lauantai 26. tammikuuta 2013

Maksastroganoff

Turhan oloinen päivä. Suurin tapahtuma oli, kun sattumalta paikalle osuneina appiukon parvekkeelta katsottiin kun paikallinen, vuodenvaihteessa tapettu postuumisti julkkikseksi noussut mies saatettiin viimeiselle matkalleen. Iltapäivälehdet kertoivat, että 700 liivijengiläistä on tulossa ympäri Eurooppaa hautajaisiin. Käytännössä liivit päällä oli porukkaa puolenkymmentä! Ja muutenkin koko saattojoukko jäi varmaankin puolentoistasadan tietämille. Se vaan kävi mielessä, että mahtaa olla papille vaikea tuollainen tilanne. Tietää siunattavan henkilön rankan rikostaustan, mutta silti pitäisi vähän niin kuin myönteiseen sävyyn haastella. Ei voi toivottaa hyvää matkaa alakertaan. Ei käy pappia kateeksi.

Illan suussa korkattiin Äiskän kanssa Gunnar-pässi. Tein ruuaksi

maksastroganoffia ja tattaria

puolikas pässin maksa (varmaan ihan yhtä hyvin käy naudankin maksa)
reilu teelusikallinen suolaa
ripaus valkopippuria
2 rkl vehnäjauhoja
1/4 sipuli
1 dl kermaa
vettä
1-2 suolakurkkua
2 rkl ketsuppia
öljyä paistamiseen

Kuutio maksa noin sentin kanttiinsa oleviksi palasiksi. Lampaan maksasta ei tarvitse poistaa kalvoja. Kuumenna öljy paistinpannulla. Mätä pannulle ensin maksakuutiot, sitten suola, pippuri ja vehnäjauhot. Kuumenna koko koka ajan käännellen kunnes jauhot alkavat hieman ruskistua. Kaada tavarat pannulta kattilaan. Huuhtaise pannu vedellä ja kaada huuhdevesi kattilaan. Nestettä saa tulla sen verran, että maksakuutiot juuri ja juuri peittyvät. Lisää joukkoon vielä hienoksi hakattu sipulipala.

Jätä kattila kiehumaan pienellä teholla ja aloita tattarin valmistus. Tattarin ohje löytyy, kun klikkaat tuolta otsikosta sanaa "tattaria". Kun tattari alkaa olla valmiina, kaada maksakattilaan kerma, lisää kuutioitu kurkku ja ketsuppi. Kiehauta, mutta älä enää keitä. Ateria onkin valmis. Tarjoile.

Hyvää äänin 2 - 0. Äiskän asteikolla kolmannen luokan ruokaa. Gunnar oli jo kuusivuotias ja nyt tuntuu, että kun päästään lihoihin käsiksi, niin taitaa lammas maistua lampaalle! Sen verran herkullinen oli maksan makukin.

8 kommenttia:

  1. voi noita sun puheita, "korkattiin äiskän kanssa gunnar pässi" ;)

    jotain hässäkkää siellä hautajaisissa oli ollut luin vain otsikot, menen nyt lukemaan koko jutun :)

    VastaaPoista
  2. Nuoruudessani moni pässi oli nimeltään Gunnar. Syypää suosittuun nimeen lienee ollut Martti Huuhaa Innanen ja hänen esittämänsä laulu "Gunnar vierasmaalainen".
    http://www.youtube.com/watch?v=CBWsYTBMVV8

    VastaaPoista
  3. Voisikin seuraavan kerran tehdä maksastroganoffia, kivan oloinen resepti.

    VastaaPoista
  4. Lähetin heti tattarin keitto-ohjeesi kaverilleni, jolle joulupukki toi tattaria. Työkaverinsa ovat Venäjältä ja olivat oikein sievän tattarilahjan virittäneet. Ehkä niistä nyt ensimmäinen ruoka valmistuu. Eilen ja tänään on ollut se helsinkiläinen jäätävä tuuli,josta olet joskus pakkaslukemien yhteydessä kirjoittanut, hyrrr. Vaikka täällä ei aina kommentoida, niin ahkerasti kuitenkin luetaan, joten pysy linjoilla. Juttelin naisystävieni kanssa blogistasi ja ihmettelimme/ihailimme ruokalistojasi. Meillä menee tähän tyyliin: ma makkarasoppaa, ti makkarasoppaa, ke lohipastaa, to makkarasoppaa pe lohipastaa..Melkein viikko tulee aina hoideltua kolmella ruualla, koska on mahdotonta tehdä riittävän pientä satsia kerralla syötäväksi. Oikein hyvää viikkoa sinulle ja ruokakunnallesi! Pirjo

    VastaaPoista
  5. Tuotakin ihmistä jäi moni kaipaamaan. Ja mistähän mahtaa olla moinen tieto, että hän oli moottoripyöräjengin johtaja? Keltaista lehdistöä ei pidä aina mennä uskomaan.

    t: entinen samanikäinen joensuulainen kuin tämä kuollut.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi1, mainitse kaverillesi, että tattareissakin on eroja. Kaikki Suomessa myytävät tattarit eivät ole hyviä.

    Anonyymi2, jokainen ihminen on jollekin rakas. Niin myös tämä ihminen. Keltaista lehdistöä en seuraa ollenkaan. Näin pienessä kaupungissa syntyy hyvin helposti yhteisiä tuttavia hyvin erilaisten ihmisten välille.

    VastaaPoista
  7. Täällä ns anomyymi 2. Miten voi tietää mikä tattari on hyvää? Paitsi ostamalla huteja:) Tämä kaverini eka pussi luultavasti on, koska se on peräisin hänen venäläisiltä työtovereiltaan. Mua muuten ärsyttää tuo robottitarkistus, ainakaan mun aivoilla ei tahdo saada noista sanoista selvää ja toisinaan vasta monen yrityksen jälkeen osun oikeaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattarin hyvyyden löytää kokeilemalla. Ja tosiaan voisin kuvitella tuon kaverisi pussin olevan hyvää. Omien kokemusteni mukaan Suomessa myytävä Gogreen-brandin tattari on mautonta ja liisteröityvää eli pahan makuista. Toki jollain toisella on erilainen maku ja tiedä vaikka tykkäisikin.

      Poistin robottitarkistuksen. Katsotaan, miten paljon tämä blogi koneita kiinnostaa. :)

      Poista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.