Armeijaa käymätön reservin kersantti

Joskus tulee aina miesten kesken tarinoitua varusmiespalveluajoista. Kun paikalle sattuu sopiva porukka, esitän mielelläni kysymyksen: Kuinka on mahdollista, että en ole ollut päivääkään armeijassa, mutta silti minulla on sotilaspassi, ja olen sotilasarvoltani kersantti? Minkä kauemmas rajaseuduilta mennään, sen vähemmäksi käyvät oikeat vastaukset. Suomessa nimittäin puolustusvoimat eli armeija on puolustusministeriön alainen. Sisäasiainministeriö sen sijaan hallinnoi Rajavartiolaitosta, jonka erityistehtävänä on maa-, meri- ja ilmarajojen vartioinnin lisäksi sotilaskoulutuksen antaminen rajaseutujen nuorille miehille. Koulutuksessa toteutetaan soveltuvin osin samoja lakeja, asetuksia ja säädöksiä kuin puolustusvoimien antamassa sotilaskoulutuksessa. Ja minä olen suorittanut varusmiespalveluni Kaakkois-Suomen Rajavartioston Sissikomppaniassa Imatran Immolassa. Eli en ole ollut armeijassa.

Immolassa meillä oli varuskunnan pienestä koosta johtuen todella maittavat ruuat. Noin yleensä. Yhtenä ruokana oli puuro, jota tarjottiin sokerin ja näkkärin kera. Toiset tykkäsivät, toiset eivät. Minä tykkäsin. Vuosia jälkeenpäin opin, että kyseessä oli kattilassa maitoon keitetty 

tattaripuuro

3 dl kokonaisia tattariryynejä

1 l punaista maitoa

1 tl suolaa

Kuumenna maito kiehuvaksi. Lisää tattariryynit ja keitä kunnes puuroutuu. Minulla keittämiseen meni noin 40 minuuttia, aika riippunee jossain määrin tattarista. Lisää suola ja tarjoile.

Meillä todettiin hyväksi äänin 4 - 0. Äiskän asteikolla kakkosen ja kolmosen väliin. 

No voi hitsi!

Minä puhun kovalla äänellä ja suoraan. Jos on jotain hyvää sanottavaa, sanon sen ilman imarteluja todeten. Ja jos joku menee pieleen, niin sama suoruus ilman kiertelyjä. Ja kaikki yleensä kovalla äänellä. Mari on oivaltanut isänsä luonteen yhden perusominaisuuden. Osti syksyllä syntymäpäivälahjaksi Kiroileva Siili -mukin, jossa luki: "Minen oo ilikiä! Moon vaan suorapuheinen!" Kyllähän minä yleensä ihmisten kanssa pärjäilen ihan hyvin, mutta väkisin aina sattuu joukkoon ihmisiä, joilla vain ei yksinkertaisesti ole silmät samalla korkeudella kanssani. Eikä aina Äiskänkään kanssa. Sitten minä en malta mieltäni ja huomautan jostakin asiasta. Kovalla äänellä ja suoraan! Eihän siitä seuraa muuta kuin kyyneliä ja ahdistusta. Kommenttieni kohde hoitaa nuo kyyneleet, ja minä poden sitten sitä ahdistusta muutaman päivän tapauksen jälkeen. Enkä nuku kunnolla. Nyt sitten ahistaa ja väsyttää yhtä aikaa. Vaan kyllä se siitä taas iloksi muuttuu...

Tänään lievitimme tuskaamme

kylmäsavukirjolohipastalla

(lähde: Lehmusoksa Ritva, 2003, 99 suomalaista kotiruokaa, Gummerus Kustannus Oy)

300 g makaronia (ohje sanoi nauhapastaa tai spagettia, minä käytin tagliatellea ja hyvin toimi)

300 g kylmäsavustettua kirjolohta

1 sipuli

öljyä

2 dl ruokakermaa (ja ohje yllytti kuohukermaa, mutta kun minä olen dieetillä)

0,25 dl valkoviinietikkaa + 0,75 dl vettä (ohjeessa 1 dl kuivaa valkkaria, mutta kun ei sattunut hyllyssäni olemaan)

1 tl paprikaa

1/4 tl jauhettua valkopippuria

1 rkl kuivattua persiljaa

Laita makaronit kiehumaan. Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sipulisilppu öljyssä. Lisää viinietikka-vesi-seos ja hetken kuluttua kerma. Kiehauta. Leikkaa kala suikaleiksi ja lisää se kermasipuliseokseen. Sekoita ja keitä pienellä tulella kymmenisen minuuttia. Valuta kypsät makaronit tai pasta tai tagliatelle hyvin ja lisää kalakastike joukkoon. Lisää vielä persiljaa ja sekoita hyvin. Tarjoile.

Erinomaiseksi todettiin äänin 5 - 0. Äiskäkin rankeerasi asteikollaan kakkosluokan ruuaksi. Minusta ruuassa parasta oli sen valmistuksen nopeus.

