sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Lammaskaali

Pääsiäinen alkaa olla voiton puolella, ylihuomenna pääsee taas töihin. Eräässä vaiheessa yhteistä taivaltamme elimme siten, että Äiskä asui jo täysiaikaisesti lasten kanssa joensuussa ja minä kävin viikot töissä Varkaudessa. Silloin tuli opeteltua nuukailu ruuan laitossa. Pääsiin viiteen euroon viikko. Inflaatio huomioiden sanoisin, että opiskelijankaan ei kannata tänä päivänä edes yrittää päästä alle seitsemän euron maanantaista perjantaihin. Yksi perusjuttuja oli, että keitin riisiä milloin milläkin tavalla viikon annoksen kerralla. Sitä sitten lämmittelin mikrossa ja söin koko viikon. Lisäkkeet vaihtelivat. Äiskä ei koskaan ole tykännyt syödä samaa ruokaa kahtena päivänä peräkkäin, paitsi mämmiä kerman ja sokerin kera. Senpä takia päätinkin valmistaa pitkäperjantailta jääneestä lampaanlihasta lammaskaalin. Ainakin ennen sairastumistaan Äiskä tykkäsi kotimaisestakin lammaskaalista, mutta erityisesti norjalaisesta for i kålista.

Lammaskaali, viidelle

lampaanpaistin tähteet
kaalia
köntti (oiskohan 25 g) voita
suolaa
jauhettua maustepippuria
sinappia
vettä

Kolmen litran kattilaan silppusin kaalia noin litran verran. Sen jälkeen pilkoin lampaan tähteet kuutioiksi ja heitin kattilaan. Sitten taas kaalia sen verran, että kokonaismäärä oli noin 2 litraa. Pinnalle heitin voiköntin, pari teelusikallista suolaa, ehkä noin teelusikallisen pippuria ja kunnon ruilautuksen sinappia. Ja lopuksi noin kuusi desiä kiehuvaa vettä. Näitä sitten hauduttelin pienellä teholla keittäen noin tunnin. Jossain vaiheessa pyöräytin kauhalla ainekset sekaisin. Padan siinä hautuessa löysin jääkaapista perjantailta tähteeksi jääneet rakuunaporkkanat, jotka lisäsin joukkoon. Samoin oli jäänyt tähteeksi ruokalusikallinen minttuhyytelöä. Sekaan vain. Ja tästä tuli mieleen, että minttuhan sattuu lampaan kanssa eli lisäsin vielä loppuvaiheessa reilun teelusikallisen kuivattua minttua.


Juniorin kanssa luokiteltiin oikein hyväksi, kunhan vain rasvaisimmat lihat jätti syömättä. Äiskällä on maku sen verran muuttunut, että pitkästä aikaa meni Äiskän asteikolla vitoseen. No, onneksi löytyi ruisleipää ja piimää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.