Kerroin jossain aikaisemmassa jutussani soittajakamustani Jaskasta. Jaska on myös innokas chiliharrastaja. Teki oikein ansarin keväällä pelkästään chilejä varten. No Jaska sitten tarjosi taimia minullekin. Ensin kieltäydyin, mutta sitten päätin kuitenkin kokeilla. Ensimmäinen ihan itse kasvatettu chili on tosiasia. Kilpailee varmaan sarjassa Itä-Suomen pienin. Toinen taimi näyttää voivan paremmin. Jaska sanoi sen kasvavan jopa kaksimetriseksi. Minulla kasvoi 40-senttiseksi, mutta teki kaksi ihan oikean kokoista hedelmää. Olisi kuulemma pitänyt vaihtaa isompaan ruukkuun. Kolmas senkun kukkii, ja neljäs kuoli pois. Mutta ei se mitään. Ensi kesänä kasvatellaan Marin kanssa yhdessä chilejä ja tomaatteja.
Ei mennyt tämänpäiväinen ruokakaan oikein putkeen, vaikka ihan syötävää siitä tulikin. Söimme
makaronia ja yrttipestoa
3 valkosipulin kynttä murskattuna
basilikaa, persiljaa ja ruohosipulia
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
3 rkl vettä
suolaa
mustapippurirouhetta
(ohje sanoi vielä, että 2 rkl mantelirouhetta, mutta sehän minulta autuaasti unohtui)
makaronia tarvittava määrä
parmesaaniraastetta
Laita makaronit kiehumaan.
Kuori ja murskaa valkosipulit. Laita tehosekoittimeen. Silppua joukkoon desi ruohosipulia ja toinen persiljaa. Tarkoitus oli silputa kolmas desi basilikaa, mutta oli niin ilmavaa, että silppusin koko litran kannun täyteen. Lisää öljy, sitruunamehu ja vesi. Hienonna mössöksi. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Sekoita mössö keitettyihin ja valutettuihin makaroneihin. Tarjoile. Pöydässä voit sitten ripotella pinnalle parmesaania.
Lopputulos: äänin 3 - 1 syötävää. Marin kamu Jaana luokitteli hyväksi. Äiskä veti kolmoseen. Mari ei pystynyt syömään ollenkaan. Minusta oli erittäin raikkaan ja tuoreen makuinen. Kuitenkin valkosipulia ja ehkä basilikaa oli liikaa. Vaatii vielä säätämistä. Ei kuitenkaan luokitella ryhmään paha ruoka tai pieleen meni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.