Invapysäköintiä

Hyvät ns. invalidit, jotka parkkeeraatte autonne invaruutuun. Pykälien mukaan ei riitä, että käpälä on kipeä. Eikä riitä edes se, että se on poikki. Ellei sitten satu olemaan se katkennut pätkä kadonnut. Ja silloinkin tarvitaan erillinen poliisin myöntämä Vammaisen pysäköintilupa. Lupa on tämännäköinen:

Tämä aihe tuli mieleeni, kun pysäköin auton Joensuussa Noljakan Valintatalon pihaan. Varattuhan se invaruutu oli! Ruudussa komea Porche, jonka puikoissa aikalailla hyväkuntoisen näköinen ja sujuvasti liikkuva arviolta kuusikymppinen herrasmies. Vaimo kyydissä. Ei ontunut vaimokaan. Eikä minkäänlaista vammaisen pysäköintilupaa näkyvissä. Eli ei ole ihmisen ikään katsomista, kun invapaikalle pysäköidään. Turakkeja näkyy olevan kaikissa ikäluokissa. Pahimpia ovat juuri äsken mainitut yli kuusikymppiset miehet. Jos tuntuu, että luvan saannin edellytykset voisivat täyttyä, niin ne on lueteltu täällä. Tietysti voidaan kysyä, että mitä se nyt Iskä, terve mies noin valittaa. No valittaa siksi, että huonot kelit ovat edessä, ja on aika riesa lumessa autella liikuntarajoitteista ihmistä ahtaassa tavallisessa parkkiruudussa ensin ulos autosta ja sitten kävelemään esim. kauppaan. Meillä ei onneksi tarvita pyörätuolia, mutta jokaisen invaruutuun parkkeeraavan pitäisi joskus olla työntämässä sohjolumessa täyttä pyörätuolia parkkipaikan periltä kaupan ovelle. Joskus olen nähnyt hienon invamerkillä varustetun ranskalaisen tarran, jossa luki:

"Jos viet paikkani, tule hakemaan myös vaivani!"

No niin, urputus sikseen. Tarjolla tänään:

Hirssipuuro uunissa

resepti kopioitu osoitteesta: jalkiruoka.fi

2 dl hirssiä
1 l maitoa
1 nokare voita tai margariinia
suolaa oman maun mukaan

Laita ainekset uunivuokaan ja vuoka 175 asteiseen uuniin. Sekoittele muutaman kerran paistamisen alkupuolella. Valmistuu noin 1-1,5h tunnissa vähän vuoan mallistakin riippuen. Valmista, kun neste imeytynyt hirssiin ja puuron pinta on saanut ruskeaa väriä. Maistuu voisilmän kanssa sellaisenaan, mutta on erinomaista mansikkasopan kanssa.

Ja oli muuten 5 - 0 tosi hyvää. Parasta hirssiruokaa, mitä olen koskaan syönyt. Äiskäkin rankeerasi asteikollaan kakkoseen.

Kaapit täyttyvät

Tämä ruuanlaitto on mukava harrastus. Tahtoo vain paikat täyttyä kaikennäköisistä puolillaan olevista purnukoista, "ostan tuon ja kokeilen joskus" -tuotteista ja virheostoksista. Nyt sitten yritän vähän kerrassaan päästä eroon näistä muinaisjäänteistä. Pakasteesta on jo melkein kaksi laatikkoa tyhjentynyt, sillä olen ryhtynyt tekemään entistä enemmän kaikenlaisia kiisseleitä ja marjakeittoja. Jos vaikka kevääseen mennessä saisi tyhjäksi ja sulatettua. Sama on jääkaapin ylähyllyn tilanne. Täynnään kaikennäköisiä, enemmän tai vähemmän tuliseen vivahtavia tököttipurkkeja. Tänään löysin Hellapoliisin äskettäin ilmestyneestä lehdestä hyvä reseptin, johon sai tyhjenneltyä purkkeja. Alla oleva versio on oma variaationi, jonka muokkasin lehden "Jauheliha-texmexpiiras" -reseptin pohjalta sellaiseksi, että mahdollisimman vähän tarvitsi ostaa mitään kaupasta. Alkuperäinen resepti löytyy täältä.

Tulinen jauhelihapiiras

1 pkt (380 g) Myllyn paras piirakkataikinaa suolaisille piirakoille

600 g sikanautajauhelihaa

1 punasipuli

15 sentin pätkä purjoa

2 isoa valkosipulin kynttä

2 paprikaa (kotona kasvatetut jäivät aika pieniksi)

puolet 230 gramman tacokastikepurkista (mild)

4 tosi täyttä ruokalusikallista hrenovinaa (hrenovina on venäläinen piparjuuri-tomaattikastike, jonka valmistuksesta tulee vielä oma juttunsa)

3 kukkurallista ruokalusikallista jalapenorenkaita

2 dl ruokakermaa

2 munaa

kirsikkatomaatteja

150 g juustoraastetta

Paista jauheliha, punasipulisilppu ja purjo pannulla. Lisää murskatut valkosipulit ja suikaloitu paprika sekä kastikkeet ja jalapenot. Sekoita vielä joukkoon ruokakerma ja rikotut munat. Taputtele sulanut piirakkataikina voitelemattomaan piirakkavuokaan. Kaada pannulta mössö vuokaan. Leikkele pinnalle kirsikkatomaatin puolikkaita ja ripottele viimeksi pinnalle juustoraaste. Paista 200 asteisessa uunissa 30 - 40 minuuttia. Tarjoile.

Hyvää äänin 4 - 0. Juniori poisti jalapenot ja totesi, että tätä voi tehdä toistekin. Minä ja Mari tykättiin ihan sellaisenaan. Äiskä rankeerasi asteikollaan kolmoseen, kun ensin suostuin poistamaan jalapenot.

