Jos ihan rehellisiä ollaan...

Minulta aina välillä kysytään, kuinka jaksan aina olla niin positiivisella asenteella liikkeellä. Ihan reaalielämässä kuin joskus täällä blogin puoleisessa maailmassakin. No vastaus on oikeastaan kaksijakoinen. Ensinnäkin tietty positiivisuus on varmaan imetty äidinmaidon mukana perusluonteeseen. Vähän niin kuin tyyliin "Ilo pintaa vaik syvän märkänis!". 

Toinen puoli asiaa on, että jos ihan rehellisiä ollaan, niin vituttaahan se välillä minuakin. Ottaa päähän, harmittaa! Äiskän puolesta: miksi ihmeessä hänelle kävi näin? Miksi hän ei saanut terveenä vanheta ja riidellä kanssani? Ehkäpä ottaa jossain vaiheessa vaikkapa avioero! Mistä sitä tietää. Ainahan sitä välillä tuli riideltyäkin. Sitten harmittaa omasta puolesta. Miksi minulle kävi näin? Miksi en saanut viettää samanlaista tasapainoista vanhenemista ja vanhuutta kuin suurin osa muista ihmisistä? Välillä tympii tämä paikalleen sidottu elämä! Koko ajan elät kuin toisen ihmisen kautta. Olen joskus sanonutkin, että jos Äiskän kunto nyt yht'äkkiä romahtaisi, niin se olisi minulle henkinen katastrofi. Joskus katsotaan Äiskän kanssa toisiamme silmiin iltapesulla; ensin alkaa toista itkettämään, ja pian itketään yhdessä. Joskus taas tekisi mieli mennä ulos patiolle, istua pöydän ääreen ja ryhtyä polttamaan tupakkaa ja juomaan viinaa. On sitä joskus tullut yksinäinen kyynelkin pyöräytettyä.

Mutta ei helvetti! Eihän se ole mitään elämää, jos negatiivisuudelle antaa vallan. Katkeruus ja voivottelu syövät miestä sisältä päin. Kaverilta karkasi 20 vuotta sitten emäntä musiikkiopiston rehtorin mukaan. Ja 20 vuotta olen aina tavatessamme seurannut, kuinka katkeruus vie koko ajan elämän iloa kaverista lisää. Elämä on asenteesta kiinni. Isoja hyviä juttuja ei kaikkien kohdalle satu koskaan. Siksi on päätettävä metsästää paljon pieniä. On osattava innostua ja iloita vähäpätöisistä asioista. Kuten minä eilen: päiväni kohokohta oli, kun onnistuin kuvaamaan työpaikkamme seinän vierestä keskellä Joensuun kaupunkia lehtokurpan kahden metrin päästä. Se oli hienoa. Ei vituttanut yhtään. 

Ja viinan juonti. Tuntuu ihan kliseeltä sanoa, että se ei sitten ratkaise mitään. Niin se on. Ei ratkaise. Ja tupakoimattomuudella pidennän todennäköistä elinikääni eli pystyn kulkemaan kauemmin Äiskän rinnalla. Avioliittoon vihittäessä kysytään: tahdotko rakastaa jne.? Siis tahdotko! Rakastaminen on vähän samanlainen juttu kuin tuo positiivisuus. Molemmat ovat tietyssä määrin ja tiettyyn rajaan saakka tahdon asioita. Minä olen luvannut tahtoa rakastaa Äiskää. Minä olen kolme vuotta sitten ennen leikkausta luvannut Äiskälle, että minä rakastan häntä ja kävi leikkauksessa miten tahansa, niin yhdessä mennään elämän tappiin. Ei näiden kahden lupauksen toteuttaminen negatiivisella asenteella onnistu. On pitänyt luvata itselleen: TAHDON ELÄÄ POSITIIVISELLA ASENTEELLA.

No, nyt on urputettu. Seuraavan kerran sitten taas reilun puolen vuoden kuluttua, jos on tarvetta. Tänään oli ruokailussa helppo päivä. Tiesin, että tulee vähän oudompi omaishoitajan vapaapäivän tekijä. 

Mannapuuroa ja mehukeittoa

Mannapuuron Vaparintekijä teki periaatteessa paketin ohjeiden mukaan. Ainut vaan, että haudutti tunnin niin pienellä tulella, että juuri ja juuri kiehui. Ja hämmensi vispilällä koko ajan. Oli parasta mannapuuroa mitä olen koskaan syönyt!

Mehukeiton keitin jo eilen, että olisi tänään jäähtynyttä. Puolitoista litraa variksenmarjamehua, johon sitten lisäsin kolme ruokalusikallista perunajauhoja. Kuumentelin kiehuvaksi. Se on siinä. Ei tarvitse välttämättä lisätä sokeria, sillä mehussa on sitä jo aika reilusti.

Äänin 4 - 0 hyvää. Äiskän asteikolla kakkonen.

Ei paljoa päätä käytetä

Kyllä se vaan niin näkyy olevan, että otsikon teksti pitää täysin paikkansa nuorison touhuissa. Tänään sitten Juniori oli lähdössä mopolla kaupungille. Minä siihen riennän spraymaalipurkin kanssa paikalle. Suihkautan kuristuksen kiinnikeruuvin ja mutterin päälle mustaa maalia. - Mitä sinä teet? kysyy Juniori. Siihen minä, että eikö tulisi hienon näköinen. Juniorin mielestä ei. En sitten laittanut mustaa maalia kuin yhteen ruuviin ja yhteen mutteriin. Illalla poika tuli kotiin. Kummasti oli ilmestynyt maalattuun ruuviin maalaamaton mutteri. Ja maalatuista osistakin oli maalit karissut pois! Ja kun kaverilla ei luonto anna periksi millään myöntää tekemäänsä. Minä ihan hymysuin totesin asian. Ei ollut rangaistuksen tai ylimääräisen huudon pelkoa. Silti kauhea kieltäminen ja asian riitauttaminen, joka taas oli jo sinällään lähellä aiheuttaa mopon takavarikon. Ilmoitin, että molemmat tiedetään Juniorin valehtelevan. Takavarikoin operaatioon sopivat työkalut takin taskusta ja ilmoitin, että seuraavalla kerralla kun maalit katoavat muttereista, on tarjolla joko apostolinkyyti tai polkupyörä. Mopo lähtee takavarikkoon ennalta määräämättömäksi ajaksi.

Näitä rähinöitä ennen ehdittiin kuitenkin syödä 

Appelsiinibroileria (riittää kahdeksalle)

1 kg broilerin rintaleikkeitä

oliiviöljyä

suolaa (oiskohan mennyt tl - kaksi)

mustapippuria varovasti 

4 murskattua valkosipulin kynttä

2 tl timjamia

1 appelsiinin mehu

1 rkl riistafondia (ohje sanoi, että kanafondia, mutta meillä sattui olemaan riistafondia. Kanahan on vanha riistaeläin!)

2 kuorittua ja lohkottua appelsiinia

noin 3 dl vihreitä viinirypäleitä

1 dl mustia oliiveja

Uuni lämpiämään 200 asteiseksi. Laita rintaleikkeet uunivuokaan. Voitele oliiviöljyllä. Mausta suolalla, pippurilla, valkosipulin kynsimurskalla ja timjamilla. Rutistele appelsiinista mehua, jos on kuiva appelsiini niin käytä useampi, mutta mehua pitäisi tiristellä kuitenkin sellaiset pari desiä. Siihen sitten lisää riista-/kanfondin. Sotket ja kaadat kanapalojen päälle. Vuoka uuniin reiluksi puoleksi tunniksi. Sillä aikaa kuori appelsiinit terävällä veitsellä ja leikkaa lohkoiksi.

Kun kanapalat ovat olleet uunissa reilun puoli tuntia, ota vuoka uunista ja lisää palojen päälle appelsiinilohkot, viinirypäleet ja oliivit. Kypsennä vielä 10 minuuttia. Tarjoile.

Kaveriksi keitin kokojyväriisiä. Äänin 5 - 0 hyvää. Äiskä veti kakkosen ja kolmosen välille.

