Iskän kanashavermat

800 g maustamattomia kanasuikaleita
suolaa, mustapippurirouhetta
4 kpl taco wrapeja tai lavash-leipää
300 g kaalia
1 tomaatti
1 tuore kurkku
1 paprika
1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
6 rkl ketsuppia
6 rkl majoneesia

Sekoita silpuksi leikatuista kaalista, kurkusta, paprikasta ja sipulista salaatti. Murskaa valkosipulin kynnet ja sekoita ne ketsupin ja majoneesin kanssa kastikkeeksi. Ruskista kanasuikaleet ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Lämmitä wrappi kevyesti. Laita sen päälle salaattia, hieman kastiketta ja lopuksi kanaa. Käännä itseäsi vasten oleva wrapin reuna sisään päin. Seuraavaksi käännä molemmat reunat sisään päin. Nyt annos kestään käsissä ja on valmis syötäväksi.

Suosituimmaksi kastikkeeksi osoittautui edellä kuvatusta versiosta chilillä terästetty kastike. Ravintolapäivään tein edellä olevan ohjeen mukaisia suhteita noudattaen satsin, johon meni noin kuusi kiloa kanaa. 



Oli tosi vaikeaa arvioida kävijöiden määrää etukäteen. Marin kakkuloita -blogin Marin kanssa arvelimme, että 25 kävijää on varma. Päätimme odottaa 50 kävijää ja varautua 60 kävijän mukaan. Loppujen lopuksi kävijöitä oli lähes sata, joista vajaa parikymmentä meni suoraan Marin jälkiruokaosastolle. Jälkiruuat riittivät hyvin. Niistä lienee Mari tehnyt blogiinsa oman postauksen. Shaverma-osastolla salaatti ja kastikkeet riittivät hyvin, mutta kanaa piti käydä välillä Siwasta ostamassa lisää. 

Kaikkinensa tosi mielenkiintoinen kokemus.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Iskä elpyy

Terveisiä kaikille blogin lukijoille täältä Pohjois-Karjalan keskussairaalasta. Ja kiitokset kaikille, jotka kommenteissa tai sähköpostitse lähettivät kannustavia viestejä tuon Marin postauksen jälkeen. Lämmitti mieltä myöhemmin, kun aloin tajuta toisaalta viestien määrän ja toisaalta tapahtuneen vakavuuden. Keuhkokuume olikin hieman normaalia ärhäkämpää lajia eli sairastaminen on nyt jatkunut reilun kuukauden. 

Tähän on helppo kommentoida, että sitä kun pitää vetää itsensä aivan piippuun, niin sitten tulee joku tauti, joka pysäyttää oikein kunnolla. Saattaahan tilanteessa himpun olla tuotakin, mutta en kuitenkaan täysin ole valmis ajatusta allekirjoittamaan. Alku on nimittäin huonon tuurin ja sattumien summa. Menin aivan muun syyn takia lääkäriin 20.8. tiistaina ja matkalla aloin tuntea oloni kuumeiseksi. Kuumeen lisäksi ei ollut mitään muita oireita, jotka olisi ollut mahdollista yhdistää keuhkokuumeeseen. Loppuviikko sairaslomaa, verikokeet ja antibioottikuuri. Asia sattui niin alkuvaiheeseen, että ei lääkäri enkä minä pystynyt arvioimaan asiaa keuhkokuumeeksi saatavilla olevan informaation pohjalta. Niinpä en ymmärtänyt myöskään suhtautua alle 38 asteessa pyörivään kuumeeseen riittävällä vakavuudella. 

Loppuviikosta tajusin, että lääkkeet eivät tehoa, mutta jotenkin en tajunnut vielä lähteä lääkäriin. Ajattelin vain, että viikonloppu tässä on kotona notkuttava kuitenkin. Ei tähän ketään tillalle saa. Ihan hölmösti näin jälkeen päin ajateltuna. Olisihan sitä voinut saada lääkkeen, joka olisi tehonnut paremmin. Olkoonkin, että nyt tiedän, että vaikka lääkäri olisi toisenlaisen antibiootinkin määrännyt, ei se olisi tehonnut. No siinä sitten Äiskän kanssa lepäiltiin ja katseltiin televisiota. Äiskä tuntui niin rakkaalta, kun omista vaivoistaan huolimatta ja välittämättä yritti hoitaa minua. Minä olin nähtävästi jo sen verran huonossa kunnossa, että en tajunnut hakeutua sairaalaan. Se minun olisi pitänyt kiireesti tehdä ja soittaa vaikka jollekin sukulaiselle tai tuttavalle, että tulkaa huolehtimaan Äiskästä. Mari oli omassa kodissaa 38,5 asteen kuumeessa!