PS. SaiPa on rautaa!

PS2. Maisteri Siiskonen kirjoitti hyvän postauksen Nuijamaan raja-asemasta, niin pitää minunkin vähän nostaa tuota ylvästä etelä-karjalaisuutta pintaan.

Parittomia sukkia

Välillä tuntuu, että joko pesukone tai kuivausrumpu syö sukkia. Ihan ihmeellistä, joskus saattaa olla useita kappaleita ilman paria. Ja kun kysyn Marilta ja Juniorilta, ei kummankaan sukkalaatikossa ole yhtään paritonta sukkaa. Ei edes tarkistamisen jälkeen! Minä niitä sitten jemmailen vaatekaapin nurkkaan. Joskus viikon parin odottelun jälkeen parittomien määrä saattaa pudota sukkaan tai kahteen. Kun pidemmän aikaa kaveria odottaneita alkaa olla puolenkymmentä, heitän menemään. Tämä tapahtuu pari kertaa vuodessa. Tänään sitten Juniorin kanssa sovimme, että merkitsen langanpätkällä sukat. Meillä on niin samankokoiset jalat, että tahtovat välillä mennä sekaisin. Tässä tarkoituksessa hain kaikki huushollin sukat kerralla paikalle ja aloitin homman. Ensin hajalliset parit roskiin. Sitten lajittelu, jossa jokainen väärän henkilön laatikkoon eksynyt sukka pääsi takaisin kotiin. Ja hemmetti sentään! Juniorin kamoista löytyi ainakin kymmenen paritonta sukkaa. Ja kaiken huippuna toinen sukista, jotka olin ostanut kolme viikkoa sitten. Käsittämätöntä, että mihin toinen kappale on kadonnut! Sen on varmaan joko pesukone tai kuivausrumpu syönyt.

Me sen sijaan söimme tänään

riisivanukasta.

Riisivanukas on näitä vanhan ajan nerokkaita "eilisen tähteistä" -ruokia. Meillä siis oli eilen ruokana riisipuuroa, oikein puuroriisistä keitettyä eikä mitään hiutalepuuroa. Keitin kerralla tupla-annoksen ja ruokailun jälkeen siirsin tähteet odottamaan tätä päivää. Samoin ennakoin tulevaa keittämällä puolukoista mehukeiton. Tänään sitten lisäsin kylmään puuron jämään niin paljon maitoa, että syntyi sellainen vetelä velli. Siihen rikoin pari kananmunaa, lisäsin kolme ruokalusikallista sokeria ja kaksi teelusikallista vaniljasokeria. Lopuksi vielä kourallinen rusinoita, kunnon sekoitus ja uunivuokaan. Vuoka puoleksi tunniksi 160 asteiseen kiertoilmauuniin. Kun vanukkaan pinta alkoi näyttää kauniin ruskealta, nostin vanukkaan pöytään ja tarjoilin kaveriksi kylmää mehukeittoa.

Hyvää äänin 3 - 1. Juniori ei tykännyt puolukan kirpeydestä. Äiskän asteikolla kakkonen.

Purkkalihaa

Jossakin mainoksessa sanottiin, että aina on sopiva sää grillata. Itse asiassa olen aika pitkälti tuon mainoksen sanoman linjoilla. Juniorin erittäin hyvä ystävä tuli Etelä-Suomesta syysloman jämillään käymään ja arvelin valmistaa shashlikkeja. Porsaanlihasta olen jo onnistunutkin tekemään oikein maittavia. Eli ei muuta kuin lihat pari tuntia aiemmin marinoitumaan ja grilli tulille. Itse asiassa lihat ehtivät marinoitua neljä tuntia. Marinadin reseptin nappasin venäläiseltä nettisivulta.

yksinkertainen shashlik-marinadi

(riittää 1,5 kilolle lihaa)

1,5 dl etikkaa

1 dl vettä

silputtu sipuli

2 murskattua laakerinlehteä

2 tl suolaa

2 tl mustapippurirouhetta

persiljaruukku hienoksi silputtuna

Laita lihat kulhoon ja sekoita marinadin ainekset lihojen kanssa. Anna marinoitua ainakin kaksi tuntia. Seuraavaksi lihat vartaisiin ja grilliin. Kaveriksi vaikka lohkoperunoita ja salaatti. 

Muuten meni ihan hyvin, mutta minä ja Äiskä oltiin sitä mieltä, että sitkeäksi jäi. Nuoriso veti 300 g per nuppi lihaa ja perunat päälle. Hyvän makuiseksi sanoivat! Toki myönsivät, että mureampaakin lihaa on joskus tarjoiltu.

Jos joku osaa neuvoa, miten valmistetaan mureaa naudanlihaa, niin kertokaa minullekin.

Pieleen meni

Tänään sitten sain kuningasidean. Aloitetaan uuden uunin käyttö ruuan laittoon helpolla kotiuunin korvapuustien paistolla. En ihan ollut tarkkana uunin lämmityksen loppuvaiheessa, ja mittari näytti 170 astetta, kun sain pullat pellille. Mittaria joudun vielä käyttämään, koska en vielä ole niin tuttu uunin kanssa, että osaisin arvioida lämpötilan oikein.  Pussin kupeessa luki, että 15 minuuttia 180 asteessa. Arvelin, että kymmenen astetta sinne tai tänne ei vaikuta mitään. Sen tiesin, että 325 astetta ruskistaa pullat kauniisti kolmessa minuutissa, mutta jättää sisältä raa'aksi. Kokeiltiin nimittäin Sedigin Akun kanssa Varkaudessa  MetalMixillä työskennellessäni. Uuni oli tarkoitettu paksujen rautatankojen hitsaussaumojen normalisointiin ja siksi siihen sai lämpöä yli tuhat astetta. Raa'aksihan ne pullat jäivät. Aku laittoi mikroon kauniin ruskean taikinapalleron kypsymään lisää. Palamaanhan se pulla syttyi. Taukotila savun vallassa ja pulla vedessä roskiksessa lillumassa. Mutta takaisin tähän päivään. Eivät paistuneet pullat 170 eivät! Vartin kuluttua nostin sähköuuniin ja paistoin pinnalta kauniin ruskeiksi - sisältä jäivät taas raa'oiksi. Kaikki vaatii oman opettelunsa. Akukin oppi paistamaan siinä uunissa piknikpaisteja, joten enköhän minäkin opi pullan paistamaan omassani.

