Feuerzangenbowle - liekitetty glögi saksalaisittain

Alla oleva teksti on kirjoitettu siten, että kuvilla on suhteellisen iso merkitys. Nyt vain kävi niin, että vahingoissa poistin kaikki kuvat bittiavaruuteen. Valitan tapahtunutta. Otan uudet kuvat heti, kun uuden glögin keittelen.

Vuosi alkaa olla pulkassa. Joku oli tuolla eilisen tekstin kommenteissa odotellut tälle iltaa oivaltavaa äijämenua. Valitettavasti pettyi odotuksissaan, sillä satsasimme juomapuoleen. Tämä on ystäväni Nipan tuliainen Berliinistä. Nipa asuu siellä ja on käydessään tuonut tuon kuvissa näkyvän kiskon ja sokeritoppia. Joten jos sytyt tälle hauskuudelle, niin Saksanmaalta päin löytyy ainakin tarvikkeita. Suomesta en tiedä. Pitemmittä puheitta:

Feuerzangenbowle - glögi saksalaisittain

2 plo kuivaa punaviiniä á 0,75 l

1 - 2 appelsiiniä viipaloituna

1 - 2 sitruunaa viipaloituna

2 kanelitankoa

1 - 2 tl kardemummaa

5 - 10 mausteneilikkaa

1 plo Stroh 54:ä tai tummaa vähintään 54 prosenttista rommia

250 g sokeritoppa

Kaada viinit kattilaan. Lisää joukkoon appelsiinit, sitruunat, kanelitangot, kardemumma ja neilikat. Keitä/hauduat sillä tavalla hiljaa kuplien 2 - 3 tuntia.

Aseta kattila näkyvälle paikalle alustalle, joka ei heti ensimmäisestä roiskeesta syty palamaan. Laita kattilan päälle sokerikisko,

jonka päälle asetat pakkauksestaan poistetun sokeritopan.

Kaada kauhalla rommia sokeritopan päälle, sammuta valot ja sytytä romminen sokeri palamaan.

 

Kaada kauhalla rommia sokerin päälle vähän kerrassaan siten, ettei tuli pääse sammumaan. Itsellä kannattaa olla käsineet kädessä, sillä kauha lämpenee. Kun pullo on tyhjä, ota kauhalla kattilasta juomaa ja kaada sitä sokerikiskon päälle. Kattilassa oleva juoma sisältää vielä niin paljon alkoholia, että palaa oikein iloisesti. Yritä saada tuli kestämään voimissaan mahdollisimman kauan. Minkä enemmän saat poltettua alkoholia, sen miedompaa juoma on. Ei kannata pelä, että tulee liian luirua. Kun tuli sammuu, on juomassa joka tapauksessa prosentteja noin kolmekymmentä, mitä toisaalta ei ollenkaan haittaa juomissuoritusta. 

Tämä on kiva ohjelmanumero, joka kannattaa tehdä selvinpäin. Lopputulosta tärkeämpi on prosessi ja yhdessäolo. Hyvää uutta vuotta vielä kerran kaikille.

2011

Alkaa vuosi olla lopuillaan ja on aika hieman summata taakse jäänyttä. Aloitin tämän blogin kirjoittamisen kuluvan vuoden tammikuun 14. päivä. Tämä postaus on järjestyksessä 320. eli noin 30 päivää on jäänyt ilman omaa tekstiä. Alkuperäinen tarkoitus oli katsoa, kuinka monta päivää peräkkäin pystyn laittamaan perheelle ruokaa tekemättä samaa ateriaa kahdesti. Ainakin puoli vuotta meni, mutta sen jälkeen on kyllä tullut jokunen kertauskin. Ja alkuperäinen idea pelkästä ruokablogista on jonkin verran muuttunut. On tullut tarinoitua monesta muustakin elämään liittyvästä asiasta. Ja samalla olen saanut paljon virtuaaliystäviä. Ajatuksenani on tällä hetkellä kirjoittaa vuosi täyteen tähän astisella intensiteetillä. Sen jälkeen otan tavoitteeksi kirjoittaa postauksen joka toinen päivä. Täyty ottaa aikaa myös muille touhuille. Ja tietysti pitää porkkanapäiviä, että saa tuon outokummun katoamaan ennen kesän motskarireissuja.

Kinkku loppui. Tänään söimme edelleen Mirkun listan mukaisesti pyttipannua. Ilman mitään kikkailua tehtyä peruspyttistä: sipulia, kinkkua ja keitettyjä perunoita pannulla kuumaksi. Vähän suolaa ja syömään. Kaikki tykkäsivät. Kävin illalla kaupassa ostamassa viikon ruuat ja totesin, että kinkkuja vielä löytyy eli päästään kokeilemaan tässä tammikuun aikana loputkin kilpailun resepteistä. Tänään piti myös lähettää Mirkulle ja Laalille kinkkukisan palkinnot. Autoon saakka teepaketit joutuivat, mutta sitten loppui vauhti ja postissa käynti jäi huomiselle.

Huomisella ruokalistalla on sitten ihan perusruokaa. Nakkeja ja perunasalaattia, jotka eivät suuremmin esittelyjä kaipaa, koska molemmat ovat suoraan kaupan hyllystä. Jälkiruuaksi sen sijaan on tarkoitus tarjota Lidlistä ostettua sacherkakkua ja sen kyytipojaksi valmistaa saksalaistyylistä pakkaskelinboolia (feuerzangenbowle) joka on vähän meikeläisen glögin tapainen.  Huomenna sitten siitä lisää. Tiedä vaikka videon värkkäisin...

Ottakaahan vuoden loppuminen rauhallisesti.

Tili

No nyt se sit tul. Ai et mikä. No oonha mie tään jo muutamaa kertaa haastant, mut tulkoo taas kerra. Se miun kaver, maister Siiskone, minnuu vuos sit syksyl yllytti, et ruppii kirjottammaa blokia. Siihe ko laittaa mainoksii, ni saap rahhaa. No ehä mie siint innostunt, mut ajatus jäi itämää ja sit viimisel tää vuuvve tammikuu puolvälis mie rupesi tätä Iskä kokkaa -juttuu pyörittämmää. En mie tätä raha takkii tie. Tää o miule semmosta terapiijjaa, ko mie täs samal vähä höpöttele näist omist asijoist. No tietyst joskus vois olla iha hyvä, vaik ei iha kaikkii kirjotteliskaa. No joka tappaukses. Sillo ko mie tää kirjottamise aloti, ni mie sanoi meijä Marile, et sit ko o yhe päivä aikan olt yli sata sivunäyttöö, ni sit laitetaa mainoksii. Helmikuus se pit sit tehhä. Eli aina ko työ klikkaatta niitä mainoksii siel miu sivuloil, ni miu laarii kilahtaa jokune sentti. Kookle sano, et sit ko o 70 euroo mainostuloja kasas, ni hyö tilittäät miu tilile rahat. Tai sit kerra kuukauves, jos tulloo niiko sukkelammi. No miule ei tult sukkelaa. Se seihtemä kymppii tul marraskuus täytee ja nyt ne sit laittovat miun tilile 74 euroo ja sentit päälle. Mie mäni Sitimarkettii ja osti kunno Hakmanni kovanaama -paistipannu. 28 senttise. Et kovast vaa teille kaikile kiitoksii.

Tää päiväsee ruuva laittoo se uus pannu ei kuitekaa kerent. Entisel tehtii joulukinku tähteist nimimerkki Mirku vinkist

Pasta Karponaaraa (riittää viijelle)

5 dl makaroonija 

2 rkl oliiviöljyy

1 sipul

löntti kinkkuu (paremmi männöö muoskilt alas, ko ei laita niitä rasvoloita)

2 valkosipuli kynttä

4 kanamunakeltuaista

2 dl maitoo (iha semmone vaalee sinine käyp)

150 g juustoraastetta

1/2 tl sokerii

suolaa ja pippurii mau mukkaa

Laita ne makaronit kiehumaa. Elä keitä hirmuse pehmiiks - semmone al tente o hyvä.

Kuori se sipul ja silppuu hienoks. Kuullota paistipannul öljys. Leikkaa kinkkupalane pieniks kuutioiks ja lissää pannule sen sipuli kaveriks. Nii ja täs vaihees kannattaa laittaa ne soker, suola ja pippurkii. Vähä aikaa niitä siin pannul paistele ja pyörittele. Sillei, et ne kinkkupaleset alkaa näyttää paistetult. 

Sekota jossai toises malkis kerma, keltuaiset ja juusto. Lissää aika ronskil käil pippurii ja murskattu valkosipul. 

Sit ko ne makaroonit alkaa olla hyvvii, ni kaava niist ves pois. Lorrauta viel vähä sekkaa oliiviöljyy. Sit kaava pannult ne lihat ja sipulit sinne kattilaa.

Kaava viel se kerma-juusto seos sinne sammaa kattilaa ja sotke oikei hyvi. Nosta pois levylt ja tarjuu syöjile het semmosennaa.

Jos tykkäät, ni tie viel joku hyvä makune salatti kaveriks. Myö ei tehty, mut mahottoma hyvvää ol. Äänillä 5 - 0. Äiskä anto omal asteikollaa kakkose. Ruoka ol nii ykstoikkose näköstä, et mie aattelit et toikkooks näit kaikkii vilmaamaa. Huomen jos kerkii, ni laitan siint Kovanaamast kuvan. On se vaa nii hyvä. Kiitos teille kaikile viel kerra.

Tämä tarina on kirjoitettu Etelä-Karjalassa Simpeleellä puhutulla murteella JaanaL:n toivomuksesta. Olen ollut 35 vuotta pois paikkakunnalta, joten anteeksi simpeleläiset, jos jotain meni väärin. Muut: kysykää oudot sanat kommenteissa, niin selvitellään.

Joulukinkku Ramonan Jaanan tapaan

Nyt sitten mennään matalalennossa kinkkukisan reseptien kokeiluun. Päivän nimi on ramonaJAANA, joensuulainen bloggaaja, joka sivut käsittelevät ristipistoja, neulomista, leivontaa, puutarhatöitä yms elämää Joensuussa.

