sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kovaa vääntöä

Omaishoitajuuteen liittyy muun muassa omaishoitajan vapaapäivät. Niistä on oikein laissa säädetty. Vaihtoehtoja on kolme. Sijaishoito eli hoidettava menee jonkun muun henkilön luo, ja kaupunki maksaa tälle hoitajalle. Toinen vaihtoehto on, että hoidettava menee johonkin perhehoitoa tarjoavaan paikkaan, ja jälleen kaupunki maksaa. Perhehoitovapaita kertyy kolme vuorokautta kuukaudessa. Ja kolmas vaihtoehto on palvelusetelillä ostettava kotiin tuleva vapaapäivän tekijä. Tämänkin kaupunki maksaa, mutta maksu on niin pieni, että se riittää vain lain edellyttämään minimiin eli kolmeen neljän tunnin pätkään kuukaudessa. Tietysti kaikissa vaihtoehdoissa on pieni omavastuu. Tuo perhehoito oli ykkösvaihtoehto, kun Äiskä aikoinaan kotiutui, mutta hoitopaikka ei ollut Äiskän eikä minun mieleen. Niinpä sitten valitsimme tuon setelijutun. Nyt sitten päästyäni itse sairaalasta totesin, että entinen systeemi on liian raskas minulle. Kun Äiskä oli ollut koko kuukauden sairaalassa oloni ajan viikolla yöt mukavassa perhehoitopaikassa, oli luontevaan muutta sopimusta perhehoidoksi. Se on kaupungillekin halvempaa ja Äiskäkin tuntui suostuvaiselta. Pysyi myös suostuvaisena, kun ensimmäinen kokeilu piti tehdä viime viikon työreissuni aikana. Vaan nyt, kun pitäisi ryhtyä sopimaan seuraavaa päivää firman pikkujoulujen ajaksi, ei homma tunnu kelpaavan mitenkään. Koko viikonloppu on riidelty asiasta. Onneksi aikaa on vielä kuukausi. Toki Äiskän pääkään ei käänny helpolla. Aihe vaatii kaikkien hänen kanssaan tekemisissä olevien yhteen hiileen puhaltamisen. Toistaiseksi vielä toiveita hyvästä lopputuloksesta on.

Mutta riidoista huolimatta tein tänään huomista varten valmiiksi

Riistakeitto Iskän tapaan

8 dl vettä
4 perunaa
1 porkkana
1 sipuli
10 sentin pätkä purjoa
puolikas punainen paprika
2 valkosipulin kynttä
200 g hirvikäristystä
nyrkin kokoinen pala hirven sydäntä
kämmenen kokoinen läpyskä vasan maksaa
voita
1 rkl suolaa
noin 10 katajanmarjaa
1 tl mustapippuria

Keitä vesi. Lisää kasvikset kuorittuna ja paloiteltuna kiehuvaan veteen. Lisää suola, katajanmarjat ja pippuri. Paloittele sydän ja paista pannulla voissa pinta umpeen. Lisää keittoon. Tee sama hirvikäristykselle. Poista maksasta kalvo ja toista menettely vielä maksallakin. Älä kuitenkaan paista liikaa. Ihan vain sen verran, että pinta muuttaa värinsä. Hauduta pienellä tulella kunnes sydän ei tunnu hampaissa sitkeälle. Minulla siihen meni pari tuntia. Tarjoile.

Huomenna tiedetään miten kävi. Sen verran maistoin, että liemi ainakin on maukas.

HUOMIOI HIRVEN MAKSAA JA MUNUAISIA KÄYTTÄESSÄSI:

Eviran ohjeiden mukaan ei pitäisi käyttää yli vuoden ikäisten hirvien maksaa eikä munuaisia. Suositus johtuu siitä, että elimiin kerääntyy raskasmetalleja, jotka eivät sitten syötynä poistu ihmisestäkään vaan kerääntyvät ihmiseen. Ja raskasmetallien kertyminen ei johdu suoraan mistään tienvarsiruokailusta.  Kasvit luontaisesti keräävät itseensä maaperästä siellä luonnostaan olevia raskasmetalleja. Kun sitten hirvi syö männyn taimesta latvan, siihen kerääntyneet raskasmetallit siirtyvät hirveen ja kiertävät ravintoketjussa niin kauan kunnes joku eläin ketjun huipulla kuolee ja metallit palaavat maahan. Ilmiön hyödyntämistä maaperän puhdistamisessa kutsutaan fytoremediaatioksi. Sitä ovat tutkineet Itä-Suomen yliopiston Arja Tervahauta ja Sirpa Kärenlampi.