Eilen pidettiin chili-iltaa Marin ja kaverinsa Empun kanssa. Keräsin kaikki kauniin keltaiset Criolla Sella -lajikkeen chilit, jotka olivat noin lyijykynän paksuisia ja viitisen senttiä pitkiä. Yhteensä kymmenkunta sisällä loppuun kypsynyttä palkoa. Tai podejahan ne chili-ihmisten puheissa taitavat olla. Halkaisin palot ja poistin siemenet. Sen jälkeen pyöräytin ohuen mustaleima emmental -viipaleen palonpuolikkaiden ympärille ja lopuksi pekoni siivu. Ja nyytit uunipellille ja uuniin 225 asteeseen.

Pienen paprikan kokoiset Poblano-chilit taas kaiversin samalla tapaa tyhjiksi kuin paprikat täytettyjä paprikoita valmistettaessa. Itse asiassa Äiskälle ja Juniorille tyhjensinkin jokusen paprikan. Sisälle tein seuraavanlaisen täytteen.

Ohje on napattu Valion koekeittiön reseptisivuilta, vähän muokkasin.

400 g jauhelihaa

öljyä

1 sipuli

1 tl suolaa

1 paketti (200 g) tuorejuustoa

4 dl keitettyä riisiä (eli noin 1 1/2 dl keittämättömänä)

puolikas keltainen paprika

Mozzarella-raastetta

Paista jauheliha öljyssä. Lisää sekaan paprikapalat ja silputtu sipuli. Paista, kunnes sipuli pehmenee. Lisää suola ja tuorejuusto. Sekoita. Lisää seokseen riisit. Täytä chilit mössöllä. Survo lopuksi mozzarellaa tulpaksi aukkoon. Ja yritä astella chilit tai paprikat uunipellille siten, että aukot jäävät ylöspäin. Paista 225 asteisessa uunissa 20 - 25 minuuttia. Minulla olivat noiden yllä kuvattujen nyyttien kanssa samalla pellillä ja hyvä tuli. Kuten paprikoistakin.

Eli hyvää oli - kenestä chilit kenestä paprikat. Tyttöjen kanssa todettiin, että Criolla sellan maku laimeni juuston ja pekonin keskellä. Poblanot sen sijaan muuttuivat kypsennyksen myötä huomattavasti tulisemmiksi kuin raakana. Toisaalta Poblanon hento tulisuus antoi täytteellä juuri sitä terävyyttä, mitä täytteen maku kaipasi. Paprikan sisällä täyte tuntui mauttomalta. Äiskä toisaalta tykkäsi täytetyn paprikan miedosta mausta.

Kylmä

Tänään kävin sitten tämän syksyn viimeisellä moottoripyörärentoutuksella eli ajelin vajaat sata kilometriä pitkin pohjois-karjalaisia sorateitä. Tie oli vielä sula, mutta ilma tosi kylmä ja vettä satoi sekä oli tietysti pimeää. Sanalla sanoen tosi rentouttava retki. Eivät olleet koti- tai työhuolet mielessä. Mielessä oli ainoastaan se tien pätkä, joka pyörän valoissa näkyi. Kotiin tultua oli juuri niin raitista ilmaa saanut olo kuin vain voi olla. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että nyt alkaisi olla aika muuntautua talvivarusteisiin. Niin kuskin kuin pyöränkin. On sen verran kylmä. Eli käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että huomenna käyn pesemässä pyörän ja sitten siirryn talviharrastusten pariin. Ja onneksi kylmä on vain ulkona. Sisällä lämpöä antaa uuden uusi takkaleivinuuni. Vähän kerrassaan alan opetella sen käyttöä ruuan laitossa ja leivonnassa.

Ennen ajelemaan lähtöä omaishoitajan vapaapäivän tekijä eli Hoitsu kokkaili antamieni ohjeiden mukaan

Pekonipannukakkua

(lähde: Koskimies, Somersalo: Keittotaito, WSOY, 1983)

2 munaa

3 dl vehnäjauhoja

2 rkl öljyä tai voisulaa

1/2 l maitoa

suolaa

150 g savuatettua sianlihaa (meillä laitettiin Lidlin miedosti savustettuja pekonikuutioita)

paistamiseen öljyä, voita tai margariinia

Vatkaa munat, lisää vähitellen vehnäjauhot, maito, öljy tai voisula, mausteet ja pieniksi kuutioiksi leikattu sianliha. Anna taikinan seisoa tunnin verran. Kuumenna paistinpannu, sivele se öljyllä. Paista taikinasta miedolla lämmöllä, kääntämättä pannukakkuja ja kääri ne heti rulliksi. Sekoita taikinaa ennen paistamista, että lihakuutiot jakaantuvat tasaisesti. Tarjoa kuumina porkkanaraasteen kera.

Tykättiin kaikki. Hyvää suomalaista perusruokaa.

Syksy tuo kiireen!

