tiistai 28. kesäkuuta 2011

Asiat vaativat valmistelua

Kun muutimme 2003 Varkaudesta Joensuuhun, tajusimme melko pian rajan läheisyyden tuomat mahdollisuudet. Silloin vielä molemmat poltettiin Äiskän kanssa tupakkaa. Lisäksi Äiskä kierti kansalaisopistoissa opettamassa eli kilometrejä syntyi. Kun kerran viikossa kävi Venäjällä tankkaamassa auton ja ostamassa tupakat, säästi sievoisen summan. Nyt joku hyvä ihminen voi osoittaa syyttävällä sormella ja sanoa, että kotomaa jäi veroeuroitta. Osoittele vain. Äiskä sai vähillä tuntiopettajan tunneilla palkkaa 1000 - 1200 euroa kuussa nettona. Minä opiskelin. Opintoraha 236 euroa kuussa, ei asumistukea, koska olin naimisissa. Niillä sitten kitkuteltiin. Kyllä varmasti oli välillä Äiskän mielikuvitus koetuksella ruokaa neljän hengen perheelle värkätessä. No siitä jäi tapa käydä tankilla ja kaikkea sellaista, mitä ei saa Suomesta ostamassa. Nyt kun Äiskä on tässä kotona, niin eipä irtaannutakaan ihan niin vain. Huomenna on uudenlaisen järjestelyn ensi kokeilu. Kolmeen saakka on Avustaja, sitten tulee fysioterapeutti tunniksi. Neljältä saapuu omaishoitajan vapaapäivän tekijä neljäksi tunniksi ja Mari on luvannut hoitaa loput. Minä pääsen neljältä lähtemään ja reissuun menee noin neljä viisi tuntia - jos kaikki menee hyvin. Jos ei mene, niin kymmenen tuntia.

Aikamoisella riskillä ajellaan, mutta se on sen arvoista. Minä saan olla ihan yksin omien ajatusteni kera. Ja treenata venäjän kielen taitoani. Samalla tulee ostettua kaikkea vähän erikoisempaa keittiöönkin. Tänään kuitenkin laitoin niistä aiemmin mainituista Saken Afrikan matkan reseptikorteista 

Afrikkalaista papupataa

4 dl kidney papuja (kuivattuja), alkuperäinen ohje sanoo red beans ja kidneyt olivat ainoita punaisia cittarilla
2 isoa tomaattia pilkottuna (monta kertaa ohjeet neuvovat kuten tässäkin, poistamaan siemenet. Minä mitään siemeniä pois suhraamaan. Turhaa ajan kulunkia.)
3 vähintään keskikokoista sipulia silputtuna
2 keskikokoista munakoisoa
loraus öljyä
suolaa ja chiliä mausteeksi (chiliä kannattaa laittaa aika rohkeasti)
1 l vettä
1 lihainen luu tai 2 kpl lihaliemikuutioita (minä käytin kuutioita enkä lisännyt suolaa ollenkaan)

Liota papuja yön yli vedessä. Kaada vesi pois ja valuta lävikössä. Alkuperäinen ohje käskee kuullottamaan muttei ruskistamaan pannulla öljyssä sipulisilpun ja pavut. Minä kuullotin vain sipulit. Laita kattilaan vesi ja keittoluu tai liemikuutiot. Kun vesi kiehuu, lisää pavut ja sipulit. Keitä pienellä teholla kolme tuntia. Kuutioi munakoisot. Kuumenna pannulla pari desiä vettä kiehuvaksi ja lisää siihen munakoisokuutiot. Keitä viitisen minuuttia. Kuutio tomaatit. Soseuta tehosekoittimella niin tomaatit kuin munakoisokuutiotkin. Lisää kattilaan. Lisää chiliä ja tarkista maku. Alkuperäisen ohjeen mukaan pataan voi lisätä hieman keitettyä kalaa.


Minä tykkäsin. Ruoka äänestettiin äänin 5 - 1 pahaksi. Äiskän asteikkoa ei voi soveltaa, koska Äiskä ei suostunut maistamaankaan. 

Olisin kiitollinen, jos ystävämme Kalaharissa voisi kommentoida reseptin autenttisuutta.

2 kommenttia:

  1. Voi kammotus...edes näkemättä sörsseliä olen täysin Äiskän kannalla :) Kalaharin kommentit olis tosi kiva kuulla.
    Mutta: chastlivogo puti! Toivotaan, että reissusi on nopea ja antoisa.

    VastaaPoista
  2. Ystävämme Kalaharin Ghanzista arvioi ruuan afrikkalaisittain herkullisen oloiseksi. Ei epäillyt reseptin autenttisuutta olkoonkin, ettei ollut hänelle tuttu.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.