Kisaan lähetetystä reseptistä Jaana sanoi, että mitoista ei hajuakaan. Näin ollen laitan omat mittani sulkuihin.

sulata rasva (50 g voita)
sekoita siihen vehnäjauhoja (3 rkl)
kunhan vähän kypsyy, lisää maitoa (oiskohan mennyt puolisen litraa, joka tapauksessa niin paljon, että kastikkeesta tuli tässä vaiheessa notkeaa lientä)
lisää juustoraaste (100 - 150 g)
lisää kuutioidut kinkunpalaset (oikein pieniä kuutioita, tuumaa paksu siivu)
lisää pippuria ja paprikajauhetta (mustapippuria varovasti ja paprikaa rohkeasti)
suolaa ei tarvitse
(lisäsin vielä lopussa koristeeksi ruohosipulia ja suikaleen punaista paprikaa)

Ja lisäkkeeksi makaronia ja salaattia. Jaana totesi kyseessä olevan maitopohjaisen perusjuustosoossin. Meitä se ei kuitenkaan haitannut. Julistettiin hyväksi äänin 6 - 0. Äiskä rankkasi asteikollaan kakkoseen. Kiitokset ramonaJAANALLE.

Lapsuuden loppu...

Niinhän siinä kävi, että kiire tuli tällekin päivää eli tiistaille. Heti töistä tultua täyttämään tyhjyttään ammottavaa jääkaappia. Sitten hakemaan vieraita junalta. Ruuan jälkeen Äiskä jo ehdottelikin, että saunaan pitäisi päästä. Eihän siinä mitään. Kaikki tuli tehtyä - paitsi blogin päivitys. No se nyt ei ole maailman tärkein asia, vaikka aika lähelle pääseekin. Eli tämän takia hieman myöhäinen päivitys.

Elettiin syksyä 1960. Minä täytin vuoden ja Kekkonen 60. Koko Suomi liputti, ja Revon Lyyti toi minulle syntymäpäivälahjaksi pyyheliinan. Lyyti, tai oikeammin Lydia, oli naapurin vanha rouva. Muistan kun lapsena talvipakkasella käytiin saunassa. Sauna oli erillisessä rakennuksessa kuten siihen aikaan oli tapana. Kylpemisen jälkeen kuivailtiin saunan eteisessä. Ei ollut kylmä eikä kuuma, vaan sellainen viileän kostea. Ja koko tila täynnä höyryä. Isä kietoi pyyheliinan lämpimästi ympärilleni, nosti syliin ja kantoi sisälle tupaan. Isän sylissä oli lämmintä ja turvallista. Ja usein se pyyheliina oli juuri tuo Lyytin ompelema. Ja sitten päästään asiaan: mieskin saa olla tunteellinen hömppä. Kaikki nämä vuodet olen nimittäin kuljettanut tuota pyyhettä mukanani ja aina kun olen sitä käyttänyt, on tuo sama lapsuuden muisto noussut mieleeni. Mutta nyt on kankaan kestoikä tullut tiensä päähän. Kuten alla olevasta kuvastakin tarkkaan katsottuna näkyy, ovat reunat ja aika rispaantuneet. Joten tämän illan saunomisen jälkeen heitän pyyhkeen menemään. Lapsuus on vihdoin loppu. 

Ennen saunaa kuitenkin aloitettiin kinkun tuhoaminen. Tällä kertaa oli vuorossa itse viritelty kokeilu.

Kinkkukastike

kunnon köntti kinkkua

loraus öljyä

2 rkl vehnäjauhoja

1 lihaliemikuutio

1 suolakurkku

2 dl ruokakermaa

vettä

Liuottele lihaliemikuutio pariin desiin vettä. Pilko kinkku pieniksi kuutioiksi. Kuumenna öljy pannulla. Lisää kinkkukuutiot ja kuumenna palaset koko ajan hämmennellen. Lisää vehnäjauhot ja yritä saada niitä ruskistumaan. Kun tympäännyt yrittämään tai jauhot ruskistuvat (minä tympäännyin yrittämään), lisää lihaliemi ja kerma sekä pieniksi kuutioitu suolakurkku. Jos tulee liian jäykkää kastiketta, lisää vettä ja keitä kasaan sen verran, että on sopivaa. Kaveriksi käy perunat, riisi, makaroni yms. Minä valmistin tattaria.

Hyvää äänin 5 - 0. Äiskän asteikolla kolmonen.

Kinkkukisa - tulokset

Joulut alkavat sitten kääntyä lopuilleen. Itse asiassa tykkäsin tämän vuotisesta pituudesta. Sen verran pitkä, että ehti lepäämään ja sen verran lyhyt, ettei vielä ehtinyt pitkästymään. On mukava päästä taas töihin vaihtelevien työtehtävien pariin. 

Kinkkukisakin oli ja meni. Vastauksia tuli kohtuullisesti. Hyvin monessa ehdotettiin kinkun lahjoittamista puutteessa oleville. Sinänsä hyvä idea, mutta se ei ollut tämän kertaisen kisan juju, sillä nälkä se on meillä vielä alkavallakin viikolla. Kun yksin yrittää repiä kasaan koko neljän hengen huushollin rahat, niin kaikki pitää pyrkiä käyttämään tarkkaan.

Outoja reseptejä ei tullut yhtään. Outoa ruokaa -blogin suuntaan heitin haasteen ja kävin kutsumassa kisaan mukaan. Kyllähän sieltä yksi vaihtoehto tuli, mutta kun mahdollinen outous on maun puolella ja reseptikin kokeilematon, ei sillä vielä palkinto helähtänyt. Kiitos kuitenkin osallistumisesta. Kokeilen toki tämänkin vaihtoehdon. Summa summarum: oudon reseptin sarjassa ei palkintoa jaettu.

Tavallisia reseptejä tuli niin paljon, että yksittäistä hyvää reseptiä en oikeastaan pysty esiin nostamaan. Parhaan reseptin palkinnon viekin nimimerkki Mirkku laajuudella. Mirkun ideoilla saan syötetyksi koko kinkun alkavan viikon aikana ja jokeriresepti kinkkulammasjauheliha-vorschmack menee varmasti kokeiluun, mutta siihen, kuten moneen muuhunkin reseptiin on varmaan ostettava kinkkua lisää.

Kun kerran oudon reseptin palkintoa ei jaeta, se korvataan hauskimman reseptin palkinnolla. En tiedä miksi, mutta jostakin syystä minusta kuivatut kinkkulastut, jotka syödään sipsien tapaan, ovat minusta aika hauska juttu. Etenkin kun idea on modifioitu Ruotsin rautateiltä. Taitaa tähänkin juttuun joutua kinkun ostoon. Reseptin lähetti Laali.

Laali ja Mirkku: Onnea voittajille. Lähettäkää yhteystiedot, niin pikkupalkinnot lähtevät lähipäivinä liikkeelle.

Muille kiitokset osallistumisesta. 

Ja kaikille oikein hyvää ja rauhallista vuodenvaihdetta jo näin etukäteen.

Nyt seimen ääreen...

Tänään alamme laskeutua joulun hiljaisuuteen ja rauhaan. Ruuaksi aioin laittaa ihan pussin kupeesta katsotulla reseptillä ohrapuuroa. Huomenna lähdemme koko perheen voimin Simpeleelle, joten blogipäivitystä voi odotella seuraavan kerran aikaisintaan maanantaina - todennäköisesti menee tiistaille. Kun monet muutkin näyttävät julkaisevan blogeissaan kaikennäköistä jouluun liittyvää, laitanpa tuohon minäkin kuvan, joka ei ole itse ottamani eikä minulla ole hajuakaan tekijänoikeuksista. Näppärä keittiöihminen ehtii vielä näprätä tällaisen jouluaaton iloksi koko suvulle.

 

Oikein hyvää joulua kaikille blogini lukijoille. Muistakaa mainita kylään tuleville sukulaisille Iskän touhuista.

Normipäivä?

Töissä meni tänään kaikki hienosti. Palaveria ja kokousta toisensa perään. Yhdeltä alkoi viimeinen miitinki, jonka piti kestää neljään. Tajusin, että jos se menee pitkäksi, niin Äiskä ihmettelee, kun en saavu kotiin. No soitin Marille, joka lupasi olla neljältä kotona. Tämähän menee hienosti! Ehdin kotiin puoli viiteen. Juuri kun aloin valmistautumaan ruuan laittoon, Äiskä ilmoitti haluavansa päivätorkuille. Päivällä oli nimittäin ollut fysioterapiapäivä ja Äiskä oli aika väsynyt. Eihän siinä muuta kuin lyyli pitkälleen ja ukko keittiöön. Laittelin kaikessa rauhassa  perunat kiehumaan. Kattelin ilman kiirettä pöytää. Tarkoitus oli laittaa perunoita ja jauheliha-sieni-kastiketta. Aloitan kastikkeen teon siten, että valmistuu yhtä aikaa perunoiden kanssa. Edelleen meni hommat putkeen. Ensimmäinen vastoinkäyminen oli edessä. Olin unohtanut, että sienet, jotka Hannele oli kesällä tuonut, olivat vahvassa suolassa. Eihän siinä auttanut muu kuin aina kuumaa vettä purkkiin, jossa sienet olivat, pieni likoaminen ja hämmentely, vedet pois ja uusi kierros. Tätä niin kauan kunnes suola tuntui kadonneen. Itse asiassa homma kävi yllättävän sutjakkaasti. Juuri kun olin saanut sipulit kuullotettua, Äiskä huuti sängystä, että vessaan. Virta pois pannulta ja omaishoitajahommiin. Kun vessareissu oli hoidettu, totesin perunoiden olevan kypsiä - yksi oli jo hajonnut. Juuri kun sain jauhelihan pannulle alkoi Äiskä kovan selityksen. Joku kasvoihin ja hiuksiin liittyvä asia olisi ollut niin tärkeä, ettei jouda odottamaan hetkeäkään. Kun siinä aikani selitin, tyytyi Äiskä sohvalle tv:n katseluun. Ja minä kastikkeen kimppuun. Melko nopeastihan sen siinä kypsäksi hauduttelin, mutta kun kaadoin veden perunoista, huomasin niiden kaikkien hajonneen liiallisen keittämisen seurauksena. Tai oli siellä yksi ehjä. Siinä vaiheessa otti kunnolla kupoliin, kun perunamössöä kompostiin vein. No ajattele ittelles! - sanoisi Jope. Aikanaan siinä sitten saatiin toiset perunat keitettyä kunnolla ja päästiin syömään.

Jauheliha-sieni-kastiketta (vaikuttaisi sattuvan aika hyvin neljälle)

öljyä

sipuli silputtuna

400 g jauhelihaa

1/2 tl cayennea

(suolaa)

2 rkl vehnäjauhoja

2 - 4 dl kermaa tai maitoa

2 - 3 dl liotettuja rouskuja

Kuullota sipuli öljyssä. Nosta pannun lämpötila kuumaksi. Lisää jauheliha pannulle ja ruskista. Mausta cayennella ja lisää vehnäjauhot ripotellen ne tasaisesti koko komeuden päälle. Sekoita. Lisää kermaa tai maitoa niin paljon, että on sopivan notkeaa kastikkeeksi. Lisää sienet ja kuumenna muutama minuutti. Tarkista maku ja lisää tarpeen vaatiessa suolaa. Tarjoile perunoiden kera.