Ja lopuksi mainos, josta en saa senttiäkään:


Kuvan lammas, kuten joukko kavereitaan on myynnissä. Joensuun alueen lukijoiden kannattaa käväistä Sammallahden tilalla Viinijärvellä. Tilalla on tämän kesän karitsojen lihoiksi laitto alullaan ja hyvälaatuista lampaan lihaa tarjolla. Tarkemmat tiedot löytyvät klikkaamalla tuota "Sammallahden tilalla" -linkkiä.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Koira ja karvat

Joululahjat jaettuaan joulupukki pääsee parrastaan, mutta koira ei koskaan karvoistaan. Sama taitaa koskea myös meitä ruuanlaittoon hurahtaneita. Minä oli menneellä viikolla kolmen päivän työmatkalla Pietarissa. Keskiviikkona jäi nelisen tuntia illan suussa joutoaikaa ennen kuin tuttavaperheen väki tuli töistä kotiin. Niinpä minä sitten kiertelin kauppoja ja toreja. Ja ihastelin kotimaisesta poikkeavaa tavaratarjontaa. Ja ihmettelin kotimaan ylihygienisyyttä. Yleensä nämä juttuni ovat enemmän tarinaa ja vähemmän kuvia, mutta nyt tehdään sitten juuri toisin päin.

Yliopistolla olisi ollut paljon mieleistä nähtävää Äiskälle, sillä hän opetti ennen sairastumistaan lasi- ja kivimosaiikkien tekoa.
Metroasemien edessä oli usein naisia myymässä tavaroita. Tällä kertaa mökillä viljeltyjä kasviksia. Monelle tämä on elintärkeä lisä pienen eläkkeen päälle. Kuvan ottoon eivät anna millään lupaa - sen verran nöyryyttävänä tilannettaan pitävät. Niinpä salaa otetut kuvat sitten ovat mitä ovat.


Kauppahalleja on kaupungissa useita. Niistä löytyy laaja tarjonta erilaisia raaka-aineita vaativankin keittiön tarpeisiin. Jos vain nenä sallii käydä sisällä ostamassa. Parhaaseen tulokseen pääsee, kun käy aina samojen myyjien luona. Hinta-laatusuhde kestää kohdallaan. Käymäseltään paikalle tullut ulkomaalainen turisti maksaa varmasti enemmän kuin markettien hinnan.

Lihatiskit ovat pitkiä...

...ja tarjonta huomattavasti monipuolisempaa kuin Joensuussa. Tässä kuvassa ainakin ankkaa, kanaa, viiriäistä, kaniinia. Jostain kumman syystä olen ihastunut tuohon kaniiniin. Söin tiistai-iltana kiinalaisessakin herkullisen kaniiniannoksen. Väen vähyys kauppahallissa johtuu siitä, että kello alkoi jo lähennellä 21:ä.

Erilaiset suolaiset ja marinoidut kasvikset ovat yleisiä Venäjällä. Suolakurkkuja, suolaisia säilöttyjä tomaatteja, suolakurkun tapaan marinoitua karhunlaukkaa, erilaisia kokonaisena marinoituja valkosipuleita ja herkullisia salaatteja. Karhunlaukkaa saa purkissa muuten City-markettien Venäjä-hyllystäkin, mutta ei vedä vertoja suoraan torilta ostetuille!

Tämä kaukasialainen vihannesmyyjä toimi todellisessa kivijalkamyymälässä. Kerrostalon kellarikerros oli täynnään pieniä osastoja, joissa myytiin missä kenkiä missä vihanneksia ja kaikkea siltä väliltä.

56,8 gramman kaviaaripurkki maksoi tuttavaperheen korttelikaupassa 7050 ruplaa eli 164 euroa! Hinta on oikealle kaviaarille normaali. Venäjällä myydään kaikenlaisia kaviaarin korvikkeita ja vastikkeita, mutta asia kyllä selvästi kerrotaan purkin kupeessa tai kannessa. Valitettavasti vain venäjäksi. Paras nyrkkisääntö on, että jos kaviaari on halpaa, se on jonkun muun kalan värjättyä mätiä tai merilevästä valmistettua vastiketta. 

Ja torstaina junanlähettäjä sitten liputti Allegron tunteella liikkeelle ja meidät kohti kotia.

Tänään oli sitten venäläisen keittiön herkut valahtaneet vyötärölle ja vaa'alla käytyäni päädyin portugalilaiseen kalaruokaan, vaikka ruokalistalla jotain muuta lukikin.

Bacalhau à Gomes de Sá
eli turskapyttipannu Gomes de Sán tapaan
(resepti on kuulemma saanut nimensä sen keksineen turskakauppiaan mukaan.)

