keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Virolainen kana-klimppikeitto (EST)

Ilta loppu. Puhti loppu. Ja virolainen kuukausi loppu. Kuukauden loppuhuipentumana oli ruokalistalla

Kana-klimppikeitto

400 g broilerisuikaleita
1,25 l vettä
4 perunaa suikaloituna tai kuutioituina
1 porkkana pätkittynä
2 kanaliemikuutiota
tuoretta tilliä tai persiljaa silputtuna

klimpit:

1 rkl sulaa voita
1 muna, rakenne rikottuna
suolaa
1 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja

Sekoita klimppiainekset keskenään kulhossa. Laita kanapalat kylmään veteen ja kuumenna kiehuvaksi. Poista vaahto sitä mukaa kuin sitä syntyy. Lisää liemikuutiot ja porkkananpätkät. Anna kiehua pienellä tulella viitisen minuuttia. Lisää perunasuikaleet. Kun perunat alkavat olla lähes kypsiä, on klimpinteon vuoro. Ota klimppitaikinaa teelusikalla ja laita se varovasti keiton sekaan. Odota hetki lusikkaa kiehuvassa keitossa pitäen klimpin jähmettymistä. Kun sen on tarpeeksi jähmettynyt, se irtoaa lusikasta itsestään. Kun olet saanut tarpeeksi klimppejä aikaiseksi, silppua tillit joukkoon. Anna kiehua vielä pari minuuttia ja tarjoile.

Hyvää äänin 2-1. Äiskä ei tykännyt klimpeistä ja rankeerasi neloseen asteikollaan.

maanantai 28. toukokuuta 2012

James Bondia keittiössä

Kevät jatkuu. Sinänsä tämä on jännää, ettei ole pitkään aikaan tapahtunut mitään ihmeellistä tässä kotopiirissä. Ja touhuamista on ollut siinä määrin paljon, ettei muuta maailman menoa ole ihmeemmin ehtinyt taivastelemaan. Itse asiassa - tämähän on hemmetin hieno tila. Pyritään säilyttämään. No sen verran toki tapahtui, että kun olin illalla käynyt menestyksellisesti kullan huuhdonnassa eli Äiskän kanssa saunassa, huomasin keittiön lavuaarin hajulukon olevan lukossa. Saunapuhtaana oli omanlaisensa fiilis putsailla viemärille haisevia putkia. Elämässä vain noin yleisemminkin tulee välillä eteen juttuja, jotka on vaan tehtävä. Haisi miten pahalle tahansa.

Ihmiset ostavat minulle kirjoja. Minä kun vietän paljon aikaa Äiskän kanssa kotona, niin minulla on aikaa lukea. Sinänsä ihan järkevä logiikka. Kirjapino vain on valehtelematta 40 senttiä korkea. En minä niitä ehdi lukemaan! Pari kolme kirjaa vuodessa! Ennen sama määrä meni kuukaudessa. Samaan halpaan meni Marikin jouluna. Osti minulle joululahjaksi Juha Virkin "Isän keittokirjan" (Juha Virkki, Isän keittokirja, Atena kustannus Oy, Jyväskylä, 2011), josta löysin tämäniltaisen aterian ohjeen.

munakokkelia James Bondin tapaan

12 kpl munia
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippurirouhetta
150 g voita

Sekoita aineet keskenään siten, että munien rakenne rikkoontuu. Sulata paksupohjaisessa kattilassa reilu sata grammaa voita. Kun voi on sulanut, kaada rikotut munat kattilaan. Kuumenna pienellä teholla koko ajan hämmennellen pienellä vispilällä. Kun munat ovat melkein niin jähmeät, jollaisena haluat kokkelisi syödä, lisää vielä viitisenkymmentä grammaa sulaa voita. Kuumenna minuutin verran hämmennellen. Tarjoile.

Virkin mukaan Bond osoittin intohimonsa munakokkeliin (kauniiden naisten lisäksi) elokuvassa Piru perii omansa. Bondin tapaan valmistettu kokkeli nautitaan itseään paremmassa seurassa kylmäsavulohen, paahtoleivän ja Taittinger roseshampanjan kera. Me paistoimme vielä lisäksi prinssinakkeja pannulla ja korvasimme shampanjankin puolukkamehulla. Puutteen menettelytavoissa on tarkoitus korjata kesän mittaan, jahka mahdollisuuksia ilmaantuu...


Hyvää äänin 3 - 1. Juniori ei tykännyt kokkelista ollenkaan. Mari oli liekeissä. Minäkin melkein. Ja Äiskältä kolmonen.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Hop hop

Kyllä nyt taas kertaalleen tuntuu, että joku istuu tuotta olalla ja höpöttää koko ajan "hop, hop". Kun telkkarista aikaan alkoi kuulua tuo norjalaisten kannustushuuto, innostui Revon Pekka-vainaa aiheesta niin paljon, että kulki lopun elämäänsä Hop-hop-Pekon nimellä. Liekö Pekon henki, mikä minuakin hoputtaa. No, muistetaan tämä, kun tammikuun pakkasilla alkaa pitkästyttämään.