Ulkonäkö oli kuin oksennuksella, joten en ottanut kuvaa kiusaksenne. Jotakuinkin mauton. Mieleen tulee lähinnä sairaalaruuat eli minusta ja Äiskästä ihan syötävää, mutta ei minkäänlaista muuta reaktiota. Juniori kuuli sienistä ja skippasi koko kastikkeen. Eli äänin 2 - 1 ihan syötävää, Äiskän asteikolla kolmonen.

Sähellyksen määrällä ja syillä mitattuna ihan normipäivä, mutta lopputulos oli kyllä normipäivää huonompi.

Taatto lähti innoissaan

joulukuusen, kuusen hankintaa, lauletaan vanhassa joululaulussa. Minä nyt en taitanut eilen niin kovinkaan innoissaan kuusen ostoon lähdöstä olla. Minulle se on enemmänkin jo välttämätön velvollisuus. Äiskä sen sijaan oli innoissaan. Ollaan asuttu Joensuun Noljakassa kahdeksan vuotta ja joka vuosi ostettu kuusi tuosta parin sadan metrin päästä. Metsäalalle opiskelevat nuoret kaverit ovat omakotitalon pihassa myyneet kuusia. Olen tykännyt toisaalta näin tukea opiskelijoiden elämää ja raadollisemmin ajateltuna kauppapaikka on ollut sopivan lähellä, että kuusen on voinut kantaa kotiin.

Niinpä sitten eilen lähdettiin Äiskän kanssa yhdessä. Kaupassa käytiin muutenkin, joten autolla oltiin. Eihän se oikein olisi kävellen onnistunutkaan. Äiskä toki olisi kyllä kävellyt, mutta minun mahdollisuuteni kantaa kuusta ja samalla varmistaa Äiskän kävelyä olisivat olleet vajavaiset. No autolla pihaan ja siellähän niitä kuusia oli niin kuin ennenkin. Mutta kauppiaita ei näy missään! Nousin autosta ihmettelemään tilannetta ja "Joulukuusia" kyltin vieressä pöydällä olikin lappu: "Mentiin käymään kaupungilla. Ota kuusi ja maksa illalla." !

Voiko tällaista olla vielä olemassa, oli ensimmäinen ajatus. Eihän Joensuu ole mikään iso kaupunki, ja myyntipaikalta oli matkaa ydinkeskustaan noin kaksi ja puoli kilometriä, mutta silti! On hienoa, että on edes joulun alla olemassa tällaista vilpitöntä luottamusta toiseen ihmiseen. Valittiin Äiskän kanssa kuusi, lastattiin se autoon ja poistuttiin paikalta. Illalla sitten kävin maksamassa kuusen. Ei ollut kallis. Kuusikauppa oli siirtynyt pojalta isälle, kun poika oli päässyt Etelä-Savoon töihin valmistuttuaan.

Nyt kuusi töröttää olohuoneen nurkassa. Joulumieli alkaa nousta.


Ruokana syötiin Sinappimunia  ja perunoita. En ole vieläkään edistynyt kokeilemaan alusta saakka itse valmistettua versiota. Tämäkin oli sellainen valmiskastikepussi, mutta kyllä se vielä joskus koittaa sekin aika. Äiskä antoi tällä kertaa asteikollaan kakkosen.

PS. Reseptejä lukematta sanoisin, että aika lähelle sinappimunien kaltainen ruoka tulee, kun valkokastikkeeseen lisää vähän sinappia ja heittä sitten ne munat sekaan.

Mureaa lihaa

On se kumma. Nuorena miehenä kun pikkujoulukännissä yritti iskeä työkaverin eukon ja haukkui pomon, niin tuli kova morkkis. Nyt alkaa jo ikä aikaansaada jonkinasteista realiteettien tajua noiden ensinmainittujen ongelmien kanssa. Ja toisaalta, meidän pikkujouluihin tullaan ilman puolisoa! Ja firmassa niin hyvä henki, että ei tarvitse ketään haukkuakaan. Mutta voi helkkari! Morkkis se osaa tulla siitäkin, että käy asiallisesti kahden promillen kännissä avautumassa ja kertomassa kaikille mahdollisille paikalla oleville päälliköille, kuinka hienoja tyyppejä ne ovat. No, jos vaihtoehtoina on haukkuminen ja kehuminen, niin pienempi taitaa silti morkkiksen taso olla kehumisen jälkeen. Niinhän sitä sanotaan, että lasten ja humalaisten suusta olet totuuden kuuleva. Ei muuta kuin rinta rottingilla huomenna töihin.

Tänään oli ruokalistalla 

porsaan paistia ja perunoita

500 g porsaan paistia (jännää, aina se on porsasta, vaikka minä vähän epäilen, että saattaa olla aikuista sikaa)

1 pss kastikeainesta 

perunoita sen verran kuin arvelet porukan syövän

Valmista ensimmäiseksi kastike. Käytin Saksasta tuotua Maggin Sauerbraten-valmiskastiketta, jota ei Suomessa myydä. Yksi vaihtoehto sen korvaamiseksi on käyttä jotain kotimaan kaupoissa myytävää valmiskastikejauhetta. Toinen vaihtoehto on valmistaa kastike itse. Homma on kuvattu postauksessa Sauerbratenia ja satunnaisia vieraita. Reseptissä mainitun paistin liemen ja marinadin voi korvata lihaliemellä ja siirappi-inkiväärikakun siirappipipareilla ja ripauksella inkivääriä. Tarkoitus on saada pipareilla kastike suurustetuksi. Riippumatta siitä, millä konstilla kastikkeen tekee, sitä on oltava tuolle lihamäärälle neljästä viiteen desiä.

Lorauta reilu ruokalusikallinen öljyä pannulle ja kuumenna pannu kuumaksi. Paahda paistia minuutista kahteen joka puolelta. Seuraavaksi nosta umpeen paahdettu paisti kattilaan ja kaada kastike päälle. Kuumenna suurella teholla kunnes kastike kiehuu. Käännä lieden teho minimiin eli sellaiseksi, että kastike juuri ja juuri kuplii. Kansi päälle ja anna kypsyä 60 - 90 minuuttia. Minulla kyllä tuli täysi kaksi tuntia täyteen.  Ei haitannut sekään. (Paistin voi valmistaa myös uunissa, jolloin kastikkeen ja lihan on muhittava tuo mainittu aika 170 asteessa tai kiertoilmauunissa 140 asteessa) Käännä lihapala kypsentämisen puolessa välissä toisinpäin. Sekoita myös kastiketta joitakin kertoja. Ja kaveriksi keitettyjä perunoita tai muussia.

Suussa sulavan mureeta äänin 2 - 1. Juniori ei tykännyt edes maistella, kun kuuli lampaan sisäelimistä. Äiskän asteikolla  kakkonen.

Pakastettu Iivarin sydän

Eilinen olikin sitten todellista matalalentoa. Alkoi jo aamulla, kun työkaveri ilmoitti, että tänään on sitten lampaiden teurastuspäivä. Kaveri harrastaa Lampuri-vaimonsa kanssa oman toimensa ohella   lampaiden kasvatusta ja meillä oli jo loppukesästä ollut puhetta, että minä ostan sitten yhden vanhan lampaan, kun teurastusaika tulee. Olen nimittäin täysin tympääntynyt noihin uusi-seelantilaisiin, joista on jalostettu maku pois.  Hieno juttu, että vihdoin saa kunnon lihaa pakkaseen. Tai eihän sitä vielä saa - viikko pari menee riiputellessa.

Ei mennyt kuin pari tuntia, niin Lampuri kysyy, että mitenkä sisäelimet? Olisi kuulemma kymmenen litran ämpärillinen lampaan kieliä, munuaisia, sydämiä ja maksoja tarjolla. Ja vielä ihan ilmaiseksi, kun kukaan ei niitä kuitenkaan hyödynnä. No minähän hyödynnän, kunhan vain keksin, että miten. Mutta siitä syntyikin varsinainen kiire, sillä niitähän ei kait voi kovin kauaa seisottaa siinä ämpärissä. Ei muuta kuin nopea puhelinsoitto Pilkon City-Marketin lihatiskin Ritvalle. Voiko niitä pakastaa? Vastaus oli myönteinen, ja samoin työsuunnitelma suunnitelma valmis. Kun kolmelta karkasin töistä, niin juuri ehdin pakastamaan koko aarteen ennen työpaikan pikkujoulujen alkua.

Yksi pieni anekdootti tapahtui pakastamisen aikana. Päivällä olin työkaverilta kysynyt, että onko joukossa pässejä. Nimittäin pässin kivekset ovat munuaisten kanssa haudutettuna varsin maukkaita. Iivari pässi oli kuulemma päässyt päiviltä, koska aina puski Lampuria. Kivekset olivat kuitenkin heitetty teurasjätteisiin. Eihän siinä mitään, aina ei voi voittaa. Kun sitten ryhdyin pakastuspuuhiin, lajittelin eri elimet omiin kasoihinsa. Syntyi viisi kasaa! Neljähän niitä olisi pitänyt syntyä: kielet, maksat, munuaiset ja sydämet. Mutta ämpäristä löytyi vielä sellaisia ruokalautasen kokoisia "retaleita", joissa oli lihaa, sidekudosta ja rasvaa. Minä soittamaan Lampurille, että mitä ne nämä ovat. Ei tiennyt Lampurikaan. Lupasi kysyä teurastajalta. Hetken päästä työkaveri soitti: "Ne ovat välilihoja." No minä kommentoimaan, että tämähän lähentelee jo voimakkaamppaa vinoilua: ensin heität pässi-Iivarin kivekset teurasjätteisiin ja sitten lähetät kuuden lampaan välilihat minulle. Kun kaveri kykeni seuraavan kerran puhumaan, selosti, että on kyse eri jutusta kuin mitä minä luulin. Retaleet ovat välilihoja, jotka pitävät sisäelimet kiinni siellä onteloissaan. Ovat kuulemma erinomaista ruuanlaiton raaka-ainetta. Uskoin selityksen ja ryhdyin suunnittelemaan sieni-lampaanlihakastiketta, johon voisin välilihoja käyttää. Yksi sydämistä oli selkeästi muita suurempi. Taisi olla Iivarin sydän... 

