Mustikkaräätti.

Tässä on joskus tullut tarinoitua lapsuuden makujen kärsimästä inflaatiosta. Yksi on kuitenkin ylitse muiden, eikä sen viehätys taida kadota koskaan. Muistan varmasti elämän tappiin saakka sen, kun kuumana kesäpäivänä oli käyty Vel'miehen kanssa keräämässä ensimmäisiä mustikoita litran verran. Ja Äiti tekin niistä illaksi mustikkaräättiä. Ruokaan tarvittavaa ruisleipää ja sokeria löytyi aina kotoa. Mustikkaräätti on ruoka, joka maistuu vielä tänäänkin aivan yhtä hyvältä kuin pikkupoikana Simpeleen Änkilässä.

1 l mustikoita
Pieneksi palasteltuja ruisleivän palasia (krutonkien koko on paras), ei haittaa vaikka olisivat vähän kuivia
Sokeria

Survo mustikat soseeksi. Lisää sokeria sen verran, että tuntuu suussa syötävän makealta. 

Lisää leipäpalaset. Sekoita. Jälkiruokaan laita vähemmän, mutta jos pitää tulla kylläseksi, niin sitten enemmän. Liian paljon ei kuitenkaan maistu enää hyvältä. Oikeat suhteet oppii vain kokeilemalla. Laita jääkaappiin tekeytymään. Räätti on valmis, kun leipäpalasiin on imeytynyt läpeensä mustikan nestettä.

Toiset nauttivat räätin ihan sellaisenaan. Joku tykkäsi lorauttaa vähän maitoa. Minä söin piimän kera. Miten vaan parhaalle suussa maistuu. 60-luvulla ei ollut kaikkia nykyajan mahdollisuuksia, mutta voisin kuvitella, että nykyään joku simpeleläinen lorauttaa vähän maustamatonta jugurttia tai vaniljakastiketta. En tiedä. Voisin vaikka itse kokeilla huomenna.

Syötyämme vuosia sitten tätä ruokaa, Äiskä kertoi ruisleipä-mustikka yhdistelmästä pohjois-norjalaisen tyttebär-version: ruisleivän päälle voita ja sitten sokeroitua mustikkasurvosta. Ai että oli hyvää! Sitäkin meillä silloin tällöin syödään.