Joskus olen sanonut, etten osaa kokata, kun laitan vain toisten tekemien reseptien pohjalta ruokaa. Tänään sitten kokkasin oikeasti. Parikymmentä vuotta sitten syötiin Äiskän kanssa Petroskoissa todella hyvää tattipataa. Sitä tavottelin mielessäni, kun tänään virittelin oman version aiheesta 

sienipata

500 g karjalanpaistilihoja
noin 4 dl liotettuja suolasieniä
4 perunaa
3 porkkanaa
2 sipulia
palanen mukulaselleriä
1 tl suolaa
10 maustepippuria

Kuori ja pilko juurekset. Laita kaikki ainekset uunikulhoon. Sekoita. Mausta suolalla ja pippureilla. Lisää kiehuvaa vettä sen verran, että kaikki tavarat peittyvät. Hauduta 150 asteisessa uunissa kolme tuntia. Tarjoile.

Ihan hyvää äänin 4 - 1. Äiskä ei tykännyt, erityisesti sipulit olivat vastenmielisiä. Lapset eivät tykänneet sienistä, mutta muuten oli kuulemma tosi hyvää. Marin kaveri söi muittenkin sienet. Ja minä tykkäsin muuten. Todellista kiireisen päivän ruokaa.


perjantai 25. toukokuuta 2012

Skype (EST)

Vanhimmainen oli 2004-2005 vaihto-opiskelijana Etelä-Korean Taegussa. Mieli teki aina silloin tällöin soitella. Operaattorien hinnoissa oli ihan älyttömiä eroja. Kallein oli € 1,20 minuutilta ja halvin eli Cubio 18 senttiä minuutilta. Sitten löytyi Skype! Se oli noihin aikoihin aika uusi juttu. Tuntui uskomattomalta, että voi soittaa lapselle puolentoista tunnin puhelun, eikä se maksanut periaatteessa mitään. Siihen aikaan aika monella tutuistani oli Skype koneellaan. No nyt sitten kun appi-ukko puoliväkisin sai minut luopumaan Nokian -90-luvun lopun 1108 (?):sta tajusin, että älypuhelimeen voi ladata Skypen ja soitella periaatteessa ilmaiseksi. Jee! Serkku Norjassa, Nisse Saksassa ja lukematon joukko Skypeä käyttäviä kamuja Venäjällä. Saattaa olla, että minusta tulee lähipiirissäni yhden sortin ilmaisten puhelujen puolesta puhuja.

Skype on ilmainen, ruoka maksaa. Tänään syötiin virolaisen keittokirjan reseptillä valmistettua

uunilohta 

800 g lohifileetä nahkoineen
suolaa
öljyä tai sulaa voita
sitruunasiivuja tai sitruunamehua

Smetana-piparjuurikastike:

2 dl smetanaa
2 maustekurkkua hienoksi silputtuna
1 rkl piparjuurta

Kuumenna uuni 200 asteiseksi. Leikkaa lohi neljään pätkään. Aseta pätkät uunipellille leivinpaperin päälle. Sivele öljyllä ja ripottele suolaa päälle. Kypsennä uunissa 20 minuuttia. Sillä aikaa kun kala kypsyy, valmista kastike kalalle. Sekoita smetana, silputut maustekurkut ja piparjuuri keskenään. Kun kala on kypsä, tarjoile. Minä kävin ostamassa City-marketin kuumatiskistä kermaperunoita kaveriksi. Hyvin tuntuivat sopivan.

Erinomaista äänin 4-0. Äiskän asteikolla kakkonen.


City-marketista löytyi annokseen näköä ja lisämakua antamaan venäläistyylisiä marinoituja kirsikkatomaatteja ja karhulaukkaa. Karhulaukka olisi ihan hyvin jopa korvannut tuon maustekurkun kastikkeessa, mutta tällä kertaa halusin pitäytyä melko perinteisessä.

torstai 24. toukokuuta 2012

Korvasienimuhennos

Kiirettä tuntuu toukokuussa riittävän. Niin kirjoittajalla kuin lukijoilla. Vaan niinpä se näyttää olevan luonnossakin.

Tänään syötiin

Korvasienimuhennosta, kuten Anki sen minulle opetti

Paketti pekonia oikein hienoksi silputtuna
sipuli hienoksi silputtuna
4 - 5 dl käsiteltyjä korvasieniä (tarkoittaa, että ne täytyy ryöpätä riittävän monta kertaa)
pieni purjo silputtuna
1/2 tl mustapippuria
1 tl suolaa
2,5 dl kermaa (minä hilpasin kerman lisäksi vielä pari desiä smatanapurkin pohjia mukaan)

Paista pekonisilppu yhdessä sipulin kanssa kunnes sipuli alkaa kuullottumaan. Lisää korvasienet. Jatka paistamista. Kun kosteus alkaa vähenemään, lisää purjo. Hauduttele hetki käännellen ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää kerma. Sekoita hyvin. Tarjoile sellaisenaan tai perunoiden tai vastaavan kaverina. Minä keitin tattaria.