Mari valmisti muulle perheelle herkullista hirvi-makaronihässäkkää. Makaronit kiehumaan. Sipulin kuullotus pannulla. Sitten sipulien kaveriksi pieniksi kuutioitua hirven säilykelihaa. Nopea käristys pannulla ja kun makaronit olivat valmiit, kaikki vain sekaisin ja syömään. Hyvää oli.

Kinkkukisa

Minulla on ongelma. Ei onneksi kovin henkilökohtainen. Appiukko on tuonut vuosia meille pitopalvelu Visiitin paistaman joulukinkun. Hieno joululahja ja hieno perinne. Nyt vain pari asiaa tuottaa isosti "ongelmaa". Ensinnäkin, minä ja lapset aletaan olla kyllästyneitä tähän suomalaiseen jouluperinteen mukaiseen ruokailuun. Samoja laatikoita ja kinkkua monta päivää peräkkäin. Ja sitten vielä kaiken lisäksi ollaan menossa joulunpyhiksi äitini luo Simpeleelle.

Tästä kaikesta seuraa seuraavanlainen tapahtumaketju. Appiukko on tilannut kinkun. 22. tai 23. päivä joku tuo sen meille ja kertoo appiukolta terveisiä ja hyvän joulun toivotuksia. Minä soitan appiukolle ja kiitän. Soiton jälkeen laitan kinkun jääkaappiin ja pakkaan perheen autoon. Sitten lähdemme koko perhe joulun viettoon, paitsi uusi perheenjäsenemme kinkku. Simpeleellä sitten syömme kyllästymiseen asti niitä herkullisia laatikoita ja kinkkua kunnes maanantaina palaamme kotiin. Kotona odottaa aloittamaton kinkku jääkaapissa. Ja kenenkään ei tee enää mieli kinkkusiivuja perunoiden kera. Eikä laatikoiden.

Edellä kerrotusta syystä julistan kilpailun: lähetä sähköpostiini cooking.snowman@gmail.com resepti, jossa kerrotaan, mitä voisin siitä kypsästä kinkusta valmistaa. Toki voit laittaa reseptin "siviilisähköpostiinikin", jos sen tiedät. Kilpailu on voimassa 23.12.11 klo 24.00 saakka. Kävin tänään Venäjällä ja ostin kaksi palkintoa kilpailuun, joten ei tarvitse pelätä voittavansa viikon vanhaa kinkkua. Toisen palkinnon saa se, joka onnistuu lähettämään mielestäni parhaan oloisen reseptin. Ja toisen palkinnon lähetän oudoimman toteutuskelpoisen reseptin lähettäjälle. Jos reseptejä tulee todella paljon, on palkitseminen tehtävä lukemalla tapahtuvan arvioinnin perusteella. Lupaan kuitenkin kokeilla jokaisen reseptin ja julkaista ne blogissani. 

Voisin toki lahjoittaa kinkun jollekin, mutta mielestäni näin on paljon hauskempaa. Huomenna on firman pikkujoulut, joten blogipäivitys saattaa olla hieman epävarmoissa kantimissa mikäli vanhoihin merkkeihin on uskomista.

Jouluiloa

Käytiin Äiskän kanssa eilen hammaslääkärissä. Niin kauan kuin muistan, on Äiskällä leuat lonksuneet. Viime aikoina lonksuminen on ollut siinä määrin voimakasta, että oikein vierestä pahaa tekee kuunnella. Lisäksi Äiskä kesällä valitteli, että vasen leukaperä on kosketusarka. Ilmoitin hammaslääkäriin mennessä, että tulen mukaan, tarvitset tulkin. Hammaslääkärille se oli ihan ok, ja homma eteni moitteettomasti. Sitten mentiin röntgeniin. Sama ilmoitus. Sisään pääsin, mutta röntrenhoitaja oli hassu. Jääräpäisesti yritti ohjata Äiskää, vaikka Äiskä oli afasiastaan johtuen ihan ymmällä, että mitä sinä minulta odotat. Sain äijän vetämään sen verran henkeä, että pääsin ehdottamaan, jotta jospa minä yrittäisin. "No yritä sitten, jos kerran luulet onnistuvasi" Ei näillä sanoilla, mutta samassa hengessä. No Äiskä oli siinä vaiheessa niin pihalla, että eihän siitä minunkaan neuvomisesta mitään tullut. Muutettiin menetelmää. Tulipahan taas todistettua, että asiakasta aidosti kuuntelevan terveydenhoitoalan ammattilaisen on paljon helpompi toimia kuin "kyllä minä tiedän ja osaan" -tyyppien.

Tänään Äiskä oli iki-onnellinen, kun oli käynyt kirpparilla ja löytänyt halvalla joulukoristeita - ihania joulukoristeita. Oli sanoinkuvaamaton myötäelämisen ja -iloitsemisen tunne nähdä töistä tultuaan Äiskä pöydän ääressä naama loistaen esittelemässä ostoksiaan. Ihastelin ostoksen ja nautin yhteisestä onnesta kunnes kysäisin, että löytyikö muuta? Äiskä oli ovelan oloinen kun leikillisen häpeissään nyökkäsi makkariin päin. Menin katsomaan: kolme neulepuseroa! Äiskällä on mieliteko ostaa neulepuseroita ja -takkeja. Kaappi on jo täynnä. Äiskä tietää mielipiteeni, että enää ei pitäisi ostaa. Toisaalta Äiskän shoppailu on edullista, kun se tapahtuu kirppareilla. Ja se onni ja ilo hyvistä ostoksista. Sen näkeminen on omaishoitajan suurin palkka.

Ruokalistalla oli tänään Paras keittokirja nro 2:sta (Page one publishing ab, Tanska, 2004) kopsatulla reseptillä laitettua 

Vuohenjuustolla kuorrutettuja broilerifileitä ja riisiä (sopiva annos neljälle)

500 g broilerinfileitä

pehmyttä vuohenjuustoa

1 prk tomaattimurskaa

1/4 dl sitruunamehua

1 silputtu sipuli

1 puristettu valkosipulin kynsi

1 tl currya

1 tl suolaa

1 tl sokeria

1/2 tl mustapippurirouhetta

oliiviöljyä

riisiä

Uuni 275 asteiseksi. Riisi kiehumaan - risottoriisi tuntui sopivan hyvin. Paista fileitä pannulla öljyssä kolme minuuttia puoleltaan. Lado filee uunivuokaan. Leikkaa fileiden päälle reilun kokoisia kakkaroita juustosta. Kuullota sipulia, valkosipulia ja curryä öljyssä, mutta älä ruskista. Lisää tomaattimurska ja sitruunamehu. Keitä kastiketta kokoon jokunen minuutti. Mausta suolalla, pippurilla ja sokerilla. Pane fileevuoka juustoineen noin viideksi minuutiksi uuniin. Ota pois, kun juusto alkaa sulamaan. Tarjoile fileet riisin ja kastikkeen kera.

Äänin 4 - 0 hyvää, Juniori vähän valitteli turhan mausteiseksi. Äiskän asteikolla kakkonen.

Ei epäilytä enää

Jo minä ihmettelin, mikä on Juniorilla, kun on niin asiallisesti ollut. Nyt se selvisi. Syy on paniikki. Tänään oli matematiikan koe, ja mies laiskuuttaan pihalla kuin lumiukko tammikuussa. Juniori tuli eilen illalla yhdeksän aikaan selittämään, että ei ymmärrä matematiikasta mitään ja koe tänään. Näytteli vielä kirjasta, mitä kaikkea ei osaa. No eihän sille enää siihen aikaan mitään ollut tehtävissä. Ja kun kyse on siitä, että koulunkäynti ei ole kiinnostanut tippaakaan. Minä olen vuosia sanonut, että pitää kysyä minulta, jos ei ymmärrä opettajan selityksiä. Ei tulosta. Aina tullaan sitten viimeisenä iltana. Ei silloin enää nukkumaanmenoaikaan mitään opeteta. Tänään sitten oli koe, eikä mennyt läpi. Perjantaina saa kuulemma uusia. Oli tänään kuin kusi sukassa ja nöyrästi kyseli, josko isä joutaisit neuvomaan. Jousinhan minä. Tänään kartoitettiin tilanne, huomenna opetellaan ja torstaina kerrataan. Ja kun miehellä olisi kyllä ymmärrystä oppia, mutta kun ei ole ymmärrystä opetella. Pahaa tekee vierestä katsoa, eikä siitä pakolla luettamisesta tuon ikäisellä mitään tule kuitenkaan. Eestään sen syömättömän löytää, sanoi aina isävainaa. Niin minäkin nykyään ajattelen, kun sanon lapsille, että ei se minun näppejä palenna, kun pakkasessa töitänne räpellätte, kun ette viitsineet lukea.

Tänään syötiin lihapullia marokkolaisittain (resepti muokattu Maku-lehdessä joskus v. 2011 olleesta)

500 g kaupan lihapullia

2 valkosipulin kynttä

1 rkl oliiviöljyä

1 tl korianterin siemeniä

1 tl kanelia

1 rkl sokeria

1 prk tomaattimurskaa

1 lihaliemikuutio

5 dl vettä

1/2 ruukullinen korianteria

Kuumenna öljy kattilassa ja purista sinne valkosipulin kynnet. Kuumenna hetken aikaa sekoitellen. Lisää tuoretta korianteria lukuun ottamatta muut aineet. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta pienellä teholla keittäen kymmenisen minuuttia. Nosta lihapullat kattilaan ja kuumenna sen aikaa, että lihapullat kuumenevat kauttaaltaan. Lopuksi silppua tuoretta korianteria pinnalle. Tarjoile.

Me söimme makaronin kanssa, mutta yhtä hyvin käy riisi, cuscus tai perunat.  4 - 0 hyvää, Äiskän asteikolla kolmonen.

Epäluuloa aamusta alkaen

Kun pienet lapset ovat ihan hiljaa toisessa huoneessa, voi olla melkoisen varma, että jotain luvatonta on menossa. Näillä murrosikäisillä on vähän monipuolisempi tuo reagointi. Olen kuitenkin ollut havaitsevinani kaksi perustapaa. Yksi on kärttyisyys ja korostettu halu olla omissa oloissaan. Kyseessä saattaa olla toki sekin, että tupakat ovat lopussa. Yhtä suuri mahdollisuus on, että jotain laitonta on tehty ja se painaa mieltä. Toinen vaihtoehto on sitten tämä korostunut kunnollisuus. Yleensä se meillä liittyy kylläkin siihen, että muutaman päivän kuluttua ehdotetaan jotakin yllättävää. Ehdotuksen takana saattaa sitten olla jonkin luvattoman suunnittelu. Tai sitten ei.

