Matalalentoa ja sinappimunia

Tänään on sitten taas ollut niin kiire, että ei ole ehtinyt edes maahan asti sylkemään. Ryntäiltä löytyy. Vihdoin viimein saatiin Juniorin vanha Solifer vm. -80 myytyä. Ostaja tuli illan suussa 150 kilometrin päästä. Halusi saada itselleen vanhanajan hyvän ja kestävän mopon. No, asiakashan on aina oikeassa. Minä kirjoitin luovarin ja otin kiitoksella rahan vastaan. Ja sitten Äiskän kanssa kauppaan. Osalla moporahoja ostin jäätelökoneen. Kun vain joku ilta ehtisi vielä kokeilemaan. 

Ei ehtinyt tänään. Sain ihan mahotonta kyytiä. Auto piti hakea rautatieasemalta viikonlopun reissun jäljiltä. Marin kamu heitti minut sinne Yamahan kyykkypiikillä. Voi hyvänen aika sentään! Kyllä jännitti.

Juniori työnsi tänään mopon kotiin. Oli hoksannut, että bensa on loppu. Viime viikolla valitti, että mopossa on joku vika, kun ei toimi kuin varatankilla. Nyt osaa korjata vian. Niin ne lapset oppivat. Mutta minut se käytti vielä muutaman kilometrin päässä autolla bensan ostossa. Oli sen verran kaukaa poika työntänyt pyörän kotiin, että en hennonnut käskeä fillarilla hakemaan.

Ruokailussa tyydyttiinkin sitten helppoihin ratkaisuihin. Ystäväni Nipa toi Berliinistä Maggin Senf Eier -kastikepussin. Suomenkielinen käännös ruualle on vaikka sinappimunat. Eli kyseessä on sinappikastike, jossa on puolikypsäksi keitettyjä kananmunia. Eli vähän niinkuin meidän valkea kastike, mutta mukana sinappia. Kokeilin Maggin valmiskastikeversiota. Täysin mitään sanomaton. Mutta perusidea toiminee. Sinappikastike, kananmunanlohkoja sekaan ja tarjoillaan uusien perunoiden kera. Resepti löytyi. On vain lontoon murteella. Käännän sen sitten, kun kokeilen ihan alusta loppuun itse tehden. Käykää ihmeessä katsomassa ja kokeilkaa.

Jälkiruuaksi vertailimme sitten ruotsalaisia ja suomalaisia mansikoita. Suomalaiset olivat kasvaneet kasvihuoneessa (5€/250g), ja ruotsalaiset avomaalla (4€/litra).

Suomalaiset olivat paremman näköisiä johtuen kait siitä, ettei niitä ollut kuljetettu ihan yhtä pitkää matkaa kuin ruotsalaisia. Kotimaisten paremmalle maulle ei sitten löytynytkään selitystä. Marin kamut testasivat tietämättä alkuperästä mitään.

Äiskälle tein oman annoksen kotimaisista. Sulatin valkosuklaata mikrossa ja dippasin mansikan kärjen siihen. Sitten ei muuta kuin jäähtymään ja jäähtymisen jälkeen pöytään.

Kello on kohta puoli kaksitoista ja Äiskä on jo puoli tuntia huutanut makuhuoneesta, että pitäisi tulla nukkumaan. Uskon tällä kertaa Äiskää ja liitän valokuvat tekstiin huomenna.