2 turskafilettä (minä käytin 400 g:n paketin pakasteseitä)
600 g perunoita (meillä kolmelle hengelle 7 perunaa)
lorauksia oliiviöljyä
3 munaa
2 sipulia
1 valkosipulin kynsi
persiljaa
oliiveja
suolaa
pippuria

Keitä munat kovaksi ja perunat melkein kypsäksi. Toki voi käyttää myös edelliseltä aterialta tähteeksi jääneitä perunoita. Jos käytät oikeaa kalafilettä, niin keitä fileitäkin pienellä tulella siten, että vesi juuri ja juuri kiehuu, kymmenisen minuuttia. Sen jälkeen ota kalat vedestä, irrota nahka ja paloittele. Pakastekalalla ei ole tuon nahkan poistamisen tarvetta, mutta muuten sama proseduuri. Kuullota sipuli- ja valkosipulisilppua pannulla oliiviöljyssä. Kuori perunat ja munat. Lisää lohkotut perunat ja paloiteltu kala pannulle. Varovasti käännellen sekoita ainekset keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla. Koristele persiljalla (tuoretta käyttäen tuleen komiampaa), munalohkoilla ja oliiveilla (mustat sattuvat paremmin kuin nuo käyttämäni vihreät). Tarjoile.


Oivallista perusruokaa äänin 3 - 0. Äiskän asteikolla meni kolmanteen luokkaan. Minä pidin ruuan vähärasvaisuudesta, mikä syntyy siitä, että ainekset on kypsennetty keittämällä. Jos tosiaankin käyttää jo aiemmin keitettyjä perunoita, on valmistuskin todella nopeaa. Kokeilkaa ihmeessä

maanantai 21. lokakuuta 2013

Sairaalaruokaa

Sairaalassa, ollessani tehostetun valvonnan osastolla, oli kuntoni kohentunut niin paljon, että minut katsottiin kykeneväksi syömään soseutettua ruokaa. Hoitaja toi annoksen sänkyyn. Sinänsä todella kuninkaallinen olo. Joku tuo minulle valmiiksi tehtyä ruokaa ja vielä sänkyyn. Tässä yhteydessä kannattaisi varmaan jättää mainitsematta, etten olisi varmaan kestänyt istuallani, jos ruoka olisi tuotu sängyn viereen pöydälle! Ruoka oli soseutuksesta johtuen karsean näköistä, mutta tosi herkullisen makuista. Ja sitä mukaa kuin pääsin siirtymään kiinteälle ruualle parani ulkonäkö - maku pysyi koko ajan herkullisena. Käsitykseni sairaalaruuan mauttomuudesta oli romuttunut.

Asia alkoi kiinnostaa siinä määrin, että oli otettava selvää, kuinka hyvä sairaalaruoka syntyy. Puhelu sairaalan keittiöön eli hienosti sanottuna ravitsemiskeskukseen vastaavalle esimiehelle laittoi asian liikkeelle. Saapuessani sovittuna aikana paikalle, minua odotti kolme ystävällistä ravitsemuspalvelujen esimiestä valmiina vastaamaan uteliaisiin kysymyksiini. Kahvin ja kotona paistetulle maistuvan pullan siivittämässä keskustelussa ravitsemuspalvelun esimiehet Anja Kuittinen, Salme Palviainen ja Ritva Kuronen kertoivat, kuinka nykyaikaisessa suurkeittiössä valmistetaan suussa sulavan hyvää laitosruokaa.

Pohjois-Karjalan keskussairaalassa, kuten varmaan kaikissa muissakin sairaaloissa tarjotaan potilaille aamupala, lounas, päiväkahvi, päivällinen ja iltapala. Kun potilaita on keskimäärin 350 henkeä, tietää se 1750 potilasateraa päivässä. Sairaalassa on lisäksi henkilökunnan ruokala, jossa ruokailee päivittäin lähes 600 henkilökuntaan kuuluvaa. Ruokalassa on kaksi lounasvaihtoehtoa. Näitä yli kahta tuhatta ateriaa on suunnittelemassa neljä työnjohtajaa ja valmistamassa 34 keittiöhenkilökuntaan kuuluvaa. Ravintopalveluista vastaa ravintopalvelupäällikkö.Yksinkertaisella jakolaskulla tämä tekee noin 60 ateriaa per valmistukseen osallistuva henkilö. Mutta, mutta! Potilaiden energiatarve on varsin erilainen. Tämä on huomioitu siten, että potilaat on jaettu ruuan suhteen viiteen eri ryhmään. Pienimmällä XS-tasolla päivittäinen energiamäärä on 5860 kilojoulea (1400 kcal) ja suurimmalla XL-tasolla 11300 kilojoulea (2700 kcal).  Minä olin 7540 kilojoulen (1800 kcal) M-tasolla. Noin 30 prosenttia potilaista on jollakin erikoisruokavaliolla, kuten gluteeniton, laktoositon tai  muu vastaava. Edellä kuvatut vaatimukset johtavat siihen, että keittiössä tehdään noin 50 erilaista ateriakokonaisuutta. Suunnitteluvaiheessa urakka on varmaan ollut hirmuinen, ja haastetta riittää varmasti jokaiselle päivälle.

Hoitohenkilökunta syö samaa ruokaa kuin potilaatkin.