Hunajaista ruokaa

Äiskän eksä nuoruusvuosilta kävi. Tuliaiset mukanaan niin kuin aina. Kuten tuossa toissa keväänä kertoilinkin, hän kasvattaa mehiläisiä. Niinpä tuliaisinakin oli herkullista hunajaa. Tämä tuttavuus on saanut minutkin seuraamaan hunajatuotannon käänteitä varmaan enemmän, mitä muutoin olisi tullut tehtyä. Erityisesti Venäjällä liikkuessani olen törmännyt kymmeniin erilaisiin hunajalajikkeisiin. Esimerkiksi akaasiasta tai lehmuksesta kerätystä medestä syntyy mieto ja kuumentamattakin melko juokseva vaalea hunaja. Lempiviljastani tattarista syntyy taas hyvin voimakkaan makuinen, mutta kova hunaja. Eli hunajaa on hyvin monenlaista. Voisi kuvitella toisten lajikkeiden sopivan paremmin esimerkiksi leivonnaisten tai jälkiruokien tekoon. Ja toiset taasen soveltuisivat paremmin suolaisten pääruokien joukkoon. Onhan oluttakin trappistia, bockia, lageria, porteria ja niin edelleen. Miksiköhän hunajaa sitten myydään pääasiassa vain hunajana?

Meillä syötiin tänään omenapuun kukista alkunsa saaneella hunajalla maustettuja

Hunajaisia uunijuureksia

(Lähde: Maa- ja metsätalousministeriön ja Mehiläishoitajien rahoittama Elämäniloa hunajasta -vihkonen. Vähän muokkasin)

4 porkkanaa

4 naurista

1/2 purjoa

200 g palsternakkaa

2 sipulia

öljyä

2 tl suolaa

1/2 tl valkopippuria

4 isoa ruokalusikallista hunajaa

Kuori juurekset ja lohko ne kuutioiksi. Pana kuutiot öljyllä voideltuun uunivuokaan. Lisää joukkoon suola ja valkopippuri. Kuumenna hunaja mikrossa juoksevaksi, hunajaa pitäisi olla sellainen 1 - 1,5 desilitraa juoksevaksi kuumennettuna. Kaada hunajakin vuokaan. Sekoita hyvin. Hauduta 200 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. (Minä laitoin 200 asteiseen puu-uuniin ja annoin olla puolitoista tuntia. Lopussa oli Kerman saven uunissa lämpöä 100 astetta.) Kerran hauduttelun aikana kannattaa ottaa vuoka pois uunista ja käännellä juureksia. Tarjoile liha- tai kalaruuan lisäkkeenä. Tai pannulla paistettujen nakkimakkaran pätkien kera, niin kuin me teimme.

Hyvää äänin 4 - 0. Äiskä rankeerasi kolmannen luokan ruuaksi.

Siipi maassa ja sieniruokaa

Tulevana tiistaina on viimeinen päivä töitä. Jatkosta ei hajuakaan. Joulu tulossa. Liiton rahat ehtivät näillä näkymin loppiaisen jälkeen. Hyvää joulun odotusta kaikille. Lanttulaatikko on hyvää, halpaa ja terveellistä. Ja silakka mainio joulukala.

Tänään löytyi pakasteesta niitä Lehmon Laptonin lahjoittamia suppilovahveroita. Olin ostanut joskus aiemmin syksyllä Lidlistä späzleä eli saksalaista munamakaronia pussillisen. Niinpä päätin harjoitella tulevaa omavaraistaloutta ja keitin makaronit ja tein kaveriksi 

sienikastiketta

300 g suppilovahveroita tai mieluummin kanttarelleja

200 g palvikinkkua

1 sipuli

2 tl timjamia

öljyä

suolaa

pippuria

2,5 dl lihalientä

125 g ranskankermaa

125 g smetanaa

4 rkl tummaa Maizena kastikesuurustetta

Kuullota pannulla sipuli. Lisää sienet (minulla oli pakasteessa vahveroita, joista olin syksyllä paistanut nesteet pois ja sitten pakastanut), samoin suikaloitu kinkku. Paista hetkinen pannulla ja lisää timjami, suola, pippuri, lihaliemi, ranskankerma ja smetana. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä pari kolme minuuttia. Lisää Maizenat, sekoita ja tarjoile makaronin kera.

Meillä ei hirveästi tykännyt kukaan. Minusta oli ihan syötävää, muttei mitään erikoista. Tavallista perusruokaa. Marin kaveri taas tykkäsi tosi kovasti. Resepti pohjautuu saksalaisen keittokirjan ohjeeseen, mutta ymmärsin siitä niin vähän, että taisi tulla ihan oma versio. Kokeilkaa itse.

Oikosulku Pilkon Alkossa Joensuussa

Kirjasta Hunajakeittiö (Vladimirova, L., 2003, Rostov-na-Donu, Feniks) löytyi mielenkiintoinen resepti.