Vapaapäivä

Tämä taitaa todellakin toimia! Jo toinen sunnuntai, kun lapset laittoivat ruokaa innoissaan. Tämän tavan jos saa jäämään eloon, niin voi sanoa onnistuneensa. Parasta mitä olen itselleni tehnyt Äiskän sairastumisen jälkeen on se, että tilasin siivoojan käymään meillä joka toinen viikko. Tämä lasten kokkaussunnuntai tulee kylläehdottomana kakkosena. Tuntuu tosi hyvältä, kun ei tarvitse huolehtia sunnuntain ruuasta sen jälkeen, kun on lasten ohjeiden mukaan ostanut tarvikkeet perjantain kauppareissulla.

Sain uuden tiskirätin! Oiskohan tämä sitten jonkinlainen vihje? Tähän saakka lapset ovat kyllä siivonnet jälkensäkin.

Aamulla päivän lehteä hakiessani huomasin, että Juniori oli ottanut kuristukset moposta pois. Menin vartin yli kahdeksan herättämään. Toivotin hyvät huomenet ja ilmoitin, että jos aikoo mopolla ajella, niin on varttitunti aikaa käydä asentamassa kuristusosat takaisin. Ilman minkäänlaista urputusta Juriori teki työtä käskettyä ja kysyi tupaan tullessaan: Arvaas iskä kuinka kovaa kulkee ilman kureja? Pieleen meni arvaukseni. Oikea vastaus: 90 km/h!

Koska toimenpiteen tekee viidessä minuutissa, on selvä epäilys, että Iskää kusetetaan. Kotoa lähtiessä lenkkiavain taskuun ja kadunkulman takana kurit pois. Kotiin tullessa sitten sama toisin päin. Pitää käydä maalaamassa mutterit ja pulttien päät. Näkyy paremmin, jos niitä on kierrelty auki, kun maali hankautuu irti. Meidän mopoja ei viritetä!

Showtemppu

Meillä oli tänään Joensuussa valkosipulitapahtuma torilla. Käytiin Äiskän kanssa. Ostin vuoden valkosipulit kerralla. Luomua Suhmurasta. Ja tuoretta. Mielenkiintoinen tuttavuus oli myös unkarilainen ruoka-/kahvikoju. Unkarilainen, Suomessa asuva nainen teki pienessä myyntivaunussa unkarilaisia pikkuherkkuja - niin suolaisia kuin makeitakin. Ja tyttärensä myi. Äiskä kävi nuorempana Zalaegerzegissä jossakin taiteilijatapaamisessa. Kertoi saaneensa tosi hyvää perunalaatikkoa, jossa oli myös runsaasti paprikaa. No tästä kun kerroin, niin kojun pitäjä lupasi lähettää minulle sähköpostilla laatikon reseptin. Ja myi pussin unkarilaista punaista paprikajauhetta. Meillä myytävä on kuulemma oranssia. Torilta ostetun lanttukukon kaveriksi valmistin

Suolabroileria alá Iskä

1 marinoimaton broileri

4 kg suolaa (saattaa tarvita viisikin, jos sattuu huono säkä)

Ja kerrankin saa uunin laittaa lämpiämään 300 asteiseksi. Kuivaa broileri talouspaperilla tosi kuivaksi eli niin kuivaksi, että mistään kohtaa broileria ei paperiin tartu enää mitään. Seuraavaksi ota puuvillalankaa, jolla sidot kevyesti broilerin jalat ja siivet siististi kroppaan kiinni, etteivät lerpota sinne tänne.

Kaada kulhon pohjalle noin kaksi senttiä suolaa. Aseta broileri aukot alaspäin eli mahalleen suolapedille. Kaada suolaa broilerin päälle niin paljon, että joka puolella on vähintään kaksi senttiä suolaa.

Paista 300 asteisessa uunissa vähintään 50 minuuttia, mutta alle tunnin. Toki paistoaika riippuu uunista ja siitä kuinka kuivaa tai mehukasta lihaa haluat.

Ota broileri patakintaat kädessä pois suolan sisästä. Todennäköisesti sitä ympäröi lähes sentin paksuinen kova suolakuori. Kopauta se varovasti vasaralla rikki. Kuori suola pois broilerin ympäriltä.

Jos mitä menee kanan pinnalle, tupsuttele se pullasudilla pois. Varo rikkomasta nahkaa, sillä jos suolaa menee paljaalle lihalle, se imeytyy lihaan ja alkaa maistua suolaiselta. Pelkän kuivan nahkan läpi suolaisuus ei mene lihaan. Tarjoile mieleisiesi lisäkkeiden kanssa.

Ruskeampi kohta takapäässä johtuu siitä, että suolakerros on ollut liian ohut.

Ja yllätys yllätys: kanasta ei tule suolainen. Kana maistuu kanalle (tai broilerille, mutta kun kana on lyhyempi sana kirjoittaa) eikä niille epämääräisille marinadeille, joita kaupassa siihen tungetaan. Meillä äänestettiin hyväksi 4 - 0. Äiskä oli jo eilen innoissaan, kun kuuli, mitä on tulossa. Olen nimittäin tehnyt tätä herkkua jo 80-luvun lopulla. Niinpä Äiskä rankeerasikin kakkoseen.

Valmistus kannattaa harjoitella omalla porukalla. Sitten kun homma sujuu ilman ylimääräistä säheltämistä ja kanasta tulee juuri toivotun laista, on vieraiden vuoro. Näin valmistettu broileri on nimittäin erittäin hieno ohjelmanumero vieraille, jotka kohtaavat Iskän suolabroilerin ensimmäistä kertaa. 

Rockia ja omenasosetta

Äiskä sai syntymäpäivälahjaksi Conquestin uusimman CD:n. Insinöörikin on mukana muutamalla raidalla. Ja vaikkei olisikaan, niin helkkarin hyvää hevyä koko levy. Tänään sitten kun kaikki muut älylliset hommat oli tehty, ryhdyin toteuttamaan luovaa hulluuttani klo 2200. Laitoin Conquestin levyn soimaan ja aloin keittämään omenasosetta. Siinähän ei nyt mielestäni ole mitään outoa, että omenasosetta keittää. Mutta siinä on, että niitä pitää ryhtyä yötä myöten keittelemään. Mutta sellaista elämä on. Täytyy tehdä asioita, jotka kokee tärkeäksi.

Viikon ruokalista täsmentyy vähän kerrassaan. Nyt tuli suunniteltua vain tuonne tiistaille. Ennen kauppareissua tuli kuitenkin laiteltua Juniorin mopoon uusi taka- ja jarruvalo ja syötyä. Ruokana oli perunamuussia, rakuunaporkkanoita ja 

Pannupihvejä (neljä isohkoa pihviä, minä jaoin viideksi, koska Marin kaveri oli yllättäin kylässä)

400 g jauhelihaa

1 muna

1/2 dl kermaa

1/2 dl maitoa

2 rkl korppujauhoja

1/2 tl suolaa

uskalluksen mukaan valkopippuria

3 sipulia

köntti voita

1 tl sokeria

Ja tarjoiluun tee perunamuussi sekä salaatti ja viipaloi jokunen suolakurkku. Minä tein muussia ihan vähän ja rakuunaporkkanoita lisäksi.

Sekoita kerma, maito ja muna. Vatkaa hyvin sekaisin. Sekoita joukkoon vielä korppujauhot. Laita astia sivuun, että korppujauhot turpoavat sillä aikaa kun suhraat sipuleiden kanssa.

Laita uuni lämpiämään 75 asteeseen. Kuori ja viipaloi sipulit. Ruskista ne voissa kauniin ruskeaksi. Lisää teelusikallinen sokeria. Laita johonkin astiaan ja uuniin, niin kestävät lämpimänä.

Ota maito-korppujauhoseos ja vaivaa käsin jauheliha sen kanssa sekaisin. Ihan niin kauan, että syntyy sellainen kiinteä taikina. Jossain vaiheessa heitä sekaan suola ja valkopippuri. Taputtele taikinasta sentin paksuisia pihvejä (saa ne toki jättää paksummiksikin, mutta kypsyvät helpommin kun eivät ole liian paksuja). Paista pihvit keskikuumalla pannulla voissa tai öljyssä molemmilta puolilta. Kaiva sieltä uunista ne sipulit ja jääkaapista suolakurkkuviipaleet esiin ja tarjoile perunamuussin ja salaatin kera.

Äiskältä kakkonen. Muutenkin hyvää äänin 5 - 0, vaikka minun täytyy tunnustaa, että omasta mielestäni en osaa paistaa jauhelihapihvejä. Ne jäävät aina sellaisiksi kuivan nahjakoiksi. Eivät koskaan ole sellaisia mehukkaan mureita. No ehkä minä vielä joskus opin.