Tänään kuitenkin olen ollut varsin kummissani. Normaalisti Juniori on revittävä puoli kahdeksalta ylös sängystä, kun koulu alkaa kasilta. Viimeaikoina onneksi urputus on ollut vähäistä. Mutta tänään! Tänään Juniori oli vartin yli seitsemän  ylhäällä. Teki kaikki aamutoimet moitteettomasti (söi jopa ravitsevan aamupalan!) ja oli heti puolen jälkeen valmiina lähtöön. Sinänsä kouluun ei tainnut joutua normaalia aiemmin, sillä mopon virtalukko oli eilisen loskakelin jäljeltä jäässä ja sen sulattelu vei aikaa. Normaalisti koulun jälkeen matka vie kaupungille kavereiden luo ja kotiin tullaan vasta puoli viideksi, vähän kotihommia, ruokailu, ja heti kuuden jälkeen vielä kolmeksi tunniksi kartsalle. Mutta tänään, kun tulin kotiin, oli Juniori jo kotona. Ilmoitti tulleensa suoraan koulusta kotiin ja viettävänsä koti-iltapäivää. "Kun sinä iskä aina sanot, että voisi sitä kotonakin joskus iltapäiviä viettää." No eihän siinä mitään, jos asia noin on, mutta joku minun päässä raksuttaa, että mistähän nyt on kysymys. Mistäpäin tulee seuraava ikävä puhelu? Onkohan minusta tullut turhan epäluuloinen... Mennessä nähdään.

Ruoka oli kuitenkin sekoitus italialaista ja venäläistä keittiötä.

pelmenit basilika-pinaattikastikkeessa (pelmenien sijaan voi käyttää myös tortellineja tai ravioleja)

 500 g pelmenejä (tähän sattuvat oikeastaan paremmin pelmenit, jotka eivät sisällä valkosipulia)

béchamelkastike

1/2 dl oliiviöljyä

4 rkl vehnäjauhoja

1 rkl kuivattua basilikaa

150 - 200 g pakastepinaattia

 5 dl maitoa

1 tl suolaa

1/2 tl mustapippurirouhetta

Keitä pelmenit pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna maito mikrossa melkein kiehuvaksi (tai hellalla kattilassa). Kuumenna öljy kattilassa ja sekoita siihen vehnäjauhot. Lisää seokseen kuuma maito koko ajan sekoittaen. Anna hautua pienellä tulella reilut kymmenen minuuttia. Lisää joukkoon basilika, pinaatti ja suola sekä pippuri. Kuumenna. Kun pelmenit ovat kypsyneet, kaada niistä vesi pois ja kumoa béchamelkastikkeen sekaan. Tarjoile.

3 - 1 hyvää, Äiskän asteikolla vitonen. Lapset alkavat leukailla Äiskälle, että et sinä ainakaan lihomaan näillä tykkäämisillä pääse.

Béchamelkastike on ihan tavallinen vaalea peruskastike. Tässä reseptissä olen lisännyt siihen tuon basilikan ja pinaatin, jotka kuuluvat kokonaisuuteen ja menevät jossain vaiheessa sekaisin muiden aineosien kanssa kuitenkin.

Käämi palaa!

Vaikka sitä kuinka ymmärtää nuoruuden kasvukivut ja maailmankatsomuksen suppea-alaisuuden, välillä kuitenkin käämi palaa oikein kunnolla. Niin kuin tänään. Oli lasten kokkauspäivä. Minä en ole enää aikoihin kovin tykännyt mistään sellaisista ruuista, jotka syödään käsin. Kuten nyt esimerkiksi hampurilaiset. No perjantainahan niitä oli, ei siinä mitään. Ongelma on siinä, että apraksia aiheuttaa sen verran kordinaatiokyvyn puutetta, että itse syötynä Äiskältä pyrkivät sämpylän sisukset tippumaan syliin. Lapset olivat sitten tälle päivälle valinneet täytetyt tortillat ruuaksi. Äiskä kun ei osaa puhua, niin välillä on ihan sellaisia ihmeellisiä huutojuttuja. Joku asia ei mene hänen mieliksi ja alkaa komentaminen. Yleensä siihen osataan suhtautua: sairaan ja puhekyvyttömän ihmisen turhautumista. Sitähän se on. Tänään sitten minä satuin olemaan juuri verkkopankissa laskuja maksamassa, kun ruoka alkoi olla valmista. Ilmoitin, että joudutte nyt sitten auttamaan Äiskää ruokailussa, kunnes selviydyn näistä laskuista. Joku ei mennyt Äiskän mieleisesti ja alkoi tuo äsken mainittu komentaminen. Sitä ei jatkunut kuin hetken. Mutta sen jälkeen jatkui lasten kinaaminen. Mari yrittää touhuta itselleen ensimmäistä tortillaa ja saada Junioria auttamaan Äiskää. Juniorilla jo toinen jättitortilla menossa: en halua - Äiskä huuti minulle ihan turhasta. Aikani kuuntelin ja seurasin kun nuoriso mättää safkaa naamaan ja Äiskä avuttomana tortilla levällään lautasella! Pari kertaa mainitsin tuloksetta ja sitten paloi käämi. Ootte te perkeleen moisia itsekkäitä paskiaisia! Naama punasena pitää vetää sapuskaa naamaan ja ajatella vain itseään! Eikö teille saatanan oistareille välähdä mieleen, että Äiskä on sairas ihminen! Voi kun joskus joutuisitte edes päivän olemaan toisten autettavissa, niin alkaisi tolkku tulemaan päähän. NYT Äiskälle sapuskaa auttamaan! Molemmat katsoivat hetken minua, kuin lehmä uutta veräjää. Sitten lähti liikkeelle Mari. Auttoi Äiskää syömään. Vajaan viiden minuutin kuluttua komensin vuoron vaihdon. Ei tullut naputusta vastaan. Juniori siirtyi ihan kiltisti tortillan syrjään kiinni ja syötti lopun. Minä söin eilistä kaalilaatikkoa - ei tehnyt yhtään mieli tortillaa.

Tulipahan vaihteeksi shokkikasvatusta. Kyllä se joskus oivallus tulee, odotusaika tuntuu vain niin pitkältä.

Vallan luovuttaminen tekee kipeää

Nyt minä sen tajusin. Lapset kasvavat ja aikuistuvat. Oma päätösvalta ja vastuu tekemisistä kasvavat koko ajan. Tai ainakin niiden pitäisi kasvaa. Olen jotenkin alitajuisesti ymmärtänyt jo aikoja sitten, että vastuuta ei voi ottaa, ellei sitä anneta. Silti pyrin koko ajan kontrolloimaan lasteni elämää ja vaikuttamaan siihen. Muuten ahistaa! Olen sitä pohtinut, että miksi pyrin käskyttämään tiettyjä asioita ja joidenkin omien sääntöjenkin perusteita olen joutunut pohtimaan. Pohdinnassani olen tullut siihen tulokseen, että kyse on vallasta. Olen 15 vuoden aikana tottunut siihen, että lapset tekevät niin kuin sanotaan, tai ainakin ne kysyvät, että saako. On aivan järkeen käypä asia, että kun täysi-ikäisyys alkaa lähestymään, omien valintojen määrä kasvaa. Tämä taas minun suunnaltani katsottuna tarkoittaa, että kysymykset muuttuvat ilmoituksiksi. Ja sekös se ahdistaa - ja toisenkin kerran saa kädet taskussa puristella... Se vaan taitaa olla sitten niin, että jos et luota, niin et voi luottaa. Summa summarum: sopivassa määrin löysää ja kun alkaa mopo keulia, niin sitten taas tiukataan. Kyllä se tästä.

Eilen totesin, että yksinkertainen on maukasta. Tämä päivä meni samalla linjalla. Lapset olivat nimittäin jo viikolla toivoneet ihan peruskaalilaatikkoa. Tein homman sitten niin yksinkertaisesti, kuin vain osasin:

kaalijauhelihalaatikko kahdeksalle

3 l:n kattilallinen suikaloitua kaalia

400 g jauhelihaa

1 dl kauraryynejä (riisi kelpaa aivan yhtä hyvin)

1 lihaliemikuutio + 1/2 l vettä

Kiehauta kaali vedessä pehmeäksi. Keitä kauraryynejä vedessä noin 10 minuuttia, jotta vähän turpoavat jo valmiiksi. Ruskista jauheliha nopeasti kuumalla pannulla (jauheliha kannattaa yleensäkin paistaa tosi kuumalla pannulla, sillä lieden puolella teholla lihan nesteet valuvat pannulle ja liha tule paremminkin keitettyä kuin paistettua). Laita voideltuun uunivuokaan kerros kaalia, kerros jauhelihaa ja kerros kauraryynejä. Toista menettely. Päällimmäiseksi tasoittele loput kaalisuikaleet. Keitä lihaliemi ja kaada se vuokaan. Nestepinnan pitäisi jäädä noin puolenvälin tietämille kaali-jauhelihaseoksen korkeudesta. Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin tunti. Tarjoile sokeroidun puolukkasurvoksen kera.

Meillä tykkäsivät kaikki. Suolaa piti vähän lisätä pöydässä, mutta helpompihan se on lisätä kuin pois ottaa. Äiskä otti lisää ja rankeerasi asteikollaan kakkoseen.

Yksinkertainen on maukasta

Vanha sanontahan sanoo, että naiset pitävät yksinkertaisista asioista. Siksi he rakastuvat miehiin. En tiedä tuon loppuosan paikkansapitävyyttä. Lienen jopa jossain määrin jäävi arvioimaan asiaa. Ruuan suhteen tuli kyllä tänään todettua pariinkin otteeseen, että oli miten oli, mutta näin on! Kun tulin töistä kotiin, niin Äiskä vei minut keittiöön ja osoitti kaapista makaronipakettia. Se tarkoitti, että jotain makaroniruokaa pitäisi laittaa. No minä avasin vastavetona jääkaapin oven ja nostin sieltä keittiön työpöydälle hampurilaistarvikkeet. Katso nyt, eikö tämä kuitenkin olisi maukkaampaa. Äiskä innostui heti. Kun Juniori tuli tunnin kuluttua kotiin, valmistimme niin perushampurilaisia kuin vain olla voi. Isoja hampurilaissämpylöitä leivänpaahtimessa kuumaksi. Kaupan jauhelihapihvit pannulla kuumiksi. Sitten sämpylän puolikkaan päälle salaatti, cheddarjuustoviipale, pihvi, tomaattisiivu, pari suolakurkkusiivua ja lopuksi hampurilaiskastiketta ja ketsuppia. Voisko enää yksinkertaisempaa olla. Äiskä totesi kolmeen eri kertaan ensimmäisen ja viimeisen hampurilaisen aikana, että njam, eli  Äiskän asteikolla helähti komiasti kakkoseksi! Toinen toteen näyttö koettiin illalla, kun iltapalaksi syötiin Lidlin sacher-kakkua. On muuten aika mielenkiintoista, kuinka sairauden myötä myös makuaisti on jossain määrin muuttunut. Ennen tiramisu oli Äiskästä tosi hyvää, mutta nykyään ei tykkää syödä yhtään. Tosin vanhalta muistilta aina ihastelee, että onpa herkkua.

