torstai 31. tammikuuta 2013

Udmurtialainen maksakeitto besermanien tapaan

Joskus kuulen ihmisten kummastelevan kahta asiaa näissä meikeläisen keittiökohelluksissa. Ensinnäkin, mistä saan aina uusia ideoita kokeiltavaksi. Tuohon voisi vastata, että nettihän on pullollaan kokeilematonta. Vaan eivät ne sieltä tule. Kuljen korvat ja silmät auki, ja vinkkejä tulee mitä ihmeellisimmistä lähteistä. Sitten hieman taustatyötä, ja homma pelaa. Näin löytyi esimerkiksi kiirastorstain perinneruokamme suklaatipu. Toinen kyselyn aihe on, miksi meillä syödään aika paljon venäläistä ruokaa. Siihen on kaksi syytä. Minä olen Venäjä-friikki, mutten kritiikittömästi. Eli kaikki maahan liittyvä kiinnostaa. Ja toisaalta minä pidän venäläisistä ruuista. Tämän päiväinen löydös oli kaikkien edellisten risteytys. Seurasin televisiosta Ville Haapasalon sarjaa Suomensukuiset 30 päivässä. Haapasalo oli käymässä udmurtialaiskylässä, jossa väestö koostui udmurtialaistuneista tataareista eli besermaneista. Villelle tarjottiin talossa keittoa. Mies katsoi lautaselle ja totesi: "Mitähän tämä on? Näkyy olevan perunoita, kaalia, maksaa, suolakurkkuja ja kotikaljaa." Tai jotenkin noin. Kun minulla vielä sattui pakasteessa olemaan Gunnar-pässin maksan puolikas, niin eihän siitä kokeilematta ohi päässyt. Äiskä irvisti pahasti kuullessaan, mitä oli tulossa.

Udmurtialainen maksakeitto besermanien tapaan 

500 g lampaan maksaa
400 g kaalia
4 keskikokoista perunaa
10 cm pätkä purjoa silputtuna
2 suolakurkkua
1 l kotikaljaa (minä käytin valmista Perinne-kaljaa)
vajaa rkl suolaa
öljyä

Silppua kaali. Kuori ja suikaloi perunat. Laita kalja kattilaan, samoin purjo, kaali ja perunat. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä. Sillä aikaa kun kaali ja perunat kiehuvat kuutio maksa. Lampaan maksasta ei tarvitse kalvoa poistaa. Odota, kunnes kaali ja perunat ovat melkein kypsiä. Pyöräytä maksakuutioita erittäin kuumalla pannulla öljyssä sen verran, että pinta juuri ja juuri menee umpeen. Lisää maksakuutiot keittoon, samoin kuutioidut suolakurkut. Mausta suolalla. Tarjoile smetanan kanssa tai ilman.


Oli jotenkin niin oudon oloinen ruoka, että olin melko varma, että nyt menee pitkästä aikaa pieleen ja syntyy pahaa ruokaa. Yllätys oli melkoinen, kun Äiskä ensimmäisenä maistettuaan rankeerasi suoraan kakkoseen. Ja kokonaisarvosanana hemmetin hyvää äänin 3 - 0. Meni Iskä dieetti tänään ihan pieleen.

Ja kuukauden talousmenot olivat tarkistamattoman laskennan mukaan €601,78. Tarinaa aiheen tiimoilta ensi viikolla.

7 kommenttia:

  1. Voi hyvä jysäys, mikä ruoka! Annan reseptin lauantaina ystäville kokeiltavaksi... ite en uskalla suorilta käsin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene sitten sinne ystävien luo maistamaan. Se ON hyvää.

      Poista
  2. Arvasin jo ohjelmaa katsoessa että tämän täytyy olla mielettömän hyvää! Kiitos reseptistä, tätä tulee tehtyä seuraavana maksaruokana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kiittelemistä. Haapasalohan sen kertoi. Minä lisäsin vain suolan ja purjon!

      Poista
  3. Täällä ilmoittautuu toinen Venäjä-friikki! :D Joka vuosi on pakko tehdä vähintään yksi Venäjän keikka ja aina vain mieli haikailee rajan taakse... Pitääpä selata läpi nuo lukuisat venäläisen keittiön reseptit! :) Maksa on suurin ruokainhokkini, joten toimisikohan tämä jollain muullakin lihalla?

    Olipa muuten hauska kuulla radiosta tässä yksi päivä blogisi taustaa tarkemmin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä taustoja löytyy täältä blogistakin lisää:

      http://iskakokkaa.blogspot.fi/2011/01/miksi-kokkaan.html

      Ja tästä

      http://iskakokkaa.blogspot.fi/2011/09/elamani-muuttui-taysin-kun-taytin-49.html

      tekstistä kun luet pari viikkoa eteenpäin, olet tutustunut ikiomaan mankeliini.

      Ja Venäjä on ehtymätön lähde matkailijan kannalta! Missä päin Venäjää kuljet?

      Poista
    2. Ja se mikä jäi sanomatta, oli ennakkoluulot. Tee ruoka ja maista lusikallinen. Jos maksaa kohtaan on ennakkoluuloja, on lampaan maksa paras aloittaa niiden karistaminen, sillä lampaan maksa on hyvin miedon ja pehmeän makuinen.

      Poista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.