Tänään kävin ostamassa neljä kiloa suolaa ja pakastekanan. Meinasin käyttää molemmat huomisen herkullisen ruuan valmistamiseen. 

Ai niin se 

Omenasose

3 kg omenoita

2 kg sokeria

3 dl vettä

Lohko omenat kuorineen ja poista siemenkodat ja kannat. Lado kattilaan kerroksittain omenoita ja sokeria. Tai siin eihän sokeria ladota, vaan se vain kaadetaan omaksi kerroksekseen. Johonkin väliin voit luikauttaa pari teelusikallista kanelia Ja lopuksi vesi joukkoon. Keittele niin kauan kunnes näyttä soseelta. Poista välillä pintaan kertynyt vaahto. Purkita. Anna jäähtyä ja vie kellariin. Tai pakasta niin kuin minä tein.

Vaihteluvälin rajoissa

Kyllä tämä elämä on ihmeellistä. Toisena päivänä ei ehdi saamaan mitään aikaiseksi, ja silti on koko ajan hirmuinen kiire. Toinen päivä taas on niin kuin tänään. Missään vaiheessa ei ole kiire, mutta silti ehtii vaikka mitä. Kyllä on tosi laaja vaihteluväli, johon mahtuu monenelaista torstaita! Tänään on ehtinyt jututtaa vieraita, laittaa ruokaa - jopa erillinen iltapala, tehdä halkoja, aloittaa kirjan lukeminen ja vielä päättää ilta futismatsin seuraamisella. Olenhan minä lukenut koko ajan jotakin, mutta nyt aloin pitkästä aikaa lukemaan jonkun tutun kirjoittamaa kirjaa. Näissä tarinoissakin esiintyneen kahvi-Kaisan esikuva Tuija Saarinen sai pari viikkoa sitten julkaistuksi uusimman kirjansa Pannu kuumana. Tällaiselle historia-friikille oikein sopivaa luettavaa. Lapsuus tulee mieleen. Sieltä lapsuuden kiireettömyysmuistoistakohan tuo sitten johtuu omakin tämänpäiväinen kiireettömyys. Lisää lukuelämyksestä sitä mukaa kuin jatkossa mieleen juolahtaa.

Tämän päiväinen ruoka oli yksinkertaisuuden riemuvoitto. Söimme nimittäin venäläisestä mehiläiskasvatuksen opaskirjasta kopsatun reseptin mukaan valmistettuja 

Hunajaisia porsaankyljyksiä

6 porsaan kyljystä

2 dl ketsuppia

3 rkl hunajaa (aika isoja lusikallisia)

Sekoita ketsuppi ja hunaja. Lado kyljykset uuninkestävän astian pohjalle ja kaada ketsuppi-hunajaseos päälle. Paista 200 asteisessa uunissa tunti. Kaveriksi keitin parsa- ja kukkakaalia.

Äänin 4 - 0 hyvää. Kyljykset nimittäin. Lapset eivät oikein sovinnolla edes suostuneet maistamaan kaaleja. Minusta ja Äiskästä oli oikein hyvää (no, Äiskältä kolmonen), kun kuumaa ketsuppihunajaa vielä kauhoi kastikkeeksi kasviksille.

Mikon makoinen iltapala

400 g raejuustoa

2 isoa rkl hunajaa

2 tl vaniljasokeria

5 dl mustikoita

Sekoita ensiksi mustikat, hunaja ja vaniljasokeri. Lisää lopuksi raejuusto. Sotke hyvin. Tarjoile.

Äänin 2-2 helkkarin hyvää. Äiskältä kakkonen. Lapset eivät tykkää raejuustosta.

Munakasta masiinaan ja Ennin selkään!

Tänään piti olla halontekopäivä eli omaishoitajan vapaapäivä. Mutta kun sääennusteet sanoivat, että tänään olisi syksyn viimeinen näin lämmin keskiviikko, niin päätinkin käydä vielä ihastelemassa vaaramaisemia motskarin (Kawasaki EN500 eli Enni) selästä käsin. Ruokailun jälkeen ajelin sellaiset 150 kilometriä Pohjois-Karjalan pikkuteitä. Ja kyllä täytyy sanoa, että oli kaunista. Ja ne kaikki tuoksut, jotka sykselle öljysoratielle kuuluvat. Toki välillä piti käydä ihan sorallakin. Kyllä hermo lepäsi. Mielessä oli vain edessä näkyvä pätkä tietä ja se hetki.

Mutta Enni ei liiku ilman bensaa, eikä Iskä ilman sapuskaa. Lähtiessä pyöräytin

Maalaismunakkaan

200 - 300 g sieniä (kanttarellit ovat hyviä, sillä niitä ainakin meillä syövät lapsetkin. Ja vain niitä.)
4 keitettyä perunaa
200 g fetaa
6 munaa
6 rkl maitoa
1/2 tl mustapippurirouhetta
2 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
1 - 2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja pieniksi pilkottuna
tuoretta persiljaa

Kuumenna sieniä pannulla niin kauan, että neste katoaa. Lisää öljy. Seuraavaksi kuutioidut (ja kuoritut) perunat, tomaatit sekä kuutioitu feta. Riko munat kulhoon ja lisää sekaan maito ja mustapippurirouhe. Sekoita hyvin ja kaada pannulle. Ja kansi päälle. Anna tekeytyä pienellä tulella, kunnes munakas on sopivasti jäykistynyt. Koristele persiljasilpulla.

5 - 0 hyvää. Äiskältä taas kolmonen.

PS. Älä missään tapauksessa kuvittele kuten minä, että ohjeen tekijältä on suola unohtunut. Laitoin yhden teelusikallisen, ja oli ihan siinä rajoilla, että ruoka olisi ollut liian suolaista. Fetan suola tuntuu riittävän.

Ei mennyt niin kuin suunniteltiin

Kerroin jossain aikaisemmassa jutussani soittajakamustani Jaskasta. Jaska on myös innokas chiliharrastaja. Teki oikein ansarin keväällä pelkästään chilejä varten. No Jaska sitten tarjosi taimia minullekin. Ensin kieltäydyin, mutta sitten päätin kuitenkin kokeilla. Ensimmäinen ihan itse kasvatettu chili on tosiasia. Kilpailee varmaan sarjassa Itä-Suomen pienin. Toinen taimi näyttää voivan paremmin. Jaska sanoi sen kasvavan jopa kaksimetriseksi. Minulla kasvoi 40-senttiseksi, mutta teki kaksi ihan oikean kokoista hedelmää. Olisi kuulemma pitänyt vaihtaa isompaan ruukkuun. Kolmas senkun kukkii, ja neljäs kuoli pois. Mutta ei se mitään. Ensi kesänä kasvatellaan Marin kanssa yhdessä chilejä ja tomaatteja.

Ei mennyt tämänpäiväinen ruokakaan oikein putkeen, vaikka ihan syötävää siitä tulikin. Söimme 

makaronia ja yrttipestoa

3 valkosipulin kynttä murskattuna

basilikaa, persiljaa ja ruohosipulia

4 rkl oliiviöljyä

2 rkl sitruunamehua

3 rkl vettä

suolaa

mustapippurirouhetta

(ohje sanoi vielä, että 2 rkl mantelirouhetta, mutta sehän minulta autuaasti unohtui)

makaronia tarvittava määrä

parmesaaniraastetta

Laita makaronit kiehumaan. 

Kuori ja murskaa valkosipulit. Laita tehosekoittimeen. Silppua joukkoon desi ruohosipulia ja toinen persiljaa. Tarkoitus oli silputa kolmas desi basilikaa, mutta oli niin ilmavaa, että silppusin koko litran kannun täyteen. Lisää öljy, sitruunamehu ja vesi. Hienonna mössöksi. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Sekoita mössö keitettyihin ja valutettuihin makaroneihin. Tarjoile. Pöydässä voit sitten ripotella pinnalle parmesaania.

Lopputulos: äänin 3 - 1 syötävää. Marin kamu Jaana luokitteli hyväksi. Äiskä veti kolmoseen. Mari ei pystynyt syömään ollenkaan. Minusta oli erittäin raikkaan ja tuoreen makuinen. Kuitenkin valkosipulia ja ehkä basilikaa oli liikaa. Vaatii vielä säätämistä. Ei kuitenkaan luokitella ryhmään paha ruoka tai pieleen meni.

