sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Porukka katosi ympäriltä eli grilli-ilta

Touhua riittää niin, ettei tahdo näihin kirjoitushommiin ehtiä ollenkaan. Johtuu lähinnä siitä, että olen yrittänyt suurella sydämellä ja isolla sykkeellä tehdä kaikkia niitä juttuja, joita en oikein silloin pysty tekemään, kun Äiskä on kotona. Se on jännää, että kun oppii jollekin väen määrälle ruuan laittamaan, niin tällaiselta noviisilta vaatii todella paljon muuttaa sitten laitetun ruuan määriä, kun yksi eli tällä kertaa Äiskä on pois rivistä. 

Pakastinta olen yrittänyt tyhjennellä, ettei sinne jäisi mitään vuosiksi roikkumaan. Marilla oli toissailtana kaveri yökylässä ja kaivoin pakastimesta kaikenlaisia jämiä, joita eilen illalla olisimme voineet grillailla. Ajatuksissani mätin sulamaan grillattavaa sen verran, että se olisi riittänyt viidelle. Eilen sitten Mari ilmoitti lähtevänsä kaverinsa kanssa ulos syömään. Äiskä Kuopiossa kuntolomalla. Jäimme siis Junioirin kanssa kahden syömään viiden hengen sapuskoja. Onneksi naapurin Ismo tuli apuun ja vietimme oikein mukavan miehisen grilli-illan.

Grillissä tirisi ensin lampaan kieli. Keitin kieltä ensin tunnin vedessä. Sen jälkeen poistin nahkan ja halkaisin kielen. Ja ei muuta kuin grilliin ja suolaa ja mustapippuria myllystä päälle. Ei ollut kovin kummoinen elämys.

Sitten oli vuorossa hirven vasan sydän. Leikkasin sydämen samanlaisiksi siivuiksi kuin maksan pihveiksi paistettaessa. Grilliin ja suolaa ja mustapippuria myllystä päälle. Yllättävän hyvää. Hieman tuntui sellainen pistävä jälkimaku, mutta se ei haitannut. Juniorikin kehui hyväksi kunnes kuuli, mitä syö. Mutta silti söi loppuun. 

Seuraavaksi yritettiin vähän tavanomaisempaa eli ihan vaan lampaanlihapaloja shaslik-puikkoon ja grilliin. Muuten samat mausteet kuin aiemmissakin, mutta loppuvaiheessa sivelin vielä Venäjältä tuomallani shaslikkiketsupilla. Maltoin kerrankin grillata riittävän varovasti ja pitkään. Kärsivällisyys palkittiin ja liha oli mureaa ja maukasta.

Lihat ovat vartaissa melkein valmiita. Sydämet vasta grilliin menossa.


Ja viimeiseksi vielä kaksi lampaan sydäntä. Molemmat keskeltä kahtia leikattuna eli muistuttivat pihvejä. Samat pippuri ja suola mausteena kuin edelläkin. Ylivetojuttu! Maukasta ja pehmeää. Parempaa kuin hirven sydän. Oltiin muuten pojat aika kylläisiä.

Ruokajuomana vain vesijohtovettä ja kivennäisvettä. Keskityttiin oleelliseen.

2 kommenttia:

  1. Onpas ollut hieno grilli-ilta ja uskaliaita miehiä maistiaisiin!
    Milloinkahan minä viimeinkin saan itseni paikalliseen lampolaan ostoksille...

    VastaaPoista
  2. Huh huh mitä grillauksia! Aivan tässä lihaa syömätön peljästyy :D

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.