Jotain toiminnan koosta kertoo perunoiden määrä. Niitä tarvitaan 120 kiloa, kun listalla on keitettyjä perunoita. Keittiössä suositaan lähiruokaa eli kaikki tarvikkeet pyritään hankkimaan mahdollisimman läheltä tai ainakin käyttämään kotimaista. Tästä hyvänä esimerkkinä itsekin muistan ihmetelleeni kalaruokia. Seitä ei minun neljän viikon aikana ollut kertaakaan listalla, mutta kuhaa useammin! Lähiruuan suosiminen näkyykin siten, että ruokalistalta löytyy useammassa eri muodossa siikaa, kuhaa ja lohta. Perunat ja juurekset tulevat Joensuun alueella toimivasta yrityksestä, joka esikäsittelee ne keittiön toiveiden mukaan. Esimerkiksi perunat tulevat kuorittuina ja vakuumiin pakattuina. Liha tulee reseptiikan mukaan sopivan kokoiseksi paloiteltuna ja esikypsennettynä. Esimiesten mukaan hankinnoissa pyritään suosimaan oman alueen tuotantoa.

Vaunullinen salaattia valmiina lähtemään osastolle


Keittiön maallikon silmin katsottuna valtava koko ilmenee myös siten, että varsinaista ruokaa ei ole näkyvissä paljon missään. Ensimmäisen kerran näin ruokaa jakeluhihnalla, jonka alkupäässä oli kasa tarjottimia ja ateriakortit. Hihnan alussa ravitsemustyöntekijä laittoi tarjottimelle ateriakortin ja tarjottimen hihnalle, joka lähti kuljettamaan sitä eteenpäin. Matkan varrella tarjotin täyttyi lautasista, aterimista ja ennen kaikkea; herkulliselta näyttävästä ja tuoksuvasta ruuasta. Hihnan päässä esimies tai kokki tarkasti, että lautaselle kasattu annos oli juuri ateriakortissa mainitun ruokavalion mukainen. Sairaalassa toimitaan paljon pienemmillä virhemarginaaleilla kuin kotona. Onhan ravitsemuspalvelu tärkeä osa ihmisten paranemisprosessia ja virheisiin ei yksinkertaisesti ole varaa!

Kokkien ja esimiesten muodostama työryhmä tekee uuteen tuotantoon ruokalistan, joka kiertää viisi viikkoa. Tällä hetkellä käytössä on jo kauan käytetty lista, jota pikku hiljaa muokattu paremmaksi. Uuden ruokalistan suunnittelu tulee vaatimaan paljon suunnittelutyötä ja aikaa kun huomioidaan kaikki reunaehdot. Ja kaiken kruunaa mieliruokalista. Joskus nimittäin käy niin, että potilaalle ei maistu mikään ruoka, vaikka olisi hyvin tärkeää syödä jotakin. Silloin otetaan esille mieliruokalista, joka sisältää yleisiä suomalaisia ruokia. Vähän parempaa kuin normaali ruoka. Kuulemma, kun tämä lista otetaan esille, niin suurin osa potilaista löytää jotain, joka alkaa maistumaan. Ja sitä kautta yleiskuntokin yleensä lähtee paranemaan

Uutta reseptiikka saadaan yleensä raaka-aineita toimittavilta firmoilta mm. teemaviikkoja toteutettaessa. Esimies muokkaa reseptit kuhunkin ruokavalioon ja energiatasoon sopiviksi. . Kokit valmistavat koeannokset uudesta reseptistä ennen kuin ruoka otetaan ruokalistoille Ensimmäinen oma havaintoni oli, että suolaa käytetään vähän ja maku tehdään mausteilla. Kun mainitsin asiasta esimiehet totesivat minun tehneen oikean havainnon. Suolaa käytetään 0,6 painoprosenttia keitoissa ja muissa ruuissa 0,8 %. Vertailun vuoksi todettakoon, että esimerkiksi kotimaisissa makkaroissa varsin yleinen suolataso on 1,7%. Ruuan valmistuksessa ei käytetä kovia rasvoja ollenkaan. Niinpä keittiön reseptiikkaan kuuluukin yli 80 ruokaohjetta, joilla on sydänmerkki.

Ylivoimainen suosikkiruoka niin potilaiden kuin henkilökunnankin keskuudessa on uunimakkara. Sen suosiota eivät muotioikut ole pystyneet heiluttamaan. Sairaalan kulinaristiseen arkeen pystyy vaikuttamaan vain suomalainen perinne, ja siihen kuuluvat juhlapyhät. Jouluna, vappuna ja pääsiäisenä tarjoillaan juhlapyhän teemaan kuuluvia ruokia. Joten jos nyt sattuu niin, että kahden kuukauden kuluttua olevan joulun joutuu viettämään Pohjois-Karjalan keskussairaalassa, niin ruokapuolen uskon olevan kunnossa. Sen verran herkullisia eväitä sain kuukauden ajat napostella!