En ole mikään puutarhaihminen - eikä onneksi ole Äiskäkään. Mutta kun tontin koko on noin tuhat neliötä, niin jonkinlainen pihahan tässä väkisin on, kun puolitoistakerroksisen talon kokonaisala on vain reilut sata neliötä. Ja sitten sinne ylimääräiselle tontille on pitänyt istutella yhtä sun toista ja levitellä kaikennäköistä kesällä tarpeellista tavaraa. Sitten kun on tällainen luonnonlaiska tyyppi, niin mitään ei viitsisi tehdä ennen kuin on pakko. Nyt sitten kun lumisateet ja pakkaset uhkaavat, on hirmuinen kiire laittaa Äiskän riksa talliin, korjata puutarhakalusteet varastoon, siivota tomaattiviljelmät pois, leikata viiniköynnökset ja niin edelleen. Toivottavasti lunta ei tule ennen kuin ehdin leikata ruohon. Kahdesti olen sen jo tänä kesänä leikannut! Tonttimme on vanhaa merenpohjaa jääkauden jälkeiseltä ajalta. Mitään puutarhaa tähän ei ole koskaan perustettu, joten tässä ei oikein mikään kasva kunnolla. Hieno juttu. Olen todennut, että puiden lehtien haravointi on itse asiassa aika turhaa. Odotan pakkasia ja sitten leikkaan kaikki yhdeksi silpuksi ruohonleikkurilla. Kerran meni tammikuulle ja totesin, että nyt on liian myöhäistä. Joka tapauksessa maahan jäävä lehtisilppu toimii lannoitteena ja säästyy sekin apulantaraha. 

Syyskiireiden keskellä ehdimme syömäänkin. Ruokana oli

kesäkurpitsagratiinia

(reseptin lähde: Ritva Lehmusoksa (2003): 99 suomalaista kotiruokaa, Ajatuskirjat, Helsinki)

5 valkosipulin kynttä

2 keskikokoista kesäkurpitsaa (yht. vajaa kilo)

25 g voita

1 munankeltuainen

3 rkl ranskankermaa

1 tl suolaa

1/2 tl valkopippuria

1 tl paprikajauhetta

ainakin 1/2 dl parmesaaniraastetta

Viipaloi kuoritut valkosipulin kynnet. Viipaloi kesäkurpitsa. Kuumenna kattilassa vesi, pane kesäkurpitsa- ja valkosipuliviipaleet  kiehuvaan veteen, keihauta kerran ja kaada lävikköön. Sulata voi. Mikro on tähän energiatehokkain vekotin. Sekoita ranskankerma ja keltuainen hiukan jäähtyneen voin joukkoon ja lisää paprika sekä valkopippuri ja suola. Voitele laakea uunivuoka ja kaada valuneet kasvisviipaleet vuokaan. Lisää muna-kermaseos. Ripottele pinnalle reilu kerros juustoraastetta. Kypsennä 200 asteisessa uunissa 30 - 40 minuuttia. Tarjoile.

Tasapeli 2 - 2. Minä ja Mari tykättiin. Merkityksellistä on, että Mari ei yleensä tykkää kesäkurpitsasta. Äiskä maistoi ja työnsi lautasen eteeni: syö huttus! Päivältä oli jäänyt tähteeksi pinaattikeittoa, Juniorin suurta herkkua. Niinpä Juniori ei edes maistanut. No, aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta.

Loppuviikon kootut höpinät

Elämä on oikeastaan aika ristiriitainen paikka. Kun nuorisolla oli tuo murrosikä pahimmillaan ja Äiskän sairastumisesta vain pari vuotta aikaa, sitä toivoi, että voi kun tämä hullunmylly joskus helpottaisi. No nyt on helpottanut. Nuorison kanssa ei ole ollut vähään aikaan mitään isompia hässäköitä. Tuntuu, että Juniorikin alkaa vähän kerrassaan miehistymään. Äiskän kanssa touhuamisesta on tullut rutiinia. Kaiken pitäisi olla mallillaan. Mitä vielä, nyt vaivaa se, kun mitään ei tapahdu. Viikonloput ovat välillä aika tylsiä. No, eiköhän tähänkin totu ja toisaalta itseni tuntien: jotain korvaavaa löytyy pian tilalle.

Ruokahommat tuli tänään otettua vähän helpomman kaavan mukaan. Söimme

Letšossa haudutettua porsaanlihaa ja tattaria

500 g porsaanlihasuikaleita

1 iso sipuli

öljyä

1 tl suolaa

2 tl paprikaa

2 tl oreganoa

7,5 dl letsoa (letsoa löytyy joskus City-Markettien Venäjä-hyllystä valmiina. Ellei löydy, se on helppoa valmistaa itse. Minä ostan omani Venäjän Värtsilästä. Venäjäksi purkin kyljessä lukee: лечо)

Silppua sipuli. Kuullota öljyssä. Lisää liedelle lämpöä ja lisää lihasuikaleet pienissä erissä. Lisää myös suola ja mausteet. Pienennä lämpöä, etteivät tavarat pala pannuun kiinni. Hauduttele lihoja pannulla noin 15 minuuttia. Lisää letso ja anna hautua vielä parikymmentä minuuttia. Samalla kun lisäät letson, aloita toisella pannulla tattarin valmistaminen, niin valmistuvat samaan aikaan. Tarjoile.

Hyvää äänin 3 - 0, vaikka Äiskä aluksi epäilikin. Lopulta rankeerasi asteikollaan kakkoseen.