Hyvää äänin 3-1. Minulta oli viedä kielen. Mari totesi, että ensimmäinen hyvänmakuinen sieniruoka. Äiskä antoi asteikollaan kolmosen lisämääreellä syötävää. Juniori uskalsi maistaa vain tattaria.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Tohelo katsastusmies ja tulista kalaa

Autossa alkoi viikonlopun Venäjän reissulla joku kolista etupäässä. Siitä muistin, että auto on katsastettava tämän kuun loppuun mennessä. Venäjän matkailu takaa auton alustan kunnossa pysymisen, sillä ainakin näillä korkeuksilla Venäjän tiet ovat siinä kunnossa, että pienetkin viat tulevat isoiksi melko nopeasti. Ja isot viat muistaa paremmin korjata. No, katsastusmies löysi vian. Raidetangon pää väljä. Eihän siinä mitään, kuukausi on aikaa käydä näyttämässä. Minä lähden kotiin. Käsi auton oven kahvalle. Ovi lukossa. Käännyn katsastusmieheen päin ja kysyn avaimia. Huuli pyöreänä kaveri änkyttämään, että virtalukossa. Mieli olisi tehnyt sanoa vaikka mitä, mutta maltoin mieleni. Taksi alle ja kotiin vara-avaimia hakemaan. Kotona sitten aikani selvitin, että autossa ei ole vikaa. Mutta kun oven työntää tietyllä tapaa auki, niin huomaamattaan kääntää myös ovet lukkoon! Täytynee opettaa Katsastus-Kovalaisen ropelokouralle raidetangon näytön yhteydessä, kuinka Chrysler Neonista eivät ovet mene lukkoon autosta poistuessa! 

KevytKokki-lehden (?) huhtikuun 2011 numerossa neuvottiin tekemään

Sitruunaruohokalaa thaimaalaisittain

400 g pakastekalaa (alkuperäinen ohje sanoi, että esim. pangasiusta, mutta meidän marketista ei löytynyt)
ripaus jauhettua valkopippuria

Päällys
5 tl tuoretta sitruunaruohoa hienonnettuna
4 valkosipulin kynttä hienonnettuna
5 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
3 rkl kalakastiketta (ymmärsin tarkoitettavan kalafondia)
3 rkl sitruunamehua

Pinnalle
purjoa suikaloituna

Mausta kala kevyseti valkopippurilla. Sekoita kaikki päällyksen ainekset keskenään, levitä kalan päälle. Kypsennä 200 asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Voit myös höyryttää kalan kypsäksi.

Suikaloi kypsän kalan pinnalle purjoa tai kevätsipulia. Tarjoa kala salaatin ja riisin kera.

Ei hyvää äänin 5-0. Äiskältä viitonen. Ihan liian tulista. Ei taida meidän suu olla tehty tämän tapaista thaimaalaista ruokaa varten.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Sortavala (EST)

Minulla on ollut Venäjän vuosiviisumi niin kauan kuin olemme Joensuussa asuneet eli kohta kymmenen vuotta. Bensaa tulee käytyä autoon ostamassa ja paikallisten kanssa suuta pieksämässä. Ennätys on, kun jäin suustani kiinni varttitunniksi Venäjän passintarkastukseen. Ei ollut muita kulkijoita ja keskustelimme Edvard Uspeskin tuotannon suosiosta Suomessa. Sellaista voi sattua, kun on sosiaalisesti ulospäin suuntautunut ihminen kuten minä! No tänä vuonna sitten otin Äiskälle myös viisumin, ihan vuosiviisumin. Äiskä ei tosin ole ollut mikään innokas Venäjän matkaaja, mutta ajattelin, että kaikki kotoa lähtemiset ovat positiivisia juttuja. Lauantaina sitten käytiin korkkaamassa viisumi eli Äiskän ja Äiskän kaverin Merjan kanssa käytiin Sortavalan vaatekaupoissa ja torilla vaatteita hepistelemässä ja paikallisessa ravintolassa syömässä. Mukava reissu kaikkineen. Aika kului lähes yhtä nopeasti kuin rahakin. Ja Äiskä illalla ihan poikki.

Venäjällä voi nähdä kaikenlaista jännää, kuten

ihan älyttömän kuorman auton perässä (Värtsilä) tai

iänikuisen vanhan talon, joka olisi pitänyt maalata 30 vuotta sitten, mutta missä on uudet ikkunat ja tosi kauniit ikkunan pielet (Rytty).

Minä pidän Venäjästä ja sen ihmisistä sekä kielestä, mutta yhtä asiaa en lakkaa ihmettelemästä, vaikka olen kuinka monesti siellä käynyt. Kuinka ihmeessä voi olla mahdollista, että samanlainen omasta ympäristöstä piittaamattomuus jatkuu läpi laajan maan aina Sortavalasta Sahalinille. Maalaamattomia ja luhistumaisillaan olevia taloja ja kyteviä roskaläjiä talojen takapihoilla. Ehkä se johtuu siitä, että olen pohjois-eurooppalainen enkä esimerkiksi intialainen.

