maanantai 26. joulukuuta 2011

Kinkkukisa - tulokset

Joulut alkavat sitten kääntyä lopuilleen. Itse asiassa tykkäsin tämän vuotisesta pituudesta. Sen verran pitkä, että ehti lepäämään ja sen verran lyhyt, ettei vielä ehtinyt pitkästymään. On mukava päästä taas töihin vaihtelevien työtehtävien pariin. 

Kinkkukisakin oli ja meni. Vastauksia tuli kohtuullisesti. Hyvin monessa ehdotettiin kinkun lahjoittamista puutteessa oleville. Sinänsä hyvä idea, mutta se ei ollut tämän kertaisen kisan juju, sillä nälkä se on meillä vielä alkavallakin viikolla. Kun yksin yrittää repiä kasaan koko neljän hengen huushollin rahat, niin kaikki pitää pyrkiä käyttämään tarkkaan.

Outoja reseptejä ei tullut yhtään. Outoa ruokaa -blogin suuntaan heitin haasteen ja kävin kutsumassa kisaan mukaan. Kyllähän sieltä yksi vaihtoehto tuli, mutta kun mahdollinen outous on maun puolella ja reseptikin kokeilematon, ei sillä vielä palkinto helähtänyt. Kiitos kuitenkin osallistumisesta. Kokeilen toki tämänkin vaihtoehdon. Summa summarum: oudon reseptin sarjassa ei palkintoa jaettu.

Tavallisia reseptejä tuli niin paljon, että yksittäistä hyvää reseptiä en oikeastaan pysty esiin nostamaan. Parhaan reseptin palkinnon viekin nimimerkki Mirkku laajuudella. Mirkun ideoilla saan syötetyksi koko kinkun alkavan viikon aikana ja jokeriresepti kinkkulammasjauheliha-vorschmack menee varmasti kokeiluun, mutta siihen, kuten moneen muuhunkin reseptiin on varmaan ostettava kinkkua lisää.

Kun kerran oudon reseptin palkintoa ei jaeta, se korvataan hauskimman reseptin palkinnolla. En tiedä miksi, mutta jostakin syystä minusta kuivatut kinkkulastut, jotka syödään sipsien tapaan, ovat minusta aika hauska juttu. Etenkin kun idea on modifioitu Ruotsin rautateiltä. Taitaa tähänkin juttuun joutua kinkun ostoon. Reseptin lähetti Laali.

Laali ja Mirkku: Onnea voittajille. Lähettäkää yhteystiedot, niin pikkupalkinnot lähtevät lähipäivinä liikkeelle.

Muille kiitokset osallistumisesta. 

Ja kaikille oikein hyvää ja rauhallista vuodenvaihdetta jo näin etukäteen.

5 kommenttia:

  1. Onnea voittajille ja odotellaan resettien kokeilua :) ite olin niin hidas hämäläistynyt etten ehtinyt kisaan mukaan, aattelin tehdä porkkana-inkivääri-marmeladia ja kokeilla sitä yhteen ideaan ja lähettää sit resetin sun kisaan, vaan ei oo lorvikatarilta vielä ehtinyt ja kun omaa kinkkua on syöty tänään vielä leivän päällä niin tuo kokeilu on ajankohtainen nyt arkipäivinä-

    toivottavasti teillä oli nautinnollisen mukavan reuntouttava joulunaika!

    VastaaPoista
  2. Wow, mainio juttu! Harvoinpa minä mitään voitankaan! :D

    Onnea Mirkulle!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut voittajille! Odotan mielenkiinnolla reseptini testaustulosta - eipä ole nimittäin ylimääräistä joulukinkkua mun taloudessa vielä pyhien jälkeenkään, jotta voisin itse verifioida makuyhdistelmän.

    VastaaPoista
  4. Hei, olipas lomalta palaavalle hyviä uutisia, ei nuo voitot kovin usein kohdalle tupsahda.

    Onnea myos Laalille, ja kiitokset Iskälle mainiosta blogista.
    Terveisin
    Mirkku

    VastaaPoista
  5. Kiitos Mirkku!

    Onhan se jännää että joskus jotain voittaa.

    Olen samaa mieltä että Iskällä on mainio blogi!

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.