Lykynlammen olympialaiset

845 porrasta suoraa kidutusta ylös ja saman verran alas. Maisteri Siiskonen voitti ylivoimaisesti, aika 25.55. Minä tulin maaliin hyvänä kakkosena, aika 26.45. Tarkempi kuvaus tulee, kunhan kykenen kirjoittamaan. Karjapaimenten pyhäpäivän versio valkoisista pavuista muhii jo neljättä tuntia uunissa.

Maisteri Siiskonen jatkaa:

Tänään oli kahden bloggaajan välisen vedonlyönnin ratkaisu maankuuluilla Lykynlammen portailla. Kaksi vuotta välillämme on ollut reipashenkinen kilpailu siitä, kumpi kirmaisi kyseiset portaat nopeimmin ylös. Koska hulluja ollaan, niin lyötiin vetoa viidestä ylöskirmaamisesta. Takuulla kaksi vuotta sitten meistä kumpikaan ei uskonut, että pystyisimme siihen. Itse en uskonut vielä eilispäivänäkään!!

Kaikesta huolimatta periksi ei voinut antaa, joten koitos oli tänään edessä. Repullinen selityksiä oli mielessäni, jos sattuisin häviämään Iskälle. Onneksi niihin ei tarvinnut turvautua. Mallia selityksiin olin ottanut suomalaisilta olympiaurheilijoilta, joille tärkeintä ei ole menestyminen vaan ilmainen kisamatka yhteen maailman komeimmista kaupungeista - Lontooseen. Meille ei Iskän kanssa ollut kyse huvimatkasta, vaan panimme molemmat pelin aivan kaikki voimanrippeet mitä meidän kintereistä löytyy. Ylitimmekin molemmat itsemme komeasti.

Kaksi hymypoikaa 2 minuuttia ennen kilpailua

Nämä luonnonkauniilla Lykynlammen urheilualueella sijaitsevat portaat tehtiin mäkihyppääjien iloksi vuonna 1938, jolloin mäkihyppykeskusta aloitettiin rakentamaan. Valmiiksi saivat hyppyrimäen seuraavana vuonna ja avajaiskisat pidettiin maaliskuussa 1939. Lienee nuo portaat muutamaan kertaan uusittukin, koska 1990-luvulla Joensuun seudun mäkihyppääjät joutuivat luopumaan rakkaasta harrastuksestaan. Nykyisin alas on tultava samaa reittiä kuin ylösnousukin.

No, me ylitimme itsemme selkeästi nousemalla nämä portaat viidesti. Aika nyt ei minulle merkitse hittoakaan(25,55min) vaan hieno kokemus itsensä ylittämisestä. Iskäkin pani parastaan ja ylitti itsensä. Matkan varrella vetojuhdan rooli vaihtui useasti ja voittajasta ei ollut tietoa ennen kuin vasta neljännen nousun loppupuolella. Lieneekö Iskä ollut vieraskorea vai mistä johtui totaalinen sippaus? Joka tapauksessa nuoremmuuttani voitin tämän kilpailun. Tapanani ei ole koskaan hehkuttaa voittojani tai murskaavia voittojani, mutta kerrottakoon, että ero oli murskaavat 50 sekuntia.

Tulosurheilua se olympialaisissakin pitäisi olla, mutta me todellakin teimme tulosta! Näinköhän ensi viikon aikana joku suomalainenkin ylittäisi itsensä noissa oikeissa kisoissa? Me molemmat olimme voittajia tänään ja ensi vuonna samaan aikaan otamme homman uusiksi, joten ilmeisesti jatkamme blogiemme sivuilla jatkossakin naljailua toisillemme. Koittakaa kestää! 

Koville se otti vielä kaksi minuuttia kisan jälkeenkin

Rehdin, mutta rankan kisan päätteeksi nautimme Päivikin neuvoman reseptin mukaan valmistettua

kanadalaista cowboy-pataa (sunnuntai-versio)

5 dl pieniä valkoisia papuja

1 keskikokoinen sipuli silputtuna

250 g pekonikuutioita

2 rkl etikkaa

1 tl suolaa

3/4 dl sokeriruokosiirappia (tai melassia)

3/4 dl ketsuppia

1 tl sinapinsiemeniä

1 rkl fariinisokeria

pippuria maun mukaan

(ja me lisäsimme vielä pöydässä vähän chilipippurijauhetta)

Liota papuja yön yli reilussa määrässä kylmää vettä. Aamulla kaada pavut ja vesi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta pienellä teholla puoli tuntia. Kaada pavut kannelliseen uunivuokaan tai valurautapataan. Lisää loput ainekset. Sekoita hyvin. Tarpeen vaatiessa lisää vettä sen verran, että sitä on noin kaksi senttiä papujen yläpuolelle. Hauduta 150 asteisessa uunissa kuudesta kahdeksaan tuntia, kannen alla. Hämmennä aina välillä sekaisin. Noin tunti ennen valmistumista ota kansi pois. Silloin on hyvä, kun astiassa ei oikeastaan ole nestettä, vaan pavut ovat ikään kuin kastikkeessa.

Hyvää äänin 3 - 1, Mari ei pidä pavuista missään muodossa. Äiskän asteikolla kakkosluokan ruokaa. Oli nuo alkutekstin kuvat sellaisia, että ruokaa ei tänään tohdittu kuvata ollenkaan.