Meillä kaikilla on periaatteemme. Yksi minun periaatteistani on suosia suomalaista, ja mielellään vielä jossakin tässä lähellä tuotettuja elintarvikkeita. Eihän se aina toimi. Välillä innostun milloin mistäkin ja kaikki unohtuu. Mutta rahan ja periaatteen välinen liitto on vielä innostuksen vaikutustakin selkeämpi. Mitä enemmän rahaa ruokaan käytettävissä, sen helpompaa on pitää periaatteista kiinni. Sitten kun rahat alkavat oikeasti olla vähissä, on aivan sama, missä elintarvike on tuotettu. Pääasia, että rahat riittävät niiden ostoon kunnes uutta tulee. Ja viime aikoina on kyllä enenevässä määrin käytyä ostoksilla kaupassa, jonka tuotteita pidän keskimääräisesti edullisimpina. Eikä muuten löydy tästä kaupasta kovin montaa pohjois-karjalaista tuotetta Polar-juustoa lukuun ottamatta. Mutta näillä mennään, kunnes taas töitä löytyy ja pääsen periaatteitani esittelemään.
Vaan se on ollut aikamoinen yllätys, kuinka vähällä rahalla olemme tässä kuussa saaneet aikaan suhteellisen vaihtelevaa ruokaa. Einesruokia ei muistaakseni ole ollut kertaakaan! Nyt kieltämättä alkaa tämä viimeinen viikon ruokalista olemaan aikamoista
persaukisten purtavaa
Perjantai: Makaronia ja sinihomejuustokastiketta sinihomejuustokastiketta. Yksinkertainen, halpa ja maittava.
Lauantai: Tattaria ja maksastroganoffia. Tattari on maukasta ja Venäjältä tuotuna halpaa. Maksaa nyt sattuu sitten olemaan pakasteessa valmiina, kun sen pässin ostin. Lisäksi tämä ruoka on pitänyt jo kauan aikaa sitten tehdä, mutta aina on jonkin syyn takia siirtynyt.
Sunnuntai: Lammaskaali. Lampaanlihaa valmiina pakasteessa ja kaali halpaa.
Maanantai: Makaronia ja makkarapalleroita. Makaroni halpaa ja viimekertaisesta makkaran teosta jäi täytettä litran purkki yli, kun kuorisuoli loppui kesken. Paista sitten ilman kuorta uunissa ja makaronille ketsuppia kaveriksi.
Tiistai: Hapankaalikeittoa pakasteesta. Kaali- ja hapankaalikeittoa tulee lähes aina tehtyä niin paljon, että litra pari joutuu lopulta pakastimeen odottamaan käyttöään.
Keskiviikko: Tillilihaa ja perunoita. Aito tilliliha tehdään lampaan lihasta, ja sitähän nyt sitten on. Potut halpoja.
Torstai: Besermanilainen maksakeitto. Yksinkertainen keitto, jonka Ville Haapasalo esitteli sarjassa Suomensukuiset 30 päivässä. Pääainekset perunaa, kaalia, maksaa. Tähän menee se pässin maksan toinen puoli, lammaskaalin kaalin toinen puolisko ja perunoita minä olen aina yrittänyt pitää jääkaapissa. Halpaa ja mielenkiintoista.
Perjantai: "Tilipäivä", kauppareissu, ja uuden alku.
Hyvää viikonloppua kaikille lukijoille. Käykäähän kommentoimassa uudetkin lukijat. Siitä syntyy suola tähän kirjoittamisen keittoon.
Olet pitänyt kirjaa kuukauden ruoka- ei kun talousmenoista, mikäli ymmärsin. Minuakin kiinnostaa tehdä helmikuulle samanlainen kirjanpito. Lasketko mukaan kaikki, mitä marketista ostetaan; pesuaineet, hammasharjat... entä jos ostosten joukossa onkin sukkia tai muuta, poistatko ne listasta? Entä eritteletkö vaikka sen, kuinka paljon kuussa meni maitoon, leipään tms...?
VastaaPoistaYritän rajata ongelman siten, että kaikki mitä taloudessa on kulutusmenoja, kuuluvat mukaan. Ruoka, pesuaineet, intiimihygienia, vessapaperit, saunakaljat, hammasharjat, tiskirätit jne. Toisaalta kriteerinä on, että kaikki mikä menee suuhun, otetaan mukaan. Eli Alkon ostokset kuuluvat, samoin purukumit, joita syön tupakan korvikkeena. Siis en aiemmin syönyt tupakkaa, mutta kun lopetin polttamisen, aloin syömään purkkaa. Tietysti, jos ostoskorissa on jotain sellaista, kuten sukat, mitkä eivät kuulu ns. talousmenoihin vaan vaatehankintoihin, poistan ne kuitista. En ole koskaan aiemmin eritellyt mitenkään kuluja, mutta nyt on kuun vaihteessa aikomus käydä kuiteista läpi, mihin se raha on mennyt. Ja sitten julkaista jossakin helmikuun alun blogitekstissä yhteenveto.
VastaaPoistaTee ihmeessä laskenta, on mukava vertailla. Saat minusta vakkarilukijan.
Hei. Samaa kysyisin kuin edellinenkin kommentoija. Siis mitä kaikkea sisältyy talousmenoihin?