Eli kokkailut olivat aikalailla einesruokapainotteisia tänään. Viikon ruokalista tuli kuitenkin tehtyä:

Perjantai     hampurilaisia

Lauantai      kaalijauhelihalaatikkoa

Sunnuntai    lapset kokkaavat tortilloja

Maanantai   pelmenejä basilikapinaattikastikkeella

Tiistai          lihapullapataa ja riisiä

Keskiviikko broileria ja makaronia

Torstai         hirssipuuroa

Perjantai      työpaikan pikkujoulut, pitää keksiä jotain nopeaa

Tunteella Pohjois-Karjalasta

Tuossa jokunen päivä sitten MarLi kaipaili kommenttiosiossa mukavaa ja seurallista miestä pitämään kainalossa itsenäisyyspäivänä. Tarkoitukseni ei ole tarjota itseäni edes vuokralle, ja itsenäisyyspäiväkin meni. Mutta tuo läheisyyden kaipuu lienee universaali ja ajaton. Minä vielä täsmentäisin, että tasavertaisen läheisyyden kaipuu. Kun Äiskä sairastui, olin aluksi ihan paniikissa. Sitten alkoi pikkuhiljaa ajatus pyörimään. Ja kyllähän se on tunnustettava, että siinä talvella kävi monta kertaa mielessä, että mitäs sitten jos Äiskä jääkin tuollaiseksi. Toinen puoli halvaantunut, puhekyky mennyt, samoin jossain määrin myös ymmärtäminen. Eikä kait voi täysin pois sulkea sitäkään, että jotain tapahtuu myös ymmärrykselle. Minä olen vasta vajaa 5-kymppinen. Minulla on oma miehinen seksuaalisuuteni. Mitä sille tapahtuu? Loppuuko kaikki tähän, jos Äiskä jää tuollaiseksi? Se oli tärkeä kysymys, jota piti miettiä paljon. Sortavalan suunta palveluineenkin kävi mielessä! Sitten Äiskä kotiutui. Huomasin huolen olleen vahvasti liioitellun kokoinen. Kun toista ihmistä rakastaa ja ikää on jo yli viiden kympin, ei asia yllättäen olekaan sitten niin kovin tärkeä. Muut asiat ajavat ohi. Kuten tuo läheisyys ja sen tarve. Väittäisin suhteessamme olleen viimeisen kolmen vuoden aikana enemmän läheisyyttä kuin koskaan - niin fyysistä kuin henkistäkin. Mutta silti asetelma on koko ajan ollut se, että minä olen ollut se vahvempi astia. Toki olen iloinen, että olen pystynyt antamaan Äiskälle turvallisuutta, hellyyttä ja rakkautta. Mutta silti ajoittain pintaan iskee myös se oma läheisyyden kaipuu. Ikävä entistä Äiskää. Tasavertaisen läheisyyden kaipuu. Eli summa summarum: ikääntymisestä johtuen ajan henki on kuitenkin loppujen lopuksi puolellamme.

Tänään oli unkarilainen ilta. Ruokana oli keitettyjä makaroneja ja 

pörköltiä eli unkarilaista lihapataa (riitti sopivasti viidelle)

(resepti kopsattu mtv3.fi/makuja sivustolta)

500 g porsaanpaistia (ostin karjalanpaistilihoista niitä possupaloja)

2 sipulia

6 valkosipulin kynttä

3 rkl paprikajauhetta

pieni purkki tomaattipyreetä (ohje sanoi 1 rkl, mutta mitä sillä tähteellä tekemään eli kaikki kehiin vaan)

3 rkl oliiviöljyä

2 rkl riistafondia (ohje neuvoi panemaan joukkoon 2 lihaliemikuutiota, mutta tuo fondi oli ainoa, jota oli tarjolla)

1 prk smetanaa

1 tl mustapippuria

Suikaloi liha pieniksi suikaleiksi ja kuutio sipuli. Kuumenna öljy pannulla ja ruskista lihat ja sipulit kevyesti. Lisää paprikajauhe, tomaattipyree ja mustapippurirouhe. Paprikalusikalliset saavat sitten olla aika täysiä. Kuumentele vielä hetki lastalla pyöritellen, mutta älä polta mausteita. Lisää riistafondi ja vettä sen verran, että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Hauduttele pienellä tulella kunnes liha on mureaa ja sipulit menevät mössöksi ja suurustavat kastikkeen. Aikaa tähän menee lähemmäs tunti. Lisää smetana, sekoita ja tarjoile. Kaveriksi käy makaronien sijaan myös riisi tai perunat. Mielenkiintoista olisi kokeilla myös tattaria.

Äänin 5 - 0 erinomaista. Äiskän asteikolla kakkonen. Oli niin hyvää, että kenellekään ei muistunut mieleen, että kunnon bloggari ottaa ruuasta valokuvankin.

Älä mokaile keittiössä - anna Iskän tehdä se puolestasi!

Pelmenit ovat olleet listalla jo kauan. Onhan niitä tullut tehtyäkin, mutta kun minulla on sellainen venäläinen minikeittokirja Pelmenit, mantyt ja varenikit - 250 reseptiä (Jelohina&Muhina, Pietari, 2004) ja pitäisi kokeilla niitäkin. Alunperin oli tarkoitus tehdä pelmenejä sunnuntaina, mutta aika vain valui käsistä. Onneksi jauhelihassa oli päiväystä jäljellä, ja pääsin yrittämään uudestaa itsenäisyyspäivänä.

Pelmenien kuoritaikina (tämä käy kaikkiin pelmeneihin, eikä mennyt tässäkään kokeilussa pieleen)

1 litra vehnäjauhoja

2 munaa

2 tl suolaa

2 dl vettä

Sekoita ainekset hyvin ja vaivaa tasalaatuiseksi taikinaksi. Anna tasoittua pastataikinan tapaan puolisen tuntia.

Pelmenit jauheliha-sipulitäytteellä (alkuperäiset määrät ja ohjeet suluissa)

400 g naudanjauhelihaa (300 g naudan fileetä, joka jauhetaan lihamyllyllä)

400 g voita (500 g munuaisrasvaa, mutta kun sitä ei Suomesta helpolla saa, korvasin voilla)

2 rkl vettä (rasvaista lihalientä)

puolikas sipuli hienoksi hakattuna ja öljyssä pannulla kuullotettuna (2 rkl hienoksi hakattua sipulia kuullotettuna)

1 tl meiramia

2 tl suolaa

1 tl mustapippurirouhetta

Sekoita ainekset hyvin ja vaivaa tasalaatuinen taikina.

Tässä vaiheessa tuli ensimmäinen takaisku. Olin aikonut valmistaa pelmenit kätevästi pelmeniraudalla eli pelmenitsalla. Vaan kaappiin kurkistaessani muistin yllättäen, että minähän annoin sen kesällä kaverilleni, joka tykkää venäläisestä ruuasta. Joo, en tarvitse. Vie vaan. Minä kun käyn Venäjällä, niin ostan kaupasta uuden. Näinhän se meni. Minä vaan en muistanut sitten ostaa sitä uutta tilalle. No, voihan ne käsinkin vääntää.

Seuraava vaihe oli kokeilla pastakonetta taikinan kaulinnassa. Pieleen meni. Taikinasta tuli sellaista kurttuista ja reikäistä - eihän siitä mitään pelmenejä saa aikaan. Olen kyllä sitä mieltä, että kyllä sen pitää onnistua. Kyse taisi vain olla omasta osaamattomuudestani. Täytyy harjoitella lisää!

Eli seuraava vaihe: Kauli taikinasta niin ohuita levyjä kuin kohtuudella saat onnistumaan, sellainen 3 mm on aika hyvä. Painele noin 5 cm halkaisijaltaan olevalla juomalasilla taikinalevystä kakkaroita. Ota teelusikalla jauhelihataikinaa, pyörittele se sopivan kokoiseksi pallukaksi ja pane taikinakakkaran keskelle. Käännä taikinakakkara lihapullan ympärille kaksinkerroin eli lopputuloksena on puolikuun muotoinen taikinaklöntti, jonka sisällä on jauhelihaa.

Painele klöntin reunat haarukalla kiinni. Pakasta. Kun pelmenit ovat olleet pakkasessa joitakin päiviä (mieluummin viikkoja) keitä ne suolalla maustetussa vedessä noin kymmenessä minuutissa kypsäksi. Tarjoile smetanan tai majoneesin kera. Esimerkiksi.

Näinhän se menee, mutta ei mennyt itsenäisyyspäivänä minulla. Melko pian aloitettuani havaitsin, että kuoritaikina loppuu kesken. Olisi pitänyt tehdä tupla-annos. Ja kananmunat loppu. En viitsi lähteä naapurista lainaamaan enkä ABC:lle jonottamaan. Mitä tehdä? Syötänkö voisen jauhelihan koiralle vai pakastanko sen? Siis taikinan, en koiraa. Sitten muistin, että pakastimessahan on juuri sopivasti kilo voitaikinalevyjä. Sulatin voitaikinan ja pyöräytin loput pelmenit voitaikinaan.

Siinä vaiheessa, kun vein pelmenejä pellillä ulos pakkaseen pakastumaan (näin kannattaa tehdä, jotteivät tartu toisiinsa pakastuspussiin laitettuna), tajusin munan merkityksen. Eihän näitä voitaikinajuttuja voi keittää vedessä! Voitaikinassa ei ole kananmunaa, joten ne hajoavat ennen kypsymistään. Ei muuta kuin uuni 225 asteeseen ja voitaikinaan leivotut "pelmenit" pellillä uuniin varttitunniksi.

Lopputuloksena helvetin rasvaisia jauhelihapasteijoita. Ja huonosti kun oli taputeltu haarukalla kiinni, niin irvistivät vielä rumasti tekijälleen. Pellillinen katosi lasten suihin päivässä. Minä en tykännyt. Eikä Äiskä.

