maanantai 11. heinäkuuta 2011

Tulista maissirokkaa talvi-iltojen iloksi

Isäni serkut muuttivat sodan jälkeen evakkoon Turun ympäristöön eli lähinnä Marttilaan ja Raisioon sekä Kuopioon. Kun sitten kesä ja loma-aika tuli, oli koko ajan joku serkku perheineen kylässä. Mukavaa riitti ja Äitilläni ruuan laittoa. Äiti sanoikin, että hän laittaa aina makkarakeiton ja lisää vettä sitä mukaa kuin suku tuvassa lisääntyy. Meillä on iloisesti vähän sama meininki. Tuuli lähti päivällä, ja seuraavat vieraat tulevat ennen iltaa. Vieraita on oikeastaan luvassa ensi maanantaihin saakka. Jippii! Ystävät eivät ole hyljänneet.

Tämänpäiväinen ruoka sopii keveyttään kesään ja tulisuuttaan talveen.

Maissikeitto

1 sipuli
2 - 3 isoa valkosipulin kynttä
öljyä
1 tl juustokuminaa
1 tl korianterijauhetta
1/2 tl chilijauhetta
450 g pakastemaissia
3 - 4 perunaa
6 dl maitoa
4 dl vettä
2 kanaliemikuutiota
1 reilu rkl sweet chili -kastiketta
persiljaa
paketti (140 g) pekonia

Kuullota sipuli ja valkosipulit kattilassa. Lisää juustokumina, korianteri ja chili. Jatka hetki kuullottamista. Soseuta maissista noin kaksi kolmannesta. Lisää kattilaan. Hauduta välillä hämmentäen 10 minuuttia. Kuori ja suikaloi perunat. Lisää kattilaan perunat, maito, vesi liemikuutiot ja loput maissista. Keitä hiljalleen 15 minuuttia eli kunnes perunat kypsyvät. Mausta chilikastikkeella. Leikkaa pekonit suikaleiksi. Paista rapeiksi. Lisää keittoon ja koristele persiljalla. Jos haluat kasviskeittoa, jätä pekonit pois.

Hyvää äänin 2 - 1. Äiskä veti neloseen.

2 kommenttia:

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.