Siitä Lehmon Laptonista en aikanaan ehtinyt kirjoittaa. Tehdään se nyt. Eli Laptoni toi tajuttoman ison muovikassillisen suppilovahveroita. Kyllähän minä ne paisteltua ja pakastettua sain, ei siinä mitään. Kuivattuja oli jo riittämiin, eikä minulla oikein olisi tilat riittäneet noin ison määrän kuivaamiseen. Ongelmaksi ja lopulta myös ratkaisuksi koitui tosiasia, että tänä syksynä suppilovahveroita tuntuu olevan poikkeuksellisen paljon. Joka puolelta on Laptonin jälkeen joku tarjonnut. Ota tuoreena, ota kuivattuna. Pakko on ollut sanoa, ettei pysty kykenemään. Tarjosi vanhin poikakin, kun Hesassa käytiin. En lähtenyt kuskaamaan. Vanhimmainen kuitenkin kertoi terästäneensä äitinsä perinteistä sinihomejuustokastikkeen reseptiä suppilovahveroilla. Hyväksi kehui. Niinpä mekin tehtiin ensimmäinen kokeilu siten, että ensin paistoin sienet pannulla ja siitä sitten jatkoin yllä olevan linkin sinihomejuustokastikkeen reseptillä. Oli tosi hyvää ja ruokaisaa makaronin kanssa.

Ja vielä viimeksi ennen kuin pannaan pillit tältä iltaa pussiin: teemakuukaudet loppuvat. Taisi mennä yhdeksän tai kymmenen kuukautta näiden maateemojen parissa. Vielä taitaisi olla jokunen teema jäljellä, mutta minua alkoi tympiä pakonomainen tarve keksiä jonkun maan perinteeseen liittyvä ruoka vähintään kerran viikossa. Siirrymme tavanomaiseen ruokaan eli tästä eteenpäin teen sitä, mikä tuntuu mukavalta. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille.

Oma lehmä ojassa

Tuossa pari päivää sitten kerroin, että Lehmon Laptonin lahjat olivat jäädä Hellapoliisin varjoon. Tämä ei todellakaan ollut kannanotto Laptonin perheen sisäisiin voimasuhteisiin. Kyse oli siitä, että Kati Jaakonen, joka myös Hellapoliisina tunnetaan, lähetti minulle juuri ilmestyneen Hellapoliisi-lehtensä. Lehden putkahtaminen postista sattui juuri samalle päivälle, jolloin myös Laptonin lahjat olivat käsittelyvuorossa. Hellapoliisi Jaakonen oli tehnyt minusta lehteensä ison haastattelun, josta olin tosi otettu. Muutoin lehti on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia reseptejä. Ja Lehmon Laptonin lahjoista puhuttaessa ei kyse todellakaan ole soittajan lahjoista. Soittaa mitä soittaa ja soittaa miten soittaa. Semmoinen Laptoni on, mutta hyväsydäminen ja fiksu kaveri. Tykkää liikkua luonnossa. On minullekin monena vuotena Äiskän sairastumisen jälkeen kerännyt ämpärillisen mustikoita. Itse en muka ole ehtinyt, jaksanut tai päässyt metsään. Tekosyitä, tiedän. Olen minä joskus maksua tarjonnut, muttei ole suostunut ottamaan. Tänä syksynä Laptoni yllätti. Toi helkkarin ison muovikassillisen suppilovahveroita. Kuulemma saman hintaisia kuin mustikatkin. Iso kiitos Laptonille. Herkullisen ruuankin ehdin jo kehittelemään, mutta Hellapoliisi tosiaankin jyräsi. Samana päivänä tullut lehti sai minut siinä määrin valtoihinsa, että reseptijuttu jäi kirjoittamatta. Tehdään se joku päivä, kun ollaan syöty einestehtaan kanannahkapullia.

Kuten joskus olen jo maininnutkin, on Laptoni kollega Metlalta. Niin kuin on Ankikin - sen lisäksi, että on Äiskän lapsuuden ystävä. Niinpä nämä ruokajutut kulkevat välillä aika pienessä ympyrässä. Kuten tänään. Söimme nimittäin

maissihiutalebroileripataa Ankin tapaan (Ankilta sain idean ja varsin suurpiirteisen ohjeen, joka toimi)

600 g Atrian pehmeän pippurisia broilerin rintafileitä

maissihiutaleita

8 dl Coca Colaa

vähän öljyä

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen (kiertoilmauuni, tavallinen saa käsittääkseni olla vähän kuumemmalla). Voitele uunivuoka. Laita pohjalle kerros maissihiutaleita, sitten broilerifileitä, taas maissihiutaleita, fileitä ja lopuksi vielä kerros maissihiutaleita. Kaada cokis kulhoon. Kulho 45 minuutiksi uuniin. Minulla oli kannellinen kulho. Viimeisen 10 minuutin ajaksi voit ottaa kannen pois. Tarjoile.

Hyvää äänin 3 - 1. Äiskä rankeerasi asteikollaan viitoseen eli sain syödä hänenkin annoksensa ja lähteä kauppaan herkkuiltapalan ostoon! Lisäkseni Juniori ja kaverinsa pitivät kovasti. Saa kuulemma tehdä toistekin. Sinänsä aika ongelmallinen tilanne.

Hirmuinen riita ja iso ilo

Blogikirjoitteluun ei viime päivinä ole juuri aikaa jäänyt. Ollaan keskitytty Äiskän kanssa riitelemään. Läheiset aina harmittelevat Äiskän puhekyvyn menetyksestä. Onhan se niinkin, mukavampi olisi, jos Äiskä osaisi puhua. Mutta kun ei osaa niin ei! Siihen on tyydyttävä, eikä se sitten menoa haittaa. Asioiden selvittely vain vie välillä hieman pidemmän ajan. Käsittääkseni kaikilla pitkään yhdessä eläneillä on ne omat vakioriidan aiheet. Ja sama sabluuna, jolla riitelyprosessi kerta toisensa jälkeen kehittyy kliimaksiinsa, jonka jälkeen sitten  tavalla tai toisella sovitaan ja palataan takaisin normaaliarkeen. Näin on meilläkin. Monet hyvät aiheet ovat olleet Äiskän sairastumisen jälkeen käyttämättä. No nyt kun sunnuntaina tultiin reissusta, Äiskä yllättäen huomasi minun töpänneen eräässä asiassa. Ja ihan aiheesta. Alkoi hirmuinen riitely. Varmaa en uskalla sanoa, mutta epäilen minua uhkatun avioerolla. Sain tilanteen rauhoittumaan, kun ryhdyin laittamaan olohuoneen verhoja paikoilleen. Olivat olleet uuniremontin jälkeen vielä kaapissa. Keskiviikkoon mennessä oli sitten ylimääräiset höyryt päästelty molemmin puolin pois ja sovimme koko jutun. Mikä tässä sitten oli se ison ilon aihe?