Tänään meillä oli kuitenkin virolainen ilta ja ruokana

lihaa ja juureksia uunissa virolaiseen tapaan

500 g possusuikaleita
1 kg perunoita lohkoina
3 porkkanaa palasteltuna
3 sipulia lohkottuna
3 valkosipulin kynttä murskattuna
2 dl vettä
2 dl kermaa (kuohukerma kävi aika hyvin)
öljyä
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl basilikaa

Kuumenna uuni 175 asteiseksi. Voitele uunivuoka öljyllä. Sekoita vuuassa perunat, porkkanat, sianliha, sipulit, valkosipulit, suola, pippuri ja basilika. Lisää vesi. Laita kansi päälle ja potti uuniin. Anna kypsyä tunti ja vartti. Lisää kerma. Laita vuoka vielä kymmenksi minuutiksi uuniin ilman kantta. Tarjoile.

Ihan hyvää perusruokaa äänin 3 - 1. Äiskä ei tykännyt, rankkeerasi neloseen. Asia kuitenkin osittain johtui siitä, että en kypsyttänyt ohjeessa mainittua tuntia ja varttia vaan noin tunnin. Lihaa lukuun ottamatta kaikki olivat al dente. Ja pippuria oli Äiskän mielestä liikaa.

Iskän varioima alkuperäinen resepti kirjassa Eesti köök. Estonian cooking. Harri Ilves, Lia Virkus, AS Ajakirjade Kirjastus, Tallinna, 2003.

torstai 17. toukokuuta 2012

Varokaa! Äiskä kaatuu! (EST)

Äiskän sairastumisesta tulee syksyllä kuluneeksi neljä vuotta. Kun toinen jalka on halvaantunut, niin tasapainokin on vähän sitä sun tätä. Jos asiaa pitäisi johonkin verrata, niin ajatelkaa kävelevänne puutuneella jalalla, missä nilkka heiluu mihin sattuu. Toki nilkkaan on kehitetty tuki, mutta silti kaatumisriski on aina olemassa. Eiliseen mennessä Äiskä oli kaatunut kerran sairaalassa ollessaan ja kerran kotona. Kotona koira hyppäsi vasten ja se riitti. Äiskä kaatui ilman fyysisiä vaurioita, ja koira ei ole sen jälkeen hyppinyt Äiskää vasten. Ei tosin ketään muutakaan. Kahdesti on ollut läheltä piti -tilanne, jolloin olen saanut otettua kopin tilanteessa, jossa jalat ovat jo 45 asteen kulmassa kaatumassa.

Eilen aamulla Äiskä oli avustajansa avustamana istutellut ostamiaan kukkia ruukkuihin. Oli tosi iloinen, kun oli ihan itse touhutta pihan kaunistus. Kukat oli nimittäin käynyt ostamassa toissa iltana puutarhalta Hoitsun kanssa. No iltapäivästä tuli sitten fysioterapeutti. Äiskä intoa hehkuen lähti esittelemään istutuksiaan. Eteisessä on vajaan sentin korkuinen kynnys. Siihenpä sen kengän kärjen piti töksähtää, kun innostus oli liian suuri ja varovaisuus unohtui! Ja Äiskä turvalleen. Ensin kolahti terveen jalan polvi lattiaan, ja sitten terveen käden olkavarsi yläkerran portaiden tukitolppaan. Onneksi ei pää kolahtanut mihinkään. Tytöt soittivat minulle vähän hädissään, että ei saada Äiskää nostettua seisoalleen. Eihän siinä auttanut muu kuin tulla käymään töistä kotona hätäaputöissä. Äiskää jo nauratti, kun tulin. Hyvä merkki. Tarkempi tutkimus osoitti, että ruhjeilla selvittiin. Polvi ja käsivarsi hauiksen kohdalta ovat melkoisen kipeitä. Ja hauiksessa hemmetin moinen mustelma!

Ruoka kuitenkin oli maisutumatta entiseen tapaan. Listalla oli nimittäin Oolannin lohkoperunoita ja 

virolaista maksakastiketta

 500 g naudan maksaa kuutioituna
3 rkl vehnäjauhoja
1 tl mustapippuria
1 sipuli silputtuna
2 - 3 dl kylmää vettä
1,5 dl smetanaa (minä käytin ihan tavallista ruokakermaa, kun taas luin reseptin huolimattomasti)
1 tl suolaa
ruohosipulia
öljyä paistamiseen

Sekoita kaksi ruokalusikallista vehnäjauhoja, pippuri ja suola keskenään. Aloita kuullottamaan sipulia kuumalla pannulla öljyssä. Pyörittele maksakuutiot jauhoseoksessa. Lisää ne pannulle ja paista kuumalla pannulla kunnes pinta alkaa muuttua vaalean ruskeaksi. Ripottele pinnalle loput vehnäjauhot. Lisää kylmä vesi. Keitä hämmennellen kunnes alkaa sakenemaan. Alenna lämpö ihan pienelle ja hauduta viitisen minuuttia välillä sekoitellen. Lisää kerma koko ajan hämmentäen ja hauduta vielä viisi minuuttia. Lisää lopuksi ruohosipulisilppua - joko tuoretta tai kuivattua. Tarjoile keitettyjen tai paistettujen perunoiden ja salaatin kera.

Suomalainen perusversio on parempaa äänin 4 - 0. Minä ja Mari totesimme, että kyllähän tätä syö, mutta Juniori ja Äiskä maistoivat yhden kokkareen ja antoivat loput koiralle. Ei kannata kokeilla kotona!

