maanantai 3. joulukuuta 2012

Kiitos avusta

Tuossa aiemmin taisin jo asiasta hieman kertoakin. Uuni hajosi ja meni purkuun. Jossain vaiheessa tajusin, etten yksin saa hommaa hoidettua. No siinä vaiheessa olin selvittelemässä läheisellä rakennustyömaalla clt-elementtirakenteisen puukerrostalon rakentamisen ympäristövaikutuksia. Ei muuta kuin kyselemään, josko joku olisi tullut auttamaan. Työmaan pääurakoitsijan kirvesmiehistä yksi lupautuikin auttamaan, ja täytyy sanoa, että kyllä oli tekemisen meininki, kun hommaan ryhdyttiin. Kaveri junaili aisiat siten, että pyöräytettiin varmasti 10 tunnin hommat kahdessa tunnissa. Ja laadusta tinkimättä. Kun sitten kysyin, paljonko olen velkaa, ei rahasta voinut puhuakaan! Tällaistakin lähimmäisen auttamista vielä Suomesta löytyy. Siinä sitten hetki asiaa tuumattiin ja löydettiin molempia tyydyttävä kokonaisratkaisu. Yhtenä osana oli, että jossain vaiheessa syksyä kutsun kaverin syömään. Tänään oli sitten koitti avusta kiittämisen päivä. Menú alkoi Ankin tekemällä mustatorvisienikeitolla, jota olin säilytellyt tämän tapauksen varalle pakasteessa. Pääruokana oli broileria omenoiden ja siiderin kera. Resepti oli minimaalisin muunnoksin sama kuin Kirjeitä keittiöstä -blogin Pinean valmistama jänis omenoiden ja siiderin kera. Ja jälkiruuaksi söimme vanhan ajan Aino-vaniljajäätelöä ihan itse kehittämäni rakuunakastikkeen kera. 

Broileria omenoiden ja siiderin kera (hyvä satsi kuudelle)

500 g broilerin koipipaloja
500 g broilerin filepaloja
2 sipulia
2 omenaa
3 dl omenasiideriä esim. Écusson Cuvée Spéciale Brut
2 rkl hunajaa (omenankukkahunaja tuntui sattuvan tosi hyvin)
loraus oliiviöljyä
1 tl mustapippuria
1 tl suolaa (tätä ei ollut alkuperäisessä reseptissä, mutta kun tunnen joukkoni, niin lisäsin)
n. 5 dl vettä

Kuumenna öljy isossa paistokasarissa. Paista kanapaloja käännellen kunnes ovat kauniin ruskeita pinnaltaan. Lisää joukkoon kuoritut ja neljään osaan lohkotut sipulit, mustapippuri, siideri ja hunaja. Keitä pienellä tulella noin 40 minuuttia. Kääntele välillä ja lisää vesi vähän kerrallaan joukkoon. Lisää kuoritut ja lohkotut omenat ja suola ja keitä vielä parikymmentä minuuttia. En tiedä miten Pinea oli asian ajatellut, mutta minusta tähän parhaiten sopisivat helposti soseutuvat omenat. Tarjoile vaikka riisin ja yrttivoipatonkien kanssa. Niin me tehtiin ja todettiin yhdistelmä äänin 6 - 0 tosi hyväksi. Äiskäkin rankeerasi kakkosluokkaan, mikä on kova juttu, kun otta huomioon, että ruoka sisälti sipulia.

Rakuunakastike tai rakuunakiisseli

5 dl vettä
5 - 6 tl kuivattua rakuunaa
1/2 dl sokeria
1/2 tl suolaa
2 rkl perunajauhoja

Keitä vesi ja hauduta rakuunoista teen tapainen juoma. Siivilöi rakuunasilppu pois nesteestä. Kuumenna ja sekoita joukkoon sokeri ja suola. Sekoita perunajauhot tilkkaan (1/2 dl) kylmää vettä ja kaada koko ajan sekoittaen rakuunamehun joukkoon. Kuumenna sen verran, että seos kirkastuu ja sakenee. Ihan kuin mikä tahansa kiisseli. Tarjoile kuumana vaniljajäätelön kera. En minä osaa määritellä, että maistuuko se rakuuna nyt lakritsille vai anikselle, mutta pirun hyvin sattuu kuumana kylmän jäätelön kaveriksi. Sanotaan vaikka, että se maistuu rakuunalle. Erittäin hyvää äänin 6 - 0 ja Äiskän asteikolla mene edelleen kakkosluokkaan. Suosittelen lämpimästi kokeilemista.

3 kommenttia:

  1. Tulipa hyvä mieli tästä postauksesta - ihanaa, että tällaista auttamismieltä on yhä olemassa. Ja mikäpä sen parempi kiitos, kuin hyvä ateria. Kiva, että sain olla osallisena reseptin myötä!

    Meillä pataan käytettiin suht soseutuvia omenoita, mutta niin, että ne olivat kypsennettynä vielä sopivasti al dente (eli ei ihan sohjoa). Täällä Ranskassa voisin kuvitella myös kvittenien sopivan samaan tarkoitukseen.

    VastaaPoista
  2. Hei!

    En tiedä seurailetko enää näiden vanhempien viestien kommentteja, mutta yritetään. Omenankukkahunaja pisti silmään, en tunnu löytävän kyseistä tuotetta mistään.

    Mistä olet hankkinut omasi, miltä merkiltä löytyy tällainen hunaja? Olen tuloksetta etsinyt kyseistä tuotetta jo pitkään!

    VastaaPoista
  3. Venäjältä Mjodojed-ketjun myymälästä. Venäjällä yleensäkin on paljon enemmän noita erikoishunajoita.

    Iskä kännykällä suoraan sairaalasta

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.