Olen keskustellut usean sellaisen ihmisen kanssa, jolta on joku perheenjäsen sairastunut vakavasti. Lähes poikkeuksetta elämän muutosta suhteessa muihin ihmisiin on kuvattu siten, että ne jokapäiväisessä elämässä mukana pyörineet kaverit jotenkin katoavat pois. Nähtävästi se jokin kaveruuden pohjalla ollut yhteinen tekijä lakkaa olemasta, kun toimintakyky ratkaisevasti muuttuu. Ihan mukavia ja sydämellisiä ihmisiähän ne vieläkin ovat, kun kaupungilla näkee, mutta se joku vain näkyy puuttuvan. Sen sijaan ne ystävät, joiden kanssa on pidetty yhteyttä vuosikymmenet, aina kerran pari vuodessa nähtykin. Ne eivät katoa mihinkään. Ja kesä on siitä kivaa aikaa, että silloin liikutaan kesälomalla ja tavataan ystäviä. Jouluna sitten tavataan ystävien lähettämiä kortteja, mutta ne eivät lämmitä läheskään niin paljoa, kuin aito tapaaminen ja kuulumisten vaihtaminen. Tänään vietimme taas yhtä tämän kesän tosiystävän päivää, kun vanhat perhetuttumme Porvoosta poikkesivat päiväseltään vieraisilla.
Ruokapöytään sitten rakensin alkukeiton eilisestä viinisuolaheinäkeitosta puoli litraa vettä lisäämällä. Vielä jäi ihan riittämiin sattumia. Varsinaisena pääruokana oli
Tonnikalarisottoa wokkipannussa (neljälle)
(lähde: Cecilla Lundin, 2004, Wokki-herkkuja, Helmi-kustannus, Helsinki)
1 purjo
2 valkosipulin kynttä
2 rkl öljyä
1/2 dl kapriksia
ruukku tilliä
6 dl keitettyä riisiä
10 aurinkokuivattua tomaattia
2 tlk (à 185 g) tonnikalaa vedessä
1 tl sitruunapippuria
Huuhtele, puhdista ja viipaloi purjo. Kuori ja hienonna valkosipuli. Kuullota sipulit öljyssä. Lisää kaprikset ja hienonnettu tilli. Kääntele joukkoon riisi. Suikaloi tomaatit. Valuta tonnikala. Sekoita wokin joukkoon ja kuumenna. Mausta sitruunapippurilla. Tarjoile tonnikalawokki salaatin kera.
Hyvää äänin 6 - 0. Äiskän asteikolla meni kolmoseen.
PS. Alkukeitto sai edelleen ylistäviä kommentteja osakseen.
Voi että, tuo on niin elämää, että jotkut jää, jotkut pysyy. Tykkään niin kovasti, Iskä, sinun postauksistasi ja kertomuksistasi perheestäsi. Teistä on tullut minulle sellasia, että tahdon kuulla teistä lisää, vaikken osaakaan/voikaan olla avuksi. Mutta Äiskästä on tullut kiintoisa persoona, sinun kauttasi!
VastaaPoistaKiitos Campasimpukka. Jotenkin oli niin lämminhenkinen kommentti, että oikein sisältä hyvää teki.
VastaaPoistaKaunis – ja niin tosi! – kirjoitus.
VastaaPoistaSepä se onkin elämänsuola, toiset jää ja toiset ei... miksi, siinä se ydin! ja ne jotka menee menojaan, joutikin menemään :) Jotkut palaavat vuosien ja elämän kasvattamina taas lähelle, sekin on kiva juttu! Ystävyys on ihme juttu, eniten siinä hävijää ne lähtijät, jotka eivät uskalla katsoa lähelle läheisen ongelmia, teidän kohdalla sairastumista.
VastaaPoistaKyllä minustakin on kiva seurata blogia ja kuten olen sanonut ennenkin, saman ikäluokan naisena ja saman taidelajin ihmisenä, äiskän kohtalo on kovasti syvältä koskettanut ja laittanut ajattelemaan! Vieläkin mua harmittaa, ettei ollut siihen saumaan iskea kun sen äiskän uunin sait kaupaksi. Sen olisin tahtonut, mutta realiteetti ei sillä hetkellä riittänyt. Nyt avaan oman firman maanantaina ja olis iso halli jonne uunia edelleen halajan :)