sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Mureaa lihaa

On se kumma. Nuorena miehenä kun pikkujoulukännissä yritti iskeä työkaverin eukon ja haukkui pomon, niin tuli kova morkkis. Nyt alkaa jo ikä aikaansaada jonkinasteista realiteettien tajua noiden ensinmainittujen ongelmien kanssa. Ja toisaalta, meidän pikkujouluihin tullaan ilman puolisoa! Ja firmassa niin hyvä henki, että ei tarvitse ketään haukkuakaan. Mutta voi helkkari! Morkkis se osaa tulla siitäkin, että käy asiallisesti kahden promillen kännissä avautumassa ja kertomassa kaikille mahdollisille paikalla oleville päälliköille, kuinka hienoja tyyppejä ne ovat. No, jos vaihtoehtoina on haukkuminen ja kehuminen, niin pienempi taitaa silti morkkiksen taso olla kehumisen jälkeen. Niinhän sitä sanotaan, että lasten ja humalaisten suusta olet totuuden kuuleva. Ei muuta kuin rinta rottingilla huomenna töihin.

Tänään oli ruokalistalla 

porsaan paistia ja perunoita

500 g porsaan paistia (jännää, aina se on porsasta, vaikka minä vähän epäilen, että saattaa olla aikuista sikaa)
1 pss kastikeainesta 
perunoita sen verran kuin arvelet porukan syövän

Valmista ensimmäiseksi kastike. Käytin Saksasta tuotua Maggin Sauerbraten-valmiskastiketta, jota ei Suomessa myydä. Yksi vaihtoehto sen korvaamiseksi on käyttä jotain kotimaan kaupoissa myytävää valmiskastikejauhetta. Toinen vaihtoehto on valmistaa kastike itse. Homma on kuvattu postauksessa Sauerbratenia ja satunnaisia vieraita. Reseptissä mainitun paistin liemen ja marinadin voi korvata lihaliemellä ja siirappi-inkiväärikakun siirappipipareilla ja ripauksella inkivääriä. Tarkoitus on saada pipareilla kastike suurustetuksi. Riippumatta siitä, millä konstilla kastikkeen tekee, sitä on oltava tuolle lihamäärälle neljästä viiteen desiä.


Lorauta reilu ruokalusikallinen öljyä pannulle ja kuumenna pannu kuumaksi. Paahda paistia minuutista kahteen joka puolelta. Seuraavaksi nosta umpeen paahdettu paisti kattilaan ja kaada kastike päälle. Kuumenna suurella teholla kunnes kastike kiehuu. Käännä lieden teho minimiin eli sellaiseksi, että kastike juuri ja juuri kuplii. Kansi päälle ja anna kypsyä 60 - 90 minuuttia. Minulla kyllä tuli täysi kaksi tuntia täyteen.  Ei haitannut sekään. (Paistin voi valmistaa myös uunissa, jolloin kastikkeen ja lihan on muhittava tuo mainittu aika 170 asteessa tai kiertoilmauunissa 140 asteessa) Käännä lihapala kypsentämisen puolessa välissä toisinpäin. Sekoita myös kastiketta joitakin kertoja. Ja kaveriksi keitettyjä perunoita tai muussia.


Suussa sulavan mureeta äänin 2 - 1. Juniori ei tykännyt edes maistella, kun kuuli lampaan sisäelimistä. Äiskän asteikolla  kakkonen.

1 kommentti:

  1. Jos siekin kehtaat, niin kyllä miekin... siis kertoa julkisesti tismalleen saman asian kahden promillen tunnustuksista pikkujouluissa. Voi kehno, että oli morkkis!! Ja kun ei ole kuin yksi johtaja, niin se sitten sai koko kehumisannoksen yksin.

    Possupaistia yksinkertaisempaa ruokaa ei taida juuri olla. Menee kokeiluun kunhan joulusta selvitään, tosin toisenlaisella kastikkeella.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.