Koitti maanantai. Äiskän avustaja komenti minut tilaamaan lääkäriajan työterveydestä. Aika järjestyi nopeasti, ja naiset lähtivät minua siellä käyttämään. Tulehdusarvo (CRP) yli 300. Ambulanssilla sairaalaan ja suoraan teholle. Ambulanssilla sairaalaan tulon jälkeen muistikuvani ovatkin hyvin pätkittäisiä. Bakteeriperäiseen keuhkokuumeeseen tepsii antibiootti ja muista syistä alkunsa saaneeseen kortisoni. Olin niin huonossa kunnossa, että lääkintä aloitettiin varman päälle molemmilla. Keskiviikkoiltaan saakka sinnittelin happinaamarilla. Tähän mennessä olin tajunnut myös tilanteen vakavuuden. Kutsuin läheiseni paikalle ja jaoin jokapäiväisissä käytännön toimissa tarvittavat vastuut ja kerroin niihin tarvittavat tiedot. Esimerkiksi Äiskän avustajalle kerroin mistä löytyvät tunnusluvut ja annoin yhden pankkikortin, millä saa ostaa ruokaa, lääkkeitä Äiskälle ja bensaa autoon. Lopuksi pyysin lankomiestä huolehtimaan, että Äiskälle eli siskolleen tulisi hyvä elämä, jos minulle käy huonosti tässä taistelussa. 

Seuraava muistikuva on, kun seuraavana yönä lääkärit laittoivat minua hengityskoneeseen. Ei mitään tarkkaa, mutta yksittäisiä lauseita ja epämiellyttävä tunne nielussa. Käskyjä. Älä pure sitä letkua! Siihen jos tulee reikä, niin sinä tukehdut, jos tulee oksennus! Sitten ei mitään. Jälkeen päin olen kuullut, että hengityskoneessa ei enää tehot riittäneet. Olivat kääntäneet minut jollekin erikoispatjalle mahalleen, ja näin saaneet keuhkot hieman toimimaan. Seuraava vaihe olisi ollut kiidättää minut Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, jossa on kone, joka hapettaa veren kehon ulkopuolella. Tässä vaiheessa oli myös ilmoitettu omaisille, että tilanne on vakaa, mutta kriittinen. Varautukaa potilaan menehtymiseen. Vaan vielä ei ollut Iskän mittarissa kilometrit täynnä. Lääkkeet alkoivat pikkuhiljaa tehota ja keuhkot toimia.

Viikon koomassa olon jälkeen on seuraava oma muistikuvani, kun anestesialääkäri taputteli minua hereille kertoi mitä oli tapahtunut. Alkoi toipuminen. Viime viikonkolopun alla oltiin jo toiveikkaita kotiutumisestakin, mutta sitten tuli takapakki. Kuume uusi toisessa keuhkossa. Samalla saatiin myös diagnoosi kuumeen syystä: sisäsyntyinen keuhkokuume, johon tepsii vain ja ainoastaan kortisoni. No nyt on sitten taas viikko tervehdytty kortisonin voimalla, ja alan pikkuhiljaa tulla toimeen ilman happiviiksillä annettua lisähappea. Odottelen jo innolla päivää, jolloin tulen toimeen puhtaasti omilla keuhkoilla. Se nimittäin tarkoittaa, että olen tervehtynyt siinä määrin, että minut voidaan julistaa toipilaaksi ja pääsen kotiin. Tämä sairaalassa olo (nyt jo neljä viikkoa) alkaa syödä miestä.

Mies sen sijaan syö tajuttoman hyviä sairaalaruokia. Suunnitelmissa on, että seuraava varsinainen ruokapostaus ei koskisi minun kokkaamiani ruokia, vaan yritän tervehdyttyäni päästä tekemään jutun sairaalan keittiöstä. Hyvän ruuan tekijät ovat juttunsa ansainneet. Tänään söimme niin maukasta lihamakaronilaatikkoa, että ei tullut mieleenkään pyytää ketsuppia kaveriksi.

