maanantai 31. lokakuuta 2011

Kuumia aaltoja

Surffailin eilen kerrankin muissakin blogeissa. Yleensä en sitä juurikaan ehdi tekemään. Sattui samakasa-blogisivustolla silmiin otsikko *Polariksen aallot* alla videolinkki, jonka pysäytyskuvassa komeilivat vanhat rouvat "Tyyne" ja "Martta". En kyllä lukenut tarinaa, sillä sotkeennuin muistelun puolelle. Minä nyt yleensäkin olen tunnettu ihmisenä, jonka kieli ei ole lähelläkään halvaantumistilaa. Se oli toissa kesänä, kun oltiin naapurin leijasurffaajan kanssa tulossa Venäjältä. Käytiin tutustumassa Jänisjärven mahdollisuuksiin. Venäjän tulliin tullessa lämmintä 35 astetta. Venäjän kielessä dobri den tarkoittaa hyvää päivää ja topli den taasen lämmin päivä. No huomasin autopapereita tarkastavan sellaisen puolessa välissä kuuttakymmentä käyvän naisen. Totesin topli den eli lämmin päivä, kun annoin auton paperit. Nainen tähän, että dobri den. Minä jatkoin, että hyvää päivää (dobri den), mutta on tämä kyllä lämminkin (topli den). Tullitäti tuhahti, että kuuma suorastaan. Minä siihen viattomasti kysymään, että onko kuuma aaltoina vai tasasesti? Nyt en ymmärtänyt, mitä tarkoititte? - sanoi tullitäti. Minä asiaa selventämään, että kun minun vaimoni aina kertoo hänellä olevan sellaisia kuumia aaltoja. Onko teillä kuuma aaltoina vai tasaisesti koko ajan. Tullitäti räjähti nauramaan: Täällä helkkarin kopissa ehdi mitään aaltoja huomaamaan, yhtä kuumaa pätsiä koko ajan. Latoi leimat papereihin ja sen minkä sai naurultaan puhuttua, kyseli vuoroin venäjäksi vuoroin suomeksi, että missä olette oppinut venäjää puhumaan. Hauskaa oli. En kuitenkaan suosittele yleisesti kokeilemaan vastaavaa. Vaatii aika paljon tilannesilmää ja jos silmä pettää, saattaa vierähtää kotvanen siellä tullin hallissa.

Jaha. Meinaa mennä vanhojen muisteluksi. Vanhojen muistelua hedelmällisempää on tulevien tuumailu. Se vain on aikalailla vaikeampaa kuin muistelu. Niinpä onkin ihan hyvä pitäytyä nykyisyydessä. Tänään oli kiire päivä. Toki etukäteen tiedossa ollut. Niinpä ruokakin piti olla nopeaa. Kaapista löytyi purkki garam masala -kastiketta. Ei muuta kuin 200 grammaa kanansuikaleita pannulla kypsäksi. Masalapurkin sisältö kaveriksi ja viiden minuutin kuumennus. Se oli siinä. Kaveriksi keitin basmatiriisiä.


Ruoka oli sinänsä ihan hyvää - äänin 3-1. Eli Äiskälle liian tulista ja muistakin vähän siinä rajoilla. Löysin mielestäni yhden tekijän, joka erottaa einesruuan itse tehdystä. Einesruuassa satsataan paljon siihen ruualle tyypilliseen makuun vivahteiden kustannuksella. Niin oli tämän masalankin kanssa. Selvä garam masalan maku, mutta ei muuta. Se vivahteiden moninaisuus jäi puuttumaan. Ei se mitään. Nopeaa oli kuitenkin ja kaikki tuli syötyä. Huomenna sitten taas kokkaillaan venäläisestä keittokirjasta. Saa nähdä mitä tulee, sillä en ole vielä lukenut muuta kuin aineslistan.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Vanha suola janottaa

Vanhoihin heiloihin palaamista käsittääkseni melko yleisesti kuvataan sanonnalla "vanha suola janottaa". Kait sitä yksi jos toinenkin on joskus muistellut tätäkin puolta elämässään. Jotkut jopa käytännössä yrittäneet kääntää ajan ratasta taakse päin ja palanneet sen vanhan rakkauden luo. Mutta sama ilmiö on myös ruuissa. Ne lapsuuden maut ja ruuat palaavat välillä aina mieleen. Ja joskus pitää sitten ihan konkreettisesti palata aikaan entiseen. Aikaan, jolloin paistinpannut olivat valurautaa ja kattilat alumiinia tai emaloituja. Tuosta vanhan rakkauden luo paluusta minulla ei ole omakohtaista kokemusta, mutta ruuista kylläkin. Joskus huomaa oman maun muuttuneen rankasti: lapsuuden herkku ei enää olekaan herkkua - hyvä, että alas menee. Ja toinen asia on sitten keittokirjojen ohjeet: mitä vanhempi kirja sitä varmemmin suolan määrässä ei ole säästelty. Voi todeta, että vanha ruoka janottaa. Mutta sitten on näitä tällaisia päiviä kuin tänään. Mieleni on jo useita päiviä tehnyt lapsuudesta tuttua sillilaatikkoa, mutta kun tiedän sen maistuvan vain minulle. Niinpä valmistinkin tänään samasta ruuasta sellaisen miedonnetun version:

Savusilakkalaatikkoa viidelle

18 keskikokoista perunaa
2 sipulia
500 g savusilakoita
250 g pekonikuutioita
2 tl suolaa
5 dl maitoa
2 munaa
vähän voita

Kuori perunat ja siivuta ne ohuiksi siivuiksi. Kuori sipulit ja hakkaa ne hienoksi. Irrottele lihat silakoista. Voitele uunivuoka. Laita puolet perunoista vuoan pohjalle. Lisää sipulihake ja silakoiden lihat. Kouri sekaisin. Lisää loput perunasuikaleet ja puolet pekonikuutioista. Kouri uudelleen sekaisin. Levittele pinnalle loput pekonikuutiot. Sekoita munista, maidosta ja suolasta munamaito, jonka kaadat vuokaan. Paista 200 asteisessa uunissa 15 minuuttia, jonka jälkeen laske lämpötila 150 asteeseen ja paista vielä 1,5 - 2 tuntia. Tarjoile.


Tähän ruokaan ei ole ajan hammas pystynyt. Anki oli kylässä ja äänin 4 - 1 todettiin hyväksi. Mari ei tykännyt. Äiskä antoi kolmosen - oikein sormilla näytti! Juniori otti lisää ja minä söin liikaa. Mutta se sillilaatikon kaipuu jäi. Ehkä sitten ensi viikonloppuna.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Kuinka vatsatauti muuttuu hääkeitoksi

Keskiviikkona heräilin Äiskän kanssa normaaliin aikaan. Kohta tulee Äiskän avustaja ja lähden töihin. Vaan eipä tullut. Puhelin soi: Olen vatsataudissa, menen lääkäriin. No eihän siinä mitään. Jäin kotiin odottelemaan tilanteen kehittymistä. Puolen päivän jälkeen tuli tekstari: sairaslomaa loppuviikko. Ei muuta kuin mol:n sivuilta sijaista etsimään. Nopeasti löytyikin. Tyttö (no joo joo, yli viisikymppinen mies saa sanoa kaikkia itseään nuorempia naisia tytöksi - ja oikeastaan vanhempiakin. Tämä tyttökin oli jo päälle 30) ilmoitti cv-netissä vielä olevansa innokas ruuanlaittaja. Sinänsä ymmärrettävä ja luonnollinen ominaisuus monilapsisen perheen äidille. Torstaina tuli töihin heti aamusta. Katsottiin perusasiat ja käytiin läpi ruokahommat: tee vispattua marjapuuroa pakasteen puolukoista. Asia oli sillä selvä. 

