Kiville karahti!

Tänään oli aurinkoinen päivä. Ihan konkreettisesti. Kuvaannollisesti on ollut koko kulunut viikko aika aurinkoista. Olen saanut viimeisen viikon tehdä töissä juuri sellaista hommaa, mistä eniten pidän. Ja tämä ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Valitettavasti tätä iloa kestää vain juhannukseen, mutta harmia huojentaa kovasti tieto, että sain töitä toisesta projektista ensi vuoden juhannukseen saakka. Ja ihan yhtä mielekästä tekemistä. Saanpahan vähän aikaa hengähtää. Ja vuosi on sen verran pitkä aika, että jos siististi elelee, niin on vuoden kuluttua vara jäädä työttömäksi. Ei sillä että säästöillä elelisi, mutta eipähän tarvitse liiton rahoja odotellessa mistään käydä lainaamassa. Tämä on pätkätyöläisen arkea. 

Pikkuhiljaa pitää myös totuttaa taimia ulkoilmaan. Tänään kannoin jo toista kertaa koko repertuaarin kymmeneksi minuutiksi pihalle. Aidan varjoon varmuuden vuoksi. Niin, ja latvoin joulutähden, kun en ole saanut kuolemaan. Heinäkuussa sitten aloitetaan lyhytpäiväkäsittely ja katsotaan, mitä syntyy. Kaiken puutarhamyllerryksen lisäksi muistin tehdä perheen iloksi

lammaspataa

2 kg lampaan lihaa

suolaa

vettä

perunoita

Tein keskiviikkoiltana 15 prosenttisen suolaveden eli liuotin litraa kohti aina 150 grammaa suolaa. Laitoin lihat isoon kattilaan ja kaadoin suolavettä päälle. Lautanen vielä painoksi ja kattila eteisen nurkkaan. Tänään sitten puolen päivän maissa otin lihat esille ja leikkelin sellaisiksi karjalanpaistilihan kokoiseksi palasiksi. Palaset panin uunipataan ja pari desiä vettä kaveriksi. Myöhemmin selvisi, että tuskin olisi tarvinnut tuota kahtakaan desiä. Ja sitten pata kiertoilmauuniin 200 asteeseen puoleksi tunniksi. Puolen tunnin kuluttua hämmensin lihat sekaisin, laskin uunin tehon 175 asteeseen ja potti takaisin uuniin. Seuraavaksi kuorin reilut kymmenkunta perunaa ja keitin niitä 15 minuuttia. Kun taas puoli tuntia oli kulunut, otin lihat pois uunista. Maistelin lientä ja totesin sen olevan aivan liian suolaista. Lisäksi sitä oli melko paljon eli ei olisi pitänyt lisätä sitä kahta desiä.

Seuraavaksi otin isomman uunin kestävän astian ja ladoin perunat sen pohjalle. Perunoiden päälle ladoin lihat. Lopuksi otin litran kannuun viisi desiä sitä samperin suolaista lientä ja toisen viisi desiä vettä. Ja kaadoin lientä vuokaan sen verran, että lihat melkein peittyivät liemeen. Lopuksi koko komeus vielä kolmeksi vartiksi uuniin. Ja sitten ei kun syömään!

Ensimmäiset maistiaiset otettuani olin täysin varma, että joudun hakemaan Kotipizzasta pizzan. Niin suolaiselta ruoka vaikutti. Syöjiäkin oli reilusti oman kolmen hengen poppoon lisäksi oli Mari käymässä ja vielä Äiskän kaveri naapurista. Vaan yhdessä kun alettiin ihmettelemään, niin perunat olivat juuri maukkaan suolaisia. Lihatkin olivat syötäviä, vaikkakin tosi suolaisia. Etenkin ohkaisemmat kylkipalat. Niska oli isompina paloina ja lähempänä tavoiteltua. Äiskä söi vain perunoita, mutta me muut neljään pekkaan pistelimme melkein koko lihamäärään piiloon. Sitten onkin janottanut koko illan. Eli kiville karahti niin kuin entisen miehen vene.

Vaan tämä on välivaihe erään perinneherkun nykyaikaistamisen opettelussa. Tämän kerran opetus numero yksi: Käytä melko isoja, sellaisia kilosta kahteen painoisia lihakönttejä. Opetus numero kaksi: suolavedessä liottamisen maksimiaika on 48 tuntia - minun käyttämäni 60 tuntia oli liikaa. Opetus numero kolme: pataan ei tarvitse lisätä alussa vettä. Lihoista vapautuva neste ja rasva riittävät. Syksyllä uusi kokeilu. Ellen tänään kuole janoon.