lauantai 16. heinäkuuta 2011

Olutharrastus

No vihdoin ja viimein täällä tekstin ääressä. Tai oikeastaan melko aikaisin, sillä usein menee yli 23:n. Nyt on vasta 22 ja rapiat. Tässä päivässä ei nyt ole järin paljoa lapsille kertoilua. Käytiin Äiskän kanssa appiukon kesäasunnolla hakemassa Juniori puutalkoista. Oli naputellut kirveellä parissa päivässä muutaman motin klapeja. Oli appi iloissaan. Ruuaksi tarjosivat herkullista kuhaa. 

Kotona sitten keskityttiinkin juomapuoleen, juttu joka vaatii vähän pitemmän johdannon. Ei sentäs ihan muinaisista roomalaisista lähdetä. Puolen kymmentä vuotta sitten aloin ihmetellä, kun toiset oluet maistuivat hyvältä ja toiset eivät. Heti aluksi todettakoon, että oluen juontini rajoittuu yleensä pullolliseen tai tölkilliseen saunan jälkeen. Eikä aina sitäkään. Pari vuotta haarukoin omaa lajiani, kunnes kerroin asiasta silloiselle pomolleni Pikku-Henkalle. Henkka onneton meni kertomaan minulle belgialaisista oluista. Oli joku belgialainen kollega pitänyt yhden illan esitelmän tukholmalaisessa pubissa. Sen jälkeen en ole juonut oikeastaan muuta kuin belgialaista olutta. Ja belgialaisilla on kriek, olut jonka käymisprosessissa käytetään kirsikkaa. Olut maistuu voimakkaan kirsikkaiselle. Tykkäsin mausta. Sitten tietysti päähäni välähti, että voisiko kotoisesta kotikaljastamme tehdä kirsikan makuisen version. Viime kesän helteillä meni kolme viikkoa testaillessa, ja lopulta löytyi oikea resepti. Lopputuloksena juoma, jota lapsetkin voivat juoda eli taas kerran: tämä ei ole kiljuresepti. (Reseptit sen tekoon löytyvät täältä. En suosittele kokeilemaan.)

Kirsikkainen kotikalja

2 annosta Tuoppi-kaljamallasuutetta
2 pss pakkauksen mukana tulevaa kuivahiivaa (kannattaa kokeilla yhdelläkin, ei tule niin hiilihappoista ja ärhäkkää=>saa myöhemminkin pullosta paremmin ulos)
4 dl sokeria
4 l vettä
2 l kirsikkanektaria

Varsinainen valmistus tapahtuu täysin Kotikalja-uutepakkauksen ohjeiden mukaan. Ainoa ero on, että kun ohje sanoo kolme litraa vettä, niin me laitamme kaksi vettä ja kolmanne kirsikkanektaria. Eli: sekoita uutteet reilusti kädenlämpöiseen veteen, johon olet kumonnut myös kirsikkanektarit. Sekoita. Lisää sokeri. Sekoita. Lisää kuivahiiva. Jätä vuorokaudeksi huoneenlämpöön käymään.

Vuorokauden käymisen jälkeen pullota. Aseta pullot viileään, esimerkiksi jääkaappiin. Juoma on valmista nautittavaksi vuorokauden kuluttua. Kannattaa odottaa se vuorokausi, sillä jälkikäyminen tapahtuu sen aikana ja kalja saa hiilihappoisuutensa sen aikana.


Toiset tykkäävät - toiset eivät. Kokeile ja kerro joko kommenteissa tai sähköpostilla mielipiteesi. Tietääkseni kyse on kerrankin ihan itse kehittämästäni reseptistä ja itse olen oikeasti tyytyväinen lopputulokseen. 

Ja muistathan käydä vastaamassa oikean puoleisen sivupalkin kyselyyn.

Ja voi hittolaine! Sillä aikaa, kun tätä innoissani kirjoitin, kiehuivat huomisen perunasalaatin perunat pehmoisiksi. Eli ei muuta kuin homma huomenna uusiksi.

2 kommenttia:

  1. Oooh....tulee ihan "oktoberfestivalit" (Tukholmassa) mieleen, siellä nimittäin tuli ensimmäistä kertaa marstettua kirsikka olutta ja hyvää oli, vaan nyt on ihan unohtunut että sitäkin vois ostaa joskus....tai sitten odottaa lokakuun puolelle että vois vaikka Köpiksessä pyörähtää olutfestareilla...tai vaikkapa Muncheniin vois ajaa kun ei ole pitkä matka sinnekään
    Ja toki tän receptin voi antaa puoliskolle kotona (joka on väsännyt muutaman litran kotiviiniä tämän kesän aikana...kun ollut noita vieraita meillä 6 viikkoa putkeen niin on mennyt sitä viinäkin....vaikka itse ei olla oltu kotona) No se siitä se vois kokeilla tehdä omaa olutta pitkästä aikaa....eli kiitti tästä kivasta receptistä
    Anne Skånesta

    VastaaPoista
  2. Kotikaljareseptiin liitettynä muistuttaa vain etäisesti alkuperäistä kriekiä, mutta hyvää silti!

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.