lauantai 2. heinäkuuta 2011

Kaksi vanhaa trukkijätkää

Syksy 2003. Seison vesisateessa Joensuun yliopiston humanististen tieteiden tiedekunnan tupakkapaikalla. Olin juuri aloittanut opiskelut - 44 vuotiaana. Siinä tupakoidessani kiintyi huomioni hieman minua nuorempaan kaveriin, joka puhui tutun oloisesti. Iskeydyin juttusille. Kertoi olevansa Etelä-Karjalasta. No sieltähän minäkin alun perin olen maailmalle lähtenyt. Kaveri kertoi olevansa entiseltä ammatiltaan vaneritehtaan trukkikuski. No minä olin ennen opiskeluja ollut kymmenen vuotta konepajalla trukkikuskina. Meistä tuli heti hyvät kaverit ja monta mukavaa hetkeä yhdessä vietettiin seuraavien vuosien aikana.

Kevät 2008. Oltiin molemmat saatu tieto gradujen hyväksymisestä eli alettiin olla niin sanotusti muodollisuuksia vaille valmiita maistereita. Otettiin kolmas samassa tilanteessa oleva kaveri mukaan ja lähdettiin ulkoilukeskuksen kodalle. Kassit täynnä makkaraa, kaljaa ja venäläistä votkaa. "Ottakaahan makkaraa, maisteri Siiskonen." "Kiitos, kiitos. Ottaakos maisteri Pirhonen palan painikkeeksi votkaa vai kaljaa?" Tähän tapaan pelleillen jutustelimme. Pohjimmiltamme olimme tyytyväisiä ison urakan valmistumisesta. Vanhat trukkikuskit - nyt ihan oikeat maisterit. Ja molemmat lähes viisikymppisiä!

Opinnot loppuivat, tiet erkanivat, mutta ystävyys jäi. Ja pelleily. Joulukortteihin kirjoitetaan titteliksi maisteri ja etunimi jätetään kirjoittamatta. Ystävyys on myös yhteistä sisäänpäinkääntynyttä huumoria. Tänään sitten kaksi vanhaa trukkijätkää grillailivat:


Tämän jutun reseptit ovat poikkeuksellisesti kahdelle helvetin nälkäselle äijälle!

Röstiperunat

5 keskikokoista perunaa
1 sipuli
öljyä
juustoraastetta
suolaa

Kuori perunat ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Huuhdo raaste siivilässä ja valuta hyvin. Kuori ja silppua sipuli. Kuumenna öljy pannulla ja paista miedolla lämmöllä sekaisin sotkettuja perunoita ja sipulia kymmenen minuuttia paistosta koko ajan käännellen.



Lisää puolestatoista kahteen desiä juustoraastetta. Sekoita hyvin. Taputtele pinta tasaiseksi. Anna paistua viitisen minuuttia. Käännä paistos toisin päin. Jatka paistamista vielä kymmenen minuuttia.



Lopuksi ripottele pinnalle juustoraastetta, jonka annat vielä sulaa omia aikojaan ennen kuin nostat perunat pöytään.

Lihan kastikkeeksi valmistimme Lehmon Laptonin tuomista korvasienistä 

Korvasienikastiketta

1/2 - 1 l hyvin ryöpättyjä korvasieniä
1 sipuli
köntti voita (noin 50 g)
3 rkl vehnäjauhoja
2 dl maitoa
2 dl kuohukermaa

Sulata voi kattilassa. Kuullota silputtu (no tietysti se pitää myös kuoria) sipuli kattilassa. Lisää sienet. Hauduta keskilämmöllä kymmenen minuuttia. Lisää vehnäjauhot. Sekoita. Lisää vähän kerrassaan maito ja kerma. Anna hautua vielä kymmenisen minuuttia. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Suolaa reilusti ja valkopippuria varovasti. Tarjoile.

Ja koko grillituokion huipentumana nautimme kaksi kolmen sentin

T-luupihviä

2 kolme senttiä paksua t-luupihviä (eli noin 700 g per pihvi)
grillauskastiketta
mustapippurirouhetta
merisuolaa
valkosipuli kuorittuna ja silputtuna


Ota pihvit ainakin puoli tuntia ennen grillausta huoneenlämpöön. Varsinaiseen grillaukseen ihan perinteinen hiiligrilli on paras. Voitele pihvit kastikkeella.



Hiero pintaan mausteet. Paista hyvällä hiilloksella 10 - 15 minuuttia.



Kääntele pihvejä koko ajan ja voitele aina kastikkeella. Tarjoile.



Salaatittina käytimme lehtisalaattia naapurin salaattipenkistä. Kiitos Mailalle. Lisäksi nypimme omasta pihast voikukan lehtiä ja väriksi laitoin tomaattisiivuja. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.


Kyytipoikana tietysti olutta.

Dvornjagamme Lulu kiittää.

PS. Kiitokset Pilkon Citymarkettiin Tuulalle, joka ystävällisesti erikoistilasi meille kerrotut naudanlihaiset t-luupihvit ja leikkasi ne haluamaamme paksuuteen. Palvelua, joka ei pääsiäisen tienoissa onnistunut Joensuun kauppahallin lihamyymälässä. Ja aina kehutaan kauppahalleja ja moititaan marketteja! Himputti sentään.!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.