Jaa, että minkälaisia olivat noin paljon voita sisältävät pelmenit. No tänään sitten koekeitin muutamia. Ihan hyviä. Ja toisin kuin uunissa paistetut, nämä kestivät ihan hyvin kasassakin! Parempia kuin Siperian pelmenit, mutta eivät niin hyviä kuin Deliciest-pelmenit. Johtuu valkosipulin puutteesta. Jälleen kerran makuasia. Rasva oli kuumaa eikä näin ollen häirinnyt. Kokeilkaa Britanniassa blogiani lukevat kotona ja kertokaa meille muille, millaisia syntyy, kun käyttää tuota munuaisrasvaa!

Nälkäinen Äiskä on vihainen!

Tämä on itsenäisyyspäivä, johon on mahtunut monenlaista. Mutta ennen kuin menen tähän päivään, kerron pienen "ylpeä suomalaisuudesta" -tarinan. 80- ja 90-lukujen vaihteessa Neuvostoliiton ollessa viimeisillään veivät venäläiset Suomesta kaikki vähänkään kunnossa olevat käytetyt Ladat. Minä työskentelin siihen aikaan Varkaudessa Finnoilin huoltamon päällikkönä, siis hyvin keskeisellä paikalla kaupungissa. No meillä oli sitten kimppa. Räisäsen Pena ja Räsäsen Kimmo haalivat ympäri helma-Suomea Ladoja, jotka korjasivat sitten myyntikuntoon. Minä taasen odottelin työn teon lomassa venäläisiä merimiehiä (Varkaus on Suomen vilkkain sisävesisatamakaupunki), joille kauppasin poikien kunnostamia Ladoja. Tulkkasin kaupat ja laadin venäjänkieliset vientipaperit. Kakunjaossa pojat sitten muistivat aina minuakin joillain satamarkkasilla. No kerran sitten oltiin hakemassa Heinävedeltä merimiehille Ladaa, joka oli purettu osiin. Kaikki osat erillään! Pyörät sentään olivat paikoillaan. Minä istuin traktorin peräkärryn aisalla ja katsoin, kun merimiehet hikoilivat kesäisessä auringonpaisteessa ja yrittivät työntää Ladan raatoa trailerin kyytiin. Aloitin keskustelun:

- Pojat hei!

- No?, ja liike pysähtyi.

- Olen minä vaan tosi iloinen ja ylpeä siitä, ettei Isä Aurinkoinen 40-luvulla vapauttanut  Suomea  kapitalismin     ikeestä!

- Sietää ollakin, sillä jos vapautti, olisit täällä samassa remmissä työntelemässä näitä perkeleen auton raatoja, etkä leukailemassa siellä peräkärryn laidalla!

Olen edelleenkin iloinen siitä, että isoisiemme sukupolvi säilytti Suomen itsenäisyyden. Tänään, Suomen itsenäisyyspäivänä ruokalistallamme oli

pariloitua kinkkua ja kermassa haudutettua sipulia (annos kolmelle)

(Paras keittokirja nro 1, Page one publishing ab, Tanska 2004)

16 - 20 palvikinkkuviipaletta

3 keskikokoista sipulia

voita

suolaa

mustapippuria

3 dl kuohukermaa

hienonnettua persiljaa

Leikkaa sipuli hyvin ohuiksi viipaleiksi. Kuullota panulla voissa pehmeäksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää kerma. Hauduta niin kauan, että kerma ikään kuin katoaa ja muodostuu yhtenäinen sakea muhennos. Paista kinkku kuumalla pannulla rapeaksi. Annostele muhennos kuumille lautasille ja pane kinkkusiivut muhennoksen päälle. Koristele persiljasilpulla.

Syötiin kolmestaan, Mari oli omilla menoillaan. 2 - 1 hyvää. Juniori, joka ei yleensä tykkää sipulista, kehui hyvän makuiseksi. Motkotti vielä syödessään Äiskälle, että eihän sinulle nykyään kelpaa mikään. Valitettavasti on muuten aika oikeassa. Äiskä oli sitten koko illan nälkäinen ja minulle vihainen. Ruoka oli kuitenkin ehdottomasti kokeilun arvoinen tuttavuus.

Kertaus on opintojen äiti

Syyskuussa laitoin unkarilaista perunalaatikkoa, joka sinänsä oli ihan hyvää, mutta jotain siitä mielestäni puuttui. Äiskäkin antoi vain nelosen, joka on Äiskän asteikolla toiseksi huonoin. No tässä sitten syksyn aikana tuli kaiveltua esiin hieman erilainen resepti, jota tänään kokeiltiin. Molemmat ovat aika työläitä, mutta hyviä.

Rakott krumpli eli unkarilainen perunalaatikko (riittää 6 - 8 henkilölle)

10 keskikokoista keitettyä perunaa kuorittuna

8 kovaksi keitettyä munaa - kuorittuna

2 punasipulia kuorittuna ja silputtuna

250 - 300 g unkarilaista salamia kuorittuna 

3 prk smetanaa

korppujauhoja

paprikajauhetta

öljyä

(EI suolaa)

Laita uuni lämpiämään 200 asteiseksi. Kuullota sipulisilppu pannulla pehmeäksi. Lisää smetana ja sekoita. Voitele uunivuoka. Viipaloi vuokaan kerroksittain perunoita, munia ja makkaraa. Pane joka väliin aina sipulismetanaseosta ja paprikajauhetta. Päällimmäiseksi kerros perunoita ja korppujauhoja sekä paprikajauhetta. Kypsennä uunissa reilu puoli tuntia. Tarjoile. 

Jos alussa mainittu Erikan unkarilainen perunalaatikko todettiin hyväksi äänin 3 - 1, niin tämä versio pääsi samaan. Ero tulee Äiskältä ja yksittäisistä kommenteista. Tämä versio herätti spontaaneja reaktioita ruuan hyvyydestä Marilta ja minulta. Juniori oli muuten tyytyväinen. Ja Äiskäkin antoi kolmosen sillä sillä varauksella, että jätti makkarat syömättä. Oiskohan dieetillä.

Tänään olin tosi onnellinen Äiskän puolesta. Onnistui selittämään uudelle toimintaterapeutille ammattini. Aika kova juttu, vai kuinka selittäisit tutkijan, jos et osaisi puhua, piirtää etkä kirjoittaa?!

Olipas taas lyhyt ja työntäyteinen viikonloppu

Kiirettä piti kuin entisellä soittajalla. Tarkoitukseni oli tänään tehdä pelmenejä uudella reseptillä ja kokeilla samalla pastakonetta taikinan kaulinnassa. Saahan sitä suunnitella kaiken näköistä, mutta kun tuntuu, että tänä viikonloppuna oli 12 tuntiset vuorokaudet. Kello on tätä kirjoitettaessa kahdeksan illalla, ja ensimmäinen joutilas hetki alullaan, jotta voisi käydä pelmenien kimppuun. En muuten käy! Jauhelihassa on vielä päiväystä jäljellä, joten viimeistään itsenäisyyspäivänä uusi yritys. 

Sinänsä kiire ei mennyt hukkaan. On ostettu farmaripöksyä Juniorille ja itselle, talvitakkia Marille. Ja joululahjatkin alkavat olla pulkassa. Eli ei ole luvassa jouluhössötystä. Ei sen puoleen, meillä ei ole ollut kovin kummoisia joulustressejä sen jälkeen kun Äiskä sairastui. Joulu on ollut joka vuosi ja ihan perinteinen viettotapa, mutta jotenkin minulla on paljon naisia yksinkertaisempi lähestymistapa jouluun. Silloin kun vielä oltiin naapurin kanssa tekemisissä, niin lapset kertoivat joulusiivouksen alkavan kolme viikkoa ennen joulua. Pakastimetkin sulatettiin, kun joulu oli tulossa. Äiskässä oli vähän samaa vikaa, mutta ei minussa. Ja joulu on tullut siitä huolimatta joka vuosi.

Lahjojen ostossa olen aina ollut onneton. Nyt näyttäisi sille, että sekin menee aika sujuvasti. Niinkuin rahatkin. Ai niin. Tänään syötiin perinteistä riisipuuroa. Ihan pussin kupeesta katsotulla reseptillä. Maitopohjaisista puuroista kun puhutaan, niin usein kuulee valitettavan sitä, että palavat niin helposti pohjaan. Niinhän ne tekevät, mutta suurin vika on tekijässä. Sen jälkeen kun puuro alkaa kiehua, on virta pienennettävä kiehumisen rajoille. Samalla on hyvä pyöritellä kattilan pohja jollakin tasapäisellä lastalla. Maito pyrkii tuossa kiehahtamisvaiheessa jämähtämään vähän sinne kattilan pohjaan, mikä sitten toimii hyvänä alustana myöhemmälle pohjaan palamiselle. Eli kaavi pohja puhtaaksi. Ja toinen vielä tärkeämpi juttu. Siinä puurokattilan vieressä on sitten seisottava, jos on puuroa meinannut keittää. Ja pohjaa myöten hämmennettävä aika aktiivisesti. Ei pala pohjaan.

Huomenna taas uudet metkut.

Rakas joulupukki

Hyvä joulupukki. Anteeksi etten ole viimeaikoina isommin itsestäni ääntä pidellyt. Taitaa olla yli neljäkymmentä vuotta siitä, kun viimeksi kirjoitin. Olen minä sinua aina välillä muistanut, mutta kun meillä ei enää ole vuosikymmeniin ollut sellaista saunaa, jonka nurkkalaudan rakoon kirjeen olisi voinut laittaa. En minä kyllä aikonut tänäkään vuonna kirjoittaa, mutta kun tämän blogini lukijatkin ovat luvanneet mainita kirjeissään minusta, niin ajattelin olevan korrektia, että itsekin otan yhteyttä. Jotta sinulla olisi edes pieni mielikuva siitä, kenestä puhutaan. Ai että kuka? Minä olen se pieni poika Simpeleen Änkilästä, Lavasuon laidasta. Enää en ole kovin pieni. Etenkin maha on alkanut viime aikoina kasvaa. Voitaisiin heittäytyä kilpasille. Enkä minä siellä Lavasuon laidassakaan ole asunut pitkään aikaan. Täältä Joensuustahan sinä minut löydät. Asun täällä Äiskän kanssa. Äiskä on vaimoni, mutta kun lapsille aina puhun Äiskästä, niin tulee muutenkin käytettyä samaa sanaa. Vähän niin kuin jos olisin pukki, niin minulla olisi muori. Mutta kun minä en ole pukki, vaan Iskä. Nuorempana kyllä ennen Äiskään tutustumista kovasti halusin olla. Sitten meillä on kolme lasta, joista yksi on jo muuttanut pois kotoa. Eli niin kuin pukkikielellä kolme tonttua. Ja siihen tonttuna oloon heillä kaikilla on omat vahvuutensa. Silloin kun Äiskä vielä osasi puhua, hän moitti minua, että nenäkarvat tursottaa ja karvaiset korvat ovat kuin röllipeikolla. Ja vieläkin, vaikkei osaa enää puhua, ilmaisee muuten saman asian. Eli niihin joululahjatoivomuksiin. En minä paljoa sinulta pyydä. Tuo kaikille ihmisille hyvä joulumieli ja jokaiselle valtakunnan päättäjälle yksi vaivainen läheinen. Niin, ja laita tontut kuiskuttelemaan niille minun pikku-tontuilleni, että Iskä tykkäisi saada joululahjaksi sellaisen nenäkarvatrimmerin. Loppuisi tursottaminen eikä tarvitsisi nyppiä.