Iskän varioima alkuperäinen resepti kirjassa Eesti köök. Estonian cooking. Harri Ilves, Lia Virkus, AS Ajakirjade Kirjastus, Tallinna, 2003.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Niin kuin teinipoikana

Olo oli toissa iltana niin kuin teini-ikäisenä. Intoa oli huomattavasti enemmän kuin tolkkua. Kuten kerroin, muutimme 2002 Joensuuhun ja siitä asti olen kytännyt kuoreen nousua. 2003 ostin jopa haavin lippoamista varten. Lippoaminen on siis pyyntitapa, jolla pyydetään joesta kutemaan nousevia kaloja. Yksinkertaisesti selitettynä kyse on siitä, että pitkävartisella haavilla kauhotaan jokea, ja kun kaloja on tosi paljon, niitä jää haaviin. Lippoamalla pyydetään siikaa ja kuoretta eli norssia.

No niinpä minä sitten puin päälleni nahkatakin ja normifarkut. Jalkaan laitoin lyhytvartiset turvakengät. Haavi kainaloon, ämpäri toiseen ja rannalle. Lippoaminen sinänsä on ikiaikaisen perinneluonteensa takia erikoisasemassa. Joensuun urheilukalastajat ovat vuokranneet kaupungin kohdalla olevien Pielisjoen koskien kalastusoikeudet. Haastattelemani seuraan kuuluvan ihmisen mukaan sopimuksessa on rajattu ulkopuolelle lippoaminen. On kuulemma ollut iät ajat paikallinen jokamiehen oikeus. Ja tätä oikeutta olin minäkin menossa käyttämään. 

Jo rantapenkalta näin illan hämärässä miehiä haaveineen. Ja voi niitä vehkeitä. Yli polven ylettyvät saappaan varret. Haavin varrella mittaa neljä - viisi metriä ja itse haavin kita metrin halkaisijaltaan. Ei muuta kuin yrittämään. Metrin päässä rannasta haukkasivat kengät vettä. Alkoi Iskän lippoaminen. Haroin haavillani koskea etäisyydeltä, jossa muut seisoivat. Kymmenen minuuttia into kesti. Sitten ilmoitin suureen ääneen: "Ei näillä minun vehkeilläni mitään saa aikaiseksi. Täytyy siirtyä kalakaupan tekoon." Vieressäni liponnut mies kääntyi puoleeni: "Minkä verra sie oisit tarvint?" Selitin ajatelleeni paistikaloja perheelleni ja seuraavalle päivälle uunipottia. Mies hymyili katsoessaan minuun ja paljasti samalla harvan hammasrivinsä: "Ota tuost minkä tarvihet. Ei maksa mittää ko et kaikkii vie." Kiittelin kovasti ja mätin noin kilon sinikylkisiä kuoreita lähes täydestä 20 litran ämpäristä. Vilpitön antamisen halu häkellytti minut niin, etten enempää tohtinut ottaa. Minusta tapahtumassa ketjuttui kauniilla tavalla antamisen ja saamisen ilo. Aina kalastusoikeuden omistajasta minuun saakka.


Ukko kotiin ja kalan puhdistukseen. Eihän niistä tarvinnut kuin käsin raksaista pää pois ja sen mukana vetää tyhjä suoli ulos. Jos ei tullut, niin sekään ei haitannut. Pari teelusikallista laitoin kiloon (paino ennen puhdistamista) kaloja suolaa ja ruukku jääkaappiin odottamaan seuraavana päivänä tapahtuvaa paistamista. Ennen paistamista jauhotin kalat karkeissa ruisjauhoissa. Terveellisyyden nimissä voidaan tehdä vaikka mitä, mutta kaloissa pitää olla riittävästi suolaa ja ne pitää paistaa voissa. Kuumalla pannulla käännellen.


Perheeni tuntien tilasin Äiskälle ja Juniorille pizzat. Itse jaksoin ahtaa mahaani reilun puoli kiloa kuoreita. Ne maistuivat mielestäni taivaalliselle enkä huomannut mitään outoja hajuja. Äiskä sen sijaan kehotti minua siirtymään ruokailutilasta keittiön puolelle. Oli kuulemma niin voimakas haju. Olen kuullut, että me ihmiset miellämme tuoksut hyvin erilaisilla tavoilla. Taitaa olla perää!

PS. Pakko oli tähän vielä nostaa naapurin kommentti tekstistä Kuore nousee!: "Ulkomuoto viritti makuhermot odottamaan muikkua, mutta se olikin jotain hieman pehmeämpää, järvisempää. Nelivuotias tunki kuoreita suun täyteen yhden maistettuaan ja totesi maun "hyväksi ja pehmeäksi.""

torstai 10. toukokuuta 2012

Kuore nousee!

Venäjällä opin aikoinani, että kuore on tosi hyvä kala. 10 vuotta sitten, kun muutimme Joensuuhun tiesin, että kuore nousee Pielisjokeen. Joka helvatun kevät olen sen nousun missannut! Mutta en tänä keväänä. Se nousee nyt. Nyt ei jouda bloggailemaan eikä kokkailemaan. Nyt on kiire kuoretta lippoamaan.

