keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Hyytävän kylmää koko Suomessa

Johan tämä on vanha juttu, mutta silti se jaksaa yhä huvittaa ja ärsyttää. Nimittäin se, että joskus Suomi tuntuu loppuvan kehäkolmoseen. Ainakin, jos seuraa tv:n uutisia ja iltapäivälehtien kirjoittelua. Tällä viikolla on ollut otsikoissa, että ilma muuttuu koko Suomessa hyytävän kylmäksi. Kun asiaa tarkemmin tutkii, niin sääennusteet lupaavat suurimpaan osaan Suomea noin 15 astetta pakkasta ja tuulta! Ei hemmetti, ei se ole vielä hyytävän kylmä. Se on tavallinen talvisää. Tottakai, jos Helsingissä on 15 astetta pakkasta ja tuulee, se on hyytävän kylmää. Kahdestakin syystä. Ensinnäkin Helsingissä harvoin lienee noin kylmää ja ihmiset eivät siksi ole tottuneet kylmyyteen. Ja toiseksi, kun Hesassa tuulee, tekee meren läheisyys tuulesta kostean ja todella kylmän oloisen. Mutta ei se sitä tarkoita, että koko Suomessa olisi hyytävän kylmää. Ainakin Pohjois-Karjalassa on toistaiseksi ollut normaalia leudompaa. Nyt sitten ennusteet lupaavat normaalia talvisäätä. Toivottavasti ei tule oikeasti kylmää, useamman viikon parissakymmenessä pakkasasteessa pyörivää sydäntalvea. Jos näin kävisi, se rokottaisi turhan kovasti sähköllä puulämmitystä tukevaa omakotitaloasujaa. Tänä reaaliaikaisen laskutuksen aikana sähkölasku nousee hyvin nopeasti pilviin, jos todella kylmää on vähänkään pidempään. 

Toisaalta uuninlämmityksellä on hyvätkin puolensa. Niin kuin tänään. Hauduteltiin vähän erilaista 

kaali-jauhelihalaatikkoa

1 l keitettyä, hienonnettua kaalia
400 g jauhelihaa
2 1/2 dl vettä
1 iso sipuli
1 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
1 dl kauraryynejä
4 dl maitoa
1 muna
2 rkl tomaattiketsuppia

Kiehauta kauraryynejä parikymmentä minuuttia vesitilkassa. Vaivaa jauhelihasta, sipulisilpusta ja kauraryyneistä taikina. Mausta valkopippurilla ja suolalla. Sekoita maidosta, munasta ja ketsupista munamaito. Lado voideltuun uunivuokaan kerroksittain kaalia ja jauhelihaa, päällimmäiseksi kaalia. Kaada munamaito vuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa kypsäksi. Paistoaika on ilmoitettu noin epämääräisesti, koska itse laitoin vuo'an hieman alle 200 asteiseen leivinuuniin ja otin sen pois kolmen tunnin kuluttua reilusta 100 asteisesta uunista. Tarjoile puolukkasurvoksen kanssa.

Kelvollista perusruokaa äänin 4 - 0. Äiskän asteikolla meni kakkoseen.

Kuukauden talousmenot tähän mennessä € 157,06.

3 kommenttia:

  1. Minua aina naurattaa nämä hyytävät pakkaset, lumikaaokset ja 15 min pitkät sähkökatkokset ja koko keskusta on paniikissa :)

    Täällä meillä on usein kylmää sen takia, että meri on lähellä ja asutaan niin että että talon ympärillä kahteen suuntaan on usea kilomtri peltoa. Joten sitten kun tulee, niin tulee kunnolla. Mutta ei ne mitään lehdissä kirjoita vaikka me ollaan tuntejakin ilman sähköä ;)
    Hyvä asia työttömyyden kanssa on se, että voi tässä kotona ollessa lämmittää taloa puilla pitkin päivää, ei vaan iltaisin.
    Siitä muistin että polttopuut on loppu, mars hakemaan ennen kun on pimeetä --->

    VastaaPoista
  2. Eikös se lumikaaos ole sitä, kun katselee autotallin ovelle ja toteaa: prkle puolimetriä tuiskannut lunta oven eteen (ja koko hiton matkan sinne autotallille) siinä sitten kolailet lumet ja sen verran, jotta vauhtia saa yleiselle tielle asti ;)
    Sähkö räpsyt on kivoja! Etenkin kotona joka kerran saa katsella hajosiko se pesukone/tiskikone joka oli käynnissä kun se kolmas räpsy tuli saman koneellisen aikana.
    Leppeät keväiset tuulahdukset mereltä tekevät ilmastosta mukavan pakkasilla, pari talvena olen sormeni jäädyttänyt tankatessa autoa (ja huomannut hukanneeni/unohtaneeni taas ne hanskat)

    VastaaPoista
  3. Totta puhut tuosta sääasiasta. -15 astetta ei ole hyytävän kylmä, ei edes tuulen kanssa.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.