Hunajainen kalapata

1 kg haukifileetä

1 nauris

2 porkkanaa

1 persiljanoksa (tai sellerinvarsi)

1 sipuli

1/2 lasillista sitruunamehua (1,25 dl)

2 rkl hunajaa

2 lasillista valkoviiniä (5 dl)

suolaa ja pippuria maun mukaan

2 rkl voita

Paloittele kala. Pane palaset astiaan ja lisää suolaa. Anna suolautua jääkaapissa tunti. Kuori ja paloittele nauris, porkkana ja sipuli. Laita kuutiot kattilaan, jonka pohjalla olet sulattanut voin. Lisää vielä pätkitty sellerin varsi. Paista hetken aikaa kasviksia kattilassa käännellen. Kun sipulit alkavat hieman kuullottumaan, käännä virta pois. Lisää kalapalata kattilaan, samoin kaikki loput aineet. Sekoita hyvin. Laita kansi päälle ja pane kattila uuniin. Hauduta 175 asteisessa uunissa noin tunti. Tarjoile.

Näin sen piti mennä. Minä kun en viineistä mitään ymmärrä, kun olen enempi oluen ystävä, niin perjantaina Alkossa myyjältä kysyin, mikä olisi sopiva ja edullinen valkoviini kalaruuan valmistukseen. Nätti nuori nainen vielä ensin luuli minun tarvitsevan viinin ruokajuomaksi, mutta kun kerroin tarvitsevani puoli litraa viiniä kalaruuan valmistukseen, siirtyi esittelemään viinejä. Ongelma oli, että viinejä ei ole puolikkaan pulloissa. Mutta hetken asiaa pyöriteltyämme hän esitteli, että tätä viiniä hän on itse tykännyt käyttää ja tätähän saa 0,25 litran pulloissa. No sitä minä sitten ostin.

Tänään kävin Pilkon City-Marketista ostamassa tuoreen kalan, ja sitten ei muuta kuin keittiöhommiin. Kaikki meni täysin käsikirjoituksen mukaan siihen saakka, kunnnes tuli aika lisätä viini. Korkki auki molemmista pulloista ja pullot alassuin kattilan päälle. Punaviiniä perkele! Eihän siinä mitä. Vahinko oli tapahtunut, joten laitoin padan kyllä uuniin, mutta lopputulos oli niin paha, että edes minä en halunnut sitä syödä. Niinpä keitin koko porukalle riisipuuron riisihiutaleista. Siitä tykkäsimme kaikki. Tarinan opetus: cabernet savignon ei ole valkoviiniä ja vanha konsti ottaa aina ruuanlaitossa käytetystä alkoholista hömpsyt ennen ruokaan käyttöä, on oikein toimiva. Ja senkin opin, että juodessa oluen voi korvata viinillä ja valkoviinin punaviinillä, mutta ruuanlaitossa on pysyttävä ohjeen mainitsemassa lajissa.

JK. Alkossa Heikki pahoitteli asiaa tosi kovasti. Asiasta keskusteltuamme vakuutuin, että myyjäressukalle oli sattunut ilmiselvä oikosulku perjantaisen kaupanteon yhteydessä. Kyse ei ollut tietämättömyydestä. Tekevälle sattuu. 

JK2. Eli ruokaa ei laitettu ohjeen mukaan, joten pieleen meni. Enkä nyt ihan heti huomenna raaski uusia tarveaineita ostaa, joten jos joku kokeilee reseptiä, kertokaa ihmeessä lopputuloksesta. Ensimmäinen ohjeen mukaan valmistetusta ruuasta otettu ja sähköpostiini kommenttien kera lähetetty valokuva palkitaan pienellä venäläiseen ruokaan liittyvällä palkinnolla. Sähköpostiosoitehan on cooking.snowman@gmail.com

40 vuotta venäjän kielen opetusta Joensuussa

1972 Muusa Ojanen ja Larissa Mustonen käynnistivät silloisessa Joensuun korkeakoulussa venäjän kielen opetuksen. Väliin toimittiin pitkät ajat Joensuun yliopistossa, jossa minäkin kävin vanhana ukkona 2000-luvun alussa opiskelemassa sivuaine cum lauden. Eilen sitten oli Itä-Suomen yliopiston nimen alla oppiaineen 40-vuotisjuhlat. Juniori ja Mari lupautuivat olemaan koko päivän Äiskän kanssa, joten minä sain osallistua juhlintaan puolilta päivin aloittaen ja jatkaen myöhään iltaan. Oli tosi mukavaa nähdä ihmisiä, joiden kanssa oli aikoinaan yhtä aikaa opiskellut. Samoin oli todella mieliinpainuvaa illastaa yhdessä ihmisten kanssa, jotka olivat aikoinaan arvokkaana katedrilta jakaneet meille opiskelijoille tiedonjyväsiä. Nyt juttu soljui tasavertaisten Venäjän tuntijoiden kesken. Hieman jäin kaipaamaan paria viime vuosina eläkkeelle jäänyttä, mutta niinhän se on, että aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta. Mukavaa oli.

