Kesällä pitää kuulemma grillailla ja syödä muutenkin kevyesti. Tuohon grillailuun ei ole tänä kesänä innostusta oikein sen lampaan kyljen jälkeen löytynyt. Kevyttä pitää kuitenkin yrittää. Minä olen aina ollut huono näiden salaattien kanssa, vaikka niitä pitäisikin syödä paljon. Etenkin, kun meillä Äiskän kanssa pyrkii molemmilla paino nousemaan. No nyt on viime päivinä ollut pientä yritystä.
Tänään söimme uusia perunoita voin ja sillin kera (joo joo, ei ole kovin kevyttä) ja kaverina
varhaiskaalisalaattia
1 pieni varhaiskaali
4 tomaattia
2 keskikokoista paprikaa
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippurirouhetta
1 valkosipulin kynsi
Silppua kasvikset kulhoon. Lisää öljy, suola ja pippuri. Murskaa lopuksi valkosipulin kynsi joukkoon. Sekoita. Tarjoile.
Hyvää äänin 3 - 1. Juniori vierasti tänään salaattia. Kuvat unohtui ottamatta.
PS. Onko kellään käsitystä, millä tapaa Villin Lännen karjapaimenet valmistivat papuja ruuaksi? Ja mitä söivät kaverina? Maisteri Siiskonen on toivonut elokuun alun vierailulleen ruuaksi papuja villin lännen tapaan! Vihjeitä voi lähettää ihan tuossa kommenteissa tai sitten s-postilla cooking.snowman@gmail.com.
Noin viisikymppisenä sain yht'äkkiä hoitaakseni perheen koko ruokahuollon. Puolessa vuodessa tuli tympääntyminen jokapäiväiseen ruuanlaittoon. Ratkaisuksi löytyi pakon kääntäminen hauskaksi. Alkoi ruuanlaiton harrastaminen. Blogi kertoo seikkailuistani keittiön kummallisuuksien parissa ja jokapäiväisestä ruuanlaitostani kaikkine omituisuuksineen. Ohjeita olen yrittänyt tähtäillä neljälle. Joskus se onnistuu, useimmiten tulee tehtyä liikaa. Yhteydenotot: cooking.snowman(at)gmail.com
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tulin vain kysäisemään, että mites perinteinen, helppo tomaatti-sipulisalaatti? Kerroksittain tomaattiviipaleita ja sipulirenkaita, mustapippuria ja ehkä vähän suolaa. Anna vetäytyä vähän aikaa ennen tarjoamista. Itseasiassa parempaa huomenna kun on saanut keskenään makustua viileässä. Ylihuomenna sitten loput ruisleivän päälle.
VastaaPoistaLeppoisaa lomaa!
Oikein, kesällä (kerrankin kun on kaunis ilma grillataan ja mielellään vielä syödäänkin ulkona) Meillä oli vain ankeaa sisätekoista, mutta kannoimme kaikki ulos. Eikös karjapaimenet tehneet avotulella ;) ja asutusalueilla ei niin suopeasti avotulta katsota... mutta katsopas löytyisikö täältä joku kiva papuohje:
VastaaPoistahttp://www.legendsofamerica.com/we-cooking.html
Jaana J, vihjeesi on makuuni, mutta jostain kumman syystä vaimoni on lakannut sairastumisensa jälkeen tykkäämästä tomaatista!
VastaaPoistaKiitos hiikkis! Sieltähän noita reseptejä löytyi. Muun muassa Cowboy Beans, mutta täytyy tutustua tarkemmin, josko vielä parempi löytyisi. Mahtava sivusto!
Villistä lännestä poiketen Joensuun vierailullani ei ole ruudinkäryä ilmassa, mutta ilmeisesti tuleva ruoka on silti käryä tuottavaa?
VastaaPoistaMielenkiinnolla/kauhulla odottelen mitä tuleman pitää...
Ennenkuin edes luin tämän päiväistä postaustasi, niin mietin, mitä se Äiskä tekis jos olis voimissaan. Kokkaat aina jotain neukkuvaikutteista äijäruokaa ja ihmettelet, ettei maistu.
VastaaPoistaLaitan tähän perään kaksi hymiötä. Ensimmäinen on yrmiö. Näin :(. Ja sitten se perinteinen hymiö, jota useimmiten käytän. Näin ;) tai näin ;D.