Lisäys 23.3.2015: Noin vuosi meni siihen, että olin henkisesti valmis julkaisemaan kirjoitukseni tuosta koko sairastumisprosessista kaikkine harhoineen. Tarina on julkaistu toisessa blogissani ja löytyy osoitteesta http://www.etlehti.fi/artikkeli/blogit/sinuaenjata/ensimmainen_vuosi_jatkoajalla .

tiistai 3. syyskuuta 2013

Iskä ei kokkaa

Hei!

Täällä kirjoittaa nyt Mari eli Iskän tyttö.
Päätettiin yhteistuumin Äiskän avustajan kanssa tehdä uusi päivitys, koskien sitä, miksei Iskä ole päivittänyt blogia.
Iskälle iski keuhkokuume ja hän on tällä hetkellä sairaalahoidossa. Eikä tässä nyt hetkeen pääse myöskään kokkailemaan. Ajateltiin valaista teille lukijoillekin asiaa, ettette luule että Iskä on lopettanut kokkailua.
Iskä jatkaa blogia, kunhan paranee.

Hyvää jatkoa ja kiitoksia lukijoille! :)

lauantai 17. elokuuta 2013

Olihan päivä

Ravintolapäivän tulo jänskättää. Aamu oli tavanomainen. Äiskän kanssa käytiin päivällä kaupassa ja iltapäivästä kävin laittamassa Marin motskarin kaasarin paikoilleen. Loppupäivä onkin sitten mennyt puutarhakatoksen pysytyksessä ja hirmuisen salaattimäärän silppuamisessa. On todella vaikeaa arvioida mahdollisten kävijöiden määrää. Lopulta päädyin odottamaan 50 kävijää. En ole koskaan tehnyt niin isolle porukalle ruokaa! Valmisteluissa on sitten kaasarihommien jälkeen mennytkin koko päivä. Jossain välissä kuitenkin syötiin

Vähän erilaista perunalaatikkoa (riittä varmaan kuudelle)

1 kg perunoita viipaloituna
suolaa
paketti pekonisiivuja
100 g sipulia silputtuna
öljyä
400 g jauhelihaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl muskottipähkinää 
1 tl mustapippurirouhetta
400 g tomaattimurskaa
voita vuuan voitelemiseen
Liemi: 2 dl jogurttia, 2 dl kermaa, 2 munaa, 2 rkl vehnäjauhoja.

Ruskista perunaviipaleet pannulla öljyssä, lisää hieman suolaa. Siirrä sivuun. Silppua pekoniviipaleet ja ruskista sipulisilpun kanssa pannulla. Lisää sipulin ja pekonin sekaan jauheliha. Jatka ruskistamista. Kun jauhelihakin on ruskistunut, mausta paprikalla, muskottipähkinällä ja pippurilla. Lisää tomaattimurska ja keitä viitisen minuuttia. 

Voitele uunivuoka. Pane pohjalle kerros perunoita, sitten jauhelihasipulimössö, ja lopuksi jälleen kerros perunoita. Kypsennä 180 asteisessa uunissa puolisen tuntia. Sekoita liemen ainekset ja kaada ne vuo'an pinnalle. Kypsennä  vielä kymmenisen minuuttia tai sen aikaa, että pinta saa kauniin ruskea värin. Tarjoile.


Ihan hyvää perusruokaa äänin 3-0. Äiskän asteikolla komannen luokan ruokaa. Tästä se talvi taas lähteen.

tiistai 13. elokuuta 2013

Ravintolapäivän harjoittelua

Kesä ei ole mennyt missään nimessä hiljaiselon merkeissä. Päinvastoin. Touhua on ollut niin paljon, että ei ole millään ehtinyt kokeilemaan mitää uusia ruokajuttuja. Ellei nyt sitten uutena pidetä makaronia ja Saarioisten lihapullia. Ja jos on jotain kokeiltukin, niin kesävieraiden kanssa on ollut sitten ruokailun päälle sen verran ohjelmaa, että enää ei ole ehtinyt kirjoittelemaan aiheesta blogiin. Tai sitten kun on ehtinyt, niin useamman saunaoluen jälkeen. Eli ei ole kirjoiteltu.

