Joskus tulee aina miesten kesken tarinoitua varusmiespalveluajoista. Kun paikalle sattuu sopiva porukka, esitän mielelläni kysymyksen: Kuinka on mahdollista, että en ole ollut päivääkään armeijassa, mutta silti minulla on sotilaspassi, ja olen sotilasarvoltani kersantti? Minkä kauemmas rajaseuduilta mennään, sen vähemmäksi käyvät oikeat vastaukset. Suomessa nimittäin puolustusvoimat eli armeija on puolustusministeriön alainen. Sisäasiainministeriö sen sijaan hallinnoi Rajavartiolaitosta, jonka erityistehtävänä on maa-, meri- ja ilmarajojen vartioinnin lisäksi sotilaskoulutuksen antaminen rajaseutujen nuorille miehille. Koulutuksessa toteutetaan soveltuvin osin samoja lakeja, asetuksia ja säädöksiä kuin puolustusvoimien antamassa sotilaskoulutuksessa. Ja minä olen suorittanut varusmiespalveluni Kaakkois-Suomen Rajavartioston Sissikomppaniassa Imatran Immolassa. Eli en ole ollut armeijassa.
Immolassa meillä oli varuskunnan pienestä koosta johtuen todella maittavat ruuat. Noin yleensä. Yhtenä ruokana oli puuro, jota tarjottiin sokerin ja näkkärin kera. Toiset tykkäsivät, toiset eivät. Minä tykkäsin. Vuosia jälkeenpäin opin, että kyseessä oli kattilassa maitoon keitetty
tattaripuuro
3 dl kokonaisia tattariryynejä
1 l punaista maitoa
1 tl suolaa
Kuumenna maito kiehuvaksi. Lisää tattariryynit ja keitä kunnes puuroutuu. Minulla keittämiseen meni noin 40 minuuttia, aika riippunee jossain määrin tattarista. Lisää suola ja tarjoile.
Meillä todettiin hyväksi äänin 4 - 0. Äiskän asteikolla kakkosen ja kolmosen väliin.
Näin niinkun suorapuheisesti sanottuna, niin minun mielestä rajavartiosto ja armeija kuulostaa ihan samalta :)
VastaaPoistaOlethan kumminkin suorittanut velvollisuutesi suojata kotimaata.
Tämä tietysti tulee ihmisen suusta, joka ei saanut mennä armeijaan, vaikka olisi halunut.
Tattaripuuro kuulostaa mielenkiintoiselta, koska olen puuron ystävä, mutta valitettavasti allergia estää sen syömistä.
Tänään olen kumminkin tuumannut että keitän riisipuuroa iltaruuaksi.....jos meillä on sähköä :)
Hei,
VastaaPoistaetsin yhtä sanaa ja satuin saks. tai sveitsiläiselle sivustolle, jossa listattiin eläimille myrkyllisiä kasveja. Hämmästyin kovin, kun tattarikin oli siellä!! Ilm. siis se käsitellään, kuoritaan yms. jotenkin, että se soveltuu sentään ihmisille.
En osaa käyttää tattaria mihinkään, mutta pitänee tätäkin kokeilla, kun tulee vieraita, joille sopii vain gluteeniton.
anne
Hyvä Anne. Tattari on tosi hyvä aine korvaamaan perunoita, makaronia tai riisiä. Peruslisäkkeen valmistusohjeen löydät tekstistä "Uunikalaa ja tattaria" (http://iskakokkaa.blogspot.fi/2011/03/uunikalaa-ja-tattaria.html). Tattari soveltuu myös moniin risotto-ohjeisiin riisin sijaan. Olen tällaiselle ruualle yrittänyt lanseerata nimeä tattarello. Esimerkiksi oivallinen "Hirvitattarello" löytyy tuolta: http://iskakokkaa.blogspot.fi/2011/06/hirvitattarelloa.html.
VastaaPoistaSalix, oikeassa olet. Käytännössä ero tuskin huomasi.
VastaaPoistatattari on paras ja olen itse laitanut ryynyt turpomaan noin 8 tuntia ja sitten hauduttanut vain veden ja lihaliemekuutio mausteksi noin 5-8 min.Sopii hyvin aamupuuroksi ja vaikka lihanruuan kanssa.
VastaaPoistaHyvää voi tehdä monella tavalla. Myös noin.
Poista