Illalla tulin töistä kotiin ja aloin laittamaan venäläistyylistä lihaperunaruukkua iltaruuaksi. Mutta kun mitään tarvikkeita ei enää löydy. Puhelinsoitto selvitti kaiken. Tyttö oli hoksannut keittiön seinältä viikon ruokalistani. Siinä luki aivan selvästi: lihaa ja pottuja. Oma-alotteinen kun oli, oli tehnyt iltaruuan samantein. Eihän siinä mitään, mutta olivat myös syöneet perunoita ja älyttömän hyvää lihakastiketta (pitänee kysyä joskus resepti) päivällä ja sitä pääruuaksi tarkoitettua vispipuuroa jälkiruuaksi. Kastiketta oli kyllä jäänyt tähteeksi, mutta ihan turha keittää enää lisää perunoita, sillä Äiskä ei kahta kertaa saman päivän aikana samaa ruokaa syö. No minulla oli sitten tänään hyvät eväät. Pari perunaa ja herkullista lihakastiketta.

Mutta kun lihat oli valmistettu, ei lihaperunaruukustakaan tullut mitään. Lidlistä ostettu puolen kilon spätzle-pussi kiehumaan ja paistettua makkaraa kaveriksi. No tänään sitten piti olla tuorehernekeittoa, mutta kun puolet spätzlestä jäi tähteeksi. Ei muuta kuin googlettamaan alasaksilaisen hääkeiton reseptiä. Olisi mennyt turhan monimutkaiseksi ihan pilkulleen tehdä, joten valmistin niintä spätzlen tähteistä sellaisen wanna be hääkeiton. Että kaikkea se nuorten naisten aktiivinen oma-aloitteisuus teettää. Iloisen mielen lisäksi.

melkein saksalainen melkein hääkeitto

1,25 l kanalientä
250 - 300 g keitettyä spätzleä
vajaa 100 g kukkakaalia (näissä pienissä määrissä valmiit pakasteet ovat käteviä)
porkkana pieniksi palasteltuna
noin desi herneitä
1/4 purjo viipaloituna
100 g tankoparsaa pätkittynä
100 g siskonmakkaraa
4 munaa
korppujauhoja
1,25 dl maitoa
muskottia
1/2 nippu persiljaa

Valmista munista, korppujauhosta ja maidosta munakas. Sellainen senttiä paksu on hyvä. Alkuperäinen resepti neuvoo keittämään munakkaan kokoon vesihauteeseen upotetussa pakastusrasiassa. En viitsinyt ryhtyä kikkailemaan, vaan tein ihan tavallisesti pannulla. Olisi pitänyt kikkailla, niin munakkaaseen ei olisi tullut pohjan ruskistymisen myötä sitä paistetun munan makua. Teitpä miten tahansa, leikkaa munakas kuutioiksi. Laita spätzlet kiehumaan kanaliemeen. Kullota kukkakaali, porkkanat, herneet, purjo ja parsa nopeasti pannulla sillä aikaa kun spätzlet kiehuvat. Kuullota laji kerrallaan ja lisää sitä mukaa keittoon. Kun kasvikset ovat keitossa ja alkavat pehmetä, pudottele siskonmakkara sellaisina peukalonpään kokoisina klöntteinä keittoon. Lopuksi silppua persilja joukkoon ja kumoa munakaskuutiot sekaan. Mausteeksi teelusikallinen muskottia. Tarkista maku - kanaliemen pitäisi sisältää tarpeeksi suolaa, mutta lisää tarvittaessa. Tarjoile heti.


Äänin 3 - 1 hyvää. Munakkaan ruskistaminen häiritsi niitäkin, ketkä tykkäsivät. Kannattaa tehdä vesihauteessa. Äiskän asteikolla vitonen. Äiskä ei tosin suostunut edes maistamaan, kun näki spätzlet. No, ei se mitään. Jääkaapissa on vielä sitä vispipuuroa. Hyvää viikonloppua kaikille.

torstai 27. lokakuuta 2011

Einekset vs. itse tehty

Tälläkin foorumilla on jossain vaiheessa käyty keskustelua einesruokien edullisuudesta. Itsekin olen todennut, ettei itse laitettu hyvä ruoka kalliiksi tule. Tietää myös mitä syö. Ja bonuksena tulee juuri oman suun mukainen maku. Toisin on kaupan valmisruuissa. Maultaan ovat mitä ovat ja vaikka olisivatkin joskus hyvän makuisia, ei niistä ainakaan tiedä mitä lisäaineita niihin on mätetty. Tiedä vaikka syöpää aiheuttaisivat.

Onhan se noinkin. Mutta, mutta... Elämä yleensäkään ei ole täysin mustavalkoinen. Väliin mahtuu myös harmaa sävy. Olen mielestäni löytänyt sen harmaan myös tähän eineskeskusteluun. Ensinnäkin huomaan aina, kun kuun loppu lähenee ja rahat vähenee, valmisruuat houkuttelevana vaihtoehtona. Kyllä siinä edullisuuden tuntu iskee pintaan, kun kolmella eurolla saat purkin ruokaa, millä ruokkii koko perheen. Jossain määrin on kyse mielikuvasta, koska leivät, juomat yms. joutuu silti ostamaan ja tämä nostaa aterian kokonaishintaa. Silti ei voi per nuppi hintaa kalliiksi haukkua. Ja niin kuin olen joskus aiemminkin sanonut, ovat einesruuat joskus ihan hyvän makuisia.

Ja sitten on se helppous. Tässä pari kuukautta sitten kerroin Äiskän sairastumisen ajoista. Ajoista jolloin einespizzan haku lähikaupasta oli suoritus isoilla kirjaimilla. Enempää ei jaksanut. Nyt jaksaa. Tiedän kuitenkin omasta tuttavapiiristäni ihmisiä, joiden voimavarat ovat syystä tai toisesta sen verran vähissä, että riittää kun kupu on täynnä. Ja usein tuo raha ja voimavarat vielä kietoutuvat yhteen. Silloin valmisruoka on oikein oiva vaihtoehto!

Ai, että miksi moinen taivastelu. No siksi, että aikani asiaa taivasteltuani tulin siihen tulokseen, että on meillä asiat aika hyvin. Voidaan valita ja jaksetaan touhuta. Lienee sitä arkipäivän hyvinvointia. Hyvää viikonloppuun laskeutumista kaikille. Niin einespizzan purijoille kuin hifistelijöillekin ja kaikille siltä väliltä.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Kauppareissu

Jääkaappi on täynnä ruokaa. Pöydällä on hedelmiä. Lähes täysi kahvipaketti kahvinkeittimen vieressä. Mitään ei pitäisi puuttua. Äiskä alkaa tunti ruokailun jälkeen illalla näyttää, että laitetaan ulkokengät jalkaan. Mennäänkö lenkille? Pään pyöritys. Lähdetäänkö johonkin kylään? Edelleen pää pyörii.  Käydäänkö kaupassa? Joo-o! Ja terhakka nyökyttely vahvistaa sanallisen viestin. No eihän siinä mitään. Vaatteet päälle molemmille ja menoksi. Vielä kun arvaisi, että mihin kauppaan ja mitä ostamaan. Ja nimenomaan tuo jälkimmäinen on aina arvoitus. Oikea kauppa löytyy sillä, että Äiskä aina risteyksessä näyttää, mihin käännytään. Tänään päädyimme Prismaan. Murohyllylle! Mukaan lähti neljä pakettia erilaisia muroja ja muromyslejä. Yhteisenä tekijänä niissä oli suklaa. Kyllä minä tiedän, että jos yrittää saada painoa laskemaan, niin noita pitäisi välttää. Siksihän minä niitä en ostakaan. Mutta ei ainakaan minun luonnolla ryhdytä pitämään esitelmää murojen painoa nostavasta vaikutuksesta, kun toinen silmät ilosta hehkuen valitsee mieleisiä paketteja hyllystä. Silloin ostetaan sitten muroja ja päälle vielä vähän suklaata ja toivotaan, että seuraavaan kertaan menisi mahdollisimman kauan aikaa. Tällä periaatteella meillä oli oikein mukava kauppareissu.

Ennen kauppan lähtöä söimme kasviksia ja munia. Resepti löytyi täältä, mutta oli vaihteeksi niin hankala kääntää, että tukeuduin reseptiin hyvin lievästi.