VastaaPoistaYritin viime talvena tehdä vastaavaa kirjanpitoa mutta en saanut hommaa rutiiniksi. Jos omiksi talousmenoiksi lasken kaikki markettiostokset, siis ruoka vessapaperit, pesuaineet, tuikkukynttilät... niin minulta jää summa noin kolmeensataan/kk. Taloudessa viisi vakkaria + pieni koira. Tietysti kasvisruokavalio jo säästää paljon kun liha jää ostoskärryistä pois. Leipäostokseni jäävät käytännössä riisikakkuihin ja näkkäriin, leivon talvella paljon rieskaa tai muuta "pikaleipää".. Hedelmiäkään en osta ollenkaan, mutta tietysti jos kesän marjareissuille laskisi tuntipalkan niin halvemmaksi tulisi käydä appelsiinilaarilla...
Hyvää viikonloppua perheellenne. Sinulla on kyllä mitä mainioin blogi. Kivasti kirjoittelet päivän kuulumisia ja tuo viikon ruokalista kertoo aika kovan tason organisaattorin kyvyistä :)
Jaha, ehditkin vastailla just siinä minuutin välissä kun väsäsin äsken omaa kommmenttiani :)
VastaaPoistaHyvää viikonloppua sinne suuntaan! Me olemme juhlistamassa kahdenkeskistä aikaa Oulussa, teinit keskenään eka kertaa viikonlopun... Jännittää ja pelottaa, mutta pitää koittaa muistaa nauttia olostaankin:)
VastaaPoistaJohanna, aika tiukka mimmi olet! Juuri noita tavaroitahan minä sisällytän talousmenoihin, mutta nyt, kun on vietetty tätä persaukisen kuukautta, niin olen saanut kustannukset kolmelle ja puolelle hengelle painumaan alle kuuden sadan. Viidelle hengelle kuukauden ruuat kolmella sadalla! Todellinen talousihme!
VastaaPoistaJa mitä tulee tuohon rutiiniin, niin aina kaupasta kuitti taskuun ja sitten jossain vaiheessa niitä ynnäillään. Joskus nopeammin, joskus hitaammin.
Campasimpukka, nauttikaa olostanne. Jos muistan, kerron viikonlopun jälkeen omat kokemukseni vastaavanlaisista tilanteista.
VastaaPoistaÄsken sain viestin, että hyysäämäni makaronilaatikko oli hyvää ja kaikki hyvin, mahtaako se tarkoittaa suomeksi, että pitäisi hypätä autoon ja lähteä kohti kotia? :D
VastaaPoistaOta vain rennosti. Kyllä se kotiin palatessa selviää, jos ei ole kaikki mennyt putkeen. Varkaudessa asuessani opin vanhoilta savolaisilta hyvän sanonnan: turhoo pottee tulematonta taatii.
VastaaPoistaIskä, minä yritän. Tää äitimoodi on vaan niin tiukassa:)
VastaaPoistaMeitä luvattoman laiskoja kommentoijia on varmaan useita. Tykkään blogistasi - se on aito, monipuolinen ja mielenkiintoinen. Eikä tuo mokoma elämä ole teitä aivan silkkihanskoilla kohdellut, vaikka siinä aina paljon mukavaakin on. Miettimään pistää.
VastaaPoistaHuumorintajusi on hyvä lahja ja puskee rivien välistä sopivasti esiin, pidä lippu korkealla!Voimia!!! Hyvää tätä alkanutta vuotta :)
Kiitos Anonyymi kohteliaisuuksista. Elämä on mielestäni itsessään aika tylsä paikka ellei siihen pyri itse omalla asenteellaan ja tekemisillään vaikuttamaan. Kommentit tekevät tästä hommasta enempi kahdensuuntaista. Ja se taas on mukavaa.
VastaaPoistaOlen suomalaisen ruuan ystävä, vaikka en enää juuri kokkaile enää, kun pakon edessa, toisaalta tehotuotanto ei saa pisteitäni ollenkaan.
VastaaPoistaTänään syötiin lasten kanssa niin perusruokaa kuin kuoriperunoita ja toiselle oli lohimurekkeita kastikkeella ja toiselle toisenlaista ja hirvenlihaa oli jääkaapissa, mutta minäpä lotasen sen itse parempiin suihin kuin ei nirppanokille kelvannut. Toinen on ennen tykännyt?
Ai kun mukavaa, että pistäydyit kommentoimaan Mustis. Näyttää periaatteesi olevan aikalailla minun kaltaiseni. Joskus vaan on pakko vähän antaa periksi. Vaan toisaalta ei tarvitsisi, jos menisi kokoaikaisesti kotimaisen perusruuan puolelle. Joskus tääll blogissa näkee kommentteja, että minä aina laitan muka jotakin erityistä. Siltä se saattaa näyttää pelkkien postauksien valossa, mutta niinä päivinä, kun en mitään kirjoittele, saatetaan syödä nakkeja ja perunamuussia tai makaronia lihapullia ketsupin kera. Ja lasten maku - se muuttuu koko ajan.
VastaaPoistaPiti ihan alkaa kommentoimaan kun käväsin lukemassa. Tämän luettuani aloin miettimään, notta pitäisikö se itsekin helmikuussa oikeasti rehellisesti kirjata kaikki menot ruokalaskuista vaateostoksiin. Joskus olen yrittänyt sitä, mutta pienenä lastenvaatefriikkinä tuli vain huono omatunto niin se jäi kesken :) Helmikuun alussa tulen kyllä lukemaan sinun yhteenvedon! Olisi kiva nähdä samassa postauksessa kuukauden ajalta mitä olette syöneet, sillä sehän tietenkin vaikuttaa paljon ruokalaskuun kuinka terveellisesti ja monipuolisesti on syönyt :)
VastaaPoistaNo voi hemmetti sentään. Olisi tosiaan pitänyt kirjata ylös kaikki ateriat, mitä on syöty. Nyt pystyn yhteenvedossa mainitsemaan ainoastaan ne, joista olen tehnyt blogipostauksen. Enpä tajunnut.
VastaaPoista