Kiitokset vielä kerran koko sairaalan ravintoketjulle.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Joulukala

Minkä vanhemmaksi minä tulen, sitä vähemmän jaksan innostua minkäänlaisista yleisistä juhlapyhistä. Ne tietävät vain ison määrän lavastamista ja juhlahengen tavoittelua. Ja useimmiten tuntuu, että vähän laimeaksi jäi. Niin kuin nyt tämä tuleva joulu. Yleensä lahjojen hankinta on yksi stressipisteitä nostava aihe. Äiskä tykkäsi shoppailla ja ostella lahjoja. Milloin minkäkin syyn nojalla. Minä olen aina ollut huono lahjaihminen. Niin hankkimaan kuin saamaan. Nyt olen ollut tormakkana, sillä ensimmäinen lahja tuli jo viime viikolla ostettua ja toinen on vahvasti tiedossa ja hakusessa. Tuosta lavastamisesta olen viime vuosina selvinnyt sillä, että olen hyväksynyt omat rajani eli tyytynyt siihen mitä aikaan olen kulloinkin saanut. Niin kuin nyt viime jouluna Saarioisten jouluun. Tänä vuonna ajattelin hieman satsata. Tehdä pikkuhiljaa pakasteeseen asioita valmiiksi. Ja toisaalta kokeilla epävarmoja juttuja. Kaikki kuitenkin sellaisella tavoitteella, ettei tarvitse neljää päivää syödä samoja ruokia. 

Joulupäivän ruokana syömme todennäköisesti kalaa. Ja kala on valmistettu rakkaalta serkkutytöltäni Tiinalta saamani reseptin mukaan. Tiina on asunut jo vuosia Norjassa ja lähettelee minulle silloin tällöin sikäläisiä reseptejä. Ohje sellaisena kuin sen olen saanut:

12 minuutin joululohi (sopiva annos kolmelle)

"Maailman mehukkain lohi:

600 g lohta annospaloina
2 rkl soijakastiketta
4 rkl oliiviöljyä
suolaa & pippuria
sitruuna

Laita lohi vuokaan , soija, öljy ja mausteet päälle, päällimmäiseksi puolikkaan sitruunan mehu ja kuorta maun mukaan. Käytä 180 asteisessa uunissa 10-12 minuuttia ja anna levätä 5-10 minuuttia. Vot!"

Minä paistoin sitten pannulla perunoita kaveriksi. Bonuksena saimme vielä samassa lähetyksessä tuon lohen kanssa tosi hyvin sattuvan salaatin reseptin. Jos salaattia tekee riittävästi, ei muuta lisuketta välttämättä edes tarvitse.

Tiinan avokadosalaatti

"Salaatti: pilko 2 kevätsipulia, vihreä omena, avokado ja salaattia ja sekoita.
Päälle sekoitettuna 3 tl oliiviöljyä, 3 tl sitruunan mehua ja 1/2 tl hienoa merisuolaa (käy varmaan muutkin suolat)"

Joukolla todettiin hyväksi äänin 3-0. Tuo kypsennysaika kannattaa kokeilla ennen vieraille tekemistä, sillä jokainen uuni on oma yksilönsä ja vaatii näin ollen niin sanotun sormituntuman.


lauantai 12. lokakuuta 2013

Syksy

Tänä vuonna syksy meni sattuneesta syystä hieman ohi. Tänään kuitenkin kävimme Äiskän kanssa ihailemassa syksyä, ettei tarvitse suoraan kesästä jouluun ja jouluruokiin siirtyä. Jouluunhan on enää reilu pari kuukautta aikaa. Vielä ei kuitenkaan tunge liikaa päälle. Nyt nautittiin tosi kauniista syksyn väreistä. Käveltiin toista tuntia Pielisjoen rannelle levittäytyneillä Joensuun kalamarkkinoilla. Kalamarkkinoiden tarjonta on omalla tavallaan monipuolista. Perinteisiä kaloja eri tavoin jalostettuna ja valmistettuna oli tarjolla vaikka kuinka. Samoin kalaan liittymätöntä ruoka- ja muuta tarjontaa oli ihan mukavasti. Oikeastaan olisin kaivannut vain harvinaisempia meren eläviä tarjolle. Sellaisia, joita ei marketin kalatiskissä ole. Mutta näillä mennään. Oli mukava suunnitella, millainen joulukala olisi parasta tänä vuonna. Yksi idea nousikin mieleen, ja sitä testaamme huomenna. Huomista odotellessa pahoittelut Joensuun Pilkon Citymarketin kalatiskin tytöille. Se lohijuttu tuleekin vasta huomenna. Tänään nautimme

Broilerikeitosta (tai padasta, ihan miten haluatte)

250 g broilerisuikaleita
7 dl vettä
2 porkkanaa
2 sellerin vartta
20 cm pätkä purjoa
1 peruna
1 punainen paprika
1 dl täysjyväriisiä
1 tl suolaa
2 tl currya
(tuoretta chiliä puolenkymmentä podia)

Laita pilkotut juurekset ja lohkottu peruna kiehumaan currylla ja suolalla maustettuun veteen. Lisää riisi. Anna kiehua varttitunti. Lisää broilerisuikaleet ja kuutioitu broileri. Keitä pienellä tulella kunnes perunat ja porkkanat ovat sopivan kypsiä - al dente paras. Tarjoile.



