Ensi helmikuussa tulee täyteen 25 yhteistä vuotta Äiskän kanssa. Yhteen muutettiin ilman seurustelua suoraan ravintolasta. Naimisissa ollaan oltu kait 21 vuotta. Pitkä aika eikä aina niin auvoinenkaan. Olemme joskus sanoneet, että meillä on italialainen avioliitto. Rakastetaan ja riidellään täysillä. Tämä on sitten johtanut siihen, että keskimäärin kerran viidessä vuodessa on ollut avioero vireillä. On täytetty paperit ja maksettu maksut - ja annettu asian raueta. Kolme vuotta sitten keväällä alkoi olla taas vähän samanlaista ilmaa liikkeellä. Äiskä oli silloin se viisas - niin kuin aika usein muulloinkin. Sanoi minulle: "Kuule Ilkka! Mitä jos lopetettaisiin tämä toisillemme ilkeily ja jatkuva nokkiminen. Kokeiltaisiinko vaikka rakastumista. Muistatko kuinka alkuaikoina piti välillä soittaa töistä toiselle ja kertoa, kuinka paljon rakastaa? Yritetään nyt samaa. Ryhdytään lähettämään toisillemme seurustelutekstiviestejä!" Kyllä minä tunsin itseni ihan pöljäksi, kun töissä tupakkatauolla näpräsin minä rakastan sinua -tekstareita! Mutta ihme ja kumma ne alkoivat toimia. Se kesä oli meille rakkauden ja läheisyyden kesä.
Etiäisiä
Anoppi (jota en ole koskaan nähnyt) kuoli aivoverisuonen katkeamiseen kun Äiskä oli 14 vuotias. Pari viikkoa Äiskän rippijuhlien jälkeen. 2008 kesällä Mari pääsi ripille. Äiskä kertoi monta kertaa, kuinka paljon hänelle tulee mieleen muistoja omalta rippikoulukesältään. Totesimme sen johtuvan siitä, että Mari oli ensimmäinen tyttö perheessämme. Mutta toisaalta... Äiskä kertoi myös pelkäävänsä, ettei elä vanhaksi. Kertoi kuolemanpelosta. Kävi jopa sopimassa hyvän ystävämme Ankin kanssa, että jos meille kahdelle tapahtuu jotakin, ettemme pysty huolehtimaan lapsista, niin Anki katsoo, että lapsilla ovat asiat kunnossa. Kaikenlaista tällaista oli ilmassa kolme vuotta sitten kesällä.
Päivälleen kolme vuotta sitten minä kävin ostamassa Champix -tupakanpolton lopettamislääkkeitä koko sadan viidenkympin satsin. Olin ajatellut, että kun Äiskä täyttää 19 päivä 49, niin minä aloitan lääkkeen syönnin ja lopetan tupakoinnin päivälleen kahden viikon kuluttua omana 49-vuotissyntymäpäivänäni. Äiskä oli jo keväällä lopettanut tupakoinnin.
Näinhän me suunniteltiin, mutta ei se sitten ihan niin mennytkään. Seuraavan parin kuukauden aikana aina välillä palaamme siihen, kuinka asiat käytännössä menivät ja kuinka kävi tupakoimattomuudelleni.
Ja lasten toivomuksesta söimme tänään tonnikalapastaa.
Kokeiltaisko rakastumista. Mikä loistava ajatus ja neuvo kaikille pariskunnille!! Ootte te Äiskän kans meleko epeleitä - onneksi. Ja onneksi teillä oli siihen tahto.
VastaaPoistaSe pitää jokaisen elää elämänsä siten kuin itsestä hyvälle tuntuu. Meillä tää on toiminut näin. En väitä, että olisi ainoa oikea tai hyvä. Jokainen ihmettelee sen tykönänsä, sen oikean tavan.
VastaaPoistaHyvä neuvo ja konsti monille, kannattaisi kokeilla olla rakastunut siihen omaansa :) Muutaman illan olen blogiasi lukenut ja rakkaus täältä kyllä kuvastuu selkeästi. Kiitos kun jaat arkeanne ja erittäin houkuttelevia resettejäkin :)
VastaaPoistaPuhuminen auttaa aina - vaikkapa näin kirjallisessa muodossa.
VastaaPoistaEn eilen muistanut erästä kuvaavaa sanontaa, mutta tänään sen tarkistin hyvältä ystävältäni, joka pari viikkoa sitten antoi eväitä nuorelle parille tyttärensä häissä. Teillähän tämä on jo ollut iät ja ajat käytössä:
VastaaPoistaTuimasti tapelkaa, anteeksi antakaa ja rajusti rakastakaa!
Se on siinä. Ja nyt kokkaamaan tonnikalapastaa Iskän ohjeella.
Tuimasti riidelkää, anteeksi antakaa ja rajusti rakastakaa! Nuorempana tosin tuo rakastakaa vääntyi johonkin muotoon, jota nykyään vain haikeudella muistelee.
VastaaPoista