Jatkossa saadaan ainakin paistettuja kuoreita ja kuorepottia. Mahdollisesti rantakalaa kuoreesta.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Voihan pikkuleipä! (EST)

Rieju-mopoa on nyt sitten kunnostettu oikein isolla innolla. Tai oikeammin Juniori on touhunnut, minä olen toiminut enemmänkin teknisenä neuvonantajana ja rahoittajana. Eipähän tuossa toistaiseksi ole ollut isoja rahoittamisia, pientä fiksaamista vain. Tänään sitten pamahti! Vietiin pyörä korjaamolle, että saavat säätää kulkemiset kohdalleen. Huoltomies selitti, että helpoin konsti olisi ostaa se kuristusosa uusi, niin olisi kerralla kohdallaan. Riejussa nimittäin faktisesti pakoputki koostuu neljästä osasta: alkukäyrä, tehojen kuristin, ensimmäinen äänenvaimennin ja toinen äänenvaimennin. Näihin osiin se purkaantuu silloin, kun kaikki osat ovat tallella. Pojan rassit vaan viskaavat tuon kuristimen menemään ja mopo kulkee 85 km/h. Mutta persiilleen meinasin lentää, kun menin merkkiliikkeeseen! Alkukäyrä, kuristin ja ensimmäinen vaimennin muodostavat kokonaisuuden, joka maksaa € 360! Ja kaikki halvat tarvikeputket ovat tehoputkia, jotka eivät ole tarkoitettu tieliikennekäyttöön. Ei hemmetti! En osta! Porataan ja viilataan peltilätkä sinne tilalle.

Selvyyden vuoksi lisättäköön, että Rieju ei ole tämän kyseisen osan suhteen ainoa eikä kallein. Kuuluu olevan yleinen käytäntö hinnoitella kyseiset osat tavalla tai toisella älyttömän kalliiksi.

Mutta syödä pitää kuitenkin. Tänään söimme virolaista

uuniperunoita pekonin kera - ahjukartulid peekoniga

1 kg perunoita
öljyä
1 - 2 tl suolaa
mustapippuria
300 g savupekonia tai 500 g sianlihaa (meillä sikaa)

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Öljyä uunivuoka. Kuori ja pilko perunat vuokaan. Ripottele suolaa perunoille. Sekoita. Leikkaa sianliha ohuiksi siivuiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Levittele vuokaan perunoiden päälle. Kaada pari desiä kuumaa vettä vuokaan ja paista kuumassa uunissa noin tunti tai kunnes perunat ovat pehmeitä. Tarkista loppupuolella, että nestettä on vähän jäljellä. Jos se pyrkii haihtumaan kokonaan pois, niin lisää vähän. Kun perunat ovat pehmeitä, tarjoile.


Hyvää äänin 5 - 0, Äiskän asteikolla kakkonen.

Iskän varioima alkuperäinen resepti kirjassa Eesti köök. Estonian cooking. Harri Ilves, Lia Virkus, AS Ajakirjade Kirjastus, Tallinna, 2003.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Kevät

Pääsääntöisesti ihmiset puhuvat syysmasennuksesta. Minä en varsinaisesti tunne itseäni masentuneeksi koskaan. Kuitenkin syksystä minä olen aina pitänyt. Kevät sen sijaan on viimeisen viidentoista vuoden aikana alkanut antaa viitteitä kevätmasennuksesta. Ai, että mikäkö keväässä voi masentaa? No se kevät tietysti! Kevät on uudesti syntymisen aikaa. Luonto herää eloon. Joka paikassa alkaa pikkuhiljaa vihertää ja kukkia. Ennen sitä rusakot kirmaavat ympäri puutarhaa kiiman vallassa ja syövät viimeisetkin omenapuun oksat. Ja meillä ihmisilläkin alkaa kovasti hyrräämään. Ja nämä kaikki ovat asioita, jotka koki nuorena varsin voimakkaasti. Ne kuuluvat kevääseen ja nuoruuteen. Minä olen jo vuosia tuntenut olevani enemmänkin sivusta seuraajan osassa. Enempi niin kuin jäähdyttelypuolella. Ei se nyt varsinaisesti masenna, mutta vähän sellainen alakuloinen mieliala on ollut jo toistakymmentä vuotta aina näin keväisin.