Huumorimielessä siis edelleenkin liikkeellä. Kyllä Villissä Lännessä oli naisiakin. ;))))
Ja papujen syöntiin autenttista tunnelmaa luo mainio asiasto:
VastaaPoistahttp://www.varusteleka.fi/product/pakit-astiat-ja-aterimet/mil-tec-emaloitu-astiasto-sininen/_2VL0WHECZ
Ja jos hermot kestää katsoa hölmöä kokkiohjelmaa, niin dinner impossible-sarjassa oli joskus jakso, jossa tekivät cowboy ruokia ja sitä maissileipää, jota ainakin pieni talo preerialla kirjoissa syötiin papujen kanssa. Ja kaiken kanssa ylipäänsäkin. Dinner impossible jakso löytyy muutaman klikkauksen ja mainoksen jälkeen täältä
http://daclips.in/lvdijobyf04o
Eikun papusia liottelemaan!
--minna
Nyt täytyy todeta Anonyymille, että en tunnista itseäni enkä blogiani kommenteistasi. Oman käsitykseni mukaan ruokia, joita vaimoni ei syö (Äiskän asteikolla 5), on todella harvoin. Vaimoni tykkäsi laittaa erilaisia kasvisruokia, mutta nykyään on melkoisen sama, mitä kasvisruokaa laittaa pääruuaksi, niin häviää makaronille ja makkaralle. Ja toinen on tuo neukkuvaikutteisuus. Mistähän sekin mielikuva tulee? Helmikuussa taisi olla NL-kuukausiteema, jolloin tehtiin jokunen neukkuruoka. No, jokainen lukee juttujani tavallaan. Me jatkamme kuitenkin hymyssä suin valitsemallamme linjalla.
VastaaPoistaKanadassa asuessamme tein papuja suurin piirtein tämmöisellä ohjeella:
VastaaPoistahttp://www.food.com/recipe/canadian-baked-beans-173362
Kiitos vanha ystäväni. Kanadan karjapaimenet ovat näköjään syöneet konstailematonta perusruokaa. Toisin kuin jenkkilän kollegansa. :)
VastaaPoistaTämä on toistaiseksi toteuttamislistan kärjessä.
Kyllä minusta teillä on Äiskälle ja koko perheelle harvinaisen monipuolisen vaihteleva ruokalista! Ei ollenkaan vain äijäruokaa tai vain neukkuruokaa, vaan ihan kateellisena luen ja katson teidän pöperöitä kun siellä on sitten jos vaikka mitä!
VastaaPoistaJa minusta usein vielä ajattelet äiskää kovinkin paljon, että miten mikäkin on palasteltavissa jne jne...
joten ilolla seuraan valitsemaanne tietä ja lähteän terkkuja täälä sysmän salomailta :)
Anonyymit arvostelut voi minunkin mielestäni jättää omaan arvoonsa.
VastaaPoistaSalaattien kanssa olen ollut aina ronkelinsorttinen, mutta painon kontrollointiin hoksasin joskus, että salaatin pitää olla ruokaisaa. Lempparini on (varhais)kaali, kurkku, suolakurkku, juusto, oliivi, kapris, tomaatti, keitetty muna ja kypsä broisku (tai kinkku). Mutta tämä onkin sitten se pääruoka! Kastikkeeksi lautaselle löräys jonkun sortin etikkaa ja öljyä, salaattiin yrttejä mitä mielii. Aika paljon saa pistellä nassuun eikä ainakaan liho! Työlästä pilkkomista tietysti isommalle porukalle jos ei ole masiinaa avuksi.
Jösses, piti palata heti kommentoimaan, että Päivikin linkki kanadalaisiin papuihin on huippu!! Eikä takuulla pieretä noin pitkän liotuksen ja hauduttelun jälkeen. Ympäristönsuojelukin siis taattu.
VastaaPoistaPavut laitetaan hevosten valjaista riisumisen yhteydessä puroveden puuttuessa kuraveteen tai otetaan kuormasta ja laitetaan stetsoniin likomaan, Aamulla ne paistetaan tai haudutetaan avotulella pekonin tai jonkun muun sopivan paahtoleivän kera ja avot se on siinä:)
VastaaPoistaHienoja ruokalistoja ja voimia elämääsi iskä, niin nuorison kuin sisarhentoisen ominaisuudessakin ja terveisiä äiskälle, joka saa kyllä muutakin kuin neukkuruokaa, vaikka joskus olenkin yök, yök äiskan kanssa ihan samaa mieltä:)
Höh... siis kateellisena olen katsellut monipuolista ruokareseptivalikoimaan.
VastaaPoistaNeukkuruokakin maistuu joskus, kuten moni muukin! Vaihtelu virkistää ja sitä tässä blogissa on aivan kateudeksi asti! :D
Tulin juuri pohjoisesta minilomalta, enkä osaa alkaa nukkumaan vielä, siksi myöhäistäkin myöhäisempi postaus! :D