Puolalainen kuuromykkä (NAM)

Viikko on vierähtänyt tasapainoillessa pikkupojan ja vastuullisen aikuisen välillä. Pikkupoika olisi halunnut vain leikkiä uudella lelullaan. Vastuullinen aikuinen taas on huomautellut koko ajan tekemättömistä kotitöistä. Lopputulos on ollut se, että olen saanut tosi paljon tekemättömiä kotihommia tehtyä ja niiden päälle touhunnut motskarin kimpussa. Joko ajellen tai kiillotellen. Torstaina olin juuri keräilemässä työkaluja pyörän ympäriltä pois, kun tietä pitkin minua lähestyi mies laukku olalla. Puolalainen kulkukauppias, ajattelin. Miehen tultua lähemmäs tervehdin venäjäksi. Yleensä yli nelikymppiset puolalaiset osaavat auttavasti venäjää. Mies ei vastaa, vaan tulee lähemmäs ja ojentaa kätensä tervehtiäkseen kädestä pitäen. Tervehtimisen jälkeen mies kaivaa taskustaan lapun: "Olen kuuromykkä. Kerään rahaa hankkiakseni implantin, joka mahdollistaa kuuloni palautumisen. Ostakaa tekemiäni..." En muista tarinaa loppuun, mutta mies nostaa laukustaan pari puulelua esille. Pyöritän päätäni kieltäytymisen merkiksi. Kaveri ymmärtää yskän, kumartaa, sulkee laukkunsa ja poistuu. Poistuu ja lähtee menemään tien toisella puolella olevaan naapuriin. Seuraan kulkua. Kun kaveri on jo talon nurkalla, huudan kuuluvasti "hei!". Mies kääntyy heti katsomaan taakseen. Hymyilen ja ilmoitan, että talossa ei ole ketään kotona. Kuuromykkä elehtii käsillään, ettei kuule, mutta lähtee kuitenkin poistumaan paikalta. Minä lisään vielä, että menivät kaupungille. Viittaan vielä kädellä keskustaan päin. No seuraavaksi tämä elämän kaltoin kohtelema kauppamies lähtee kävelemään seuraavan naapurin pihaan. En viitsi edes huutaa, vaan sanon tavallisella kuuluvalla äänelläni: "Ei sielläkään ole ketään kotona. Ei kannata turhaan mennä koputtelemaan." Mies mulkaisee minua olkapäänsä yli suhteellisen pottuuntuneen näköisenä ja kääntyy takaisin kadulle. En jäänyt seuraamaan, oliko kaverilla vielä pokkaa käydä lopuissa katumme taloissa. Sen sijaan lähdin sisälle nauramaan. Ei minulla ole ihan äsken näin hauskaa ollutkaan.

Tänään meillä oli taas Namibia-päivä. Valitettavasti. Ruokana perunoita ja 

kalapataa

lähde: Namibialainen keittokirja, Heli Kuusipalo, Suomi-Namibia-seura, 2004

600 g pakasteturskakuutioita

1 tl suolaa

1 sitruuna

3 valkosipulin kynttä

4 isoa tomaattia

1 iso sipuli

1 purkki tomaattipyreetä

1 tl korianteria

öljyä

Sulattele turska. Laita kuutiot kulhoon. Ripottele kalan päälle suola ja sitruunan mehu sekä murskatut valkosipulin kynnet. Sekoittele vähän. Kuutioi sipuli ja tomaatit. Kuullota sipuli kattilassa, johon olet lorauttanut vähän öljyä. Kun sipuli on pehmyt, lisää tomaattikuutiot ja tomaattipyree sekä korianteri. Kuumenna jokunen minuutti hämmennellen. Lisää marinoitumassa olleet kalat nesteineen päivineen joukkoon. Hauduttele kymmenisen minuuttia eli kuunes kala on muuttunut kiinteäksi ja valkoiseksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Tarjoile vaikkapa perunoiden kaverina tai syö ihan sellaisenaan.

Kuva jäi ottamatta, eikä kukaan oikein tykännyt. Äiskän asteikollakin meni vitosluokkaan. Kala oli jotenkin kummasti onnistunut muuttumaan sitkeäksi! Kokeilkaa ja kertokaa, jos onnistutte paremmin.