Kannustakaa lapsianne ja lapsenlapsianne opiskelemaan venäjän kieltä koulussa riippumatta siitä, mitä mieltä olette Venäjästä tai venäläisistä. Venäjä on joka tapauksessa naapurimaamme, ja siellä on reilut 140 miljoonaa asukasta. Tästä asiasta emme pääse mihinkään. Ja kuten viimeaikainen kehitys on osoittanut, kielen osaamisesta on varmasti jatkossakin hyötyä. Tänään näpräsin kotiyliopistoni venäjän oppiaineen 40-vuotisjuhlan kunniaksi

Pieniä lihapiiraita (n. 25 kpl, minä tein reilun tupla-annoksen eli noin 60 kpl)

(Lähde: Lehmusoksa & Lehmusoksa, 1995: Venäjän keittiö, Gummerus)

2 pakettia voi- tai lehtitaikinaa levyinä

300 - 400 g keitettyä lihaa tai jauhelihaa (tai toissapäivänä opetellun lihaliemen lihat ja kasvikset silputtuna)

1 dl keitettyä riisiä

2 silputtua sipulia

voita

1 dl juustoraastetta

1/2 dl smetanaa

1 tl mustapippurirouhetta

1/2 valkosipuli murskattuna

1 tl suolaa

1 tl  kuivattua tilliä

1 kananmuna

Ruskista voissa sipulisilppu (jos käytät lihaa tai jauhelihaa, heitä nekin joukkoon. Minä käytin niitä lihaliemen valmistuksesta jäljelle jääneitä lihoja ja jatkan tämän ohjeen loppuun siten, kuten sen itse tein.). Laita kulhoon lihaliemen valmistuksesta jäljelle jääneitä lihoja ja kasviksia. Lisää joukkoon ruskistetut sipulit. Rutistele taikinaa käsin sen verran, että kasvikset hajovat. Lisää joukkoon muut aineet, paitsi kananmuna. Sekoita hyvin. 

Kaulitse taikinalevyt ohuiksi. Ota isolla mukilla tai muulla muotilla taikinalevystä sellaisia kymmenen senttiä halkaisijaltaan olevia pyörylöitä. Pane keskelle lusikalla täytettä ja nipistele piirakka kiinni. Pane piirakat pellille ja voitele kananmunalla.  Paista kullanruskeiksi 225 asteisessa uunissa 15 minuutissa. Tarjoile alkupalana tai juopottelun lomassa votkan painikkeena. 

Lopulta turnauskestävyyteni petti, ja tein pakasteesta löytyneisiin murotaikinapohjiin vielä jäljellä olevasta täytteestä pienet brittiläistyyliset piiraat. Oikealla pieniä venäläistyylisiä.

Duvel

Sain viime vuonna joululahjaksi vanhimmalta pojaltamme kirjan Duvel ála carte (Stefaan Daeninck, 2009). Harrastan belgialaisia oluita, joten Duvel oli oluena entuudestaan tuttu. Alkosta sitä olin usein ostellut. Kirja oli täynnään reseptejä, joissa käytetään Duvel-olutta. Reseptien testaaminen venähti kuitenkin toukokuulle, ja kun silloin menin Alkoon, kuulin oluen poistuneen Alkon valikoimista kokonaan. Tänään sitten menin ostamaan valkoviiniä ensiviikon kalapataa varten. En ehtinyt kuin ovesta sisään, kun yksi vanhemmista myyjistä kuuli ääneni ja kiikutti Duvel-pulloa: Nyt sitä taas saa! Eli jouluksi oli taas tullut vanha tuttu valikoimiin. Pitihän sitä muutama pullo ostaa, eivätkä ne menneet vielä ruuanlaittoon vaan ruuanlaitossa. Niinpä pitemmittä puheitta mennään asiaan, ettei tule sanottua mitään harkitsematonta. Tänään söimme uunikaurapuuroa, joka onkin jo esitelty. Iltapäivän ja illan mittan keittelin kuitenkin vastaisuuden varalle 

lihalientä

(lähde: Lehmusoksa & Lehmusoksa: Venäjän keittiö, Gummerus)

noin 600 g sianpotkaa

noin 800 g naudan kylkeä tai rintaa

n. 2 l vettä

n. 150 g selleriä

n. 150 g palsternakkaa

3 porkkanaa

1 sipuli kuorineen

2 sipulia kuorittuna

1 rkl voita

1 purjo

2 valkosipulin kynttä kuorineen

10 kokonaista pippuria

1 laakerinlehti

1 tl timjamia

1 rkl kuivattua persiljaa

2 tl suolaa

Laita lihat kylmään veteen. Kuumenna kiehuvaksi. Keitä ihan pienellä tulella varttitunti. Poista kertynyt vaahto.

Pese porkkanat puhtaaksi ja pilko isoiksi palasiksi. Kuori kaksi sipulia ja pilko palasiksi. Ruskista sipulit ja porkkanapalat voissa pannulla. Kuori palsternakka ja selleri ja paloittele ne. Pane kattilaan, samoin kokonainen sipuli kuorineen, kuin myös valkosipulin kynnet. Pane kaikki ainekset kattilaan, myös ruskistetut porkkanat ja sipulit.  Peitä kattila kannella ja hauduta hyvin pienellä tulella 4 - 5 tuntia. Liemi saa vain juuri ja juuri poreilla. 