Syötiin Äiskän kanssa kaksin. Tuo kaksi teelusikallista currya oli Äiskälle liikaa. Hän söi sitten kalamarkkinoilta ostettua kreikkalaista juusto-oliivipiirakkaa. Myös minusta yksikin teelusikallinen olisi riittänyt. Niinpä totesin, että jos tämä kerran on voimakkaan makuista, niin tehdään homma sitten kunnolla. Lisäsin annokseeni yhden pieneksi pilkotun Aji Cristal -chilin. Ei tehnyt ruuasta liian tulista ja hyvää oli.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Totuttelua

Ensimmäinen viikko töissä takana. Viikko meni yllättävän hyvin. Kahden kuukauden huilin jälkeen motivaatio on ollut tosi korkealla. Etukäteen pelkäsin, että ensimmäinen viikko menee nenän kaivelussa, mutta pelko osoittautui aiheettomaksi. Kotona on jotenkin toisin. Kaikennäköistä on kyllä tullut touhuttua, mutta elo on mennyt hieman kuin käsijarru päällä. Ei ikään kuin ehdi mitään. Ihmettelee vain, kuinka aiemmin on kaiken kerinnyt. No, kohta on talvi ja pakkaset. Sitten on aikaa tuvan lämmityksen välissä tehdä vaikka mitä. Tänään oli ruokalistalla 

kana-perunapannu (kolmelle)

perunoita kolmelle, kuorittuna ja lohkottuna
250 g broilerisuikaleita
tuhti loraus öljyä
1 tl mustapippurirouhetta
1 tl suolaa
1 rkl ruohosipulia (kuivattua)
1 tl valkosipulirouhetta
2 dl ruokakermaa
sweet chili -kastiketta pöytämausteeksi

Kypsennä perunat pannulla runsaahkossa öljyssä lähes kypsiksi. Lisää broilerisuikaleet. Kun ne ovat lähes kypsät, lisää loput ainekset. Hauduta pienellä tulella kunnes kerma muuttuu sakeahkoksi. Tarjoile. Tujaus sweet chili -kastiketta tekee terää.

Hyvää äänin 3-0. Äiskän asteikolla kakkosen ja kolmosen väliin. Kiireellä sähelsin, niin jäi kuva ottamatta.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Vastapainetta

Sairaalassa komensivat puhaltamaan letkulla vesipulloon, jotta keuhkojen hengitysteho paranisi. Idea oli siis seuraava: Litran pullo oli puolillaan vettä. Korkissa oli iso reikä ja pieni reikä. Isosta reiästä meni muoviletku pulloon siten, että letkun pää oli veden pinnan alla. Letkuun sitten puhallettiin ja ilma tuli pienestä reiästä pois. Vesi sai aikaan vastapaineen, joka kuulemma vahvisti hengitystä. Pulloon piti sitten puhallella kolmesti päivässä kolme kertaa viiden puhalluksen sarja. Minä aikani puhaltelin, ja sitten pyysin tuomaan kotoa nokkahuilun ja nuotteja. Eihä se niin tehokasta ollut kuin pulloon puhaltaminen, koska vastapainetta ei ollut, mutta paljon mukavampaa. Minä sitten ovet kiinni soittelin mitä sattui nuottikirjasta löytymään. Kait se pelkkä puhalluskin jotain hyvää teki. Vanha lukioaikainen kaverini on musiikkimiehiä. Kerroin hänelle tapahtuneesta. Hanski komensi minut kaivamaan klarinetin esille. Tiesi, että soitin sitä vuosia sitten soittokunnassa. Tiesin, että naama ei pidä puhaltaa alttoa, joten ei muuta kuin yrittämään b-pillillä. Ja voi hittolaine sentää, olisi Rokan Antti sanonut. Sehän oli tajuttoman mukavaa. Ja jotenkin onnistuin vielä löytämään tekemisen rentouden, kun huomasin homman olevan pääosin lihasmuistissa. Vaan kyllä osaa huonokeuhkoiselle olla puhaltaminen rankkaa. Varttitunti, ja t-paita alkoi kastua. Otsa oli hiessä jo paljon aikaisemmin. Mutta ei se mitään, harjoituksia tullaan varmasti jatkamaan pitkin talvea. 