Syksy kuitenkin lähestyy, samoin syksyn ravintolapäivä 18.8. eli ensi sunnuntaina. Monena kertana aiemmin olen aiheesta Marin kakkuloita -blogin Marien kanssa puhetta pitänyt, ja nyt sitten löimme voimavarat yhteen ja päätimme kokeilla millaista on pop up -ravintoloitsijana toimiminen. Eilen sitten testailin shaverman tekoa. Resepti poikkesi tuon linkin jutussa mainitusta, mutta julkaistaan se sitten samalla, kun kerron ravintolapäivän kokemuksista. 


Juuri kun olin saanut grillin tulille, alkoi vesisade. Touhu oli pikapikaa siirrettävä pyöräkatokseen. Kokonaisvaikutelmasta tulikin sitten varsin itämaisen elämää myötäilevä. Sunnuntaille on rakennettava oma katos hieman lähemmäs kadun reunaa.

 



sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Kruunupuisto rulettaa!

Muualla Suomessa kesä kääntyy syksyyn kuulemma juhannukselta. Joensuussa Ilosaarirockista, joka oli tänä viikonloppuna. Joten kun  on käännytty syksyn odotukseen, niin on aika palata lomilta. Lomaa tulikin pidettyä. Käytiin maisteri Siiskosen kanssa Venäjänmaalla matkailemassa. Siitä enemmän matkailublogin puolella, jahka saan potkittua kirjoituskoneen käyntiin.

Äiskäkin oli lomalla. Talvella sanoi, että ei enää entiseen paikkaan halua lähteä. Keskusteltiin asiasta ja päädyttiin sitten yrittämään Punkaharjun Kruunupuistoa. Ja valinta osoittautui täyden kympin arvoiseksi. Toki Äiskä oli aiemminkin käynyt Kruunupuistossa päiväkuntoutuksessa saamassa puheterapiaa eli paikka ei täysin outo ollut. Mutta silti toiminta yllätti positiivisesti. Kävin puolessa välissä moikkaamassa. Äiskä kertoili iloisesti, kuinka on ollut rankkaa, mutta silti kivaa. Ja esitteli spastista kättään, että sekin on tosi hyvän oloinen. Valitteli, ettei ollut vielä päässyt uimaan. Kerroin henkilökunnalle, että Äiskä rakastaa allasjumppaa, eli jos mitenkään vain saisi järjestettyä, niin hyvä olisi.

Viime sunnuntaina sitten kävin hakemassa Äiskän kotiin. Iloisena ja intoa täynnä Äiskä minua jo aulassa odottelikin. Tänne tullaan ensi kesänä uudestaan! Uimaankin oli päässyt. Ensimmäinen yllätys odotti, kun menimme pakkaamaan Äiskän tavaroita huoneeseen. Tavarat odottivat siististi valmiiksi pakattuina kasseissa. Toinen yllätys koitti kotona, kun ryhdyin pesemään Äiskän kahden viikon pyykkejä: pestävää oli vain viimeisenä yönä päällä ollut pyjama! Kaiken muun olivat viimeisenä yönä pesseet ja nätisti kassiin viikanneet. Ei voi muuta sanoa kuin, että Kruunupuisto rulettaa! Ja tarjoaa hotelli-, ravintola- ja kylpyläpalveluitaan myös itse maksaville terveille ihmisille.

Tänään kokkasin ensimmäistä kertaa varmaan kahteen kuukauteen jotain uutta.

Pekoninen lihamureke Hellapoliisin tapaan

1 paketti pekonia
1 dl korppujauhoja
2 dl maitoa
400 g sikanautajauhelihaa
1 sipuli silputtuna
1 muna
2 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
1/2 tl chilijauhetta
1 tl mustapippurirouhetta
200 g juustoraastetta

Sekoita maito ja korppujauhot. Vuoraa kakkuvuoka pekonilla. Sekoita korppujauho-maitoseokseen juustoa lukuun ottamatta muut ainekset. Juustosta vain puolet. Vaivaa taikina notkeaksi. Taputtele puolet taikinasta kakkuvuokaan pekonien päälle. Lisää vuokaan loput juustoraasteet ja viimeksi loppu jauhelihataikina. Paista 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia. Tarjoile. Meillä oli kaverina riisimakaronia ja ketsuppia.



Hyvää äänin 3-0, Äiskän asteikolla kolmannen luokan ruokaa.