Vaikka sitä kuinka ymmärtää nuoruuden kasvukivut ja maailmankatsomuksen suppea-alaisuuden, välillä kuitenkin käämi palaa oikein kunnolla. Niin kuin tänään. Oli lasten kokkauspäivä. Minä en ole enää aikoihin kovin tykännyt mistään sellaisista ruuista, jotka syödään käsin. Kuten nyt esimerkiksi hampurilaiset. No perjantainahan niitä oli, ei siinä mitään. Ongelma on siinä, että apraksia aiheuttaa sen verran kordinaatiokyvyn puutetta, että itse syötynä Äiskältä pyrkivät sämpylän sisukset tippumaan syliin. Lapset olivat sitten tälle päivälle valinneet täytetyt tortillat ruuaksi. Äiskä kun ei osaa puhua, niin välillä on ihan sellaisia ihmeellisiä huutojuttuja. Joku asia ei mene hänen mieliksi ja alkaa komentaminen. Yleensä siihen osataan suhtautua: sairaan ja puhekyvyttömän ihmisen turhautumista. Sitähän se on. Tänään sitten minä satuin olemaan juuri verkkopankissa laskuja maksamassa, kun ruoka alkoi olla valmista. Ilmoitin, että joudutte nyt sitten auttamaan Äiskää ruokailussa, kunnes selviydyn näistä laskuista. Joku ei mennyt Äiskän mieleisesti ja alkoi tuo äsken mainittu komentaminen. Sitä ei jatkunut kuin hetken. Mutta sen jälkeen jatkui lasten kinaaminen. Mari yrittää touhuta itselleen ensimmäistä tortillaa ja saada Junioria auttamaan Äiskää. Juniorilla jo toinen jättitortilla menossa: en halua - Äiskä huuti minulle ihan turhasta. Aikani kuuntelin ja seurasin kun nuoriso mättää safkaa naamaan ja Äiskä avuttomana tortilla levällään lautasella! Pari kertaa mainitsin tuloksetta ja sitten paloi käämi. Ootte te perkeleen moisia itsekkäitä paskiaisia! Naama punasena pitää vetää sapuskaa naamaan ja ajatella vain itseään! Eikö teille saatanan oistareille välähdä mieleen, että Äiskä on sairas ihminen! Voi kun joskus joutuisitte edes päivän olemaan toisten autettavissa, niin alkaisi tolkku tulemaan päähän. NYT Äiskälle sapuskaa auttamaan! Molemmat katsoivat hetken minua, kuin lehmä uutta veräjää. Sitten lähti liikkeelle Mari. Auttoi Äiskää syömään. Vajaan viiden minuutin kuluttua komensin vuoron vaihdon. Ei tullut naputusta vastaan. Juniori siirtyi ihan kiltisti tortillan syrjään kiinni ja syötti lopun. Minä söin eilistä kaalilaatikkoa - ei tehnyt yhtään mieli tortillaa.
Tulipahan vaihteeksi shokkikasvatusta. Kyllä se joskus oivallus tulee, odotusaika tuntuu vain niin pitkältä.
Voimia vaan Iskä kokkaa, joskus palaa käämit. Ymmärrystä löytyy meillä 24/7 autettava nuori kotona ja vielä hyvin herkkä...siinä on sitten puun ja kuoren välissä. Ja voimia tietysti sun nuorisollesi. Onnellista joulun odotusta.
VastaaPoistaToivottavasti nuoret saivat ajattelemisen aihetta!
VastaaPoistaEi se aina ole niin helppoa, nuoret voivat olla hyvinkin ajattelemattomia. Mutta toivottavasti oppivat tuostakin jotain.
Tsemppiä!
Jäähdytystä iskän käämeille ja äiskälle kärsivällisyyttä ja nuorisolle järkeä ja vastuuta päähän... Joskus on kasvatettava kovaa ja korkealta, ei se muuten mene perille. Nyt varmasti muistavat ja ajattelevat, fiksujahan ja vastuullisia he varmasti pohjimmiltaan ovat, aina ei vaan hoksaa... ei hoksaa aina moni aikuinenkaan, toisaalta tuputtaa sit liikaakin apuaan joskus. Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto toivottavasti teilläkin jo. Tortillan ja hyvän kaalilaatikon välillä, melkein kyl minäkin valitsisin sen kaalilaatikon :)
VastaaPoistaKyllä ne siitä...
VastaaPoistaVälillä vain täytyy viitoittaa tietä!
Koko ikäni sairaan äidin, vasta viimeisinä viikkoinaan tosin totaalisesti autettavan ja silloinkin vielä puhekykyisen, lapsena tunnen kuitenkin pientä myötätuntoa myös lapsianne kohtaan. Joskus vaan tulee semmosia aivopieruja, että ei jaksa tajuta tai halua tajuta, että nyt tarttis muistaa pistää toinen ihminen etusijalle. Tuo poikasi kommentti summaa sen mielestäni hyvin, vaikka hän on kovasti aikuistumaaan päin, niin "äiskä huuti minulle turhasta" -- se on kuitenkin lapsen kokemus, vaikka järjellä varmaan ymmärtää, että se on äitinsä tapa saada asia ymmärretyksi, kommunikointia ilman sanoja.
VastaaPoistaMutta toisaalta uskon napakkaan komentamiseen ja takaisin maanpinnalle palauttamiseen, että hyvä kun sanoit asiat niinkun ne on!
Toivottavasti tortilla oli Äiskästä hyvää, mulla ne menee rinnuksille ihan sujuvasti vaikka ei oo muita ongelmia kun vanhanaikainen kömpelyys ja kahvikuppikompleksi!
-- minna