lauantai 19. tammikuuta 2013

Vieraita

Ollut vieraita koko päivän ja kestävät aina maanantaihin saakka. Joten pientä vipinää aamusta iltaan. Ruokakin oli sitten sen mukaisesti melko nopeatekoinen.

Toisenlainen makaronilaatikko

400 g makaronia
400 g jauhelihaa
pippuria
paprikaa
meiramia
1 paketti Koskenlaskijaa (tuntuisi savukosken laskija sattuvan hyvin. Ensimmäinen kerta kun oli, niin käytin ihan perinteistä.)

2 lihaliemikuutiota
1 l vettä

Paista ja mausta jauheliha. Voitele vuoka. Sekoita vuuassa keittämättömät makaronit ja paistettu jauheliha. Kiehauta litra lihalientä ja sulata siihen paketti Koskenlaskijaa. Kaada seos makaroni-jauhelihaseoksen päälle. Paista 200 asteisessa uunissa 45 - 60 minuuttia. Jossain vaiheessa pinnalle voi ripotella juustoraastetta, joka sitten sulaa siihen hyvän makuiseksi.

Äänin 4 - 0 oikein hyvää. Äiskän asteikolla kakkosluokan ruokaa. Helppotekoinen ja vähän aikaa viepä.

Ja kuukauden talousmenot tähän mennessä € 458,97.

1 kommentti:

  1. Tuo on hyvää. Ei tosin ole minulle mitään uutta, sillä meillä äitini on tehnyt makaronilaatikon varmaan 10 vuotta tuolla tavalla. Tosin hän keittää makaronit ensin. Tavallinen Koskenlaskija nykyisin parasta tuon kanssa, koska sinihome Koskenlaskijan valmistus on lopetettu.
    T. JP Kotkasta

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.