keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Iskä väärentää

Väärentäjäksi piti ryhtyä, jotta elämän vauhdissa mukana kestää. Niinpä eilinen postauskin jäi tänään kirjoitettavaksi. Eilen laitoin lampaan pakkaseen, ja siinähän se ilta vierähtikin. Kuten aiemmin jo mainitsinkin, ostin Sammallahden lampurilta pässin. Eilen sitten oli toimituspäivä. Pässillä oli toissapäivänä ollut tuomiopäivä. Onneksi näin päin. Koko 40 kilon painoinen ruho oli teurastomalla sahattu siististi kuuteen eri osaan. Neljä tuntia meni, kun pienin lihat pienempiin käyttäjäystävällisiin osiin. Ja vasen käsi oli tämän jälkeen täynnään veitsen viiltoja. Kyllä oppi arvostamaan lihamestarin ammattitaitoa. Toki täytyy olla myös ylpeä itsestään, sillä onnistuin irrottelemaan osia haluamallani tavalla. Omissa paketeissaan ovat niin ulkofileet, seläkkeet, niskapalat kuin kylkiluutkin. Lavat ja viulut pakastin kokonaisina. Ja bonuksena sain kahden kilon kivespussin. Siis pussin, jossa oli kymmenen pässin kivekset. Ruualla ei saa leikkiä, mutta luulen kevään aikana hauskuuttavani itseäni monta kertaa laittamalla niistä jotain maittavaa vierasruokaa. Terve tuloa sukulaiset ja ystävät käymään!

Ennen lampaan paloittelua kuitenkin väärensin hanhipaistin. Resepti on Kotikokki.net -sivustolta napattu Köyhän hanhi hieman muunneltuna, mutta kun olen tähän väärien eläinten keittiöön nyt innostunut, niin minulla se kulkee nimellä

väärennetty hanhi (kolmelle)

6 - 8 keskikokoista perunaa (uuniruuissa Rosamunda on aikalailla paras)
200 g sian kylkeä siivutettuna
350 g naudan maksaa siivutettuna
vehnäjauhoja
1/2 tl jauhettua maustepippuria
tujaus valkopippuria jauhettuna
2 tl suolaa 
sipuli
voita 
5 dl lihalientä (jos tekee lihaliemen kuutioista, jättäisin tuon suolan kokonaan pois. Minä käytin itse keiteltyä melko suolatonta lientä.)

Laita uuni lämpiämään 200 asteiseksi. Voitele vuoka. Kuori ja siivuta vuokaan 3 - 4 perunaa. Kaada jauhoja isoon kulhoon. Lisää kulhoon maksa- ja kylkisiivut. Pyörittele tai hömpsyttele, kunnes ovat kunnolla jauhotettuja. Nosta siivut vuokaan perunoiden päälle. Ripottele pippurit ja suola tasaisesti vuokaan. Kuori ja silppua sipuli. Kuullota se pannulla voissa ja lisää vuokaan. Päällimmäiseksi taas kerros 3 - 4 perunaa kuorittuna ja siivutettuna. Lopuksi kaada lihaliemi vuokaan. Paista 200 asteisessa uunissa vajaa kaksi tuntia. Tarjoile.

Hyvää äänin 3 - 1. Juniori ei tykkää maksasta. Äiskä rankeerasi asteikollaan kakkosluokan ruuaksi. Minä ja omaishoitajan vapaapäivän tekijä söimme itsemme ähkyksi, kun oli niin hyvää.

Kuukauden talousmenot tähän mennessä € 498,69. Hieman kustannuksia seuraavan viikon aikana saattaa laskea se, että jos käytän lampaan lihaa, se ei näy tuossa seurannassa. Vaikutus on kuitenkin niin pieni, että jätän sen huomiotta.

1 kommentti:

  1. Toivottavasti teillä käy paljon kiveksiä järsiviä vieraita ennen seuraavaa visiittiäni!

    T.Maisteri Siiskonen

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.