lauantai 14. heinäkuuta 2012

Reidet hieronnan tarpeessa

Ei pitäisi harjoittelematta lähteä rehkimään. Eilen käytiin vähän kuntoilemassa. Tänään on sitten vyötäröstä alaspäin löytynyt mieletön määrä lihaksia, joiden olemassa olosta en ole tiennytkään. Yöllä ei meinannut vessaan päästä, kun käpälät olivat niin kipeät. No, kolme viikkoa on lopulliseen koitokseen vielä aikaa. Pitää ryhtyä kiipeämään portaita oikein urakalla. Ainaki kerran viikossa on löydettävä jostakin pitkät portaat, joita nousta. Ei lannistu maisteri Siiskonen muuten, ei.

Tänään, kun olin ensin kammennut itseni varsin väkinäisesti sängystä ylös, söimme yksinkertaisen aamupalan. Leipää, juustoa, makkaraa, kahvia ja 

paistettua halloumijuustoa

2 pakettia halloumijuustoa
salaattia
tomaattia
Rajamäen tummaa balsamicokastiketta, Classic
oliiviöljyä

Leikkaa juusto vajaan sentin paksuisiksi siivuiksi. Paista pannulla öljyssä molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Asettele lautaselle salaatinlehti, muutama tomaattisiivu ja jokunen ruskistettu halloumisiivu. Ruilauta balsamicokastiketta pari viirua juustojen ja tomaatin päälle. On hyvää. Melkein yhtä hyvää kuin paistettu halloumi rucolapedillä. Äiskän asteikolla meni jälleen kakkoseen.

Maisteri Siiskonen ilmoitti suuntaavansa iltapäivästä kohti Lappeenrantaa. Tämän olin jo aavistanut eilen illalla, joten olin jo esivalmistellut Ritva Lehmusoksan kirjasta "99 suomalaista kotiruokaa" löytämäni reseptin mukaisen tillilihan.

Vähän hienompi tilliliha

1 kg lampaan kylkeä paloiteltuna
vesilitraa kohti 2 tl suolaa
10 valkopippuria
1 laakerinlehti
1 porkkana
1 sipuli
nippu persiljaa

Kastike

2 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl lihan keitinlientä
1 dl kermaa
1 rkl etikkaa
1 tl sokeria
1 dl hienoksi silputtua tilliä

Pane lihat isoina paloina veteen kuumenemaan kiehuviksi. Poista kertyvä vaahto. Kun vesi kiehuu, lisää muut ainekset. Keitä ihan pienellä tulella pari tuntia. Poista lihat liemestä ja siivilöi liemi. Siirrä liemi sivuun. Irrottele lihat luista. Lihat talteen, luut koiralle.

Sulata voi kattilassa. Kiehauta vehnäjauhot voissa, mutta älä ruskista. Lisää lihan keitinlientä vähän kerrallaan. Anna kiehua viitisen minuuttia. Lisää kerma ja anna hautua vielä muutama minuutti. Lisää lihat, etikka, sokeri ja tilli. Tarjoile uusien perunoiden tai perunamuussin kera. Meillä oli vanhoista perunoista tehtyä muussia.

Hyväksihän tuota kehuttiin, mutta minusta aikaisemmin tekemääni tillilihaan verrattuna tämä oli varsin luonteeton versio. Syötyä tuli toki minullakin.

Maisteri Siiskosen pojille oli tullut joskus luvattua, että tehdään jotakin vähän erikoisempaa. Niinpä sitten tuon muussin ja tillilihan lisäksi pyöräytettiin pieni annos venäläisen keittiön herkkua.

Paistetut kanansydämet

500 g broilerin sydämiä (Suomessa saa ainakin useista aasialaisista kaupoista, Hesassa esim. Vii Voan) 
1 sipuli
voita paistamiseen
suolaa, pippuria maun mukaan
koristeeksi ruohosipulia

Kuullota sipuli voissa. Jos ei pidä sipulista, ei se ole välttämätön. Sergein kanssa kun tehtiin, niin ei koskaan käytetty sipulia eli olen sen itse herkkuun lisännyt. Kun sipulit on kuullotettu, käännä lieden teho maksimiin. Lisää sydämet pannulle. Paista kypsäksi koko ajan käännellen. Mausta jossain välissä suolalla ja pippurilla. Kun nostata pöytään, ripottele ennen sitä runsaasti ruohosipulia pinnalle. Ei varsinaisesti vaikuta makuun, mutta näyttää komialta. Nauti muun ruuan lisänä kuten me. Tai sitten napostele kavereiden kanssa vähän kerrassaan illan mittaan juopottelun lomassa lähinnä votkan kanssa, kuten me tehtiin ennen muinoin Sokolovien kanssa Pietarin Tsaikovskajalla. Ja väliin aina jokunen säilötty karhunlaukka (niitä saa City-marketin Venäjä-hyllystä).



Todettiin yllättävän hyväksi äänin 4 - 1. Äiskä suuttui, kun yritin ehdottaa maistamista. Pojat yllättäen oikeasti tykkäsivät.


3 kommenttia:

  1. Lykynlammella on pitkät rappuset, lammen takana.

    VastaaPoista
  2. Käypä Anonyymi vilkaisemassa eilinen postaus. Niitä rappusia on 169 kpl.

    VastaaPoista
  3. halloumi on mainiota myös hunajan tai makean chilikastikkeen kanssa. ja kylmänä vesimelonin ja rucolan kanssa. (pakko tunnustaa että se on hyvää myös paketista veitsellä leikattuna)

    -- minna

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.