torstai 12. heinäkuuta 2012

Puolittainen arkeen paluu

Äiskän avustaja tuli tänään muutamaksi päiväksi kesäloman jälkeen töihin jäädäkseen Äiskän kuntoloman ajaksi pakkolomalle muutaman päivän kuluttua. Meille se tarkoitti jonkinasteista paluuta arkeen. Pari viikkoa tässä oli jo opittukin nukkumaan aamulla yhdeksään kymmeneen saakka. Nautiskeltiin. No nyt sitten kun avustaja tulee töihin varttia vaille kahdeksaksi, niin ylös se on noustava meidänkin. Ihan hyvä näin, mutta kyllä totuus on se, että tänään on ollut vähän nukkavieru olo, kun piti nousta niin aikaisin. Päivään toi piristystä, kun Maisteri Siiskonen poikiensa kanssa tuli käymään. Toivat kaksi savustettua ankeriasta tuliaisiksi ja pyysivät jo etukäteen laittamaan jotain hyvää ruokaa. Yritin googlettaa, mutta käytännössä lähes kaikki googlen tarjoamat vaihtoehdot olivat Ankerias Vipusen johonkin ihan muuhun aiheeseen liittyviä reseptejä. Sitten tajusin vaihtaa kieleksi englannin ja johan löytyi! Tänään siis coodfoodchannel.co.uk -sivustolta löytyneen reseptin mukaan valmistettua 

savuankeriasrisottoa (resepti muokattu siten, että riittää hyvin kuudelle)

1,8 l kasvis-, kana- tai kalalientä (eli vettä ja kuutioita sekaan)
600 g savustettua ankeriasta
8 rkl oliiviöljyä
3 pientä sipulia silputtuna
3,5 dl risottoriisiä
4 dl valkoviiniä, italiainen Triade tuntui sopivan oikein hyvin
1/2 ruukku silputtua persiljaa
1 ruukku silputtua rucolaa
1 1/2 tl suolaa
mustapippurirouhetta

Keitä kalaliemi ja jätä se pienellä teholla olevalle liedelle odottamaan käyttöä.

Nylje ankerias. Meillä Etelä-Karjalassa olisi sanottu, että ketä ankerias. No, joka tapauksessa savustetusta kalasta nahka lähteen helposti. Seuraavaksi irrottele liha selkärangasta. Varsinaisia ruotoja en löytänyt. Paloittele sormin sellaiseksi mössöksi. Samalla huomaa mahdolliset jäljelle jääneet ruodotkin. Aseta sivuun odottamaan.

Kuumenna öljy isossa paistokasarissa. Kuullottele sipulisilppua reilu viitisen minuuttia öljyssä. Lisää riisit ja kuullottele vielä pari kolme minuuttia. Lisää viini vähän kerrassaan sipuli-riisi-seoksen joukkoon. Loraus viiniä, hämmentelyä, ja kun viini on kadonnut sama uudestaan. Kun koko viinimäärä on näin käytetty, siirry kalaliemeen. Keittokauhallinen lientä ja sitten hämmentelyä puulastalla kunnes liemi on lähes kadonnut. Kun koko liemi tai ainakin suurin osa liemestä on käytetty ja riisit ovat al dente -vaiheessa, kierrä virta pois levyltä. Tähän menee aikaa sellaiset 17 minuuttia. 

Kumoa ankeriaspalat riisin sekaan. Silppua joukkoon persilja ja rucola. Mausta suolalla ja mustapippurirouheella. Sekoita hyvin. Tarjoile salaatin ja vaalean leivän kera.



Hyvää äänin 6 - 1. Juniori sanoi, että kamalan makuista. Mari taasen ihmetteli, että kun hän ei tykkää savukalasta, mutta tämä oli silti tosi hyvää. Maisteri Siiskosen pojat totesivat, että äidin risotto jää kakkoseksi. No, Iskälle ainakin tuli hyvä mieli. Äiskän asteikolla toki meni normaaliin tapaan kolmannen luokan ruuaksi.

Lopuksi hieman asiaa viinistä, Alkosta ja asiakaspalvelusta. Minä olin tuon viinin valinnassa ihan pallo hukassa, mutta Joensuun Pilkon cittarin Alkossa nuori miesmyyjä osoitti harvinaista suoraselkäisyyttä. Ei ryhtynyt leikkimään asiantuntijaa, kun ei sitä tässä asiassa ollut. Kutsui sen sijaan paikalle kokeneemman Sarin. Kerroin Sarille mihin viiniä tarvitsin ja hieman ankeriaan ominaisuuksia kuin myös siitä, mitä viiniltä odotan. Eikös tämä ihastuttava neitonen pitänyt minulle kunnon esitelmän Italian viineistä ja lopuksi suositteli Triadea. Nappiin sattui. Kiitos Sarille, näytä tämä juttu pomollesi! Kyllä on Alkon meininki muuttunut niistä päivistä, kun Iskä alaikäisenä kävi Joensuussa Halmanin takaa viinakaupasta Karjalan viiniä ostamassa.

2 kommenttia:

  1. Eipä sentään mennyt vitosen sapuskaksi :) Ja höh, ylös sängystä ihmisten aikaan, minäkin kävin jo ajelemassa viiden aikaan ;) Takaisin kun tulin lapsiakin heräili (kuudelta, onkohan ne kipeitä?)

    Täytyykin pistää resepti talteen -tosin ankeriaaseen en koske mutta jos muuta kalaa... Täytyy arkistoida hyvin ei peruna reseptit, kun perunat taitaa hukkua tänä vuonna ;)

    VastaaPoista
  2. Helkutin hyvä ruoka ja tarina ja syömämiehet. Piste.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.