öljyä loraus
1 sipuli silputtuna
1 purjo suikaloituna ja silputtuna
2 valkosipulin kynttä murskattuna
300 g nuppuvihanneksia
2 - 3 dl esikypsennettyjä kanttarelleja
suolaa maun mukaan
1/2 tl mustapippurirouhetta
reilu ruukullinen persiljaa silputtuna
6 munaa

Kuumenna öljy paistokasarissa. Kuullota siinä sipuli ja purjo. Lisää valkosipuli ja nuppuvihannekset. Kuumenna käännellen 6 - 8 minuuttia. Lisää kanttarellit. Jatka kypsentämistä  kunnes neste alkaa kadota pannulta. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää persiljasilppu. Sekoita. Riko munat melko nopeasti kasvisseoksen pinnalle siten, ettei keltuainen rikkoonnu. Voit vielä ripotella munien päälle hieman suolaa. Nyt kannattaa laittaa hetkeksi kansi paistokasarin päälle. Odota, että munan valkuaiset alkavat jähmettyä. Seuraavaksi riko varovasti keltuaiset, laita kansi päälle, virta pienelle ja odota, että munat ovat kokonaan jähmettyneet. Tarjoile.


Äänin 4 - 0 syötävää. Lapset totesivat, että nälissään syöhän tätä. Samoilla linjoilla oli myös Äiskä: rankkasi asteikollaan kolmoseen. Minusta oli tosi hyvää.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Muutosvastarintaa?

Oli kesä, kuuma ja jano. Ostin häntä olutta tölkillisen. Ensi alkuun. Mutta kun se kuuma vain jatkui, nousi päivittäinen olutannoskin kolmeen neljään tölkkiin päivässä. Ei tarvinnut kännätä, mutta pikkuhiljaa illan mittaan se annos tuli aina tissuteltua. Toki tiedostaen, että polkupyörä on illan kulkuväline. Kuin myös sen tiedostaen, että enempään ei ole vara, sillä Äiskän kanssa touhuaminen on tosi inhottavaa, jos lipsahtaa huppelin puolelle. No, kesä meni, kuuma meni, mutta jano jäi. Ja olut. Hittolainen sentään! Piti oikein ottaa itseään niskasta kiinni, että nyt se on korkeintaan pullollinen saunaolutta lauantaisin, jos sitäkään. Ja sitten tuossa syyskuussa tuli täyteen kolme vuotta Äiskän sairastumisesta. Tuli purettua noita negatiivisia asioita omasta elämästä. Syyskuu meni, mutta negatiivisuus jäi. Tällä viikolla olen katsellut hieman taakse päin ja huomannut, että perusotteeni elämään on muuttunut enemmänkin sellaiseksi valittavaksi narisijaksi. Molemmissa lienee kyse siitä kuuluisasta muutosvastarinnasta. Ei käy, ei. Muutos on tultava. Kaljan killittäminen loppui lyhyeeseen, kun huomasin kesän jälkeen, mistä on kysymys. Samoin nyt on lähiajan tavoite kääntää positiivisuus pintaan. Elämä on myös tahdon asia: on päätettävä, että lasi on puoliksi täynnä eikä puoliksi tyhjä.

Syöminen sen sijaan ei kovin pitkää aikaa ole tahdon asia. Niinpä tänään virittelinkin lasten toivomuksesta 

kaalilaatikkoa (kuudelle)

2 tl suolaa
2 tl kuminaa
3 isoa valkosipulin kynttä
1 rkl siirappia
noin kilo kaalia
400 g jauhelihaa
vettä
smetanaa
sokeroitua puolukkasurvosta

Ruskista jauheliha pannulla. Raasta kaali raastinraudan karkealla osalla. Murskaa kuoritut valkosipulin kynnet.  Laita uunin kestävään kattilaan kaaliraaste, suola, kumina, valkosipulimurska, siirappi ja ruskistettu jauheliha. Sekoita hyvin. Lisää kiehuvaa vettä sen verran, että ainekset peittyvät. Kuumenna liedellä kiehuvaksi. Siirrä kattila 250 asteiseen uuniin 20 minuutiksi, jonka jälkeen lasket lämpötilan 200 asteeseen. Kuumenna vielä toiset 20 minuuttia. Tarjoile smetanan ja puolukkasurvoksen kera.


Äänin 5 - 0 hyvää. Äiskän asteikolla kakkonen.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Punainen makkarapata

Taivasteltavaa ehkä olisikin, mutta ei näitä nuorison ojentamisia jaksa aina vatvoa. Lapset kannattaa hankkia nuorena ja kaikki yhteen putkeen. Sitä ei siinä nuoruuden vauhdissa niin hyvin huomaa kaikkea lasten touhua. Pääsee helpommalla.

Ruokana meillä oli tänään 

punaista makkarapataa (riittää kuudelle)

3 keskikokoista punajuurta
3 sellerinvartta
1 tl rosmariinia
3 isoa valkosipulin kynttä
3 keskikokoista perunaa
400 g bratwurstia
loraus öljyä
2 sipulia
6 dl vettä
2 rkl riistafondia
1 tlk (500g) tomaattimurskaa
1 dl vettä
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippurirouhetta
2 tomaattia
kuivattua persiljaa

Kuori ja silppua pieniksi punajuuret, sellerit, valkosipulinkynnet, perunat ja sipulit. Kuumenna paistokasarissa loraus öljyä ja kumoa kasvikset ja rosmariini kasariin. Kuullottele. Pilko bratwurstit ja lisää kasvisten joukkoon. Kuullottele viitisen minuuttia. Kaada päälle riistafondi ja vesi. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta pienellä tulella parikymmentä minuuttia. Kaada paistokasariin tomaattimurska. Huuhtele purkki desillä vettä ja kaada vesikin kattilaan. Sekoita ja kiehauta. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuutio tomaatit ja lisää ne lopuksi joukkoon. Sekoita. Ripottele koristeeksi kuivattua persiljaa.


Äänin 4 - 0 todettiin ihan hyväksi. Vain smetanaa jäimme kaipaamaan. Kukaan ei viitsinyt hakea sitä 200 metrin päässä olevasta lähikaupasta. Äiskältä tuli kolmonen sen jälkeen, kun poistin lautaselta nesteen. On helpompi lusikoida.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Uuniperunamuussia

Lapset kun olivat pieniä, oli tilanne välillä surkuhupaisa. Toista kun kielsit, niin vei alle 15 minuuttia, kun toinen kokeili samaa asiaa. Ei varmaan koske minua! Aina piti kokeilla. Nykyään, kun alkavat olla nuoria aikuisia, ei elämä enää ole noin suoraviivaista. Mutta silti. Kun toisen kanssa saa teutaroitua säännöt kohdalleen, alkaa toisen kanssa vääntö. Kyllä minä ihan oikeasti odotan, että aikuistuisivat. Ja sitten kun aikuistuvat, varmaan voihkin, että mökki on niin hiljainen, kun lapset ovat aikuisia. Tällaista tämä elämä on.

Tänään olisi ollut nuorison vuoro sunnuntaikokkailla, mutta olivat kumpikin tahoillaan reissun päällä. Niinpä homma jäi minulle. Tänään yksinkertainen oli kaunista - ja maukasta.

Uuniperunamuussi

1 kg perunoita
400 g jauhelihaa
1 sipuli
1 tl punaista paprikajauhetta
1 tl maustepippuria
1 tl suolaa
maitoa
1 kananmuna

Keitä perunat ja murskaa muussiksi. Lisää maitoa, että saat tavallisen perunamuussin aikaiseksi. Sillä aikaa kun muussin perunat kiehuvat, ruskista jauheliha ja kuullota samalla silputtu sipuli. Mausta jauheliha-sipuliseos paprikalla, pippurilla ja suolalla. Lisää muussiin kananmuna ja sotke hyvin. Lopuksi kumoa jauhelihasipuliseos joukkoon. Sekoita ja kaada seos uunivuokaan. Paista 200 asteisessa uunissa puoli tuntia.


Äänin 3 - 0 hyvää. Äiskän asteikolla kolmonen.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Puhuminen auttaa aina...

