lauantai 23. heinäkuuta 2011

Maksettua säheltämistä

Niin. Oikeasti se viinatehtaan lähestyminen meni seuraavasti. Silloin kun maisteri Siiskonen oli kylässä, istuimme iltaa myöhään yöhän Äiskän nukkumaan menon jälkeen. Juotiin olutta. Maisteri Siiskonen poltti tupakkaa. Minä nuuhkin sivuvirtauksia. Ja sitten me pohdittiin syntyjä syviä. Yhden jälkeen sitten käytiin nukkumaan, ja minä suljin auki jääneen tietokoneen. Samalla kuitenkin  päätin katsoa Iskän sähköpostin. Siellä sitten tämä mainittu lähestyminen oli. Lupasivat lähettää tuotenäytteet, jos haluan kehitellä reseptejä. Kävin vilkaisemassa, että kahdeksan pulloa viiniä. No shiinä oluen höyryssä tuntui, että mikäs siinä. Kyllä minä nyt pari reseptiä pyöräytän milloin vain, jos ilmaista viiniä on tarjolla. Ilmoittauduin. Ja aamulla oli sitten hätä ja hyvä mieli  yhtä aikaa.

Enhän minä mitään reseptejä osaa kehitellä. Päätin kuitenkin yrittää jotakin, kun kerran olin luvannut. Olen ottanut lähestymistavakseni funtsia, missä olemassa olevassa ruuassa voisi noita mainittuja tuotteita käyttää. Tänään sitten otin lähtökohdakseni burgundinpadan ja Chymoksen mustaherukkaviinin. Padan resepti löytyi kotikokki.net -sivustoilta. Joku Kurre näkyy tehneen. Mutta sitten alkoi säheltäminen ja lopputulos taisi hieman karata alkuperäisestä ideasta:

Lihapata

800 g naudanlihasuikaleita
öljyä 
2 dl Chymoksen mustaherukkaviiniä
2 dl vettä
5 dl lihalientä
140 g pekonia
2 sipulia
3 valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
3 laakerinlehteä
1 tl timjamia
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippurirouhetta
pieni purkki tomaattipyreetä
2 tl sokeria
noin 5 kpl pienenpieniä kevätsipuleita
noin 5 kpl pieniä punasipuleita
250 g tuoreita herkkusieniä

Paahda lihat kuumalla öljyttömällä pannulla nopeasti umpeen parissa erässä. Laita lihat uunivuokaan. 



Kaada päälle mustaherukkaviini, vesi ja lihaliemi. Kaada pannulle desin verran vettä. Kiehauta vesi pannulla ja huuhtele sillä pannu. Kaada vesi vielä lihojen päälle. Vettä sen verran, että lihat juuri ja juuri peittyvät nesteeseen. Laita 175 asteiseen uuniin. (Tässä vaiheessa tajusin, että alkuperäinen resepti ei ollut tarkoitettu uunissa tehtäväksi.)

 Pilko pekoni, kuoritut sipulit ja valkosipulit sekä porkkanat. Kuullota niitä pannulla öljyssä. Ota kulho uunista.



Sotke siihen tomaattipyree ja mausteet. Kippaa pekonit ja muut kamat pannulta kulhoon ja kulho puoleksi tunniksi uuniin.



Sillä aikaa ruskista kevätsipulit ja punasipulit sekä paloitellut herkkusienet pannulla. Puolen tunnin kuluttua lisää tavarat pannulta kulhoon. Lisää myös vettä sen verran, että neste peittää kulhon tavarat. Kulho takaisin uuniin. Puolen tunnin kuluttua laske lämpö 150 asteeseen. Anna hautua pari tuntia.



Tarjoile perunoiden, riisin tai jonkin muun lisäkkeen kera. Minä keitin kaveriksi 

bulguria (neljälle)

4 dl bulguria
8 dl vettä
köntti voita
1 tl suolaa

Kiehauta vesi. Lisää voi, suola ja bulgur. Keitä koko ajan sekoitellen kunnes neste on imeytynyt - noin 20 minuuttia. Tarjoile. Bulguria saa ainakin luontaistuotekaupoista. Minä ostin Venäjän Värtsilästä kyläkaupasta.


Syömässä oli Anki, Naapuri, Äiskä ja minä. Äänin 4 - 0 todettiin kokeilu erinomaisesti onnistuneeksi. Äiskän asteikolla kakkonen.

2 kommenttia:

  1. Tuohon ei oo kyllä paljon kommentoimista. Saletisti hyvvää!!!

    VastaaPoista
  2. En ole ihan äsken syönyt yhtä hyvää lihaa. Toimisi varmasti myös lampaan kanssa. Tai tietysti kamujen kanssa, mutta lampaan lihasta valmistettuna.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.