maanantai 14. maaliskuuta 2011

Banaanimunakas

Joskus sitä odottaa innolla tilipäivää, joskus taas sitä, että saa jonkun äiskän kaveriksi illaksi, että pääsee käymään baarissa parilla oluella.(Omaishoitajana en pysty lähtemään ko. rientoihin, ellen saa järjestettyä jotakin osaavaa ihmistä huolehtimaan vaimoni hyvinvoinnista illan ja iltatoimien aikana) Harvemmin kuitenkaan olen niin innokkaasti odottanut edellä mainituista kumpaakaan kuin odotin tämän päiväistä ruuan laittoa. Tämä on taas niitä insinööri-Saken 25 vuoden takaisia Afrikan tuliaisia. Ajatuksena banaani ja munakas kiehtoivat tosi paljon. Mitähän siitä oikein syntyykään? No, nyt se sitten on kokeiltu:

Ainekset, juuri sopiva satsi neljälle

9 munaa
1,5 tl suolaa 
1,5 kukkurallista teelusikallista currya
3 silputtua sipulia
6 pieneksi silputtua tomaattia (jos olet oikein innokas, voi tomaatit kuoria ja siemenet poistaa, mutta ihan hyvä tuli ilmankin)
3 vihreää paprikaa
3 kypsää banaania
voita paistamiseen

Sulata voi ISOLLA paistinpannulla. Lisää sipulit, paprikat ja tomaatit. Paista ne lähes kypsiksi ja lisää joukkoon suikaloidut banaanit.



Banaani on kypsä silloin, kun se on niin musta kuoreltaan, että mieli tekisi viskata roskikseen. Mausta currylla ja suolalla. Sotke hyvin. Vatkaa munat kulhossa ja kaada pannulle vihannessössön sekaan. Voit vielä tässä vaiheessa nopeasti pyöräyttää lastalla koko hienouden sekaisin. Laita kansi päälle ja anna kypsyä pienellä teholla niin kauan, että pinta alkaa olla kiinteä. Sitten ei muuta kuin syömään.


Koko talo tuoksui eksoottisen hyvältä ja kaikki tykkäsivät. Voi varmaan myös valmistaa uunissa.

Niin, hetelmät loppuivat. Kävin ostamassa lisää, tuli toki vähän muutakin. Kuukauden talousmenot tähän mennessä 295 euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.