Pakonomainen tarve saada tomaatit kypsymään

Kesä on varmaan ollut lämpimämpi kuin kolme vuotta sitten. Arvelen sitä tomaattien kypsymisestä. Talomme yksi sivu antaa suoraan etelään. Mari istutti sille seinustalle kolme vuotta sitten keväällä tomaatin taimia. Kun syyskuussa pelkäsimme Äiskän kuolemaa, odotimme samaan aikaan ensimmäisten Marin tomaattien kypsymistä. Minusta tuntui, että elämässä ei ole mitään hyvää mukavaa sillä hetkellä. Halusin, että edes tomaatit kypsyisivät, jotta lapsilla olisi joku iloinen asia. Laittelin vaikka minkälaisia lasijuttuja seinän viereen. Ja jatkojohdolla auton sisätilan lämmintintä pitämään yöllä lämpimänä. Olisikohan saatu yhteensä viisi kypsää tomaattia ja litra raakoja, jotka tosin säilöttiin ja keväällä syötiin. Niin ja tietysti Äiskä jäi henkiin, vaikkakin pahasti reissussa rähjääntyneenä. Nyt on puolitoista viikkoa Äiskän sairastumispäivään eli minun syntymäpäivääni, ja jo tässä vaiheessa Mari on saanut toista kiloa kypsiä tomaatteja. Ja minä elämäni ensimmäisen itse kasvatetun chilin. Eli kesä on ollut lämpimämpi kuin kolme vuotta sitten, tai sitten olemme laittaneet tomaatit aikaisemmin kasvamaan.

Äiskä oli nuorena tyttönä Norjassa Kjøllefjordissa ja vähän muuallakin töissä. Oppi siellä paikallisen lammaskaalin teon. Minä olen aina tykännyt niin suomalaisesta kuin norjalaisestakin versiosta. Niinpä meillä tänään oli ruokana norjalaisittain

Får i kål eli lammaskaali (kuudelle)

600 g lammasta (meillä oli ihan keittolihoja)

5 kpl kokonaisia maustepippureita

1 tl suolaa (kaksikin voi laittaa, niin ei tarvitse lisätä pöydässä niin kuin meidän)

1/2 - 1 kg kaalia

1 sipuli

2 laakerinlehteä

1 tl timjamia tai kolme tuoretta oksaa

Lisäksi perunoita sen minkä arvioit syötävän.

Paloittele lihat. Laita ne kattilaan ja kaada päälle kiehuvaa vettä sen verran, että lihat juuri ja juuri peittyvät. Lisää suola ja pippurit. Keitä puoli tuntia. Poista vaahto. Paloittele kaali ja sipuli krouveiksi paloiksi (grova bitar) eli ei mitään sipellystä vaan ihan sellaisiksi äijäpaloiksi. Kuullottele kaalia ja sipulia isolla pannulla voissa sen aikaa, että kaali alkaa vähän pehmetä. Lisää kaali, sipuli,  laakerinlehti ja timjami kattilaan. Keitä vielä toiset puoli tuntia. Keitä perunat (ohje neuvoi kuorimaan ja keittämään miedosti suolatussa vedessä, mutta minun aikatauluilla tyydyttiin ihan tavallisiin kuoriperunoihin).  Maista, että liha on pehmeä. Ellei, keitä parikymmentä minuuttia lisää. Tarjoile.

Suomalaisesta serkustaan norjalainen lammaskaali eroaa siinä, että se syödään ikään kuin perunan kastikkeena. Meillä tykkäsivät kaikki. 4 - 0 hyvää, Äiskältä jälleen kolmonen. Ei ollut kuulemma niin hyvää kuin ennen vanhaan Norjassa.

PS. Tulin tänään töistä kotiin. Juniori istui keittiössä odottavan oloisena: "Autoin Äiskän just vessaan." No minä sitten jatkoin siitä eteenpäin, mutta sanon minä sen, että vaikka välillä omat vaikeutensa onkin, niin on minulla mahtavat lapset.

Kasvukipuja

Olin aina ajatellut, että kasvukivut kuuluvat lapsuuteen ja nuoruuteen. Ei se niin ole. Myös vanhemmaksi täytyy kasvaa. Ja mitä lähempänä aikuisuutta lapset ovat sitä kovempia ovat Iskän kasvukivut. Niin kuin nyt eilen. Juniori tuli käymään kotona alkuillasta. Jätti normaaliin tapaan takkinsa naulakkoon. Joku ihmeen vaisto sanoi minulle, että kopaseppa taskua. Tupakathan sieltä löytyi. Tähän saakka olen huutanut, antanut rangaistuksia, puhunut järkeä, takavarikoinut tupakoita. Eihän se ole auttanut, kun on kerran homma alkuun päässyt. Mitä minä siis nyt tekisin? En mitään! Sopivassa tilanteessa taas puhun järkeä, jos se pitkässä juoksussa auttaisi. Vaikkapa 20 vuoden kuluttua.

Sain minä viime viikolla neronleimauksen. Pohdin sitä, kuinka lapsia voisi kasvattaa itsenäiseen elämässä selviytymiseen. Ja toisaalta arvostamaan niitä palveluita, joita kotona saavat. En itse uskonut ajatuksen saavan kovin suurta kannatusta, kun ehdotin puolen viikon paikkeilla, että mitäpä jos aloitettaisiin seuraava käytäntö: yhtenä päivänä viikossa Mari ja Juniori kokkaavat juuri sitä ruokaa mitä itse haluavat. Alaleukani varmaan loksahti näkyvästi, kun nuoriso oli heti innolla mukana. Sunnuntai valittiin päiväksi - tai lapset valitsivat. Sovittiin, että joka viikko ei saa olla samaa ruokaa. Viimeistään perjantaina täytyy olla päätetty, mitä syödään, jotta ehdin ostamaan tarvikkeet. Ja Marin ja Juniorin on tehtävä homma yhdessä. Kaikki meni kuin rasvattu. 

Tänään sitten söimme lihaliemessä keitettyjä makaroneja ja pannulla ruskistettua HK:n sinistä. Lenkki oli pilkottu pieniksi palasiksi ennen ruskistamista. Ja ketsuppia päälle. Tykättiin kaikki. Äiskältä kakkonen. Huomenna taas Iskä palaa riviin. Syödään lammaskaalia norjalaisittain. Får i kål.

Kävin kokeilemassa, miltä tuntuisi kesätaksin homma!

Venäläistä ruokaa

Tänään oli mukava päivä. Ruokaa tuli vaihteeksi laitettua ilman reseptiä. Ainoa sählinki oli aamulla, kun Äiskä äkkäsi jenkkakahvansa. Ja kaikki meni minun ja uusien rintsikoiden piikkiin. En kuulemma osaa laittaa niitä sillä tavalla, että ei pullottaisi. No, eihän siinä mitään. Olen minä moneen muuhunkin ihan yhtä outoon juttuun kuullut olevani syyllinen - jo ennen Äiskän sairastumista. Päivällä rassattiin Juniorin mopon kaasaria. Oli tullut uimuriin reikä eli ensi viikolla varaosakauppaan.

Ja vielä ehdin hyvin tekemään vähän polttopuitakin. Tämähän näyttää oikein leppoisalta.

Kolme vuotta sitten aloitin ensimmäisen blogini, Tupakkamiehen päiväkirjan, kirjoittamisen. Olin aloittonut Champixin syönnin Äiskän syntymäpäivänä ja tarkoitus oli lopettaa kahden viikon päästä omana syntymäpäivänä. Ajattelin pistää tuntojani ylös. No myöhemmin se sitten lopahti, mutta yritettyä tuli sitäkin.

Tänään totesimme eilen tehdyn letšon erinomaisuuden. Keitin S-marketista ostettuja Siperian pelmeenejä puolitoista pussillista ja vieressä pannulla kuumensin puolisen litraa letšoa. Kun pelmenit olivat kypsiä, nostelin ne letšon sekaan pannulle. Koristelin vielä ruohosipulilla. Kun vielä pöydässä päälle ripotteli juustoraastetta, niin oli ihan mahottoman hyvää. Äänin 4 - 0, Äiskältä kolmonen.