Vielä on vältetty jouluruokiin tarttuminen. Niinpä tänään söimme Pakkas-Ukon maasta löytyneen (R. Lehmusoksa & R. Lehmusoksa, Venäjän keittiö, Gummerus, 1995) reseptin mukaan valmistettua

uunipaistia (alkuperäiset määrät suluissa, jos poikkeavat tuunaamastani versiosta, 8 - 10 henkilölle)

600 g naudan sisäpaistia (1,5 kg)

1 - 2 tl suolaa

2 porkkanaa

300 g palsternakkaa (1 kpl)

1/2 mukulaselleri (1/2 selleriä)

3 sipulia

5 rkl öljyä

6 - 10 pippuria

2 laakerinlehteä

kvassia (4 dl sanoi ohje, mutta minä laitoin sen verran, että muut tavarat juuri ja juuri peittyivät)

100 g ruisleipää

1 dl smetanaa

Pane uuni kuumenemaan 175 asteiseksi.

Viipaloi kuoritut porkkanat, palsternakka, selleri ja sipulit. Kuumenna pannulla 3 rkl öljyä ja kuullota kasviksia noin 10 minuuttia öljyssä. Ota pois pannulta. Lisää 2 rkl öljyä, nosta lämpöä ja pane paisti pataan. Ruskista muutama minuutti, käännä ja hiero ruskistunut puoli suolalla. Ruskista paisti samalla tavalla joka puolelta. 

Pane paisti uunivuokaan ja kasvikset ympärille. Lisää pippurit, laakerinlehdet ja pieneksi hienonnettu leipä. Kaada kvassia (sitä muuten saa ihan tavan marketista) niin paljon, että juurekset peittyvät. Työnnä paistiin paistomittari ja nosta vuoka uunin keskiritilälle. Jos paisti jää nestepinnan yläpuolelle ja näyttää paiston aikana kärähtävän, voitele sitä puolen tunnen välein kaljalla. Kypsennä tunti puolitoista tai kunnes mittari näyttää 75 astetta. Minä en kyllä noin alhaiseen lämpötilaan uskonut. Annoin mittarin huidella omissa lukemissaan ja paistoin puolitoista tuntia.

Nosta pata uunista ja nosta paisti pois vuoasta vällyn alle lepäämään varttitunniksi. Sillä aikaa nostele kasvikset pois vuoasta. Sekoita jäljelle jäävään liemeen purkillinen smetanaa ja anna kiehua pienellä tulella viitisen minuuttia. Leikkaa paisti ohuiksi siivuiksi ja asettele se reunalliseen tarjoiluastiaan nätisti. Kaada kastike lihojen päälle. Nosta juurekset ja liha pöytään ja kutsu tontut syömään. Me keitettiin perunoita, mutta olivat kyllä ihan tarpeettomat. 

Juniori-tonttu tykkäsi. Ja minä. Äiskä ei oikein. 

Hallittua kiirettä sinne Korvatunturille toivottaen, 

Iskä

Uusi Kovanaama 3,6

Nyt on Iskällä onnellinen olo. En olisi ikänä uskonut, että tällainen asia voi saada raavaan 5-kymppisen miehen hyvälle mielelle. Silloin kun maisteri Siiskonen yllytteli minua blogin kirjoitukseen, oli yhtenä kiihottimena raha: "sinne blogiin kun laittaa mainoksia, niin voi saada rahaakin". Enhän minä tätä touhua rahan takia tee, mutta mainokset laitoin helmikuussa. Aina kun joku klikkaa mainosta, kilahtaa Iskän tilille jokunen sentti. Sitten kun 70 euroa on kasassa, Google tilittää rahat. Minä joskus keväällä lupasin itselleni, että ensimmäisillä mainostulorahoilla ostan itselleni kunnollisen kotimaisen 28 cm:n paistokasarin, niin loppuu noiden Lidlin pannujen kanssa vehtaaminen. No nyt sitten vihdoin viime kuussa helähti maaginen raharaja rikki. Vielä olisi pitänyt odottaa tilityksen kanssa tammikuulle, mutta sitten tajusin, että bonusseteleitä on kertynyt City-marketista niin paljon, että ne riittävät melkein pannun ostoon. Kiireen vilkkaa kauppaan. Oli vielä plussakorttitarjouksessa, niin maksettavaa jäi vain kymppi. Hip hurraa. (joo joo. tiedän, että itse se on korkeammilla hinnoilla se bonussetelinippu maksettu. ilmaisia lounaita ei ole.) Nyt sitten odottelen tammikuun tiliä. Ongelma vaan, että mitä mukavaa sitä osaisi hankkia. On vaan ihme, että ukolle tulee hyvä mieli kesällä motskarista jalkojen välissä ja talvella paistinpannusta kädessä!

Tänään sitten laittelin vielä vanhassa paistokattilassa

hapankaalipataa saksalaisittain (riittää varmasti kymmenelle)

400 g naudan palapaistia

125 g pekonikuutioita

loraus öljyä

1 porkkana pätkittynä

500 g perunoita kuutioituna

1/2 punainen paprika silputtuna

1 silputtu sipuli

700 g hapankaalia (sellainen Lidlin purkki)

2 tl suolaa

1 tl paprikajauhetta

1/2 tl valkopippuria

2 rkl yrttimausteseosta

350 g bratwursteja (parhaita olisivat siskonmakkaran tapaiset raakamakkarat, mutta minä tyydyin ihan kaupan valmiisiin bratwursteihin. Noista ensin mainituista voisi sormin vedellä sellaisia klönttejä pataan kypsymään.)

Kuorrutus

2 silputtua sipulia

loraus öljyä

suolaa

valkopippuria

Kuumenna paistokasarissa öljy. Lisää pannulle pekonikuutiot ja lihapalat. Paista lihapalat umpeen. Lisää pilkotut porkkanat, perunat, paprika ja sipuli. Kuullottele niitä hetkinen pannulla. Lisää hapankaali ja paistele mössöä pannulla käännellen kunnes neste alkaa pannun pohjalla mennä vähiin. Lisää litra kuumaa vettä sekä suola ja mausteet. Anna hautua (eli keitä pienellä tulella) kannen alla noin kolme varttia. Sillä aikaa leikkaa sipulit renkaiksi ja kuullota ja ruskista ne pannulla öljyssä. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Kun kaalipata on hautunut sen 40 - 45 minuuttia, lisää pinnalle pätkityt bratwurstit (tai jos saat raakamakkaraa, niin ne kuoresta ulos puristellut köntit) ja ruskistetut sipulit. Laita kansi päälle ja anna hautua vielä kymmenisen minuuttia. Tarjoile vaalean leivän ja hyvän oluen kera. Meillä tosin oli vain vaaleaa leipää ja piimää.

Hyvää äänin 3 - 2. Minä, Juniori ja Marin kaveri tykättiin. Mari ei tykännyt. Äiskän asteikolla meni neloseen. Äiskä ei aluksi halunnut edes maistaa, mutta kun lupasin tuoda kaupasta suklaata, niin suostui syömään annoksestaan lihat ja vähän kasviksia. Bratwursteihin ei koskenut. Ei nouse paino tällä tapaa ei!

Outoilua

Taas on arki järjestyksessään ja ilta touhuttu mopon virtalukkoa irrotellessa. Irtosihan se viimein, kun tajusin, että joskus väkivalta on ainoa oikea tie kohtuulliseen lopputulokseen. Muutoin alkaa pikkuhiljaa joulu painamaan päälle. Luojan kiitos, että lapset ovat sen verran isoja jo, ettei tarvitse hirveästi hössätä asian kanssa. Lasten kanssa on sovittu, että saavat yhden kunnon lahjat, ja krääsän ostavat itse, jos milloin tarve tulee. Äiskälle perinteinen pyjama ja paljon suklaata. Se on siinä. Huomenna veronpalautukset taskussa poltellen ostosparatiisien tungokseen! Joulua en tänä vuonna edes yritä touhuta. Vanha äitini kutsui meidät jouluksi luokseen. Tehdään siellä sitten joulu yhdessä.

Tänään ei ollut joulusta tietoakaan. Netistä olen joskus imuroinut Heli Kuusipalon Namibialaisen keittokirjan. Sieltä löytyi tälle iltaa

kalaa ja pinaattia (jos alkuperäisen reseptin määrät poikkeavat käyttämistäni, ne ovat sulkeissa)

600 g kahden kalan pakastekalakuutioita (kalafileetä)
2 sipuli
1/2 chili (2 pientä chilipippuria)
250 g pakastepinaattia
loraus öljyä (1 rkl)
2 tl jauhettua currya
1 tl suolaa
3 dl vettä

Pilko ja kuullota sipuli. Pilko chili pieniksi palasiksi ja lisää kuullotetun sipulin sekaan. Samoin curry. Sekoittele muutama minuutti. Lisää pannulle pinaatti ja kalan palat. Paista muutama minuutti ja lisää vesi ja suola. Hauduta pienellä teholla viitisen minuuttia eli niin kauan, että kala on kypsää eli rakenteeltaan kiinteää. Tarkista maku ja tarjoile.

2 - 2 rimaa hipoen. Puolesta Juniori ja minä. Minä tykkäsin ihan mahottoman paljon. Juniori tykkäsi muuten, mutta sanoi, että parempaa olisi ilman kalaa. Mari oli mielenkiintoinen tapaus tänään. Tykkää sipulista, tykkää chilistä, tykkää pinaatista ja kalasta. Mutta ei tykännyt tästä ruuasta. Ja Äiskä! Äiskä kun näki vihreän mössön paistokasarissa, niin kieltäytyi suoriltaan edes maistelemasta. Ymmärrän Äiskää. Ruoka oli oikeasti tosi oudon näköistä, mutta näkö ja makuhan eivät aina kulje käsi kädessä!