Tänään sitten puhuttiin pitkään ja hartaasti Marin kanssa. Minä kerroin, mikä kengässäni hiertää. Mari kertoi, miten hän asiat näki. Havaitsimme ymmärtävämme toisiamma. Kerroin, ettei tämä ihan näin voi jatkua. Asetimme uudet säännöt voimaan. Ovat pääpiirteissään seuraavanlaiset: Kun seuraavana päivänä on koulua, on Iskän toivomus, että kotona ollaan kello 23:en mennessä. Viikonloppuna ja loma-aikoina tullaan yöksi kotiin. Iskän informointia omista kulkemisista jatketaan entiseen malliin. Mari lupasi hoitaa koulunsa kunnialla. Minä lupasin opetella uudet säännöt hermostumatta. No. Tästä nyt saa sen kuvan, että minun kotiintuloajoista sovittiin! Ei suinkaan. Minulta vaan vaatii aikamoista asennoitumista tämä uusi säännöstö. Kotona oppimani mukaisesti olisin vetänyt paljon tiukempaa linjaa - se on rakennettu minulle sisään jo "tehtaalla". Kuitenkin järki sanoo, että nyt käyttöön otettu järjestys johtaa parempaan lopputulokseen. Mennessä nähdään.

Tänään sitten viriteltiin Pakkahuoneen flikan lihapullia. Viriteltiin siksi, että yritän vähän tyhjennellä kaappeja ylimääräisistä materiaaleista. Joskus talvella sitten kokeillaan ihan autenttista reseptiä. Tässä on vähän muuntelua.

Lihapullat

200 g ranskankermaa
2 dl ruokakermaa
1,5 dl perunamuussijauhetta
1,5 rkl jauhelihamaustetta
0,5 tl maustepippuria
2 rkl sinapinsiemeniä
2 kpl munia
1 iso sipuli hienoksi silputtuna
1 pkt (180 g) pekonia pieneksi silputtuna
700 g sikanautajauhelihaa

Sotke keskenään nesteet, muussijauhe ja mausteet. Jätä tekeytymään kymmeneksi minuutiksi. Lisää munat ja sekoita. Anna taas tekeytyä sen aikaa kun paistat pekonit ja kuullotat pekonin rasvassa sipulit. Sekoita tekeytymässä ollut mömmö, jauheliha ja pekonisipulisilppu. Vaivaa kunnolla sekaisin ja aseta puoleksi tunniksi tekeytymään. Sillä aikaa lämmitä uuni 225 asteeseen. Pyörittele taikinasta isoja pullia. Isompia kuin golf-pallo, mutta pienempiä kuin tennispallo. Ja pullat pellille. Pelti uuniin. Kymmenen minuuttia 225 asteessa, sitten puoli tuntia 200 asteessa. 


Kaveriksi tein perunamuussia ja puolukkasurvosta. Äänin 3 - 0 hyvää. Äiskän asteikolla meni ykköseen. Itse asiassa oli aika riemukas tuo Äiskän arvio. Ykkösen kriteerinä on yleensä spontaanisti lausuttu nam. Nyt se tuli monta kertaa ihan yrittämällä ja ymmärrettävästi. Ehkä ensi kerralla laitan vähän vähemmän tuota jauhelihamaustetta, ettei tule niin suolasta.

Terkkuja vaan Pakkahuoneen flikalle. Ei tullut lottovoittoa tänäänkään.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Kiellä tikkaa puuhun menemästä!

Tänään on sitten oltu kuin kusi sukassa. Äiskän avustaja tuli kipeäksi eilen. Sain hankittua sijaisen, joka puolestaan ilmoitti tänä aamuna olevansa kipeä. En viitsinyt enää ryhtyä kikkailemaan vaan päätin jäädä "lapsi sairas" -kirjauksella kotiin. Juniori lähti puolilta päivin Vantaalle kaverinsa luo kylään. 

Isäni oli näennäisen tiukka kasvatuksessaan. Ainut mitä siitä oppi, oli valehtelu ja silmän palvonta. Jos jotain tahtoi tehdä, sen teki kuitenkin. Siksi sanon, että näennäisen tiukka, koska äitini kanssa jälkeen päin puhuessani on käynyt ilmi, ettei se isä-vainaa ihan niin tiukka ollutkaan. Usein katsoi asioita sormien välistä. Eli kova kuri ei auttanut mitään, mutta silti minusta tuli ihan kelpo yhteiskunnan jäsen. Lapsuuden ystäväpiirini kasvoi pääpiirteissään samanlaisessa kurissa. Lopputulokset ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Äiskän kaveripiiri taasen kasvoi Joensuun urheilukentän katsomossa lähinnä kaverikontrollin varassa. Lopputulokset ovat tässäkin porukassa vaihdelleet laidasta laitaan. Eli summa summarum: yritän kotikasvatukseni vastaisesti luottaa jatkossakin puheen voimaan. Ja siihen, että jokaisella nuorella on edes hitunen omaa järkeä. Ja oma elämä elettävänä. Mennessä nähdään, kuinka käy.

Ja voi herran jestas sentään. Tänään tehtiin ruokaa kotimaan kaupasta ostetuista GoGreen tuotemerkin tattareista. Eikä ikinä tehdä uudestaan. Täysin mauttomia ja pannulla valmistettaessa menivät sellaiseksi ällöksi mössöksi. Vähän niinkuin olisi yrittänyt uskotella itselleen, että ohraryynit maistuvat tattarilta. Jos ei parempia löydy, niin haen jatkossakin Venäjältä. Niissä on mukana maku.

Tattarivihannekset Kahvi-Kaisan tapaan

2 dl tattariryynejä
1 porkkana
1 purjosipuli tai sipuli
4 valkosipulin kynttä
1 paprika
parsakaalin pää
soijakastiketta
paahdettuja auringonkukan siemeniä (minä kumosin pussinpohjallisen salaattisiemensekoitusta)
nakkeja tai tofua

Pese tattariryynit huolellisesti kuuman, juoksevan veden alla. Valuta hyvin ja paahda kuumalla pannulla, kunnes ovat kuivia ja alkavat tuoksua tattarilta. (Nuo Gogreenit eivät edes kunnolla tuoksuneet paahdettaessa) Kaada päälle 2 - 3 desiä vettä ja keitä kypsiksi eli noin 20 minuuttia. (kunnon tattarille tuo 2 - 3 desiä riittää, mutta nuo Gogreenit vaativat yli puoli litraa) Sillä aikaa silppua vihannekset ja hauduta tilkassa öljyä kypsiksi. Sekoita kypsät ainekset keskenään ja mausta soijakastikkeella maun mukaan. Voit myös lisätä mieliyrttejäsi, esimerkiksi timjami sopii oikein hyvin. 

Minä lisäsin valmiiseen ruokaan nakkeja. Tuli ikäänkuin liharuoka. Tattarivihannekset ovat ihan hyviä myös sellaisenaan. Jos haluaa, voi joukkoon heittää tofuakin. Tofua käytettäessä kannattaa kuutioidut palat ensin kevyesti ruskistaa pannulla ennen sekaan heittämistä.

Äänin 3 - 0 "syöhän tuota nälissään". Vika lienee tällä kertaa huonolaatuisessa tattarissa. Äiskän asteikolla kolmonen.

torstai 20. lokakuuta 2011

Tiukkaa vääntöä

Meinaa hermo mennä. Kun minun mielestäni täysi-ikäisyys ei tarkoita sitä, että illalla käydään pyörähtämässä kolme tuntia kotona. Etenkin jos edellisenä iltana on alkuillasta lähdetty kamujen kanssa baariin ja punkattu kamujen luona. Vaan kun minä kuulemma en ymmärrä nykyaikaa. Jos koulu alkaa kasilta, on ihan hyvä juttu tulla yöllä yhteen mennessä kotiin. Jos alkaa myöhemmin, neljän viiden maissa on ok. Ja loma-aikana myös, jos nyt ylipäätään vaivaudutaan kotiin tulemaan. Ei helvetti sanon minä. Pari viikko ymmärrykseni riitti, mutta nyt olen vakuuttunut siitä, että koti on se paikka, missä vietetään etenkin yöaikaan suurin osa ajasta. Ja kavereiden luona käydään. Ei toisin päin.