Viikon ruokalistakin tuli värkättyä

Sunnuntai    Lapset lupasivat kokata makaroni-makkara-sekoitelmaa

Maanantai   norjalainen lammaskaali eli får i kål

Tiistai          yrttipasta

Keskiviikko maalaismunakas

Torstai        hunajakyljykset

Perjantai     sipuliset pannupihvit ja pottumuussia

Perse edellä puuhun

Tänään oli sitten sellainen päivä, että ruokaresepti oli jossain vaiheessa päivää hyvin vähämerkityksinen olento. Appiukko soitti ja sanoi tulevansa neljältä Äiskän synttärikahville. No sehän sattui loistavasti. Mutta Juniori! Heti kun tulin kotiin alkoi tarina, että onko syötävä tänään? Ei yhtään nälkä! JNE. Sovittiin, että tulee kuitenkin seiskalta käymään. Laitan ruuan siihen. Ja sitten rakas appiukko! Alkoi kyselemään Äiskän shakkinappuloiden kaupallisesta hyödyntämisestä. Eihän se ole kuin ryhtymisestä kiinni! Sama juttu pöydällä. Siinä vaiheessa alkoi minulla käyrä kohota! Jotenkin tuntuu, että touhuamista on ihan tarpeeksi ilman bisnesideoitakin. Vaikka olen toistakymmentä vuotta elättänyt itseni kaupanteolla, se ei vaan nyt tunnu nappasevan. Onneksi appikin taisi huomata ärtymykseni ja tasoitteli, että ihan yleisellä tasollahan minä... No sitten Mari näytti pyöränsä vakuutuslaskun! Tapiolan tekemän tarjouksen jälkeen neljännen korjausyrityksen piti johtaa vakuutukseen, joka on tarjouksen mukainen. Katin kontit! Ei sattunut vieläkään. Kun minulla olisi muutakin tekemistä kuin laukata vakuutusyhtiössä oikomassa niinkin yksinkertaista asiaa kuin liikennevakuutusta. Ja viimeksi Mari! Juuri kun olen aloittamassa ruuanlaittoa: Iskä ei kait haittaa, jos en syökään tänään kotona. Ei ole yhtään nälkä. Voi helkkari, että hitsasi Iskällä. Hikeennyin ihan liikaa Marille. Lopuksi pyysin anteeksi, mutta ei enää ollut kovin innokkaita fiiliksiä kokkailuun. Oli tunne, että tänään on sellainen perse edellä puuhun -päivä.

Juniori tuli kuitenkin sovitusti syömään. Ruuaksi meillä oli makaronia ja 

broileria letšo-kastikkeessa

600 g broilerisuikaleita

1 silputtu punasipuli

3 valkosipulin kynttä murskattuna

1/2 rkl paprikajauhetta

pikkupurkki smetanaa (oisko siinä vakiopurkissa 120 grammaa?)

1 rkl vehnäjauhoja

200 g letšoa 

öljyä

suolaa

Kuullota sipuli. Lisää broilerinsuikaleet. Jatka paistamista. Lisää paprika, letšo ja vähän vettä tai kanalientä. Hämmentele välillä ja keitä pienellä teholla. Kuumenna jauhoja kuivalla pannulla tai kattilan pohjalla. Kun alkaa olla merkkejä ruskistumisen alkamisesta, ota pois liedeltä ja lisää smetana ja vähän vettä tai kanalientä. Sekoita hyvin vispilällä. Valuta broileripannulle, lisää valkosipulit ja hämmennä. Anna hautua kypsäksi. Lisää suolaa maun mukaan.

Letšo

Letšo (лечо) on alkuaan unkarilainen ruoka (lecso), josta on omat bulgarialaiset ja venäläiset versiot. Ainakin. Sitä tehdään syksyllä tomaattien ja paprikoiden kypsyessä suuria määriä varastoon. Venäjällä letšoa voi ostaa kaupoista. Minä tein eilisiltana venäläistä versiota, kun ei ollut City-Marketissa valmiina.

1 kg tomaatteja

500 g punaisia paprikoita

noin 150 g eli yksi isohko punasipuli

noin 150 g porkkanaa

vajaa desi öljyä

vajaa puoli desiä etikkaa

vajaa desi sokeria

tasainen rkl suolaa

Pilko tomaatit pieniksi palasiksi. Kaada kattilaan. Lisää sokeri, öljy ja suola. Keitä 15 minuuttia. 

Lisää karkeaksi raastettu porkkana ja etikka. Keitä vielä 15 minuuttia. 

Pilko paprikat sopivan kokoisiksi palasiksi ja poista siemenet. Lisää paprikat ja pieniksi silputtu sipuli kattilaan. Keitä vielä puoli tuntia pienellä teholla. Purkita tuotos. Sitten talven kylminä iltoina otat kellarista purkin ja lämmittelet lieden reunalla kattilassa. Nauti vaikka sellaisenaan smetanan, ruisleivän ja votkan kera. Tai käytä ruuanlaittoon niin kuin minä tänään tein.

Alkuperäinen ohje neuvoi tekemään kaveriksi sellaisia vehnäjauhoklönttejä (галушки), mutta skippasin ne ja keitin vain ihan tavallisia makaroneja. Syntyi aika mitättömän näköinen eväs, mutta maku oli kohdallaan.  Äänin 3 - 0 hyvää. Äiskältä kolmonen.

 Mitä sie siel tuijotat! Mäne tekemää letšoa! Tomaatit on nyt halpoja!

Olisiko 48 tuntia vuorokaudessa parempi

Tänään piti touhuta ruokareseptien kanssa vaikka mitä, mutta eihän se niin mennytkään. Eilen illalla kävin jo puoli yhdeltätoista nukkumaan, mutta nukahdin vasta puoli yhdeltä. Jälkeen päin tajusin, että ei olisi pitänyt juoda töistä tultua kahvia! Näin sitä muututaan. Nuorena ei nukuttanut, jos ei saanut iltayhdeksältä iltakahvia. Töissä oli sen verran vilkasta, että päivä meni ongelmitta. Illalla sitten teen taas viikon ruokalistan ja vähän kokkailen venäläistyylistä lecsóa huomiselle valmiiksi ja käyn aikaisin nukkumaan. Ja paskan marjat! Johonkin se aika vain katosi. Kello tulee yksitoista, ja sain juuri hommat siihen malliin, että pääsin päivittämään tätä blogia. Ensiviikon ruokalista kyllä jäi huomiseen.

Tänään kuitenkin kaiken höseltämisen keskellä kokkailin perheellemme 

Wokkivihanneksia

150 g parsakaalia

150 g kukkakaalia

150 g minimaissia

1 paprika

1 pienehkö sipuli

1/2 purjo

pieni rasia herkkusieniä

öljyä

kastike:

1 iso valkosipulin kynsi murskattuna

1 rkl raastettua inkivääriä

1 tl sambal oelek -tahnaa

1 tl basilikaa

2 rkl hunajaa

1/2 tl perunajauhoja

1/2 dl viinietikkaa

1/2 dl soijakastiketta

Sekoita kastikkeen ainekset.

Pilko kasvikset ja sienet suht' saman kokoisiksi palasiksi ja paista pannulla sellaisiksi al napakoiksi. Suurin piirtein yllä lueteltu järjestys on hyvä. Kypsyvät sitten jotakuinkin samaan aikaan. Niin, minä käytin kahden pannun tekniikkaa. Pikkupannulla wokkasin nopeasti alkuun aina laji kerrallaan ja sitten isolle pannulle kokosin kaikki sekaisin kypsymään. Kun kaikki on saatu isolle pannulle, kaada hyvin sekoitettu kastike sekaan. Kuumenna ja tarjoile saman tien.

Lankomies oli kylässä. Tykkäsi kovasti eli äänin 3 - 2 hyvää. Äiskältä kolmonen.

PS. Äiskä muuten täyttää huomenna 52 vuotta.

Kokeiltaisiinko rakastumista?