Mutta mitäpä siitä, se on vain elämää. Tänään nautimme 

piparjuurilammasta

2 lampaan ulkofileetä
suolaa
mustapippuria

100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl piparjuuritahnaa
1 rkl kuivattua timjamia
100 g parmankinkkua

Ripottele lihojen pinnalle suolaa ja pippuria. Sekoita juusto, piparjuuritahna ja timjami keskenään. Taputtele seos lusikalla lihojen pintaan. Pyörittele kinkkusiivut lihojen ympärille. Laita lihat pieneen uunivuokaan. Paista 200 asteisessa uunissa kunnes lihan sisälämpö on 78 - 79 astetta. Anna vetäytyä hetkinen ja tarjoile risoton kera.


parsarisotto iskän varioimana

1 l kasvislientä (1 l vettä + 2 kasvisliemikuutiota)
100 g voita
oliiviöljyä
1 sipuli
350 g risottoriisiä
loraus valkoviinietikkaa
100 g emmentalraastetta
nippu pakastettua vihreää parsaa
tupsautus kuivattua basilikaa

Keitä kasvisliemi. Sulata kattilan pohjalla puolet voista ja lorauta kaveriksi vähän oliiviöljyä. Kuullottele siinä vähän aikaa silputtua sipulia. Pätki parsasta nuput erilleen ja pätki varsi sentin pätkiksi. Lisää varsipätkät kattilaan. Samoin riisi. Sekoita. Lorauta joukkoon valkoviinietikkaa ja anna sen kiehahtaa pois. Lisäile pienissä erissä kasvislientä joukkoon. Sekoittele koko ajan. Aina kun neste loppuu, lisää kasvislientä. Kun kasvislientä on jäljellä pari desiä, lisää joukkoon loppu voi, parsan nuput ja loput nesteet. Lisää myös juustoraaste, jonka annat sulaa joukkoon. Lopuksi tupsauta vajaa ruokalusikallinen basilikaa ja sekoita. Tarjoile.


Kokonaisuus jakoi joukkomme tosi vahvasti. Minä tapani mukaan tykkäsin kaikesta. Äiskä tykkäsi erityisesti lihasta. Rankeerasi kokonaisuuden asteikollaan kakkoseen. Mari piti risotosta, mutta liha olisi pitänyt Marille kypsentää 82 asteeseen. Ja Juniori ei edes koskenut lihaan. Risotosta tonki parsat pois. Motkotin, että olet sinä kumma olento. Kun teen kasvisruokaa, niin valitat, että ei ole lihaa. Kun teen liharuokaa, et sitä syö! Innolla odotan aikaa, jolloin menen käymään kylässä Juniorin huushollissa...

perjantai 4. toukokuuta 2012

Kärsimys kuuluu pääsiäiseen... (EST)

Pääsiäisen aikaan erään tuttavani 17-vuotias poika kyyditti mopollaan 18-vuotiasta kaveriaan. Kaverilla oli kädet täynnä kamaa, joten kuski sanoi voivansa ottaa kyytiläisen kaljakassin käteen. Eivät ehtineet pojat liikkeelle, kun maija kurvasi vierelle: "Mitäs pojalla kassissa?" Selitys meni läpi. Sakkoa 20 euroa alkoholin luvattomasta hallussa pidosta. 

Puoli tuntia myöhemmin uusi partio pysäytti. Tällä kertaa arvelutti mopon vauhti. Poika oli koko viime kesän ja syksyn käynyt kissa ja hiiri -leikkiä isänsä kanssa. Isä poisti virityksiä ja poika lisäili niitä. Vihdoin isä hermostui ja pyöristi rälläkällä pulttien ja mutterien kulmat. Mopon maksiminopeus tuli nyt sitten poliisin toimesta mitattua: 57 km/h. Se nyt ei olisi poliisinkaan maailmaa kaatanut, mutta kun oli vähän muitakin puutteita. Takajarru ei pitänyt ollenkaan. Minä olin viikkoa aiemmin ajanut mopolla, ja jarrut toimivat ihan hyvin! No nyt eivät enää toimineet. Lisäksi takavalo ei palanut ja suurin yllätys: kytkin- ja jarrukahvan päät eivät saa olla poikki! Nämä yhdessä aiheuttivat sen, että poliisi otti kilvet pois ja mätkäisi vielä 70 euroa sakkoa. 

Poika kertoi hyvin lyhyesti tarinan facebookissa. Setänsä kommentoi: "Kärsimys kuuluu pääsiäiseen..." Mielestäni varsin sattuvasti sanottu! Mikä oli tarinan opetus: yleisen legendan mukaan kilvet lähtevät, jos mopo tai skootteri kulkee kovempaa kuin 66 km/h. Näin voi olla, mutta silloin pitää kaiken muun olla tiptop-kunnossa. Muutoin tulee kilville noutaja. No nyt sitten poika isänsä kanssa normalisoi mopoa suurella innolla, jotta pääsisi katsastamaan ja hakemaan kilvet pois katsastuskonttorilta. Se tietysti vähän pojan isää vituttaa, kun touhu ei ole ilmaista, joskin inhimillisillä summilla selviääkin.

Mutta meillä sensijaan laitetaan täysin laillista ruokaa. Tänään aloitimme Viro-kuukauden. Ruokana oli alunperin alkupalaksi tarkoitettu

Virolainen munakas

250 g pekonia
9 munaa
3 rkl vehnäjauhoja
4 dl maitoa
1 tl suolaa
tuoretta persiljaa
öljyä

Ruskista pekonisilppu pannulla. Ripottele vehnäjauhot pekonin päälle. Tässä vaiheessa todennäköisesti pitää lisätä öljyä, ettei seos kärvähdä pannuun kiinni. Hämmentele ja jatka kuumentamista kunnes pekoni-jauho-seos on vaalean ruskeaa. Lisää maito. Kuumenna pienellä teholla niin kauan, että seos alkaa sakenemaan. Riko munat kulhoon ja lisää suola. Vatkaa sekaisin ja kaada pannulle. Nostele mössöä lastalla sieltä täältä ja pannun reunoilta kuumennuksen aikana. Jatka kunnes alkaa pinnastakin olemaan sen verran jäykkää, että kestää haarukassa. Silppua persiljaa pinnalle ja tarjoile.