Ottaa niin kovasti päähän, että puolitoista vuotta vanha tupakoimattomuus natisee liitoksissaan. Ruokana hirssipuuroa. On saattanut resepti olla joskus ennekin täällä blogissa. Tuleepahan kertausta.

1 l maitoa
2,5 dl hirssiä
1 rkl sokeria
0,25 tl suolaa

Pese hirssiryynit hyvin. Keitä maidossa 15 minuuttia. Mausta suolalla ja sokerilla. Jätä vartiksi kannen alle hautumaan. Nauti. En tiedä, oliko kenestäkään hyvää, mutta koko kattila tyhjeni.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Seitä juustovaipassa

Alkaa ensimmäinen viikko loman jälkeen kääntyä lopuilleen. Jotenkin vaan ei ole oikein päässyt rytmistä kiinni. Illalla ei ymmärrä mennä nukkumaan ja aamulla vielä nukuttaisi. Vähän tämä tuntuu sellaiselta jo aiemmin koetulta tunteelta. Eiköhän se kevääseen mennessä helpota. Onneksi nuorison kanssa on mennyt jotakuinkin putkeen. Mitä nyt Juniori yritti eilen kähveltää Äiskän pussista vitosen. Oiskohan ollut tupakat lopussa. Ilmoitin, että kaikki rahaliikenne on molempien osalta jumissa niin kauan, kunnes asia selviää ja vitonen palautuu pussiin. Pohtikaa keskenänne, kuinka toimitte. Meni kaksi tuntia, ja Juniori tuli tunnustamaan. Anteeksipyynnöt, motkotukset: älä koskaan käytä hyväksesi sairaita, vanhuksia, vammaisia tai muita vähempiosaisia. Suojele heitä. Ja sitten taas kohti uusia kommelluksia. Mitähän näistäkin oikein tulee. En minä kuitenkaan jaksa aina olla huutamassakaan.

Tämänpäiväinen ruoka löytyi Valittujen Palojen julkaisemasta kirjasta Kalaherkut (Helsinki, 1981). Alkuperäinen resepti käytti turskaa, mutta minä nyt satuin löytämään helpommin kaupan pakastealtaasta seitä fileinä.

Seitä juustovaipassa 

1 kg seifileitä
sitruunamehua
suolaa
öljyä
1 iso sipuli
1 rkl vehnäjauhoja
2 rkl korppujauhoja
noin 2 rkl juustoraastetta
2 dl kermaa (alkuperäinen resepti neuvoi laittamaan ranskankermaa tai smetanaa. Luin ohjeen huolimattomasti. Hyvinhän tuo tuntui toimivan kermallakin.)
tomaatteja

Ruilauttele fileiden päälle sitruunamehua ja ripottele suolaa. Jätä vähäksi aikaa vetäytymään. Voitele uunivuoka öljyllä. Lado fileet vuokaan. Silppua sipuli ja levittele se fileiden päälle. Tee vehnä- ja korppujauhoista, juustoraasteesta ja kermasta taikina, jonka levittelet kalojen päälle. Leikkaa muutama tomaatti ristiin ja asettele kalojen päälle. Jos tykkäät, voit vielä laittaa tomaattien päälle voinokareen ja vähän suolaa. Minä en tykännyt, kun ei ollut voita kaapissa. Paista 200 asteisessa uunissa 25 - 35 minuuttia. Tarjoile perunamuussin kera.


Hyvää äänin 4 - 1. Äiskältä kakkonen.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Ghanzin herkkua

Agenttimme Afrikassa asuu Kalaharin autiomaan laitamilla Ghanzin kaupungissa. Sieltä tulee tämäniltainen kokeiluni merogo eli pinaatti. Saamani ohje kertoo seuraavaa: "Merogo on yleensä lisuke - sen kanssa käy ainakin pap (taitaa olla ihan samaa kuin ugaliksi kutsuttu ruoka jossakin muualla tällä mantereella), tai riisi. Ja sitten tietysti voisi olla vaikka kananpalasia. Paistettuna luineen ja nahkoineen, ei mitään filesilppua. Ja ne palat kuuluisi syödä niin, että jäljelle ei jää kuin kiiltavät, puhtaaksi kalutut luut!" No minä tein sellaisen pohjois-karjalaisen hienosteluversion ja käytin broilerin fileesuikaleita. Kaveriksi keitin riisiä.

Merogoa ja kanaa riisin kastikkeena

400 g broilerin fileesuikaleita
7,5 dl silputtua pinaattia (minä laitoin 140 g tuoretta pinaattia. Minkä hienommaksi silppuat, sen enempi tilavuuteen menee)
1 chili tai paprika (minä käytin paprikaa, koska kaikki meillä eivät tykkää tulisuudesta)
1 sipuli
1 peruna
1 - 2 tomaattia
1 rkl öljyä

Pilko kaikki vihannekset pieniksi. Laita öljy kattilaan, lisää pinaatti ja muut vihannekset. Pyöräytä niitä hetki öljyssä, lisää sitten noin 1/2 desiä vettä. (Kerrankin uskoin ohjetta enkä lisännyt vettä enempää. Riitti oikein hyvin.) Hauduta kunnes kypsää. Mausta suolalla. (1tl jätti vähän suolattoman vaikutuksen.)
Sillä aikaa kun valmistelet merogoa, kiehuu tarpeellinen määrä riisiä. Loppuvaiheessa ruskistin kanapalat nopeasti pannulla ja lisäsin lopuksi merogon sekaan. On varmasti ihan hyvää ilman tuota kanaakin. Etenkin chiliversion voisi kuvitella menevän ihan sellaisenaan riisin kera. Ja lopulta syömään.


Äänin 3 - 0 hyvää. Äiskän asteikolla kakkosen ja kolmosen väliin.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Arki

Elämä on taas raiteillaan. Äiskä tuli kotiin tormakkaana ja touhua täynnä. Itsenäiseen selviytymiseen pyrkimisen lisääntyminen aina kuntoutusjakson aikana on vakiojuttu. Se, mikä on mennyt eniten eteenpäin, selviää parin viikon aikana. Joka tapauksessa, tuntuu hyvältä kun Äiskä on taas kotona. Rutiinit pyörivät eikä ole tarvetta ajatella turhia. Ja kun rakas ihminen on tuossa nenän edessä, niin ei sitä voi muuta kuin rakastaa ja tehdä parhaansa. Neljän kuukauden kuluttua on taas valmis odottamaan seuraavaa kahden viikon lomajaksoa.

Nuorison kanssa vääntö senkun jatkuu. Mari tuumasi, että kun 18 on lasissa, niin jos koulu alkaa kasilta, voi kavereiden kanssa notkua aina yöyhteen saakka. Jos taas koulu alkaa myöhemmin, on kolmen neljän aikaan kotiin tulo sopiva aika. Ja muina aikoina ei tarvitse kotiin tulla ollenkaan. Ok. Hommat hoitaa ihan hyvin ja aina kun jää kamuille yöksi, ilmoittaa minulle. Mutta kun minä olen niin vanhanaikainen, että minusta koti olisi se ensisijainen öiden viettopaikka ja yöt nukkumista varten. En minä sitä sen paremmin osaa perustella. Minusta se vaan on noin. Ja siitä sitten se vääntö syntyykin.

Ja Juniori. On viikon kysellyt, että pääseekö Pilvin mökille Ylämyllylle. No kyllä pääsee. Minä vain haluan ensin puhua Pilvin vanhempien kanssa puhelimessa, että kaikki on ok. Ei ole puhelinnumeroa tullut. Tänään kuitenkin tuli puhelu: "Tässä puhuu Pilvin äiti sejase (nimi unohtui mielestäni). On ollut puhetta, että jos se Juniori tulisi mökillemme huomenna Pilvin kanssa. Meidän puolesta asia on ok." Lupasin soittaa, kun pääsen kaupasta. Kun sitten pääsin kaupasta, ajattelin kysäistä numerotiedustelusta, kenelle tuo numero kuuluu. Kuulosti nimittäin Pilvin äiti niin nuorelta. No sehän olikin Sofian sisko Riikka. Ei nyt olla ihan perhetuttuja, mutta hyvin tunnetaan perheet toisemme. Soitin Juniorille ja kerroin, että ei mennyt läpi. Juniori selitti syyksi menettelylle sen, että lupa on vain tytöille. Muitakin poikia on menossa. Miksi en minä pääse? No siksi, kun sinne ei saa poikia mennä, ja tulee sanomista, kun käry käy. Ei tahdo mennä jakeluun...

