sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Nopea punajuuripostaus

Tuossa taannoin, kun aloitin tämän punajuurivouhotuksen, ex-ope kertoi kommenteissa Volgan punajuuripadasta. No nyt, kun punajuuret ovat lähes ilmaista ruokaa (25snt/kg), sitä piti tietysti kokeilla. Tosin pääraaka-aineen hinnassa aikaansaatu säästö valui kyllä siihen, että herkkutatit piti ostaa kaupasta purkkitavarana.

Volgan punajuuripata

punajuuria
tatteja
porsaanlihasuikaleita
suolaa
pippuria
valkosipulia
smetanaa
vettä

Kuori ja lohko punajuuret. Keitä punajuurilohkoja ja pilkottuja tatteja vähässä vedessä niin kauan, että alkaa punajuureen hammas pystyä. Sillä aikaa kun punajuuret kypsyvät, ruskista lihasuikaleet. Kun lihat on ruskistettu, voit kumota nekin samaan kattilaan punajuurten ja tattien kanssa. Kun tosiaan punajuureen alkaa hammas pystyä, niin lisää suola, pippuri, murskatut valkosipulin kynnet ja smetana. Tarjoile.

Veden määrässä kannattaa olla varovainen, ettei tule liikaa. Lihat eivät kuulu alkuperäiseen reseptiin, mutta ex-ope arveli niiden sopivan mahdollisesti ruokaan. Nyt on kokeiltu, että kyllä sopivat. On varmasti hyvää myös ilman lihoja. Mieli tekisi lähteä tästä kehittelemään eteenpäin sellaista uunissa valmistettua pataa. No, alkavalla viikolla uuni tehdään loppuun, ja minä pääsen kokeilemaan sen toimivuutta.

2 kommenttia:

  1. Ostin eilen tarjouksesta possun käristyslihaa, rasvaa mukavasti mukana. Volgan pataa kokkaan kunhan punajuurikeiton jämät on syöty.
    Meillä ei muuten hinta ole lähimainkaan noin halpa punajuurilla, mutta ei voi kauhean kalliiksikaan moittia: 1,09 €/kg. Vai voiko???

    VastaaPoista
  2. Kyllä se meilläkin taisi olla vain tuon yhden päivän tarjous. Tänään olivat taas cittarilla käydessä 89snt/kg. Halpaa silti.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.