sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Suunnittelua ja makaronihässäkkää

Naiset on ihmeellisiä. Pääsääntöisesti positiivisessa mielessä. Meillä niitä hilppaa yhtenään. Vaimo tietysti vakiona kotona. Sitten täällä käy siivooja, henkilökohtainen avustaja, pari-kolme fysio- ja muuta terapeuttia ja omaishoitajan vapaapäivien tekijöitä. Vakavasti puhuttuna on todettava, että yhteiskunta pitää tosi hyvin huolta (siivoojan toki maksan itse omaishoidon tuella). Mutta naiset ja folio!!!!!!! Kaikki ketkä ovat jollain tavalla ruuan kanssa tekemisissä, vuoraavat ruuan tähteet ja muut vastaavat folioon. No minä kysymään miksi? No siksi, ettei kuivu! Eihän kulhon päälle pyöräytetty folio mitään kosteutta pidättele. Siihen tarvitaan tiiviimpi ratkaisu. Esimerkiksi muovipussi. Vanhat leipäpussit esimerkiksi ovat tosi hyviä. Ja suuremmille astioille käyttämättömät roskapussit. Ja vaikka minä kuinka selitän, että foliota vain silloin, kun laitetaan liha vetäytymään tai pitää saada joku kestämään lämpimänä, niin salaattikulhot löytävät tiensä foliokääreeseen! Minä poika piilotin foliot. Nyt on alkanut muovipussit kelpaamaan!


No niin, vähän tuli urputettua. Nyt on hyvä mieli. Tänään (tai jos ihan rehellinen olen niin eilen) suunnittelin taas viikon ruokalistan.

Sunnuntai                    Makaroni-jauheliha-hässäkkä
Maanantai                  Haita thaimaalaisittain (hai korvattu seillä, kun haita on hitsin hankala saada)
Tiistai                         Hapankaalia ja bratwursteja
Keskiviikko                Pelmenejä (niitä mitä joku aika sitten tehtiin)
Torstai                       Katkarapukastike + riisi
Perjantai                     Puutarhurin kasvisvuoka

Tänään syötiin tuttua makaronihässäkkää:

Noin 5 dl makaroneja
2 sipulia
400 g jauhelihaa
suolaa
mustapippuria
tilliä
meiramia
2 valkosipulin kynttä

Keitä makaronit. Viipaloi valkosipulin kynnet keitinveteen. Sillä aikaa kun makaronit kiehuvat, kuori ja silppua sipulit. Kuullota niitä pannulla. Lisää jauheliha. Kun jauhelihakin on kunnolla kypsynyt, mausta suolalla ja mustapippurilla. Keitä makaroneja "yli", jotta niistä tulee vähän semmosia löllöpehmeitä. Valuta lävikössä. Sotke kattilaan makaronit ja jauheliha-sipulipaistos. Lisää pari teelusikallista meiramia ja tilliä. Meirami sopii hyvin makaroniruokiin ja tilli tuo kesän maun keskelle talvea. Ploraus ketsuppia itse lautaselle annosteltuna viimeistelee aterian.

Yksinkertaista perusruokaa, mutta joskus on päästävä kokinkin helpolla. Ja sunnuntai on lepopäivä.

4 kommenttia:

  1. Kuulepas folion vihaaja: minä pesin 1980-luvulla kaikki vanhat pakaste- ja leipäpussit ja käytin niitä aina vain yhä uudelleen. Vähitellen kyllästyin valkoisilta lepakoilta nättäneisiin alassuin kuivuviin pusseihin. Nykyisin käytän huoletta talouskelmua. Tosin huomaan, että poikani ei saa sitä siististi katkaistua rullasta, ja muoviriekaleissa menee materiaalia hukkaan.

    VastaaPoista
  2. Kelmukin on parempaa. Se pitää oikeasti ruuan kosteustasapainon stabiilina. Mutta folio! Ei hyvänen aika. Ja meillä päin kun vielä ei ollut kuivausrumpua, niin roikkui myös narulla valkoisia lepakoita ja joskus Mikki Hiiren korvia. Eivät tosin liittyneet mitenkään ruokaan. Ja voihan sen leipäpussin heittää parin käyttökerran jälkeen pois - uuttahan tulee koko ajan leivän mukana kaupasta.

    VastaaPoista
  3. Makaroonihässäkkään sopii mausteeksi myös reilusti currya.

    VastaaPoista
  4. Curry on muutenkin tosi kiva mauste. Tuo keittiöön mukavan eksoottisen tuoksun. Meillä nuoriso tulee aina alakertaan kun laitan curry-ruokaa. Kysyvät: iskä, mitä hyvää sie laitat, kun tuoksuu niin hyvälle?

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.