Ruoka oli tänään juuri näihin fiiliksiin sopivaa. Listalla luki ranskalainen munakas. Ohje on vanhasta keittokirjasta napattu: Ulpu Järvinen, Joka kodin keittokirja, WSOY, Porvoo, 1980. Ei hittolainen, en käy värkkäämään paistinpannulla. Uuniin vaan. Vähän muokkasin ohjetta isommaksi.

250 g pekonisuikaleita
10 munaa
10 rkl vettä
2 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1 tl kirveliä
1 tl rakuunaa

Käristä pekonit. Levitä uunipellille. Loput ainekset kulhoon tai kannuun. Vatkaa vain sen verran, että munien rakenne särkyy. Kaada seos pekonien päälle. Pelti uuniin 200 asteeseen 5 - 10 minuutiksi. Ja eikun syömään.

Jääkaapista löytyi vajaa purkki aurinkokuivattuja tomaatteja, jotka heitin mukaan. Antoivat ihan mukavasti kosteutta paistokseen.

Muuten meni ihan hyvin, ja ohje pääpiirteissään on varmaan ihan toimiva, mutta liian suolasta tuli. Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut noin paljoa pekonia, joka itsessään on suolaista. Yksikin teelusikallinen on varmaan ylärajoilla. Äänin 4 - 0 suolaista. Äiskän asteikolla vitonen. Minä tietysti sitä leivän päällä söin mahan täyteen. Ja illalla lipitin vettä ja limppaa enemmän kuin normaalisti kolmessa illassa. Huomenna parempi tuuri.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Viimeinen lomailta

Se oli sitten tässä. Tämä kesäloma. Kroppa ei paljon ehtinyt lepäilemään, mutta mieli lepäsi ja selvitteli suhdettaan elämään. Minä haluan elää terveen ihmisen elämää terveen ihmisen kanssa ja kun se ei ole mahdollista, niin välillä vituttaa ja meinaa vetää katkeraksi. Suurimman osan aikaa kuitenkin harmittaa. Eilen kävin tuossa vähän autoilemassa naapurikaupungin puolella. Siinä sitten tietä pitkin ajellessa pääsi pitkästä aikaa silmäkulma kostumaan. Tämmöistä se on, kun on aikaa ja tilaa. Ja siinä mielessä positiivinen asia, että ensimmäistä kertaa pystyn myös tunnustamaan moisen negatiivisen asian kuin katkeruuden. Olen minä sen olemassa olon aavistanut jo aiemminkin, mutta en ole antanut sille tilaisuutta iskeä pintaan. Enkä muuten anna jatkossakaan. Se on vaan yhdessä Äiskän kanssa etsittävä iloinen mieli elämään ja positiivinen eteenpäin menon henki. Huominen meneekin sitten siinä, että haen Äiskän Kuopiosta kotiin.

Tänään Mari paistoi pakastepiiraita ja minä veivasin kaveriksi

Lohimoussea (riittää ainakin kahdeksalle)

200 g graavilohta                                    leikkaa pieniksi suikaleiksi tai kuutioiksi
200 g kylmäsavulohta                             leikkaa pieniksi suikaleiksi tai kuutioiksi
2 sipulia                                                 silppua pieneksi
2 dl kuohukermaa                                  vatkaa vaahdoksi
1 tlk rahkaa
1 tlk kermaviiliä
1/2 tl sokeria
1 tl sitruunapippuria
1/4 tl valkopippuria
2 rkl kuivattua tilliä tai 0,5 - 1 dl silputtua tuoretta tilliä
ripaus suolaa


Sekoita ainekset keskenään siten, että kermavaahdon nostelet viimeksi joukkoon ja sotket vielä varovasti. Tätä ruokaa tehdessä et varmasti tallaa miinaan. Onnistuu pomminvarmasti ja vie kielen mennessään. Laitatpa sitten kylmäksi alkupalaksi tai leivän päälle.

torstai 13. lokakuuta 2011

Paluu arkeen

Jaha. Lomat alkavat olla vietetty. Äiskä pitää hakea lauantaina. Aletaan siis palailla vähän säännöllisempään elämänrytmiin. Ensimmäiset askeleet siihen suuntaan tein tänään, kun kirjoittelin viikon ruokalistan ja kävin kaupassa. Nämä laitoskuntoutusjaksot ovat melko mielenkiintoinen juttu. Äiskä joutuu siellä touhuamaan vieraiden ihmisten kanssa ja selviytymään. Yritystä on varmasti rutkasti. Ja tämä yrittäminen näkyy sitten kotiin palattaessa selvänä tasokorotuksena jollakin olemisen osa-alueella. Se voi olla liikkumisen parantuminen, itsenäisen päivittäisistä asioista selviytymisen parantuminen tai vaikkapa asioiden ilmaisun parantuminen. Koskaan ei lähtiessä voi edes arvailla, millä osa-alueella tällä kertaa mennään roimasti eteenpäin. Se näkyy vasta parin viikon kotona olon jälkeen. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan.

Ruokana oli tänään tuikitavallista helmivelliä. Ja tosiaankin. Tuli taas pitkästä aikaa tehtyä viikon ruokalista.

Perjantai        Riisipiiraita (raakapakasteesta paistettuja) ja lohimoussea
Lauantaina     Lidlin mozarellapizzaa (Äiskän herkkua ja sopivan nopeaa reissupäivän päätteeksi)
Sunnuntai       Lapset kokkaa jauhelihaperunamuussia
Maanantai     Ranskalainen (?) pekonimunakas
Tiistai            Botswanalainen merogo
Keskiviikko  Uuniseitä ja pottumuussia
Torstai          Hirssipuuro
Perjantai       Tattarivihannekset Kahvi-Kaisan tapaan ja makkaraa

Tästä se taas lähtee. Nimittäin kevään odotus. Keväällä Äiskällä on toivon mukaan seuraava laitoskuntoutusjakso tai niin kuin meillä sanotaan: kuntoloma.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Verbaalirosollia

Anteeksi vain rakkaat blogini lukijat. Tämä lomalaisen elämä on vähän poukkoilevaa, joten aina ei ole ehtinyt kirjoittelemaan näitä päivityksiä. Aiheita kylläkin kertyy koko ajan lisää, vaikkeivät aina niin suoraan ruuan laittoon liitykään. Niinkuin nyt tälläkin viikolla: olen touhunnut mahottoman paljon tekemättömiä kotitöitä ja laittanut paikkoja talvikuntoon. Olen tehnyt löytöretkeä itseeni, maalannut olohuoneen lattiaa... Ja välillä vähän juopotellut! Tai riidellyt Marin kaverin äidin kanssa. Tänään sitten pohdin, että mistä kirjoittaa, ja totesin tekstistä tulevan vähän pitkähkö sekä aiheiltaan aikamoista sillisalaattia eli rosollia.

Tämän loman aikana olen oikeastaan ensimmäistä kertaa joutunut tekemään tiliä itseni kanssa tästä elämäntilanteesta. Vähän pyrkii kapinahenki valtaamaan. Ajoittain tunnen olevani vankina omassa elämässäni. Itse pystyisi ja haluaisi vielä vaikka mitä, mutta sairaan puolison kanssa kaikki on niin helvetin hankalaa, että tulee nostettua kädet pystyyn. Tuolla viimeviikon reissullakin monasti tuumailin, että voi kun voisin Äiskän kanssa jakaa näitä fiiliksiä. Ja ensimmäistä kertaa meillä jopa olisi matkusteluun aina silloin tällöin varaakin. Mutta lähteä kahdestaan Äiskän kanssa pidemmälle reissulle, tuntuu vielä kahdestakin syystä turhan hankalalta. Toisaalta se on se työläys. Jos joskus tulee lähdettyä, niin enemmänkin se on sitä, että haluaa tarjota Äiskälle elämyksiä. Itse ei kovin voi lomasta puhua. Ja toinen syy on se, että lasten kanssa on vasta kehittymässä sellainen luottamus, että uskaltaisin jättää vaikkapa viikoksi keskenään.

