perjantai 13. heinäkuuta 2012

169 portaan ylösnousemus

Tänään kävimme Maisteri Siiskosen kanssa ottamassa esimakuja kolmen viikon päässä häämöttävästä urheilusuorituksesta. Eli käytiin hilpasemassa kuuluisat Lykynlammen hyppyrimäen portaan kerran ylös. Sanotaan, että yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa. Tuhat sanaa tuntui kuitenkin vähälle, kun piti ryhtyä kuvaamaan tunnelmia nousun aikana. Näin ollen päätin vaihteeksi tehdä videopostauksen. Lykynlammen retken jälkeen söimme majavapataa, johon oli lisätty kupillinen mustaa kahvia. Ja uusia perunoita kaverina.

 
Filmin lopussa virran loppumisella koneesta viitataan kameraan, ei kuvaajaan.

7 kommenttia:

  1. Mainio video! Ja upeat maisemat!

    Mistä saat majavan lihaa? En ole kuullut että täällä olisi koskaan ollut myynnissä.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kauheeta!!! 5 kertaa nuo raput!
    Eikös olisi järkevämpi kävellä ne? Varsinkin alaspäin mennessä voi olla vaarallista juosta.

    Ja jos on helteinen päivä, niin kannattaa miettiä kaksi kertaa ennen kun ryhtyy siihen.

    Itse olen yllytyshullu, joten ymmärrän kyllä idean siinä.....mutta muistakaa että järjen käyttö on sallittua!

    Onnea kumminkin etukäteen koitokseen ja muista ladata sekä itseäsi että kameraasi ennen koitosta!

    VastaaPoista
  3. Tuli itelleki hiki jo pelekästää kattoessa.. :D Kommeet on maisemat tuolla joo, erään kerran on itekki tullu noita rappusia noustua.

    Tsemiä koitokseen!

    -kirsi koo

    VastaaPoista
  4. Laali. Tällaisia maisemia kuin Pohjois-Karjalassa, ei ole missään muualla Suomessa. Terve tuloa lomailemaan iloiseen Itä-Suomeen. Yksi Joensuun parhaista hotelli-ravintoloista löytyy täältä: http://www.hotelaada.fi/index.htm.

    Majavaa ei täälläkään ole kauppojen hyllyillä. Vaihdoin majavan lihaa työkaverilta lampaan viululla. Oli kaveri itse sen Ilomantsin salomailta ampunut.

    Salix: meidän jutuissa ei läheskään aina ole järkeä kuin siteeksi eikä joka kerta ihan sitäkään. Uskoisin, että pystymme juoksemaan ensimmäiset 40 porrasta. Sitten loppu kävellen ja ryömien.

    Kirsi koo: elokuun ensimmäisenä viikonloppuna saa tulla kannustamaan ja ei kait treenausvaiheessakaan tsemppari pahaa tee.

    VastaaPoista
  5. Ihana video, lisää tälläisiä :) ja kunnon kohenemisen seuraamista ! Seuraava video onki kuvattu jo juosten?? Komiat on rappuset ja komiat on maisemat. majavakin toivottavasti syötävän hyvää! Ikänä en ole tietäissäni majavaa syönyt.

    VastaaPoista
  6. Monta komiaa huomasit! Yhtä et!

    VastaaPoista
  7. Laita vain suosiolla tämä video viis kertaa eestaas nopeutettuna niin siinä se on!
    Sori, huonoa tsemppiä. Ei muuta kuin vaikka sitten ryömimällä ja sisulla Siiskosen kanssa maaliin!!

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.