Kaada liemi siivilän läpi. Pakasta puolen litran astioihin ja käytä tarpeen tullen. Erottele lihat luista ja käytä ne ja juurekset lihapiiraan valmistukseen. Ylihuomenna tehdään Iskän  keittiössä lihapiiraita.

Pussikeittoa - asenteella!

Tänään sitten huono arpa laukesi neljännen kerran diettini aikana. Eli painoin enemmän kuin viikko sitten vastaavana päivänä. Tämä taas tarkoitti sitä, että minulla on ollut tänään ruokana pussikeittoa, jota on terästetty desilitralla kauran leseitä. Energiasisältö noin 1500 kJ per lautanen. Annoksia olisi saanut päivän aikana syödä kaksi lautasellista, mutta nälkä on pitänyt niin aktiivisena, etten ole ehtinyt toista annosta valmistamaan. Väliin tietysti olen suurimpaan nälkään antanut itselleni luvan syödä hedelmiä ja raakoja vihanneksia ja juureksia. On muuten vaatinut jonkin verran selkärankaa, kun satuin laittamaan ruuaksi lohilasagnea. Voisin syödä kalaa vaikka joka päivä. Siinä sitten katselet vierestä, kun muut vetävät herkullisen tuoksuista lasagnea mahaansa ja kehuvat syödessään: on muuten tosi hyvää! Maistuis varmaan sullekin! Pysyin lujana. Kesään mennessä on päästävä tavoitteeseen, 20 kiloa painosta pois! Huomenna sitten maistelen.

Savulohilasagne

(alkuperäinen ohje luettavissa osoitteessa kotikokki.net, minä vähän oikaisin)

10 lasagnelevyä

400 g kylmäsavustettua lohta

300 g pakastepinaattia

1 sipuli

öljyä

tilliä

1 tl mustapippuria

5 dl lihalientä

100 g sulatejuustoa

1 tl muskottia

2 rkl vehnäjauhoja

juustoraastetta

Sekoita jauhot lihaliemeen ja kuumenna koko ajan hämmentäen. Jatka hämmentelyä ja lisää sulatejuusto pienissä erissä. Ole tarkkana, ettei pala pohjaan. Siirrä sivuun.

Kuori ja silppua sipuli. Kuullota silppu pannulla öljyssä. Lisää sulatettu pinaatti ja lämmittele mössöä hetken aikaa pannulla. 

Seuraavaksi voitele uunivuoka. Pane sen pohjalle kerros lasagnelevyjä, sitten pinaattimössöä, savulohisiivuja ja ripottele tilliä pinnalle. Toista äskeinen ja laita vielä päällimmäiseksi lasagnelevyt. Kaada sivuun siirtämäsi kastike vuokaan ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista puolisen tuntia 200 asteisessa uunissa. Tarjoile.

4 - 0 kehuivat oikein hyväksi. Äiskä rankeerasi asteikollaan kakkoseen. Pääsenpä huomenna maistamaan minäkin.

Ole iloinen!

Pari vuotta sitten päätin tehdä Äiskän aivoinfarktin jälkeen saamalle afasialle jotakin. Soitin Helsingin yliopiston puheterapeutteja kouluttavan tiedekunnan professorille ja kerroin Äiskän tarinan. Pyysin proffaa kertomaan minulle Suomen parhaan puheterapeutin nimen, jotta voisimme tehdä Äiskän puhekyvylle jotain. Professori antoi yhden nimen ja puhelinnumeron. Kertoi toki senkin, että on useita määritelmään sopivia ihmisiä, mutta tämä yksi on sellainen, että ottaa vastaan asiakkaita myös yksityisesti. Eli jääköön nimi mainitsematta, ettei tule kränää osaajien kesken. No me sitten matkustettiin Helsinkiin ja istuttiin kolme tuntia terapeutin testattavana. Tai oikeastaan Äiskä istui testattavana, minä vain sujuvasti vierestä seurasin. Loppuarvio: usean kuukauden kestävällä neljän viiden tunnin päivittäisellä harjoittelulla Äiskä saattaisi oppia sanomaan yksittäisiä sanoja siten, että läheiset ihmiset ymmärtävät! Terapeutin läksiäissanat Äiskälle: Ole iloinen, olen nähnyt, että sinä ymmärrät kaiken, mitä sinulle puhutaan. Luonani on käynyt myös afaatikkoja, jotka eivät osaa puhua eivätkä ymmärrä mitä heille puhutaan. Silloin elämä on tosi yksinäistä.

Näillä on menty eteenpäin, mutta eihän tuota puheasiaa voi unohtaa. Päivisin minä kaipaan ajoittain juttuseuraa - kaksisuuntaista keskustelua. Ja Äiskää ottaa välillä armottomasti päähän, kun kukaan ei ymmärrä, vaikka kuinka yrittää jotakin selittää. Ja öisin minä näen kerran pari kuukaudessa unta, että yht'äkkiä Äiskä alkaa puhumaan. Ja meillä on ihan mahdottoman paljon tarinoitavaa! Kait tämä on sitä asioiden alitajuista työstämistä, vaikka kyllähän sitä kaikesta huolimatta vieläkin toivoo, että oppisi edes joitain sanoja.