Ensi helmikuussa tulee täyteen 25 yhteistä vuotta Äiskän kanssa. Yhteen muutettiin ilman seurustelua suoraan ravintolasta. Naimisissa ollaan oltu kait 21 vuotta. Pitkä aika eikä aina niin auvoinenkaan. Olemme joskus sanoneet, että meillä on italialainen avioliitto. Rakastetaan ja riidellään täysillä. Tämä on sitten johtanut siihen, että keskimäärin kerran viidessä vuodessa on ollut avioero vireillä. On täytetty paperit ja maksettu maksut - ja annettu asian raueta. Kolme vuotta sitten keväällä alkoi olla taas vähän samanlaista ilmaa liikkeellä. Äiskä oli silloin se viisas - niin kuin aika usein muulloinkin. Sanoi minulle: "Kuule Ilkka! Mitä jos lopetettaisiin tämä toisillemme ilkeily ja jatkuva nokkiminen. Kokeiltaisiinko vaikka rakastumista. Muistatko kuinka alkuaikoina piti välillä soittaa töistä toiselle ja kertoa, kuinka paljon rakastaa? Yritetään nyt samaa. Ryhdytään lähettämään toisillemme seurustelutekstiviestejä!" Kyllä minä tunsin itseni ihan pöljäksi, kun töissä tupakkatauolla näpräsin minä rakastan sinua  -tekstareita! Mutta ihme ja kumma ne alkoivat toimia. Se kesä oli meille rakkauden ja läheisyyden kesä.

Etiäisiä

Anoppi (jota en ole koskaan nähnyt) kuoli aivoverisuonen katkeamiseen kun Äiskä oli 14 vuotias. Pari viikkoa Äiskän rippijuhlien jälkeen. 2008 kesällä Mari pääsi ripille. Äiskä kertoi monta kertaa, kuinka paljon hänelle tulee mieleen muistoja omalta rippikoulukesältään. Totesimme sen johtuvan siitä, että Mari oli ensimmäinen tyttö perheessämme. Mutta toisaalta... Äiskä kertoi myös pelkäävänsä, ettei elä vanhaksi. Kertoi kuolemanpelosta. Kävi jopa sopimassa hyvän ystävämme Ankin kanssa, että jos meille kahdelle tapahtuu jotakin, ettemme pysty huolehtimaan lapsista, niin Anki katsoo, että lapsilla ovat asiat kunnossa.  Kaikenlaista tällaista oli ilmassa kolme vuotta sitten kesällä.

Päivälleen kolme vuotta sitten minä kävin ostamassa Champix -tupakanpolton lopettamislääkkeitä koko sadan viidenkympin satsin. Olin ajatellut, että kun Äiskä täyttää 19 päivä 49, niin minä aloitan lääkkeen syönnin ja lopetan tupakoinnin päivälleen kahden viikon kuluttua omana 49-vuotissyntymäpäivänäni. Äiskä oli jo keväällä lopettanut tupakoinnin.

Näinhän me suunniteltiin, mutta ei se sitten ihan niin mennytkään. Seuraavan parin kuukauden aikana aina välillä palaamme siihen, kuinka asiat käytännössä menivät ja kuinka kävi tupakoimattomuudelleni.

Ja lasten toivomuksesta söimme tänään tonnikalapastaa.

Kurkku kestää paistamisen!

Kuten joskus olen sanonutkin, niin aika harvoin vedän ruokareseptejä ihan omasta päästä. Eli osaan vain laittaa ruokaa toisten ohjeiden mukaan. Tänään kuitenkin yllätin itseni. Tein kanapyttipannua. Vaistolla.

Ainekset

2 perunaa
1 porkkana
punainen ja keltainen paprika
puolikas purjo
1 kesäkurpitsa
10 cm pätkä kurkkua
450 g broilerin suikaleita
öljyä
suolaa
mustapippuria

Kuori perunat ja porkkana. Laita öljyä pannulle ja pannu kuumenemaan. Suikaloi kasvikset edellä luetellussa järjestyksessä ja laita sitä mukaa pannulle paistumaan. Näin kesäkurpitsaan saakka. Paista kasvikset al dente eli melkein kypsiksi. Lisää broilerin suikaleet, suola, pippuri ja ihan viimeisenä kuutioitu kurkku. Paista koko ajan käännellen kunnes broileri on kypsää.

Mari oli töissä, joten äänestettiin Juniorin kanssa äänin 2 - 1 hyväksi ruuaksi. Juniori tykkäsi muuten, mutta kasvikset olisi kuulemma saanut jättää pois, niin olisi ollut parempaa. Äiskällä meni nelosen ja vitosen väliin.

Tänään ei Iskällä ole oikein ollut sellainen taistelijafiilis. On ollut ikävä sitä aikaa, kun Äiskä oli vielä terve. Perjantaina Äiskä täyttää 52 vuotta ja kolmen ja puolen viikon päästä tulee kolme vuotta Äiskän sairastumisesta.

Kikherneitä jauhelihapihvissä

Voi kun lasten kasvatukseen olisi saatavilla yhtä selkeä resepti kuin tämän päiväisiin jauhelihapihveihin. Koulut alkavat ensi tiistaina, ja nuoriso biletti tänä viikonloppuna kuin viimeistä päivää. Minä oli aivan varma, että jompi kumpi omistakin nuorista hankkii itsensä tämän riemun johdosta johonkin vaikeuksiin. Mutta yllätys, yllätys! Liekö ollut puhdas sattuma, että kaikki meni ihan putkeen. Juniori tuli molempina iltoina jo ennen määräaikaa kotiin. Marraskuussa 16 täyttävän Juniorin viikonlopun kotiintuloaika on 24.00. Jotenkin olen aina niin hyvillä mielin, kun haluavat lähteä motskarilla tai mopolla. Luotan, että sen verran on järkeä, että eivät aja kännissä konepyörillä. Sattumaa tai kasvatuksen hedelmä, mutta iloinen olen kun koulut alkavat. Jotenkin se vaan rytmittää elämää ja pitää lapset enemmän asiallisissa touhuissa.

Tänään kuitenkin syötiin 

Jauheliha-kikhernepihvejä ja makaronia

400 g jauhelihaa

200 g ranskankermaa

1 muna

230 g kikherneitä (sellaisia suolavedessä valmiiksi keitettynä myytäviä)

1 ruukku lipstikkaa

iso nippu ruohosipulia (jos on vain pieni, niin kuin minulla, voi lisätä kuivattua ruohosipulia)

4 isoa valkosipulin kynttä

3 tl sinapinsiemeniä

1 tl kanelia

cayennepippuria oman uskalluksen mukaan

1 tl mustapippurirouhetta

                                                                                    1 tl suolaa

Ainekset jauheliha-kikhernepihveihin

Silppua ruohosipuli ja lipstikka pieneksi silpuksi kulhoon. Murskaa valkosipulin kynnet sekaan. Lisää loput ainekset. Kikherneistä tietysti valuttele vesi pois. Vaivaa kunnon sitkeä taikina.

Pannulla pinta ruskeaksi ja sitten uuniin.

Taputtele taikinasta pihvejä, jotka paistat pannulla öljyssä ruskeaksi. Aseta pinnalta paistetut pihvit uunipellille ja paista vielä 180 asteessa noin viisitoista minuuttia, jotta pihvit kypsyvät sisältäkin. Keitä kaveriksi makaronia.

Valmis ateria

Tasapeli 2 - 2. Äiskä rankkasi kolmosen ja nelosen välille. Jäin ihmettelemään, että miksi hyviin pihveihin pitää noita herneitä tunkea? Jos vaikka laittaisi kikherneiden sijasta kaurahiutaleita, niin saattaisi viedä kieleni mukanaan.

Viikon ruokalista

Äiskän avustaja on ollut kesälomalla. Kesälomantekijä on ollut tosi tormakka. Suunnitellut etukäteen myös päiväruuat. Asia, joka on helpottanut suuresti minun kaupassa käyntejäni.

Lauantai                          Merimiespihvejä
Sunnuntai                        Jauhelihapihvejä ja makaronia
Maanantai päivä              perunapiiraita (kaupan pakastepiiraita)
                ilta                  kanapyttipannu
Tiistai        päivä             kalapuikot ja perunamuussi
                ilta                  uunisilakoita ja perunoita
Keskiviikko päivä          lämpimiä voileipiä
                   ilta              blinejä eli lettuja ja hilloa (omaishoitajan vapaapäivä, Iskä moottoripyöräilemässä)
Torstai        päivä           riistamunakas
                  ilta               wokkivihannekset
Perjantai    päivä            pinaattiletut
                 ilta                kanaa ja kukkakaalia
Lauantai                        Marin pyynnöstä ihan tavallinen perustonnikalapasta (välillä pitää kuulemma syödä      ihan tavallista kotiruokaakin, sanoi Mari!)