Hyvää äänin 4-0. Äiskältä kolmonen.

Iskän varioima alkuperäinen resepti kirjassa Eesti köök. Estonian cooking. Harri Ilves, Lia Virkus, AS Ajakirjade Kirjastus, Tallinna, 2003.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Valpurin päivänä 2012

Oltiin illalla Äiskän kanssa lankomiehen luona vappujuhlissa. Kaikilla oli mukavaa. Minä sain nauttia kohtuudella viiniä. Ja mikä parasta, naiset ottivat Äiskän mukaan: No tytöt, eiköhän lähdetä parvekkeelle tupakalle. Ja vaikkei Äiskä poltakaan, niin niin vain hänet myös partsille auttoivat. Tuntui tosi hyvälle seurata, kun Äiskä sai olla aidosti akkojen jutuissa mukana. Ja silti iski aamulla pienessä pohmelossa katkeruus salakavalasti pintaan, kun en ollut varovainen. Miksi hemmetissä tässä näin piti käydä. Ensin koko ilta ikään kuin käsijarru päällä, että pystyy Äiskästä huolehtimaan. Ja sitten ei edes aamulla saa nukkua kerran vuodessa krapulaansa pois. Nimittäin, kun Äiskä nykäisee, että nyt ylös, niin silloin noustaan kanssa. Ei kannata ryhtyä arvailemaan, kuinka kiire toisella on sinne vessaan. 

No eipä siinä mitään. Harmitus hävisi, kun lapset pölähtivät puolen päivän jälkeen keittiöön. Nyt tehdään isä yhdessä ruokaa. Olihan asiasta jo aiemmin sovittu, mutta jotenkin tänään saavutimme sellaisen toisistamme välittävän yhteisen tekemisen hengen, että alkoivat velatkin tuntua saataville. Pääruuaksi valmistimme

Kalatäytteisiä kreppejä

kreppitaikina
5 dl maitoa
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl ohrajauhoja
3/4 tl suolaa
2 rkl öljyä

täyte

600 g savulohta
4 kovaksi keitettyä munaa
pippurituorejuustoa
1 rkl tilliä (kuivattua)

Vatkaa taikinan ainekset sekaisin ja siirrä sivuun turpoamaan siksi aikaa, kun teet täytteen. Poista kalasta ruodot ja silppua pieniksi palasiksi. Murskaa munat joukkoon. Lisää tilli ja sekoita hyvin. Paista kuumalla pannulla rasvassa taikinasta ohuita kreppejä (en ymmärrä miksi suolaisia lettuja pitää sanoa krepiksi? Vissiin hienompaa. Minulle tulee mieleen vain kreppipaperi, jota käytettiin 60-luvulla koulussa virpovihtojen koristeluun.). Laita valmis kreppi lautaselle, sivele sen pinnalle tuorejuustoa. Ja sitten reilusti muna-kanamössöä täytteeksi. Rullaa torvelle ja tarjoile.


Minä ja Mari tykättiin. Juniori ja Äiskä söivät ilman kommentteja. Tosi täyttäviä olivat. Reseptin alkuperäinen ohje löytyy kirjasta K-Supermarketin kesäherkut. Tarkemmat julkaisutiedot ovat kadonneet. Reseptiä vähän fiilasin itselleni sattuvammaksi.

Tuttavalta olin ostanut vappua varten perunapiiraita, joiden kaveriksi Mari valmisti lohimoussea. Juniori söi moussen tosin kreppien lisäkkeenä. Soveltui siihenkin tosi hyvin, vaikka minä ja Mari tykätään enempi piiraan päällä syötynä.

Ja jälkiruoka oli tämän kerran spesiaali. Ei kannata kokeilla, ellei ole tottunut mausteisiin ruokiin.

pekonihabanerot

8 kpl hollantilaisia habaneroja (Lidlissä myyvät, eivät ole niitä ihan kaikkein tulisia)
Valion Mustaleima emmentalia
ohuita pekonisiivuja

Laita kumihanskat käteen. Halkaise habanerot ja poista siemenet. Täytä sisus juustolla ja laita puolikkaat taas yhteen. Pyörittele pari pekonisuikaletta ympärille. Paista 225 asteisessa uunissa 10 - 15 minuuttia eli kunnes juusto sulaa ja pekoni alkaa käpristellä.

Nautiskele hyvässä seurassa. Ruokajuomana piimä, jugurtti tai maito hyviä. Mari söi puolikkaan. Vaikeni varttitunniksi, kunnes vihdoin totesi: oli aika tulinen, ihan tuli hiki päähän. Minulle sama reaktio ilman vaikenemista. Ja varttitunnin kuluttua piti vielä santsata yksi kokonainen lisää. Ei maistunut enää läheskään niin tuliselle kuin ensimmäinen.