Tänään ei kuitenkaan tarinoitu. Tänään kokkailtiin 

kalkkunaperunoita wieniläisittäin

(lähde: Heinrich Bauer Carat KG (toim.): Einfach lecker kochen, Wiener Küche)

1 kg keitettyjä perunoita

3 sipulia

ruohosipulia

200 g savustettua kalkkunaleikettä

öljyä

1 tl suolaa

1/2 tl mustapippuria

Kuori ja siivuta sipulit. Kuori ja lohko perunat. Viipaloi kalkkunaleike. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota siinä sipulit. Lisää perunalohkot ja paahda aika kuumalla pannulla viitisen minuuttia eli sen aikaa, että perunat ja sipulit alkavat saada hieman ruskeaa väriä pintaan. Lisää suola, pippuri ja viimeksi kalkkunasilppu. Kääntele sen aikaa, että myös kalkkunasiivut lämpenevät. Lisää vielä ruohosipuli ja sekoita. Tarjoile.

Hyvää äänin 4 - 0. Äiskän asteikolla meni kolmoseen - ei tykännyt sipuleista. Kuva jäi ottamatta, kun kamerasta loppuivat paristot taas kerran.

Laihdutuskuuri

Kaksi ja puoli vuotta sitten painoin tupakoinnin lopettaessani 83 kiloa. Ihan kohtuullinen paino 178 senttiä pitkälle miehelle. Vaan kesän aikana paino nousi kilon viikossa ja pysähtyi sitten reiluun 90 kiloon. Syksyllä poksahti kilpirauhanen ja taas tuli kymmenen kiloa lisää. Siellä se on sitten on viimeiset pari vuotta ollut, sadassa neljässä kilossa. Kuukausi siten tuli mitta täyteen, ja aloitin dieetin. Joka aamu mies vaa'alle ja lukema kalenteriin ylös. Jos paino on vähemmän tai saman verran kuin edellisellä viikolla vastaavana päivänä, on kaikki hyvin. Vaan jos se on enemmän, niin koittaa pussikeittopäivä. Puolen litran satsi pussikeittoa, johon on lisätty desi kauraleseitä, sisältää energiaa noin 1500 kilojoulea. Kahta lautasellista enempää ei päivässä pysty syömään eli saatu energiamäärä lienee hieman alle vuodepotilaan tarpeen. Ja paino tippuu varmasti, jos syö vähemmän kuin kuluttaa. Tähän mennessä vauhti on ollut noin 70 grammaa päivässä eli juhannukseen mennessä pitäisi saavuttaa jo alle 90 kilon paino. Ja keittopäiviä on kuukaudessa ollut kolme.

Kerroin dieetistä maisteri Siiskoselle, joka suositteli minulle pähkinädieetin testaamista. Ei onnistu! Iloisella 80-luvulla sain silloiselta tyttöystävältäni syntymäpäivälahjaksi ison leipäkorillisen erilaisia pähkinöitä. Niihin tuli himo: yhden vielä otan ja sitten lopetan. Ja tätä jatkui niin kauan, että vatsaa koski, mutta silti piti vielä yksi ottaa. Kyllä oli helpotus, kun pähkinät vihdoin loppuivat. Kori minulla on vieläkin. Terveisiä vain Hirvosen Jaanalle Imatralle. Eli pähkinädiettiin en enää ryhdy, käy vielä kuten kaalisoppadieetissä. Lihoin, kun oikein tykkään kaalikeitosta! Huomenna voi tulla keittopäivä. Oli nimittäin sen verran hyvää

sitruunainen broileripasta

(lähde: Kati Jaakonen (2012), Kodin suuri keittokirja, A Bonnier Group Company. Pientä säätöä piti tehdä, että ei tarvinnut kauppaan lähteä aineksia ostamaan.)

loraus oliiviöljyä

lorauksia sitruunamehua

450 g maustamattomia broilerisuikaleita

pieni valkosipuli murskattuna

1 tl sitruunapippuria

1/2 tl suolaa

1 sipuli silputtuna

yhden sitruunan kuoriraaste

yhden sitruunan mehu

4 dl ruokakermaa

1 ruukku thai-basilikaa silputtuna

vettä 

suolaa

sitruunamehua

200 g makaronia

Laita paistinpannulle öljy, loraus sitruunamerhua ja lämmöt päälle. Kypsennä broilerisuikaleita pannulla, lisää valkosipulimurska ja silputtu sipuli. Jatka kypsentämistä. Lisää sitruunapippuri, suola ja sitruunan kuoriraaste. Purista sitruunasta mehut pannulle ja kaada kermat sekaan. Kuumenna. Silppua thai-basilika pinnalle ja nosta pöytään. Kaveriksi voi keittää sitruunamehulla ja suolalla maustetussa vedessä makaroneja ellei kaapissa satu olemaan ihan oikeaa sitruunapastaa.

4 - 0 hyvää. Ja pitkästä aikaa Äiskän asteikollakin meni ensimmäisen luokan ruuaksi. Njam!

