Loma lähenee loppuaan. Sen huippuhetket ilmestyvät viikonlopun aikana Pirhonen MC:n sivuille. Päätin pyhästi, että pidän pari viikkoa näistä ruokahommista taukoa ja syön kotona vain niitä 90 sentin hintaisia Saarioisten pulipitsoja. Tänään kuitenkin alkoi illalla tehdä mieli jotain hyvää. Väsytti tosi paljon, mutta jotain hyvää piti saada. Ja kun viikon on ollut Venäjällä, oli herkuttelunälkään luonnollinen valinta
Syrnikit eli rahkapihvit
500 g rahkaa
3 munankeltuaista tai 2 munaa
4 - 5 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1,5 dl vehnäjauhoja (suomalainen rahka on homogenoitua, venäläinen ei. Tästä johtuen minun oli kyllä laitettava 2,5 dl jauhoja, että sain pihvit kestämään kasassa)
voita tai öljyä paistamiseen
hyppysellinen suolaa
Sekoita rahka, munat, sokeri ja vaniljasokeri hyvin. Lisää jauhot vähän kerrassaan ja sekoita hyvin. Varaa vähän vielä pihvien muotoiluun ylimääräisiä jauhoja. Niin ja se suola pitää myös lisätä ja sekoittaa. Kuumenna voi tai öljy pannulla. Pannu ei saa olla liian kuuma. Jauhota työskentelytasoa pieneltä alueelta. Nosta varovasti ruokalusikalla klöntti taikinaa jauhotetulle alustalle. Toisella lusikalla pyörittele klönttiä jauhoissa sen verran, että se on ympäriinsä jauhoissa. Nyt tällä pyörittelylusikalla nosta jauhotettu klöntti pannulle ja paina se vajaan sentin paksuiseksi pihviksi. Paista pienellä teholla molemmilta puolilta kauniin ruskeiksi. Pannun voi peittää vaikka kannella. Ja ohjeen mukaan valmiit rahkapihvit nostetaan tarjoilulautaselle, ripotellaan vähän tomusokeria päälle. Sitten vähän smetanaa pihvin päälle ja prijatnoje apetita. Me kyllä jätettiin tomusokeri pois ja laitettiin mansikkahilloa pihvin päälle.
Hyvää se oli. Suorastaan maittavaa, mutta rahkan erilaisesta rakenteesta johtuen myös pihvin rakenne ja suutuntuma poikkesi esikuvastaan. Tästä oltiin Marin venäläissukuisen kaverin kanssa yhtä mieltä. Jospa ensi kerralla korvaisi puolet rahkasta raejuustolla?
En ole moisesta kuullutkaan aikaisemmin, mutta meni ehdottomasti kokeilulistalle!
VastaaPoista