maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuosi vaihtuu

Vuoden vaihde oli aikaisemmin perheessämme ystävien kanssa vietetty juhla. Ruokalistan runko syntyi keitetyistä nakeista ja perunasalaatista. Siihen sitten jotain pikkuhörtyä kaveriksi. Ilta itselleen mieleisten ihmisten seurassa ei isompia vaatinut. Mukavaa oli. Tämän vuoden vaihdamme Äiskän kanssa kaksin. Mukavaa on edelleen, vaikka välillä tuntuisi ihan mukavalta viettää iltaa isommallakin porukalla. Minä vain en jaksa ryhtyä touhuamaan. Illan menu on vielä hieman vaiheessa, mutta varsinaisen uudenvuoden aaton aterian söimmekin jo päivällä ennen Juniorin lähtöä Marin tupaantuliaisiin. Ja listalla oli jälleen perunasalaattia sekä nakkeja. Nakit olivat esimerkiksi lastenkutsuille oivallisesti sattuvia

Sirkka-tädin siilinakkeja (nimi tulee siitä, että opin jutun Sirkan fb-sivulla olleesta kuvasta)

Nakkeja
Spagettia

Keitä isossa kattilassa paljon vettä. Pätki nakit sopivan pituisiksi. Katkaise spagetti keskeltä. Töki spagettia nakkien läpi ja keitä kypsäksi. Tarjoile.

Siilit rivissä.

Merten hirrmuiset kalmarit ojentelevat lonkeroitaan kattilassa.



Äiskää nauratti oikein kunnolla, kun sai annoksensa lautaselle. 

PS. Jos lapset ovat kasvaneet jo niin isoksi, että t-paidan rinnassa lukee "Kiitos 1939 - 1945", niin ruuan voi lanseerata nimellä Erkki-enon espanjalaiset ratsut. Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille ja kiitos saamastani palautteesta, joka on osaltaan innoittanut minua kohti uusia seikkailuja keittiön ihmeellisessä maailmassa.

Ja nyt Iskä ottaa läppärin, asettautuu sohvalle selälleen ja laittaa läppärin mahan päälle. Alkaa uuden vuoden rentoutuminen maisteri Siiskosen lukemattomien historiatarinoiden lukemisen parissa.

4 kommenttia:

  1. *Wohoo!* Siilinakit PAKKO kokeilla ja pian, sen verran lapsenmielinen olen. Tosin taidan vielä keittää pastakastikkeen "siileille"

    VastaaPoista
  2. Voi hiikkis. Tuo oli kyllä ehdottomasti yksi vuoden parhaista kommenteista. Sait jotenkin välitettyä yllättyneen innostuksesi tänne saakka. Ja minut samalla suunnattoman hyvälle mielelle.

    VastaaPoista
  3. Näin eka kertaa loppuvuodesta saksalaisessa Kuechenschlact-kokkausohjelmassa, kun joku takatukkainen Dieter tai Thorsten teki lempiannoksensa :) Ei ollut maistelemaan tullut kokkimestarikaan koskaan ennen nähnyt. Hauska idea lapsia ja lapsenmielisiä ajatellen :)

    Hyvää ja maistuvaa uutta vuotta sinne Itä-Suomeen!

    VastaaPoista
  4. sama kuin edellä..1. tammikuuta 2013 klo 0.55

    Kuechenschlacht eben..

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.