Ja hiki tuli kyllä jo aiemmin päivällä. Ruokalistalla oli pastan

kana-tomaatti-yrttikastike

400 g broilerisuikaleita
1 prk paseerattuja tomaatteja
2 valkosipulin kynttä
1 chilipalko
öljyä
1 tl sokeria
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl suolaa
1 tl mustapippurirouhetta

Pyöräytä broilerisuikaleita pannulla sen verran, että pinta menee kiinni. Siirrä suikaleet sivuun. Kuumenna loraus öljyä pannulla. Kuullota suikaleiksi silputtua valkosipulia öljyssä sitä kuitenkaan ruskistamatta. Jos valkosipuli pääsee ruskistumaan, ei maku ole enää hyvä. Hämmentele hieman, niin maku tarttuu öljyyn. Poista valkosipulisilppu pannulta. Tee samoin pieneksi silputulle chilille, josta on siemenet poistettu. Lisää basilika ja kuumenna sitä hetki öljyssä. Lisää viipaleiksi leikatut tomaatit ja purkin neste. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon kanasuikaleet. Sekoita hyvin ja anna hautua pienellä tulella parikymmentä minuuttia. Tarjoile pastan kera. Pöytää vielä parmesan-juustoa, niin ateria on valmis.


Äiskälle ja Juniorille tein omat chilittömät versiot. Juniori totesi, että tosi hyvää. Äiskä rankeerasi asteikollaan kakkosluokan ruuaksi. Anki oli kylässä ja ihan hyväksi totesimme. Vaan makunautinnon kannalta olisi varmaan ollut ihan sama, vaikka kanan olisi korvannut selluloosalla. Tulisuus peitti alleet kanan maun tosi tehokkaasti. Vaan sillä tavalla oli odotusten mukainen eväs, että voin joskus tehdä toistekin.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Sadonkorjuuta

Keväällä tuli esiteltyä kuvia alulla olevista tomaatin, chilin ja paprikan taimista. Nyt alkaa olla sitten yhteenvedon aika. Kesän sato kokonaisuutena oli minun kasvattamakseni runsas, vaikkei satokausi kaikilta osin mennyt niin kuin olisi pitänyt. Tällä tarkoitan sitä, että kasvit olivat hukkua liikaan veteen lomani aikan. Tämä vei varmasti kaksi viikkoa kehitystä taa päin. Vaan kesä oli pitkä, lämmin ja aurinkoinen, joten satoakin syntyi. Iloisimpana yllätyksenä mieto pienen paprikan kokoinen chili, Poblano. Talven aikana kuolleen taimen tilalle sain siemenet niin myöhään, ettei sen olisi pitänyt ehtiä tänä kesänä tehdä minkäänlaista hedelmää. Mutta niin vain pääsin tänään syömään sen yhden valmiiksi kypsyneen. Tomaatit ostan jatkossa kaupasta, paitsi suippotomaatin. Niitä laitan ensi vuonna useamman taimen. Jalapenot heitän pois, niihin en saanut oikein mitään. En makua enkä kokoa. Chilejä en lisää, mutta mietoa Poblanoa laitan useamman taimen. Paprikoissa jatkan erikoislajikkeiden etsimistä. Tämänkesäinen Tequila on ainoa, joka säilyy. Maku siinä ei ollut mitenkään erityinen, mutta violetti väri sattuu hyvin salaatteihin. Edellä kuvattu linjaus johtuu vain ja ainoastaan siitä, että vaadittavaan työmäärään suhteutettuna perustomaatteja ja -paprikoita saa kaupasta niin edullisesti, ettei kannata itse kasvatella. Eivätkä ne itse kasvatetut niin paljon parempia ole.

Se ainoa kypsäksi ehtinyt Poblano.



Chili olisi mielenkiintoinen, mutta sen käyttö ruuanlaitossa on hieman kimurantti. Suurin osa chiliä käyttävistä resepteistä on sellaisia, joissa chili on mauste. Minä en ole kovin ihastunut tähän logiikkaan, jossa hyvälle maistuvasta lihasta tehdään niin tulista, että lihan tms. maku katoaa. Sen takia olenkin ihastunut tuohon suurikokoiseen Poblanoon, josta voi valmistaa ruokaa täytettyjen paprikoiden reseptejä mukaellen. Tänään sitten mukailin ihan vaistolla 

Täytettyjä Poblano-chilejä

2 Poblanoa
100 g naudan jauhelihaa
1 muna
2 rkl kanttarelleja
2 rkl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl mustapippuria
loraus vettä
2 rkl parmesanraastetta
2 rkl ruohosipulia

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Halkaise chilit. Poista siemenet. Sekoita muut ainekset taikinaksi. Täytä chilin puolikkaat jauhelihataikinalla. Paista uunissa kypsäksi. Aikaa taisi mennä minulta kypsentämiseen sellaiset parikymmentä minuuttia. Tarjoile.

Täytetyt Poblanot perunamuussin ja sipulin sekä hapankaalin ja puolukoiden kera.

Tämä oli ihan minun oma herkkuateria, jota en edes tarjonnut muille. Tykkäsin. Ja täyte onnistui tosi hyvin, vaikka olikin ihan itse kehitelty.

