Pelmenit ja varenikit - пельмены и вареники

Vanhimmainen kävi pienen tyttärensä kanssa muutaman päivän kestävällä vierailulla. Sitä aina nuorempana ihmetteli omien vanhempiensa suhtautumista. Miten voi ollakin tärkeää, että käy syntymäkodissaan  pistäytymässä. Ja aina oli äiti laittanut kaikenlaisia herkkuja, joista tiesi minun tai muun perheeni pitävän. Nyt en ihmettele enää yhtään. Minusta on tullut ihan samanlainen. Jo viikkoja etukäteen alkaa odotus ja yhteisten hetkien muistelu. Sitten kun vierailun aika koittaa, pitää tosiaan yrittää rakennella menú sellaiseksi, että sisältää kävijän herkkuja. Niinpä minäkin olin jo jouluksi leiponut taatelikakkua sen verran paljon, että riitti vielä vieraillekin. Ja tietysti piti perjantaina esitellä niitä tekemiäni makkaroita, joista joulun alla kerroin. Vanhimmainen kertoi, että ovat niin hyviä, että peittoavat jopa isänsä tekemät! Se olikin aikamoinen tunnustus, sillä isänsä eli Äiskä ensimmäinen avomies minut on makkaroita opettanut viime talvena tekemään. 

Lauantaina oli sitten pelmenipäivä. Meidän perheellä on ollut vaihtelevassa määrin tapana harrastaa Venäjällä käyntiä jo vuodesta 1989. Ja Vanhimmainen on aina tykännyt pelmeneistä. Toki kaikki perheessämme niistä pitävät. Paitsi Äiskä. Juniori oli venäläistaustaisen kaverinsa kotona oppinut uuden tavan valmistaa pelmenit. Normaalistihan ne keitetään suolalla maustetussa vedessä kypsäksi. Lauantaina laitoin kylmälle pannulle 100 grammaa voita ja 500 grammaa Venäjältä kaupasta ostettuja pelmenejä. Liedessäni on asteikko nollasta kahteentoista. Laitoin lieden neloselle ja aloin pikkuhiljaa käännellen paistaa pelmenejä kullanruskeiksi. Aikaa tähän meni noin puoli tuntia. Sitten vain pannu pöytään ja smetanaa kaveriksi. Johan Äiskäkin tykkäsi! Rankeerasi asteikollaan kakkosluokan ruuaksi, mikä sekin on kova juttu. Verrokkina oli perinteiseen tapaan vedessä keitettyjä pelmeenejä, ja kyllä kyseessä on kaksi ihan eri ruokaa, vaikka samasta pussista pakastetut pelmenit otettiinkin.

Jälkiruuaksi sitten teeman mukaisesti keittelin annokset rahkatäytteisiä varenikeja. Varenikit olivat venäläisestä kaupasta ostettuja raakapakasteita. Ruokalajin idean olen kuvannut mustikkavarenikeista kertovassa jutussani. Nämä rahkatäytteiset olivat sinänsä oikein hyviä, mutta niissä minua ja Vanhimmaista vaivasi ihan sama asia kuin tuossa mustikkaversiossakin. Kuori tulee mauton! En tiedä, pitäisikö keitinveteen lisätä suolaa vai mitä... Tai sitten yksi vaihtoehto olisi paistaa nämäkin pannulla voissa. Kokeilut siis tulevat jatkumaan, sillä kehiteltävää jäi.

Mari muutti eilen omaan huusholliinsa asumaan. Nyt on sitten minulla opettelu edessä: pitää oppia laittamaan ruokaa hiukan vähemmän. Vielä en ole ongelmaa kohdannut, mutta eiköhän tässä taas jotenkin päädytä kikkailemaan asian tiimoilta. Eilen lämmitin uunin, joten aamupalaksi oli luontevaa valmistaa 

puolukkainen tattariuunipuuro

1,4 l vettä

3 dl puolukkasurvosta

2 dl sokeria

1 tl suolaa

2 dl tattariryynejä

Laitoin ainekset uunin kestävään kulhoon ja sekoitin. Uunissa oli illalla kahdeksan aikaan lämmintä noin 130 astetta. Sinne minä pottini laitoin. Puoli yhdeltätoista vilkaisin: lämpötila oli himpun yli sata. Luukku kiinni ja nukkumaan. Aamulla kahdeksalta uunissa odotti hyvä puolukkapuuro, josta ei tykännyt kukaan muu kuin minä. Vanhimmainen ja Juniori eivät pidä puolukan mausta. Äiskä ei tykkää aina tattarista. Vaan molemmat ovat minun herkkuani!

En ole kokeillut sähköuunissa, mutta voisin kuvitella, että kolme tuntia 150 - 175 asteessa saattaisi olla sopiva aika. Vettä riittää varmasti litrakin, sillä lyhyessä ajassa ei ehdi haihtumaan.

Pelmeneistä löytyy yksityiskohtaisempaa tarinaa myös teksteistä:

http://iskakokkaa.blogspot.fi/2011/12/ala-mokaile-keittiossa-anna-iskan-tehda.html

http://iskakokkaa.blogspot.fi/2011/11/deliciest-pelmenit-makutesti.html

http://iskakokkaa.blogspot.fi/2011/01/pelmenit.html