Sitten on tämä parisuhde. Nuorena riitti kun sai leikkiä Singerin ompelukonetta. Koen, että nykyään sillä ei niin ole väliä. Nuorena ihmetteli, kun tytöt sanoi, että pitäisi olla vähän tunnettakin pelissä. Nyt tuntuu, että se tunne onkin suurin osa yhteiseloa. Mutta kun sekään ei voi olla yksinkertaista. Rakastamme Äiskän kanssa toisiamme tosi paljon ja rakkaudessamme on sitä tunnettakin. Mutta kun minä ja vain minä olen koko ajan se vahva astia. Viime aikoina olen hyvin selkeästi tuntenut, kuinka kaipaan tasavertaista läheisyyttä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Niitä vain ei voi marketista ostaa. Tasavertaisen keskustelukumppanin osaa lapset alkavat jo jossain määrin paikkaamaan. Koen, että tällaisessa tilanteessa on hyväksi, jos tuntee itsensä ja on sinut itsensä kanssa. Mutta eiköhän se tästä. 

Niin tuosta mainitsemastani juopottelusta. En ole edes harkinnut siitä ratkaisua. Tässä vain on sattunut muutama sellainen tilaisuus, jossa on ollut mahdollisuus joutua juovuksiin. Oitis olen tilaisuudet hyödyntänyt, sillä 48 viikkoa vuodessa joudun moisista tapahtumista kieltäytymään. Ihan kaikista juopotteluista ei onneksi ole tullut paha mieli. Sekin on jännä, että miksi. Minä menen vaikka naapuriin istumaan ja siinä sitten otetaan muutamat kopsut sillä seurauksella, että tulen tien leveyttä mitaten kotiin. Kyllä minä saan niin tehdä ja joku voisi sanoa, että olen sen ansainnutkin! Mutta aamulla minulla on paha mieli. Paha mieli siitä, että minulla oli ihan mukavaa?! Kyllä tämä miehenkin logiikka on joskus vähän mutkikasta, jos on usein naisenkin.

Mutta nyt mennään takaisin ruokaan. Eilen en ehtinyt kirjoittaa, vaikka söimmekin. Söimme riisipuuroa ja juolukkakiisseliä. Älkää jääkö syömään niitä juolukoita, tulee pää kipeäksi. Näin meitä opetettiin lapsena. Vieläpä kerrottiin marjan olevan lievästi myrkyllinen. Mutta eihän se näin ole. Pää tuli kipeäksi, koska juolukat kasvavat lähes poikkeuksetta paikoilla, joissa kasvaa myös paljon suopursuja, joiden voimakas tuoksu voi tosiaan aiheuttaa pääkipua. Metlan sieni- ja marja-asiantuntija Kauko Salon mukaan Venäjällä juolukkaa käytetään paljon. Etsin netistä venäläisiä juolukkareseptejä ja totesin sitä käytettävän aivan samoihin paikkoihin kuin mustikkaakin. Salo toki varoitteli, että ei kuitenkaan tule hyvä, jos sotkee juolukan ja mustikan yhteen. Juolukkakiisselin (tai oikeastaan se oli juolukkakeitto tai soppa niinkuin meilläpäin sanotaan) keitin aivan samoin kuin mustikkaversionkin. Keitettynä juolukka on vain siellä kattilassa niin ruma marja, että siivilöin kuoret pois. Kolmen litran kattila tyhjeni päivässä eli hyvää oli.

Tänään sitten syötiin perunoita ja 

Pesosen parempaa jauhelihakastiketta

3 sipulia silputtuna
öljyä
1 rkl hunajaa
400 g jauhelihaa
3 rkl vehnäjauhoja
vettä
1 tl suolaa
1 tl timjamia
1 tl rakuunaa

Kuullota silputut sipulit öljyssä. Lisää jauheliha ja hunaja. Paista kunnes jauheliha alkaa olla kokonaan ruskistunut. Lisää koko ajan sekoitellen jauhot. Seuraavaksi vettä. Tavoiteltu kastikkeen sakeusaste määrittää veden määrän. Ja lopuksi mausteet. 

Äänin 3 - 0 hirmu hyvää. Kuvia ei ehtinyt ottaa, kun oli kiire vetää Osmocolorit olkkarin lattiaan. Muuten hyvä, mutta ei taida ehtiä kuivumaan ennen nukkumaanmenoaikaa niin paljoa, että pääsisin makuuhuoneeseen. Voi hitsi!

maanantai 10. lokakuuta 2011

Astianpesukone ja ruuanlaitto

90-luku asuttiin Äiskän kanssa Varkaudessa Kirsikkatiellä. Tutustuin myös silloin Varkaudessa vaikuttaneeseen keittiömestariin. Kerran sitten kerroin, kuinka olin laittanut ruuaksi broileria reseptillä, jonka esittelin tekstissä Showtemppu. Naureskelin vielä, kuinka hyvä ohjelmanumero broilerin valmistus on. No keittiömestari siihen, että tuohan on itse asiassa variaatio Pekingin ankasta, mutta jos hyvän ohjelmanumeron haluat, niin tee kalaa astianpesukoneessa. Kala nimittäin kypsyy reilussa 60 asteessa, ja 65 asteen ohjelman aika riittää kypsentämään pienehkön kalan. Amerikkalainen Sheila Nickerson on kuulemma reseptin kehittänyt 70-luvulla ja se on ensimmäisen kerran julkaistu keittokirjassa nimeltä Bear soup and Salmon Mousse. Parikymmentä vuotta resepti on kulkenut muistissani kokeilua odotellen, ja nyt tuli sitten aika oikeasti kokeilla toimivuus. Terkkuja mestarille sinne yläilmaisiin ja muille tänne vähän alemmas.

Kalaa astianpesukoneessa keittiömestarin tapaan

0,5 - 1 kg kalaa (minulla oli 1,1 kg:n pala lohta, ja oli ihan siinä ja siinä, että tuli kypsäksi. Pienempi pala toimii varmasti paremmin.)
kalan mausteet oman maun mukaan (minä laitoin suolaa, tilliä ja amerikkalaista lihan grillauskastiketta tuomaan savun makua - grillikastikkeen olisi joutanut heittää pois.)



Mausta kala mieleiseksesi. Laita se ensin yhteen uunipaistopussiin ja sulje pussi hyvin. Seuraavaksi paistopussi kaloineen kinkkupussiin ja pussin suu hyvin kiinni. Tyhjennä astianpesukone. Laita kala koneen ylä- tai alakoriin, kumpaan nyt paremmin sattuu asettumaan. Ja sitten ei muuta kuin kone pyörimään - ilman pesuaineita! 65 asteen ohjelma riittänee. Minä tosin löysin koneestani 70 - 80 asteen ohjelman, jota käytin.

Hyvin meni. Kala kypsyi juuri ja juuri. Sellainen 600 - 700 gramman pala olisi tullut vielä parempi. Äänin 3 - 1 hyvää. Marin kaveri, joka tykkää yleensäkin kalasta, piti jopa erinomaisena. Koska kala ei koko valmistuksen aikana ollut hirmuisen kuuma, se myös jäähtyi tosi nopeasti. Joten lisäkkeet kannattaa passata valmiiksi sekunnilleen samalle hetkelle, kun ohjelma loppuu. Keittiömestarin sanoja lainaten: ohjelmanumero, joka tuottaa syötävää ruokaa. Ei muuta.

Ja sama juttu videona. Alussa meni vähän säheltämiseksi kameran kanssa, joten tässä filmissä kala on jo koneessa. Periaate kuitenkin käy selville.



Kun ohjelma on pyörähtänyt läpi, kala pois koneesta ja syömään!

