Kasvukipuja

Olin aina ajatellut, että kasvukivut kuuluvat lapsuuteen ja nuoruuteen. Ei se niin ole. Myös vanhemmaksi täytyy kasvaa. Ja mitä lähempänä aikuisuutta lapset ovat sitä kovempia ovat Iskän kasvukivut. Niin kuin nyt eilen. Juniori tuli käymään kotona alkuillasta. Jätti normaaliin tapaan takkinsa naulakkoon. Joku ihmeen vaisto sanoi minulle, että kopaseppa taskua. Tupakathan sieltä löytyi. Tähän saakka olen huutanut, antanut rangaistuksia, puhunut järkeä, takavarikoinut tupakoita. Eihän se ole auttanut, kun on kerran homma alkuun päässyt. Mitä minä siis nyt tekisin? En mitään! Sopivassa tilanteessa taas puhun järkeä, jos se pitkässä juoksussa auttaisi. Vaikkapa 20 vuoden kuluttua.

Sain minä viime viikolla neronleimauksen. Pohdin sitä, kuinka lapsia voisi kasvattaa itsenäiseen elämässä selviytymiseen. Ja toisaalta arvostamaan niitä palveluita, joita kotona saavat. En itse uskonut ajatuksen saavan kovin suurta kannatusta, kun ehdotin puolen viikon paikkeilla, että mitäpä jos aloitettaisiin seuraava käytäntö: yhtenä päivänä viikossa Mari ja Juniori kokkaavat juuri sitä ruokaa mitä itse haluavat. Alaleukani varmaan loksahti näkyvästi, kun nuoriso oli heti innolla mukana. Sunnuntai valittiin päiväksi - tai lapset valitsivat. Sovittiin, että joka viikko ei saa olla samaa ruokaa. Viimeistään perjantaina täytyy olla päätetty, mitä syödään, jotta ehdin ostamaan tarvikkeet. Ja Marin ja Juniorin on tehtävä homma yhdessä. Kaikki meni kuin rasvattu. 

Tänään sitten söimme lihaliemessä keitettyjä makaroneja ja pannulla ruskistettua HK:n sinistä. Lenkki oli pilkottu pieniksi palasiksi ennen ruskistamista. Ja ketsuppia päälle. Tykättiin kaikki. Äiskältä kakkonen. Huomenna taas Iskä palaa riviin. Syödään lammaskaalia norjalaisittain. Får i kål.

Kävin kokeilemassa, miltä tuntuisi kesätaksin homma!