Joulu tulee - ahistaa

Minä olen aikaisemmin kovastikin tykännyt joulusta. Äiskän kanssa aina yhdessä laitettiin, kun lapsetkin olivat vielä pieniä. Siinä oli jotain idyllistä. Mutta jotenkin viime vuosina ja etenkin Äiskän sairastumisen jälkeen jouluista on mennyt hohto. Lapset ovat kasvaneet sen verran isoksi, että niitä lähinnä kiinnostaa, josko joku olisi laittanut viiskymppisen joululahjana kirjekuoreen. Ja välittömästi jouluaaton aterian jälkeen kysymys: saaks lähtee kavereitten luo? ABC on auki. Ja muutenkin tuntuu niin turhalta epätoivoisesti yrittää keksiä kaikenlaisia lahjoja ihmisille, joilta ei oikeastaan mitään puutu. Minä en ole koskaan ollut mikään lahjanostajatyyppi. Äiskä on hoitanut meillä ne asiat. Aiemmin ahisti jo sekin, kun piti Äiskälle joku joululahja keksiä. Ei kuulemma voinut itse ostaa itselleen. Ruokapuolta olen ajatellut siihen tapaan, että tämä joulu mennään sellaisella vanhanaikaisella ja yksinkertaistetulla sabluunalla läpi. Toki appiukon perinteisesti ostama kinkku täytyy toki ottaa vastaan. Päästäänpähän testailemaan niitä viime joululta jääneitä kinkkureseptejä.

Tänään käytiin Äiskän ja kaverinsa Mellan kanssa konsertissa - Illan hämyssä -liedkonsertti Joensuun taidemuseon salissa. Sopraano Sanna Heikkinen ja pianisti Risto-Matti Marin antoivat konsertin, jossa esittivät muun muassa Katri Valan runoihin sävellettyä musiikkia. Kokonaisuutena oikein piristävä kokemus. Erityisesti Äiskä eli tosi vahvasti mukana ja tykkäsi. Itse musiikista voi sen verran sanoa, että Marin soitti varsin mallikkaasti, mutta myös eleettömästi. Lumo jäi puuttumaan. Heikkinen paransi otettaan kohti loppua. Alun forte- ja fortissimo-kohdissa puuroutunut artikulaatio toimi lopussa varsin selkeästi. Kotiin tultuamme yritin opetella uuden uunin käyttöä, mutta ajoitus ei vielä toiminut. Uuni oli noin tunti ruokien paistoajankohdan jälkeen valmis. Niinpä hätäisinä käytimme sähköuunia. Listalla oli tänään

Sienipiirasta

(Lähde: Hopsu-Neuvonen et al.: Penninvenyttäjän keittokirja, Marttaliitto ry, 2006 [vähän muokkasin])

Perunavoitaikina

100 g keitettyä perunaa

100 g margariinia

1 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Täyte

1 hienonnettu sipuli

öljyä

2 - 4 dl hienonnettuja, kokoonkeitettyjä mietoja sieniä. Minä käytin suppilovahveroita, niitä Lehmon Laptonin keräämiä. 

2 dl kermaviiliä

3 munaa

1 tl suolaa

ripaus valkopippuria 

juustoraastetta

Sekoita hienonnettu peruna, margariini, leivinjauho ja jauhot taikinaksi. Painele taikina matalan piirakkavuo'an pohjalle. 

Kuullota sipulit öljyssä, lisää sienet ja hauduta vielä hetki. Lisää juustoraastetta lukuun ottamatta loput ainekset. Munat täytyy vatkata kevyesti ennen lisäämistä. Sekoita hyvin koko seos ja kaada se vuokaan taikinapohjan päälle. Kypsennä 200 asteessa 30 - 40 minuuttia.

Hyvää äänin 3 - 2. Juniori ei edes maistanut, kun havaitsi sienet. Mari ei muuten tykännyt, ja me aikuiset syötiin melkein koko piiras kolmistaan. Oli niin hyvää, että Äiskän asteikollakin meni kakkosluokkaan!

Ja kun vauhtiin olin päässyt, niin samaan rytäkkään piti kokeilla Hellapoliisin uudesta lehdestä napattua Mehevän punajuurileivän reseptiä. En käy reseptiä tähän kirjoittelemaan, kun sen voi käydä tuosta edellä olevasta linkistä lukemassa alkuperäisenä. Sen virheen tein, että tein tupla-annoksen yhdelle uunipellille. Lopputulos oli se, että vaikka hieman pidensin paistoaikaa, jäi leipä aavistuksen raa'aksi. Ja toinen asia mitä ihmettelen, on leivän väri. Hellapoliisin leivässä punajuuri näkyi punaisina pilkkuina taikinassa. Minulla se varjäsi koko taikinan. Syntyi todellinen joululeipä!