Ihan tuli lapsuus mieleen

Lapsuushan siinä tuli mieleen, kun aloin katsella merimiespihvien reseptiä. Mutta ennen kuin siihen päästiin, piti touhuta pitkä lenkki. Vietiin Marin entinen, Juniorin nykyinen motskari talvisäilytykseen odottamaan, että Juniori saa ensi keväänä kortin. Ja tietysti pois liikenteestä, etteivät vakuutusmaksut juokse turhan päiten. Marin kanssa on maailma palannut ennalleen. Tuntuu tyttö oppineen läksynsä. Minusta silloin on asiat kohdallaan, kun lapsi tuntee pahaa mieltä ja/tai katumusta tekemisistään. Eilen oli paha mieli niin Marilla kuin minulla, ja tänään katumus ja nöyrä mieli Marilla. Käytiin vielä Äiskän kanssa kaupoillakin. Tutustuin oikein kunnolla rintaliivien ostamisen saloihin. Olen minä niitä tässä kahden vuoden aikana ostanut ennenkin, mutta tänään sattui olemaan tyhjä kauppa, niin sain rauhassa kysellä. Sain muun muassa vastauksen viimeisen hakasen arvoitukseen!

Mutta niihin merimiespihveihin. Simpeleen yhteiskoulussa 70-luvulla saatiin aina ajoittain jauhelihasta valmistettuja merimiespihvejä. Olivat kaikkien herkkua. Siispä ohjeen löydyttyä kokeilemaan. Tällä kertaa kokolihasta.

Ainekset (riittää varmasti viidelle, ellei ole ihan hevosen nälkä)

500 g naudan sisäpaistia

4 sipulia, aika isoja

köntti voita

suolaa

valkopippuria

3 dl lihalientä (yksi kuutio ja kolme desiä vettä)

15 keskikokoista perunaa

3 porkkanaa

1/3 pullo olutta (ihan mikä tahansa halpa lager käy, esim. Pirkka-olut oli ihan hyvää)

3 laakerinlehteä

Kuori ja viipaloi sipulit. Ruskista hitaasti pannulla voissa. Huuhtele pannu lihaliemellä ja laita huuhdeliemi talteen.

Ensin liha siivuiksi ja sitten nuijitaan ohkaseksi.

Leikkaa liha ohkaisiksi "pihveiksi". Nuiji ihan ohuiksi, ja lopuksi leikkaa ne pari senttiä leveiksi siivuiksi.

Siivutuksen voi tehdä myös paistamisen jälkeen.

Ruskista lihat kuumalla pannulla pienissä erissä. Huuhtele taas pannu lopuksi lihaliemellä, jonka laitat talteen. Kuori ja siivuta perunat ja porkkanat.

Laita uunivuoan pohjalle ensin kerros perunoita, sitten lihaa, sipulia ja vähän porkkanoita. Kerosten väliin voit aina vähän ripsauttaa suolaa ja pippuria. Toista kunnes tavara alkaa loppua tai vuoka täyttyä. Tyrkkää johonkin väliin ne laakerinlehdet. Päällimmäiseksi kerros pelkkiä perunoita. Viimeiseksi kaada lihaliemi ja olut vuokaan muiden aineiden päälle. Äläkä lisäile vettä! Minä arvelin, että kuivaahan tuosta tulee ja lisäsin sen verran vettä, että ulottui perunoiden tasalle. Loputulos oli, että pakko oli kaataa puolessa välissä paistamista puolet pois ja vieläkin tuntui lilluvan vedessä koko härdelli. Mutta nyt alkaa ruoka olla tekemistä vaille valmis, eli paista vielä 200 asteisessa uunissa 40 - 50 minuuttia tai kunnes perunat ja porkkanat ovat läpeensä kypsiä.

4 - 0 hyvää. Äiskä ja Juniori noukkivat sipulit pois, mutta Äiskä rankeerasi silti kakkosen ja kolmosen väliin.

Kyllä minä huusin kuin hinaaja!!!

Tapahtumarikas päivä. Ensin huusin Marille kuin hinaaja. Sitten laitoin ruuaksi perinteistä tirripaistia ja lopuksi venäläinen leipäkaljan resepti karkasi käsistä. Kokkaus meni putkeen, muut ei ihan. Mutta aloitetaan Marista. Olin tänään aivan rauhassa kolmen aikaan töissä, kun Mari soitti: Voitko iskä tulla tänne alaovelle? Minulla olisi tärkeää asiaa. No voinhan minä. Menessäni ajattelin mielessäni, että minkälainen karvanaama siellä on. Tietysti ollaan yhteen muuttamassa. Mutta paskan marjat. Mari kertoi viime yönä lainanneensa kaverin kevaria ja väistäneensä jänistä sillä seurauksella, että kaatui. Onneksi ei itselleen käynyt mitään, mutta kaverin pyörälle kävi. Minä huusin kymmenen minuuttia kuin hinaaja.

Juuri eilen oli ostettu Marille uusi oma pyörä. Piikki-Mitsi.

 Miksi ihmeessä näitä ostellaan, jos kerran sitten kuitenkin kavereiden pyörillä ajataan. Kolmen tonnin Yamaha, johon tuli kahden tonnin remontti. Millä helvetin rahalla sen maksat, raivosin. No onneksi kaverin pyörässä oli kuulemma täyskasko eli maksettavaa jää vain omavastuu, mutta siitä huolimatta pidin illalla esitelmän niin Marille kuin Juniorillekin, että "älä koskaan lainaa omaa pyörääsi toiselle äläkä aja koskaan kaverin pyörällä, vaikka se olisi kuinka hieno ja mieli tekisi".

Aikani siinä sitten räyhäsin. Kotiin tultuani minun kävi tyttöä sääliksi ja aloin enemmänkin lohduttelemaan. Ja ruuaksi valmistin haudutetun pekonin nimellä 

Tirripaistia

600 g porsaan kylkeä

2 sipulia

vettä

noin 5 maustepippuria

2 tl suolaa

Ohuita siivuja kylkipaloista.

Poista kylkipaloista nahka. Leikkaa huushollin terävimmällä veitsellä niin ohuita siivuja siitä kylkijöpökän päästä kuin pystyt. Parhaiten onnistuu, kun laitat lihat "kyljelleen". Kuori ja silppua sipulit.

Ruskista pienissä erissä.

Ruskista kuumalla pannulla kylkipalat ja sipulit yhtä aikaa rapeiksi. Eihän se onnistu, jos työnnät kaikki sinne pannulle kerralla. Laita neljäsosa niin sipulisilpusta kuin lihoistakin aina kerrallaan pannulle. Ja välillä aina tyhjennät pannun toiseen astiaan. (Pilkon City-Marketin Kaija kertoi, että kotiseudullaan Ilomantsin korvessa lisättiin tässä vaiheessa kehiin vielä tönkkösuolattuja muikkuja. Lopussa ei tosin lisätty enää suolaa.) Kun kaikki lihat on paistettu rapean ruskeiksi ja sipulisilppu kuullotettu kokonaisuudessaan, laita ne kaikki takaisin pannulle. Lisää vähän kerrassaan kuumaa vettä niin paljon, että lihat peittyvät. Mausta suolalla ja pippureilla. Laita perunat kiehumaan ja anna tirrin kiehua tosi pienellä teholla perunoita odotellessa. Kun perunat ovat kypsät, on tirrikin valmis tarjoiltavaksi. Ja lisäksi vielä puolukkasurvosta.

4 - 0 hyvää, Äiskän asteikolla kolmonen.

Ja illalla sitten tein vielä venäläistä leipäkaljaa sellaisesta venäläisestä valmispaketista. Luin reseptin huolimattomasti. Tarkoitukseni oli tehdä noin kuusi litraa kaljaa. Kun kaikki tarpeet mukaan lukien kaksi 200 gramman valmispakettia oli laitettu kymmenen litran kattilaan, huomasin virheeni. Aineksista tuleekin 12 litraa kaljaa - ei kuusi, kuten minä olin huolimattomasti lukenut! No eihän siinä mikään auttanut. Lisäilin sitten muitakin tarpeellisia aineita kuten hiivaa, sokeria ja vettä niin paljon kuin 10 litran kattilaan mahtui. Katsotaan mitä tulee.

