torstai 9. kesäkuuta 2011

Metla Joensuu 30 vuotta

Tänään olin juhlimassa työpaikkani eli Metsäntutkimuslaitoksen (METLA) Joensuun yksikön 30-vuotiasta olemassa oloa. Teimme neljän tunnin jokiristeilyn Pielisjokea ylöspäin erinomaisen hellesään vallistessa. Risteily oli mukava, sillä luonto on Pielisjoen rannoilla kaunista ja rakentaminenkin on suoritettu ympäristöä kunnioittaen.

Risteily päättyi rantautumiseen Utran uittotuvalle. Uittotuvalla nautimme keittiömestari Martikaisen joukkoineen loihtimasta karjalaisesta pitopöydästä.



Alkuruuat olivat tosi maittavia. Erityisesti tervasilli ja salaatit jäivät mieleen. Salaateissa oli rohkeasti käytetty luonnon kasveja. Voikukkaa, horsmaa, vuohenputkea, koivunlehteä ja niin edelleen. Ja kolmas hyvä oli salaatti, joka sisälsi sieniä. En tarkemmin osaa kuvailla, mutta hyvää oli.



Pääruokakin oli hyvää. Tosin Joensuun kantapaikkani normaali arkinen noutopöytä on jonkin verran parempi, mutta kait tällaisissa jutuissa on osansa tilaajaorganisaatiollakin. Vaikkakin olisin kyllä odottanut paistettujen muikkujen olevan kuumia, ei lämpimiä.


Jälkiruuaksi tarjoiltu mansikkatäytekakku ja kahvi taas veivät kielen mennessään.

Äiskä oli kotona Avustajan kanssa. Avasivat kesän syömällä uusia perunoita ja silliä voin kanssa. Ja tähän ruokaan ei sovi mitkään margariinit. Täytyy ehdottomasti olla voita.

Ja vanhin poika sai maisterin paperit ulos yliopistosta. Pitää lauantaina valmistujaispippalot Vantaalla. Eli seuraava blogipäivitys taitaa mennä ensi maanantaille. Hyvää viikonloppua kaikille. Nauttikaa kesästä ja toisistanne.

4 kommenttia:

  1. Blogisi on ihanasti elämänmakuinen ja tässä päivässä elävä. Olen viikossa jäänyt aivan koukkuun!! - apuva! -

    sonja

    VastaaPoista
  2. Ihmekös tuo. Blogi kertoo elämästäni. Se vain oli aiemmin paljon tapahtumarikkaampaa. Mukava, että olet tykännyt. Käy ihmeessä jatkossakin kommentoimassa.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut niin äiskälle,iskälle kuin pojalle!Yhdyn anonyymiin,mitä blogisi sisältöön tulee.:)

    VastaaPoista
  4. Kiitokset onnitteluista. Elkää nyt kehuko. Rupian vielä vähättelemään, vaikka sisällä tuntuu kuin hyvältä, kun on saanut jotain kivaa aikaiseksi.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.