17 v ja ruokaa huomiseksi

Meillä oli tänään synttäribileet. Tai oikeastaan meillä oli synttäribileet jo viikonloppuna, sillä aikaa kun minä Äiskän kanssa olin Etelä-Karjalassa käymässä. Mutta tänään sitten sellainen vähän miedompi versio. Äiskän kanssa käytiin päivällä kaupassa ja ostettiin kaikenlaisia herkkuja. Eilen olin nuorisolle kertonut, että tulkaa ajoissa koulusta. Ruuan jälkeen on sitten synttärikakkua. Äiskä iltapäivästä yritti minulle selittää, että älä nyt laita sitä ruokaa, kun kuitenkin on kakkupäivä. Enhän minä sitä uskonut. Siinä sitten viideltä istutaan kahvipöydässä. Lankomies vaimonsa kanssa ja minä Äiskän kanssa. Odotetaan Maria ja juhlakalua. Juniori soitti: Voinko tulla vasta kuuden jälkeen? Minähän vetäisin kunnon kilarit, että sinua itse asiassa täällä odotetaan. Juniori ymmärsi yskän ja ilmestyi kotiin melkoisen nopeasti. Äiskä oli valinnut nuorimmaiselleen mielestäni varsin sattuvan onnittelukortin. Kortissa luki:

17 vuotta on hyvä ikä!

• Koulu ja kaverit ovat tärkeitä.
• Murrosikä alkaa jo hellittää otettaan. (ainakin omasta mielestäsi)
• Vanhempasi kohtelevat sinua kuin aikuista! (ainakin jossain tilanteissa)

Vietä tänään mukavaa juhlapäivää! Olet sen ansainnut!

Voisiko tuota sattuvammin sanoa. Niinhän siinä kävi, että Äiskä oli oikeassa. Kukaan ei enää jaksanut maistaakaan tekemääni ruokaa, joten se jäi odottamaan huomista lämmittämistä. Niinpä meillä on huomenna ruokana 

Venäläinen ruukku-uunipaisti

700 g lihaa (esim. karjalanpaistilihat)

1 sipuli

8 keskikokoista perunaa (punaiset uuniperunat ovat hyviä)

50 g voita

2 tl suolaa

1 tl mustapippurirouhetta

juustoraastetta

350 g smetanaa

2 dl majoneesia

4 rkl maitoa

1 tl tilliä, ruohosipulia, persiljaa ja meiramia

Sekoita keskenään lihapalat, suola, pippuri ja hienoksi silputtu sipuli. Pane lihat uuniruukkuun tai vuokaan. Heitä sekaan puolet voista. Lohko joukkoon myös kuoritut perunat. Säästä pari perunaa. Sekoita. Siivuta säästetyistä perunoista ohuita siivuja, joista ladot kauniin "kannen" ruukkuun. Pane päällimmäiseksi loput voit. Ripottele pinnalle kerros juustoraastetta. Sekoita loput ainekset erillisessä astiassa ja kaada nekin lopuksi ruukkuun. Paista 220 - 240 asteisessa uunissa 45 - 60 minuuttia. Tarjoile maustekurkkujen ryydittämänä.

Sen verran reunasta maistelin, että syötävää tuli. Oikeastaan mainiota kylmän talvipäivän ruokaa. Sen verran tuhtia evästä tuntui olevan. Kokeilkaa ihmeessä.

Reseptin lähde: Zarkoje i drugie bluda c mjasom, Eksmo, Moskova, 2010. ven. Жаркое и другие блюда с мясом. Vähän muokkailin tarkemmaksi.

Äiskä kokkaa!

Joku aika sitten kerroin Äiskän avustajan olleen pitkällä sairaslomalla. Loma jatkuu edelleen, mutta kuten jo kerroinkin, onnellisten tähtien alla, sillä sijaisella on ollut varsin kuntouttava ote työhönsä. Edelleen vanhaa kertaava onnellinen sattuma oli, kun toimintaterapeutti alkoi tuoda niitä helppoja ruokareseptikopioita. Nyt Äiskän päiväkokkailuista on tullut jo rutiinia. Avustaja ja Äiskä suunnittelevat viikon lounaslistan yhdessä ja minä ostan tarvikkeet. Kokkailu tapahtuu pääasiassa Kokaten ja Herkutellen -kirjojen reseptien avulla. Ja usein tahtoo vain karata tuonne Herkutellen-osastolle. Niin kuin tänäänkin. Tosin ohje oli tänään peruskoulun ala-asteelle tarkoitetun Kotoiset askareet -sarjan "Meillä leivotaan" -kirjasta (Kustannus Oy Semic, Tampere, 1989). Kirjan ohjeet ovat yhtä helppoja hahmottaa kuin Kokaten ja Herkutellen -kirjojenkin. Yhtä kaikki, herkkupuolelle meni.

Suklaapalloset 20 kpl

Klikkaamalla kuvaa saat sen isommaksi.

Taikinan Äiskä teki itse melkolailla itsenäisesti.Vähän avustaja auttoi nostelemalla ylemmiltä hyllyiltä tarvikkeita ja pitämällä sekoituskulhoa paikoillaan. Kun valmistelut olivat tehty

avustaja pyöritteli kahdella kädellään pallerot, 

ja Äiskä terveellä kädellään pyöritteli pallerot raesokerissa.

Lopputulos oli herkullinen ja konditoriamestari iloinen.