Iso ilo löytyi siitä, että Äiskä tajusi ryhtyä raivoamaan minulle aiheesta, josta olisi ennen sairastumistaankin noussut iso mekkala. Samoin iloa sai aikaan se, että riita noudatti täydellisesti samaa kaavaa, kuin oli tehnyt Äiskän terveenä ollessaankin. Eli jälleen yksi osa-alue, jossa on tapahtunut kuntoutumishyppäys. Ja se on aina ison ilon aihe.

Ruokarintamallakin on ehtinyt tapahtua yhtä jos toista. Lehmon Laptonin lahjat (?) muun muassa ovat olleet lähellä jäädä Hellapoliisin varjoon, mutta näistä koukeroista sitten kun ehditään. Tänään söimme 

Puniksen punajuuripataa (juuri sopiva satsi neljälle)

9 ison perunan kokoista punajuurta

1 pieni purjo

5 isohkoa kotimaista omenaa

150 - 200 g sinihomejuustoa

1 tl mustapippurirouhetta

2 dl vispikermaa

2 dl maitoa

Uuni lämpiämään 200 asteiseksi. Ota laakea uunikulho, johon viipaloit kuoritut punajuuret, purjon ja kuoritut omenat. Murustele juusto pinnalle. Ripottele joukkoon mustapippuri. Ellet käytä lusikkaa, ole varovainen pippurin määrässä. Liika pippuri tuhoaa punajuuren hienon maun. Sekoita. Kaada kulhoon vispikerma ja maito. Maito ei ole tarpeen, jos kermaa on riittävästi. Minä olin pihtaillut kauppareissulla, niin piti käyttää maitoa kerman jatkeena. Hauduta 200 asteisessa uunissa tunti, jonka jälkeen laske lämpötila 150 asteeseen ja anna padan hautua vielä tunti. Tarjoile.

Hyvää äänin 2 - 1. Kaksi yllätystä yhdessä ruuassa! Äiskä ei tykännyt, vaikka kaikki elementit piti olla kohdallaan. Juniori sen sijaan tykkäsi. Oli ensimmäinen sinihomejuustoruoka, jota söi narisematta. Ei tosi tiennyt sinihomejuuston olemassa olosta.

Ja lopuksi avunpyyntö. Olen kuullut jonkun valmistaneen uunissa coca cola kanaa, johon tulee broileria, cokista ja maissihiutaleita eli muroja. Meillä on huomenna kyseistä ruokaa listalla. Olisiko kellään yhtään tarkempaa ohjetta tarjolla? Jos on, niin voisitko ystävällisesti kirjoittaa sen tuonne kommentteihin tai sitten lähettää sähköpostilla cooking.snowman@gmail.com

Reissailua

Valitettavasti viikonlopusta näyttäisi tulevan kulinaristisessa mielessä varsin tylsä. Minä lähden Äiskän kanssa serkkunsa lapsen ristiäisiin koko viikonlopuksi. Juniori syö kolme päivää nuudeleita, ja Mari makaronia ja jauhelihaa. Ennen aina ostin jotain monipuolisempaa, mutta viimeaikoina en ole enää jaksanut yrittää. Jos kerran edellä mainitut ruuat ovat ainoita, joita tulee poissa ollessani valmistettua, niin syökööt sitten niitä. 

Meille olisi tosi edullista junalla matkustaminen, sillä Äiskä saa eläkeläiskortilla lipun puoleen hintaan. Minä puolestani pääsen liikuntarajoitteisen henkilön avustajana ilmaiseksi. Näin ollen edestakainen matkamme Joensuusta Helsinkiin maksaisi vain reilut kuusi kymppiä. Äiskä kuitenkin tykkäsi, että kun mennään omalla autolla, niin on sitten Helsingin päässä paljon helpompi liikkua, kun ei joka välissä tarvitse olla taksia tilaamassa. Vai olisiko pelännyt, että joutuu bussilla tai metrolla matkustelemaan! No, joka tapauksessa autolla sitten körötellään. 

Joskus olen tehnyt ruuaksi Saksalainen poliisipäällikön vieraskeittoa. Keitto oli ensimmäisellä kerralla niin hyvää, että tänään sitä piti tehdä jälleen. Nyt tosi ihan vähän muunneltuna. Vaihdoin jauhelihan riistakäristykseen. Tulos oli todella onnistunut, sillä riistan maku sopii erinomaisesti kokonaisuuteen. Kokeilkaa ihmeessä kotona.

Hyvää viikonloppua kaikille.

Nopea punajuuripostaus

Tuossa taannoin, kun aloitin tämän punajuurivouhotuksen, ex-ope kertoi kommenteissa Volgan punajuuripadasta. No nyt, kun punajuuret ovat lähes ilmaista ruokaa (25snt/kg), sitä piti tietysti kokeilla. Tosin pääraaka-aineen hinnassa aikaansaatu säästö valui kyllä siihen, että herkkutatit piti ostaa kaupasta purkkitavarana.