Pöytä on valmis

Äiskä on aina ollut kova touhuamaan kaikenlaista. Taideaineiden tuntiopettajan työ on sellaista. Jos et ole pitämässä niitä vähiä tunteja, niin ole valmistelemassa. Ja laukkaamassa materiaalien perässä. Jos joskus ei ole töitä, polkaise oma projekti pystyyn, jotta ammattitaito säilyy ja pystyy olemaan opetustehtävässään uskottava. Kun Äiskä sairastui, jäi moni homma kesken. Kolme vuotta sitten näihin aikoihin Äiskä tuli innoissaan koululta kotiin ja kertoi, että kahden kuukauden treenaamisen jälkeen hän oli onnistunut valamaan lasista shakkinappulat tekniikalla, jota muut lasialan ammattilaiset pitivät mahdottomana käyttää kyseisessä hommassa. Äiskä innoissaan: "Yleensä opetan kaiken osaamani eteenpäin, mutta tämän pidän omana ammattisalaisuutenani." Siksi se jäikin, sillä muutaman viikon kuluttua Äiskä sairastui eikä pysty kertomaan tekniikasta vaikka haluaisi. Minulle vain jäi vuoden talkoot saattaa työ loppuun. Nappulat olivat loppusilausta vaille valmiit, mutta tekijöistä tai laudan piirrustuksista ei hajuakaan. Mahtavien kollegojen ja oppilaiden avulla kaikki viimein onnistui ja sain tuotettua loppuun shakkipelin.

Valmis shakkilauta, oikean puoleinen osa on säilytyskotelo, jonka kantena varsinainen lauta toimii.

Lähes sama juttu kävi ruokailutilan pöytämme kanssa. Äiskä oli jo vuosia puhunut haluavansa ruokapöydän, joka on flyygelin muotoinen. No sitten vuoden 2007 syksyllä eräs puutyöpuolen opiskelija oli vailla lopputyön aihetta. Aikansa neuvottelivat ja suunnittelivat. Keväällä 2008 sitten meille tuli uusi flyygelin muotoinen pöytä

.Äiskä oli onnellinen. Minä myös. Pöytä on tosi kätevä, koska jaloissa on aidon flyygelin tapaan pyörät. Ei tarvitse nostella. Koskettimien takana on laatikko, johon Äiskä suunnitteli pianomusiikkia hiljaisesti soittavaa cd- tai mp3-soitinta. Ja koivuisen pöytälevyn suojaksi lasilevy, jonka alla vanhoja nuotteja. Soitinidea on toistaiseksi haudattu. Lasilevy on ollut paikoillaan jo pari vuotta - oli muuten yllättävän kallis tuollainen kuuden millin muotoon leikattu lasi. Mutta niin saamaton olen ollut, että vanhat nuotit sain vasta nyt paikoilleen, kun Äiskä ensimmäisen avomiehen vaimo minulle vanhoja nuotteja nipun lähetti kuultuaan meillä käydessään tilanteesta. Kiitos Erja.

Taas on Äiskä onnellinen. Ja tämä oli nyt viimeinen Äiskältä kesken jäänyt projekti, jonka saatoin loppuun. Ellei sitten lasten kasvatusta oteta lukuun. Ja tietysti pitäisi Äiskän puolesta vielä aloittaa yksi projekti: autotallillinen ammattiin liittyviä koneita ja laitteita sekä materiaaleja pitäisi myydä pois. Muun muassa reilun puoli vuotta käytössä ollut lasinsulatusuuni. Mutta se onkin jo toisen jutun aihe.

Tänään oli omaishoitajan vapaapäivä ja pikku-Hoitsu laittoi makaronia ja Oolannin pakastelihapullia. Teki vielä tosi hyvän kastikkeen ja salaatin. Huomenna taas palaamme enemmän tähän ruoka-asiaan tirripaistilla.

Sovinto

Kuunneltuani Juniorin kanssa kolaroineen  naisen kertomuksen tuoreeltaan puhelimessa tulin siihen tulokseen, että selvähän tämä. Nainen vikapää. Sama käsitys jäi, kun Juniorin kanssa tarinoin. Nainen vikapää. No nytten kun hän sitten eilen soitti ja kertoi muuttaneensa näkemystä syyllisyydestä. Minä hieman närkästyin. Tuli sellainen mielikuva, että iskä on laskenut bonustappiot ja päättänyt yrittää, josko saataisiin pojan syyksi koko juttu. Sinänsä olisi ollut helppo ratkaisu ottaa syyt niskoille, sillä mopovakuutuksesta ei pala bonukset, kun ei niitä kerrykään. Ei käy minulle! Valmistauduin taistelemaan ja pitämään Juniorin puolia. Kun nainen ja isänsä sitten tulivat, vei noin kaksi minuuttia todeta, että vika oli niin selvästi Juniorissa kuin olla ja voi. Hyvä lataus meni hukkaan! Onneksi. Sen verran kuitenkin ripitin, että sanoin naiselle/tytölle, että meillä on totuttu pysymään puheitten takana eikä niitä ole pidetty tapana jälkeen päin muutella. Molempia neuvoin aina  kutsumaan poliisin kolaripaikalle. Tuleepahan dokumentoitua kunnolla tulevien mielenmuutosten varalle.

Eli loppu hyvin, kaikki hyvin. Autoon arviolta kuuden tonnin remppa. Nainen kunnossa (itse asiassa Iskän silmään oikein hyvässä kunnossa). Juniorilla naarmu käsivarressa. Mopo kuin uusi.

Ja sitten syötiin. Resepti kopsattu joltakin blogin lukijalta. Olisikohan ollut Anne Marie Wättös life. En jaksa tarkistaa.

Perunat

Keitin ihan oman salaisen reseptin mukaan kuoriperunoita viidelle - kaksi per nenä.

Herkkusieninyytit

16 keskikokoista tuoretta herkkusientä

230 g kinkkusuikaleita

reilu ruilautus majoneesia (1 dl?)

2 - 3 rkl sitruunamehua

2 rkl hunajaa

1 tl kuivattua rakuunaa

4 murskattua valkosipulin kynttä

3 pkt pekonia

Poista herkkusienistä jalka. Sekoita muut aineet sauvasekoittimella keskenään. Hämmentele seuraavat aineet haarukalla kinkkumössön sekaan.

puolikas tomaatti pieniksi pilkottuna

parin sentin suikale paprikaa pieniksi pilkottuna

sienten jalat pieniksi pilkottuna

kunnon tupsautus (oisko pari desiä ilman painelua) juustoraastetta

Kun kaikki aineet on sekoiteltu, lusikoi mössöä herkkusienten sisään.

Sitten käärit ympärille kaksi pekonisuikaletta ristikkäin.  Paista uunissa puolisen tuntia 200 asteessa. Jos mössöä jää yli, sen voi paistaa pienessä uunikulhossa. On yksin melko mauton.

Ja kastikkeeksi helppo 

bearnaise-kastike

puolikas pieni sipuli

lusikan kärjellinen valkopippuria

pari persiljan oksaa

2 rkl viinietikkaa

2 dl vettä (ohje sanoi kyllä 2 rkl, mutta kun jatkossa pitää puolet nesteestä keittää pois ja loput käyttää, niin totesin, ettei neljässä ruokalusikallisessa ole riittävästi jaettavaa.)

150 g margariinia

3 munankeltuaista

1 tl rakuunaa

Pilkottu sipuli, pippuri, persilja, viinietikka ja vesi kattilaan. Keitä kunnes nesteestä haihtunut puolet. Siivilöi neste. Neste talteen, kasvikset kompostiin. Sulata rasva. Keltuaiset kattilaan. Kaada neste keltuaisten päälle koko ajan vatkaten. Kuumenna ja vatkaa koko ajan kunnes alkaa sakenemaan. Valuta sula rasva sekaan koko ajan vatkaten. Siirrä kattila pois levyltä ja huuda porukat syömään. On parempi, että kastike vaikka hieman jäähtyy, kuin että yrität pitää sitä kuumana. Liian kuumana se ohenee mitättömäksi luiruksi.

Syödyksihän tuo tuli. Juniori ei pidä sienistä, joten söi perunoita, kastiketta ja sen mauttoman kinkkumössön. Äiskä söi sämpylöitä. Mari, Viktor ja minä tykättiin eli äänin 3 - 2 hyvää.