Alkaa vuosi olla lopuillaan ja on aika hieman summata taakse jäänyttä. Aloitin tämän blogin kirjoittamisen kuluvan vuoden tammikuun 14. päivä. Tämä postaus on järjestyksessä 320. eli noin 30 päivää on jäänyt ilman omaa tekstiä. Alkuperäinen tarkoitus oli katsoa, kuinka monta päivää peräkkäin pystyn laittamaan perheelle ruokaa tekemättä samaa ateriaa kahdesti. Ainakin puoli vuotta meni, mutta sen jälkeen on kyllä tullut jokunen kertauskin. Ja alkuperäinen idea pelkästä ruokablogista on jonkin verran muuttunut. On tullut tarinoitua monesta muustakin elämään liittyvästä asiasta. Ja samalla olen saanut paljon virtuaaliystäviä. Ajatuksenani on tällä hetkellä kirjoittaa vuosi täyteen tähän astisella intensiteetillä. Sen jälkeen otan tavoitteeksi kirjoittaa postauksen joka toinen päivä. Täyty ottaa aikaa myös muille touhuille. Ja tietysti pitää porkkanapäiviä, että saa tuon outokummun katoamaan ennen kesän motskarireissuja.
Kinkku loppui. Tänään söimme edelleen Mirkun listan mukaisesti pyttipannua. Ilman mitään kikkailua tehtyä peruspyttistä: sipulia, kinkkua ja keitettyjä perunoita pannulla kuumaksi. Vähän suolaa ja syömään. Kaikki tykkäsivät. Kävin illalla kaupassa ostamassa viikon ruuat ja totesin, että kinkkuja vielä löytyy eli päästään kokeilemaan tässä tammikuun aikana loputkin kilpailun resepteistä. Tänään piti myös lähettää Mirkulle ja Laalille kinkkukisan palkinnot. Autoon saakka teepaketit joutuivat, mutta sitten loppui vauhti ja postissa käynti jäi huomiselle.
Huomisella ruokalistalla on sitten ihan perusruokaa. Nakkeja ja perunasalaattia, jotka eivät suuremmin esittelyjä kaipaa, koska molemmat ovat suoraan kaupan hyllystä. Jälkiruuaksi sen sijaan on tarkoitus tarjota Lidlistä ostettua sacherkakkua ja sen kyytipojaksi valmistaa saksalaistyylistä pakkaskelinboolia (feuerzangenbowle) joka on vähän meikeläisen glögin tapainen. Huomenna sitten siitä lisää. Tiedä vaikka videon värkkäisin...
Ottakaahan vuoden loppuminen rauhallisesti.
Täytyy kiittää tästä sun blogistasi. Näitä juttujasi on todella mukava lukea. Olen itse ajatellut tuota blogin pitämistä. Aina se vain jää ja jää ja jää......Nimittäin mieheni sai aivoinfarktin äitienpäivän aattona. Ja olen hänen omaishoitajansa ainakin tällähetkellä.
VastaaPoistaElämä kun se jatkuu kaikesta huolimatta ja JIPPIIIIIIII....HÄN ON ELOSSA!
terveisin
Onnellinen
Irmeliina
Hyvä Irmeliina. Sait varmaan tietämättämäsi aikaiseksi hienon loppuhuipennuksen tälle vuodelle. Yhtenä vaikuttimenani kirjoittamiselle ja avoimuudelleni on ollut toive siitä, että joku kohtalotoverikin näitä jorinoita lukisi.
VastaaPoistaAivan ja tässä mä tajusinkin että hei enhän mä todellakaaan ole yksin. Kaikki ei vaan niin avoimesti osaa asioista puhua.
VastaaPoistaMiehelleni tuli vasemmanpuoleinen hemipareesi. alkuun syytin itseäni kun en lääkäriin pakottanut. Nyt TIEDÄN että ei aikuista miestä voi lääkäriin pakottaa. Kaikkein hassuinta oli että ei sen pitänyt meille tulla kun ei ole mitään riskitekiijöitä. Eli se niistä riskitekijöistä. Nyt tiedän että tää tauti voi iskeä kelle vaan. Ikävä kyllä liuotushoito ei enää tehonnut kun lääkäriin meni liian myöhään ja sinnekin vasta ambulanssilla ja silloinkin vielä hoki että ei ampua ei ampua kun puhe ei enää toiminut. Tarkoitti että ei saa tilata ambulanssia.
Ihaninta tässä kamalassa tilanteessa on se että mieheni kävi eilen palauttamassa lainaamoon pyörätuolinsa. Tuumasi että saakoon sen joku joka sitä enemmän tarvitsee että hän ei tuohon maailmanlopunvehkeeseen enää istu. Ja eikä sitä tarvitse. Hän kävelee nelipistekepin avulla suhteellisen hyvin. Vasen käsi on yhä toimimaton lauantaimakkaratanko niinkuin hän itse kättään nimittää. Mutta ehkä se siitä ajan kanssa kuntoutuu edes jonkinlaiseksi apukädeksi. Ainakin toimintaterapeutti oli hyvinkin toiveikas. Puhe miehelläni on toiminut hyvin alusta asti. Mutta ollessaan väsynyt se puhe puuroutuu aika tavalla. Mieheni on tyyntynyt ajatukseen että hänen on jäätävä 48 vuotiaana jo eläkkeelle.
Jep! Tiedän että tän mun sepustuksen näkee kaikki muutkin mutta se on vain hyvä. Tietävätpä kohtalotoverit että eivät ole yksin ja elämä jatkuu ja tästä voi selvitä. Sillä vaikka se elämä on muuttunut radikaalilla tavalla niin ei tää elämä silti sen paskempaa ole kuin ennenkään. Se on vain erilaista mutta silti elämisen arvoista.
Ihanaa uuttavuotta sinulle ja koko perheellesi!
t. Irmeliina
Nyt täytyy sanoa höh! Odottelin jotain miehisiä tarjoilu vinkkejä nakeille, jotka ovat melko tylsiä noin perustarjoiluna ;) Itse yritin kysellä josko jotain kivaa olisi ruokana, vastaus oli: meillä on aina ollut LIDL pussimuusia ja kalleimpia nakkeja ;D eikä nytkään rikota perinteitä! (johtuen siitä että nakit ja muusi on syöty liki puolen yön aikaan) nyt poikkesimme siitä tavasta ja söimme pelkästään yhden illallisen :)
VastaaPoistaElämän iloa tulevalle vuodelle vaikkakin vaikuttaa että sitä jo riittää :)
Itse olen selvinnyt säikähdyksellä, miestäni on 2 kertaa viety lopuksi lanssilla kiireesti liotushoitoon (suuret suonet niskassa menossa tukkoon) ja infarktin jälkeinen pallolaajennus tehtiin kahteen kertaan kun suonet meni heti tukkoon. Toipumisaika oli kaikkein raskain ainakin meillä, energiset menevät ihmiset kun eivät aina jaksaisi olla aloillaan ;)
Kiitos sinulle kivasta blogista!
VastaaPoistaKyllä sitä näin vuoden vaihteessa tulee itsekunkin summattua mennyttä, käytyä läpi elämänkaartaan, miettiä menneitä. Uudelta vuodelta kuitenkin aina peruspositiivina odottaa jotain hyvää, parempaa kuin menneiltä.
Oikein hyvää vuoden vaihdetta ja onnea uuden vuoden päiviin, niin sulle, mulle kuin hentunliisallekin! Ja äiskälle tietysti kanssa paljon terkkuloita ja uuden vuoden toivotuksia!