Volgan punajuuripata

punajuuria

tatteja

porsaanlihasuikaleita

suolaa

pippuria

valkosipulia

smetanaa

vettä

Kuori ja lohko punajuuret. Keitä punajuurilohkoja ja pilkottuja tatteja vähässä vedessä niin kauan, että alkaa punajuureen hammas pystyä. Sillä aikaa kun punajuuret kypsyvät, ruskista lihasuikaleet. Kun lihat on ruskistettu, voit kumota nekin samaan kattilaan punajuurten ja tattien kanssa. Kun tosiaan punajuureen alkaa hammas pystyä, niin lisää suola, pippuri, murskatut valkosipulin kynnet ja smetana. Tarjoile.

Veden määrässä kannattaa olla varovainen, ettei tule liikaa. Lihat eivät kuulu alkuperäiseen reseptiin, mutta ex-ope arveli niiden sopivan mahdollisesti ruokaan. Nyt on kokeiltu, että kyllä sopivat. On varmasti hyvää myös ilman lihoja. Mieli tekisi lähteä tästä kehittelemään eteenpäin sellaista uunissa valmistettua pataa. No, alkavalla viikolla uuni tehdään loppuun, ja minä pääsen kokeilemaan sen toimivuutta.

Riemun päivä!

Äiskän avustajalla on ollut vaihteleva kesä. On ollut lomaa ja sairautta käytännössä kesäkuun puolivälistä lähtien. On toki työpäiviäkin kertynyt lähes kymmenen. Mutta sijaiselle on ollut tarvetta. Me olemme olleet onnekkaita, sillä aina kun on ollut tarvis on sijainen löytynyt. Niin kesälomille kuin sairaslomillekin. Erityisesti kahden viime kuukauden aikana sijaiset ovat olleet todella loistavia. Molemmilla vahvan kuntouttava ote, vaikka molemmat ovat olleetkin enemmän lapsien kanssa työskentelyyn koulutettuja. Äiskän kokkailuista olen jo kertonutkin, ja niistä on tulossa ihan oma postauksensa. Mutta kun se ei ole kaikki! Kuntouttava ote on sitä, että auttaa siinä, missä avustettava ei todellakaan itse selviä, mutta antaa avustettavan tehdä itse kaiken, mistä suinkin selviää. Tuntuu äkikseltään tylyltä, mutta pitkässä juoksussa tuottaa suurta iloa. Kuten T

tänään. Olin aamulla töistä kotona käymässä. Äiskä kylppärissä avustajan kanssa. Yht'äkkiä alkoi kuulua Äiskän hirmuinen riemun kiljahtelu! Menin katsomaan ja päästyäni ovelle olikin Äiskä siinä jo vastassa. Naama oli kuin Hangon keksin ja Naantalin auringon risteytys. Katso, minä sain ihan kaikki pyjaman napit ihan itse auki! Olihan tilanteessa oma humoristisuutensakin, mutta riemun halailuksihan se meni. On tosi iso asia, että tahdonalaisten liikkeiden vajaatoiminnasta eli apraksiasta kärsivä ihminen oppii noinkin vaikean taidon uudelleen. Eikä ollut mennyt kuin viikko avustajan kanssa harjoitellessa. Joskus terveiden ihmisten pienet asiat ovat sairaiden ihmisten isoja asioita.

Illallat sitten söimme punajuurikeittoa, jonka resepti oli napattu ja omiin tarpeisiin muokattu tutusta Ulpu Järvisen Joka kodin keittokirjasta. Järvinen käyttää keitosta suluissa nimeä borsts, mutta minä en nimeä käyttäisi, koska tämä keitto suurustetaan vehnäjauhoilla. Itse en ole moiseen borssin kanssa törmännyt. En tosin tunne venäläistä keittiötä niin hyvin, että uskaltaisin väittää, etteikö näin jossain tehtäisi. Yksinkertaisuudessaan resepti on kuitenkin loistava, toisin kuin kaikki kohtaamani borsh-reseptit.

Punajuurikeitto (kuudelle)

1 l lihalientä

100 g voita

1 kg keitettyjä punajuuria, näitä voi keittää enemmän kerrallaan ja käyttää osan Lindströmin pihveihin ja osan keittoon

2 rkl valkoviinietikkaa

2 rkl vehnäjauhoja

1 tl sokeria

1/4 tl cayennepippuria

2 raakaa punajuurta raastettuna

pieni paketti nakkeja (makkarat voi toki jättää pois, jolloin saadaan kasvisruokaa)

Kuori keitetyt punajuuret ja leikkaa pieniksi kuutioiksi tai suikaleiksi. Sulata voi kattilassa ja keitä punajuurikuutioita jonkin aikaa voissa koko ajan välillä hämmennellen. Lisää ensin viinietikka ja sitten jauhot. Hämmentele. Lisää vähän kerrassaan lihaliemi koko ajan hämmennellen. Tässä vaiheessa voit lisätä myös sokerin ja cayennepippurin. Raasta raa'at punajuuret ja lisää keittoon. Pätki myös nakit ja lisää nekin keittoon. Anna kiehahtaa ja tarjoile smetanan tai ranskankerman kera.

Äänin 4 - 1 loistavaa. Juniorista oli vain hyvää. Ja Äiskä rankeerasi asteikollaan kakkoseen.

Kotimaisuus kunniaan!