Kilpailu

Keittolautasen kuvan etsintä facebook-profiilistani oli minulle opettavainen. Tällaista kisaa järjestäessä on syytä pohtia, kuinka pelitilanne saadaan kestämään piilossa. Nyt tämä minun järjestely aiheutti sen, että ensimmäisen profiilin löytäjän jälkeen kaikki lukijat tiesivät tilanteen, ja hakuinto jossain määrin laimeni. Ei onneksi kuollut kokonaan.
Toisaalta kisa opetti minulle konkreettisesti, kuinka vähällä informaatiolla meistä löydetään tosi paljon tietoja. Minä nyt olen tietoisesti ollut elämässäni avoin ja täällä blogissakin täysin tietoisesti kertonut yksityiskohtia identiteetistäni, vaikka nimimerkillä kirjoitankin. Mutta kuinka paljon meistä onkaan täällä bittiavaruudessa ihmisten vapaasti saatavilla sellaista tietoa, jota emme oikeastaan olisi kovinkaan innokkaita kaikille jakamaan? Ajatellaanpa aina ensin, ja sitten vasta avaudutaan netissä!

Palkinnot pakkausta odottelemassa.


Ensimmäisenä keittolautasen löysi kompastelua -blogin Salla ja hyvänä kakkosen Pirhosen Ilkan facebook-sivujen keittolautasta ehti ihastelemaan ystävämme Salix, jonka blogi löytyy käsittääkseni täältä. Sallalle lähtee tuohinen teepurkki ja Salixille pussillinen teen kaltaista ruusun terälehtijuomaa, jahka Salix ilmoittaa mihin sen lähetän. Kiitos kaikille osallistuneille.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Takki tyhjä

Reissu on heitetty. Oli aikalailla mahtava kokemus. Kotiin tulin torstaina jo hyvissä ajoin, mutta unet jäivät kuitenkin melko vähiin. Perjantaina olin sitten luvannut Marille tehdä synttäribilevieraille safkat, syödä nuorten kanssa ja poistua paikalta ja palata vasta puoli kolmelta aamuyöstä. No tänään sitten olen ollutkin kuin keitetty makaroni. Ei yhtä kalpea, mutta kauttaaltaan yhtä vetelä.

Blogitekstit hakevat vielä alkuaan. Ehkä huomenna tai maanantaina alkaa taas tulla jotakin. Sitä ennen pidetään pieni kilpailu:

Kirjoitan Iskänä, mutta olen näiden juttujen tiimoilta pala kerrallaan paljastanut myös oikean hekilöllisyyteni. Osa lukijoista tuntee minut tämän blogin ulkopuolella, he voivat unohtaa kilpailun (sama koskee myös Laalia ja Aili Inkeliä ja muita joille olen jossain vaiheessa blogikeskusteluja paljastanut suoraan henkilöllisyyteni), mutta muiden osalta kisa menee näin:

Minulla on omalla oikealla nimelläni julkinen facebook-profiili. Julkinen tarkoittaa sitä, että kuka tahansa, kellä on facebook-tili, voi käydä katsomassa ja kommentoimassa kuviani. Tämän jutun lopussa on kuva seljanka-annoksesta, jonka söin Itä-Karjalan retkelläni. Sama kuva löytyy myös facebook-sivuiltani. Käy katsomassa kuvatekstistä, missä se on nautittu. Löytämäsi vastauksen voit kirjoittaa facebookin kommentteihin tai lähettää sähköpostilla cooking.snowman@gmail.com osoitteeseen. Ensimmäinen kommentin ja ensimmäinen sähköpostin lähettäjä saa yhteystietonsa lähettämällä jonkin Venäjä-aiheisen palkinnon. Nimimerkillä esiintyvien oikeaa henkilöllisyyttä en tietenkään paljasta.

Seljankaa, mutta missä?

Ja kommentoi nyt joka tapauksessa jotakin, jos löydät tuon kupin kuvan.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Lähtökuopissa

Äiskä Kuopiossa. Mukava oli viedä, sillä ensimmäistä kertaa Äiskä selkeästi ilmaisi vetävänsä roolia "miks pittää lähtee, siel on rankkaa". Aikamoinen humoristi. Vedätti minua kaksi vuotta. Lapsille on laki luettu. Uskallan jättää keskenään kotiin ja luotan, että kaikki menee putkeen. Mennessä nähdään. Sauna lämpiämässä. Tavaroiden pakkaus eli pyörän lastaus menossa. Ja mielessä ikävä Äiskää sekä syyllisyys siitä, että minulla on tavoitteena viettää hauska ja ikimuistoinen pyhätön viikko Itä-Karjalan kylissä. Eli huomenaamulla starttaan ja palaan matkalta viimeistään torstaina. Jos hotelleissa on nettiyhteyksiä käytettävissä, kertoilen matkan etenemisestä, muuten olen hiljaa.

Kaiken touhuamisen välissä piti yhdessä Juniorin kanssa (Juniori muuten totesi syödessä, että oikeastaan ihan mukava välillä olla kotonakin päiviä ja iltoja) pyöräyttää yllättävän hyvän makuinen

tonnikalarisotto (kolmelle) 

5 dl keitettyä basmatiriisiä (noin 1,5 dl keittämätöntä)
purjo
2 valkosipulin kynttä
2 rkl öljyä
0,5 dl kapriksia
nippu tilliä
10 aurinkokuivattua tomaattia
2 prk tonnikalaa
1 tl suolaa

Suikaloi purjo ja silppua valkosipuli. Kuullota öljyssä. Lisää kaprikset ja silppua tilli sekaan. Seuraavaksi kaada joukkoon keitetty riisi. Suikaloi tomaatit ja valuta tonnikala. Lisää molemmat pannulle ja mausta suolalla. Kuumenna. Tarjoile.


Äänin 2 - 0 helvatun hyvää. Katotaan mitä Mari tuumaa, kun lämmittää oman annoksensa mikrossa.

lauantai 1. lokakuuta 2011

18 v.

Olipahan oikein mukava päivä. Juniori tuli eilen illalla kotiin Moskovasta. Omien toilailuiden muistelu sai aikaan Iskän pehmenemisen: mopo viikon pois käytöstä ja viikko arestia, josta viisi päivää ilman valvontaa. Mutta päivä oli mukava enemmänkin sen takia, että perheeseen melkein tuli yksi aikuinen lisää. Tänään nimittäin juhlittiin Marin 18-vuotissynttäreitä. Oikeasti ne ovat vasta ensi viikolla, mutta haluttiin pitää kahvikestit jo tänään, että Äiskäkin pääsee mukaan juhlaan. Kakkua en ryhtynyt itse leipomaan, sillä olemme sen aikaa, minkä olemme Joensuussa asuneet, ostaneet täytekakut Visiitistä. Tuula tekee Visiitissä kaupungin parhaat kakut, ainakin jos Iskän arviointikykyyn luotetaan. Eikä pettänyt tälläkään kertaa.

Kun vieraat olivat lähteneet, piti hirmuisella kiireellä veivata

uunigratiini 

5 isoa perunaa kuorittuna ja silputtuna
1 iso sipuli kuorittuna ja silputtuna
5 dl lihalientä
1 rkl oreganoa
400 g jauhelihaa ruskistettuna
300 g kukkakaalia
300 g parsakaalia
Juustoraastetta (minulla oli edelleen sitä mozzarellaa jääkaapissa, mutta uskon sulatejuustoa lukuunottamatta muidenkin juustojen kelpaavan.)

Kaada lihaliemi uunivuokaan. Lisää peruna- ja sipulisuikaleet sekä oregano. Sekoita. Seuraavaksi ruskistettu jauheliha. Älä sekoita. Ja lopuksi pinnalle kukkakaalia ja parsakaalia pilkottuna sopivan kokoisiksi palasiksi. Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin tunti. Ota vuoka pois uunista ja ripottele juustoraastetta pinnalle. Ja vuoka vielä kymmeneksi minuutiksi takaisin uuniin. Tarjoile.

Äänin 4 - 0 ihan hyvää. Äiskältä kolmonen. Oli se ihan hyvää, mutta ei mikään tajunnan räjäyttävä makuelämys. Eli Äiskän kanssa samaa mieltä.

Vähän alkaa lomafiilikset painamaan pintaan. Niin paljon kaikkea muistettavaa ja touhuttavaa Äiskän kuntolomalle lähdön alla, että kuva unohtui ottamatta.