Jos jollakin on reseptejä, joissa chili on pääraaka-aine, niin mielelläni kokeilisin. Paitsi paholaisen hilloa, sillä sekin on sitten enemmän lisuke.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Jälkihoitoja

Aina välillä todetaan jonkin ikävän tapahtuman yhteydessä, että jos tästä täytyy jotain hyvää löytää, niin... Ja sitten jotain aina löydetään. Minulle kävi juuri noin oman sairastumiseni kanssa. Tietysti enimmiltään koko juttu oli aika paha ja ikävä, mutta hyvää löytyi etsimättä. Henkiin jääminen ja oman itsensä tutkiskelut sun muut sellaiset ovat tavallaan asiaan kuuluvia ensisijaisia positiivisuuksia. Nyt, kun elämä alkaa palautua uomiinsa, alan arvostaa myös näitä toissijaisia hyviä asioita. Juniori on ottanut ihan toisella tavalla vastuuta olemisestaan ja elämisestään. Näkee, että hän on myös oivaltanut kodin ja vanhempien läsnäolon merkityksen ihan uudella tavalla, kun on muutaman viikon saanut illat tässä kotona yksin istuskella. Sen näki jo silloin kun olin vielä sairaalassa. Poika istui pitkiä aikoja tarinoimassa kanssani. Kertoi kotona olevan tylsää yksin ja keskustassa kylmää! Samoin olemme huomanneet, että tapahtunut yhdisti meitä perheenä. Vaan suurin hyvä mielestäni on Äiskän toimintakyvyn palaaminen. Moni sellainen asia, jossa ennen sairastumistani Äiskä tarvitsi apua, hoituu nyt täysin omatoimisesti rutiinilla! Ne ovat tärkeitä asioita niin hänelle itselleen kuin meille muille - omatoiminen selviytyminen nostaa kummasti mielialaa ja itsetuntoa.

Olen aina tykännyt palautteen antamisesta. Erityisesti, jos kyseessä on ollut positiivinen palaute. Tänään, kun kävin niitä keittiön ihmisiä sairaalalla haastattelemassa, kävin myös kiitoskäynnillä teho-osastolla. Kirjoitin auki, miltä tuntuu olla kuoleman kielissä keuhkokuumeessa, ja annoin esseen osaston henkilökunnalle. Lisäksi vein kiitokseksi hyvästä hoidosta täytekakun.

Lisää kuvateksti

Kakussa hoitaja pumppaa auton käsipumpulla mahallaan olevalle potilaalle ilmaa. Kakun on tehnyt Visiitti-ravintoloihin kuuluvassa ravintola Puistossa työskentelevä Decapitated food -blogin Suski.

torstai 3. lokakuuta 2013

Vauhti päällä

Nyt alkaa olla normaali vauhti päällä. Mitään kun ei tee, niin liikkeessä jaksaa olla koko päivän. Normaalien arkiaskareiden eli ruuan laiton, kodin siistinä pitämisen ja kaupassa käynnin lisäksi ei sitten muuta uskalla yrittääkään. Mutta siitä olen iloinen, että jaksan jo noitakin hommia (ja kaikennäköistä muuta pientä, joka ei rasita fyysisesti) touhuta koko päivän. Vauhti vaan ei nähtävästi ole vielä ihan entisellään, sillä päivästä pyrkivät tunnit loppumaan. 

Huomenna muuten käyn haastattelemassa Pohjois-Karjalan keskussairaalan ravitsemuskeskuksen henkilöitä eli juttu sairaalaruuasta toteutuu pikapuolin. Kun siellä sairaalassa sain kymmenen ylimääräistä painokiloa tippumaan pois, niin nyt sitten olen yrittänyt pitää saavutetusta tasosta yllä. Yhdeksi keinoksi olen yrittänyt nostaa kerran päivässä keiton syönnin. Niinpä tänään ruokalistallamme komeilikin

Pinaattikeitto

210 g pinaattia
2 dl vettä
1 l maitoa
3 rkl vehnäjauhoja
1 1/2 tl suolaa
2 tl sokeria
50 g voita
4 kovaksi keitettyä kananmunaa

Silppua pinaatti tosi pieneksi silpuksi. Pane silppu kattilaan ja lisää vesi. Keitä viisi minuuttia koko ajan hämmentäen. Lisää maito, jätä pari desiä maitoa suurustamiseen. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kymmenisen minuuttia. Kannattaa aika useasti pyöräyttää lastalla tai vastaavalla, ettei pala pohjaan kiinni. Lisää mausteet. Sekoita vehnäjauhot kylmään maitotilkkaan, jonka olet säästänyt. Kaada seos kattilaan ja kuumenna keitto kiehuvaksi. Kuori munat ja leikkaa lohkoiksi. Lisää lohkot keittoon ja tarjoile.

Hyvää äänin 3 - 0. Äiskän asteikolla meni jälleen kerran kolmannen luokan ruuaksi. Minusta lautasellinen pinaattikeittoa on niin tylsän näköinen, että en ottanut kuvaakaan.