Sattui sitten hyvään saumaan tuo eilen mainitsemani Äiskän punajuuripussin osto. Tämän kuun teemahan on kotimainen kotiruoka, ja vanhoista suomalaisista keittokirjoista löytyy toineen toistaan jännempiä punajuurireseptejä. Kuten nyt esimerkiksi tämänpäiväinen punajuurikastike. En ollut koskaan kuullutkaan, mutta Ulpu Järvisen Joka kodin keittokirjasta (WSOY, Porvoo, 1980) resepti vaan löytyi. Ainesluetteloa katsellessani huomio kiintyi tosiasiaan, että vain suola ja valkopippuri ovat kauempaa Suomeen rahdattuja. Silti lopputulos oli viedä kielen mennessään. Tykättiin kaikki, ja Äiskäkin rankeerasi asteikollaan kakkoseen. Tulipahan vaan mieleen, että mikä järki on rahdata raaka-aineita maailman ääristä, jotta saadaan valmistettua jotain hyvää. Kuten nyt esimerkiksi argentiinalaiset luomupäärynät. Väitän vakavalla naamalla, että ekologisempi vaihtoehto olisi ostaa espanjalaisia tehoviljeltyjä päärynöitä kuin rahdata luomua jostakin maailman ääristä. Tai tyytyä kotimaisiin omenoihin. Sama kaikessa. Lohena olen jo kauan käyttänyt kotimaista kirjolohta norjan lohen sijaan. Sorry vaan serkkulikka Tiina siellä Norjan Domsteinin myyntiosastolla. Jotenkin vaan on alkanut tuntua siltä, että minkä lähempää ruokansa saa, niin sen varmemmalla pohjalla on tulevaisuus. (Huomenna tietysti löydän jotain toisella puolen maapalloa tuotettua herkkua, jota on pakko saada!)

Tänään kuitenkin söimme Kiihtelysvaarassa kasvatettuja perunoita kostukkeenaan liperiläisistä punajuurista valmistettua

punajuurikastiketta (oli niin hyvää, että häthätää riitti neljälle)

50 g voita

1/2 l raakoja punajuurikuutioita

1 iso sipuli

4 rkl vehnäjauhoja

vettä (noin puoli litraa)

2 dl ruokakermaa

2 tl suolaa

1/3 tl valkopippuria

Ruskista voi kuumalla pannulla. Lisää punajuurikuutiot ja kypsentele niitä vajaa kymmenen minuuttia käännellen. Lisää silputtu sipuli. Kun sipuli alkaa kuullottumaan, lisää puolet vehnäjauhoista. Kypsyttele jauhoja muutama minuutti, jonka jälkeen lisäät veden. Pannu ei saa olla nestettä lisättäessä niin kuuma, että kuuluu sihahdus ja syntyy paljon höyryä. Kun vesi on lisätty, kaada joukkoon vielä kerma, johon on sekoitettu loput vehnäjauhot. Lisää vielä suola ja valkopippuri ja anna kastikkeen kiehua pienellä teholla 20 minuuttia. Tarjoile perunoiden kera.

Kerman lisääminen teki kastikkeesta tosi kauniin helakanpunaisen värisen.

Äiskän idea (Munchen)

Äiskä saa välillä aika veitikoita tilanteita aikaan. Saa, koska haluan kunnioittaa myös hänen oikeuttaan vaikuttaa elämäänsä ja ympärillä tapahtuviin asioihin. On esimerkiksi lähdetty monta kertaa kaupungille siten, että minulla ei ole ollut mitään käsitystä, mihin ollaan menossa. Risteyksissä Äiskä aina sitten näyttää mihin mennään. Muun muassa puolentoista vuoden takainen autokauppamme sai alkunsa, kun Äiskä ohjasi minut paikallisen autokaupan pihaan, nousi autosta ja esitteli kaikki matkan varrella kertyneet ajon jäljet silloisessa autossamme. Kysyin, että meinaatko jotta autoa pitäisi vaihtaa. Vastaus oli terhakka joo. Tästä alkunsa saaneen tapahtumaketjun lopuksi sitten vaihdettiin parin päivän kuluttua autoa. Viimeisin Äiskän idea ei ollut niin kallis kuin äsken kerrottu, mutta antoi minulle kivan haasteen. Lauantain kaupassa käydessämme Äiskä halusi ostaa viiden kilon pussin punajuuria. Ehdottomasti! Niinpä meillä sitten on lähiaikoina aikalailla punajuuripitoista ruokaa, joka toki sattuu hyvin "suomalainen kotiruoka" -teemaan. Tänään kuitenkin valmistin sen lupaamani münchen -teemaan kuuluvan ruuan eli 

kuminalihaa - Schweinsbraten mit kümmel 

(lähde: Trudl Kirchdorfer, Münchner Schmankerl, google-käännetty eli saattaa poiketa paljonkin alkuperäisestä reseptistä)

1 kg sianlapaa

1 rkl kuminaa

1 sipuli

2 tl suolaa

2 tl mustapippurirouhetta

vähän öljyä

1 1/2 dl vettä

desi tummaa olutta

Kuumenna uuni 125 asteiseksi. Hiero kumina, suola ja pippuri lihan pintaan. Voitele uunivuoka öljyllä. (Alkuperäisessä reseptissä öljy taidettiin tarvita siihe, että paistettiin lihan pinta kiinni pannulla, mutta kun minulta karkasi ymmärrys käsistä, että onko tämä nyt pannulla vai uunissa tehtävä ruoka, niin tuli sitten tämmöistä.) Pane mausteinen liha vuokaan ja paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan. Lisää vesi astiaan, samoin kuorittu ja lohkottu sipuli. Paista uunissa välillä valellen vedellä kunnes mittari näyttää 60 asteen lämpötilaa. Tässä vaiheessa kaada olut lihan päälle ja nosta uunin lämpötila 200 asteeseen. Valele lihaa usein nesteellä kunnes paistomittari näyttää 70 astetta. Tarjoile esimerkiksi Lidlin täytettyjen perunakrokanttien kera.

Hyvää äänin 4 - 0. Äiskä rankeerasi asteikollaan kolmoseen. En ottanut kuvaa, yritä kuvitella miltä uunissa paistettu liha näyttää.